Tähän pinoon rakkaalle (rakkaudesta?) tehtyjä pahoja asioita.

*hinkutihinkutihink*

Kertokaa nyt ihmiset ihmeessä. Vappuna tulee sattumaan kaikenlaista vai mitä luulette?

Vihaa nykyään ihan hirveästi ja on muuttunut hirviöksi.

Ei oo sallittua mikä vaan. Eipä oo puolin ja toisin ollu tarvetta satuttaa rakkauden nimissä.

Voiko riehua ja vihata ja murjottaa ja silti rakastaa?



Ehkä pelkää, että menettää ja siksi ei osaa käyttäytyä=????

käytetty fyysistä väkivaltaa ( joka tietenkin minun vika, kun en osaa pitää turpaani kinni) murjotettu, käännetty riidat, niin että minusta tehty syyllinen, petetty lupauksia.

MIKSI olette tuollaisten ihmisten kanssa???



Meillä on vain yksi elämä, ja jos sinua hakataan, uhkaillaan, moititaan, alistetaan tai muuten pahoin kohdellaan, ei ole MITÄÄN SYYTÄ jäädä sellaista vastaanottamaan!!!



Jos on lapsia, sitä suuremmalla syyllä lähtekää pois tuollaisesta suhteesta, koska lapset ovat tärkeintä mitä on ja heillä on oikeus turvalliseen lapsuuteen. Äidin (ja isän, mutta jos isä ei kykene, sitä suuremmalla syyllä äidin) vastuulla on opettaa lapsilleen, miten maailmassa pärjää ja mm. millaista käytöstä EI TARVI sietää keneltäkään!!

Se onkin niin, että sitä on tapahtunut silloin kun on riitaa. Humalassa (ei selitys,tiedän) Minua ei ole " hakattu" , niin, että olisin mustelmilla tai jotain olisi pahemmin käynyt. Muuten ok. mies. Vaikea tilanne ja tiedän että näin ei saisi olla. Lapset eivät ole näitä tilanteita onneksi olleet todistamassa.

Rakastaan ei uhkailla, ei alisteta, ei tönitä eikä haukuta kännissäkään.



Ettekö näe, että ihminen joka käyttäytyy noin sinua kohtaan, EI rakasta sinua. Rakkaus ei lyö - kännissäkään!

17

tollaset haukkumiset ja vieraisiin menemis uhkailut eivät ole rakkautta, paremminkin ne ilmaisee VIHAA!

hettely, uhkailu...ja meilläkin vain siksi koska minä ärsytin.

Kyllä sitä rakastakin voi hetkittäin vihata ja silloin käyttäytyy, niinkuin käyttäytyy.

Kaiken lainen lyöminen ja alistaminen on väärin mutta kun asiat eivät ole aina niin selkeitä. Ei se ihminen jolla ei ole kykyä purkaa pahaa oloa järkevästi aina ole sellainen. Saattaa olla että niin käy vain pari kertaa 5 vuodessa tai kerran elämässä.

Se olisikin helppoa jos lyöjä olisi muutenkin renttu ja hanttapuli.

Mutta mulla on esimerkiksi ihan yksinkertainen ohjesääntö omaan elämääni. Jos mies kerrankin nostaa kätensä mua vastaan, oli sitten kännissä tai ei, löi tai vain uhkasi lyödä, minä lähden HETI. En jää odottamaan toista kertaa ja teen tämän periaatteeni selväksi heti suhteen alussa. Eikä ole koskaan tarvinnut tuota kokea.



Tietenkin rakkaus ja viha, pelko, suru, ilo, häpeä ym. ovat tunteita, ja jotkut eivät osaa niihin oikein suhtautua, niitä oikein näyttää ja käyttää.



Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos toisen antaa riehua miten vaan ilman, että hän edes joutuu yrittämään koota itsensä, sitä antaa toiselle melkein luvan satuttaa. Ne, jotka tähänkin ketjuun ovat vastanneet, että se oli hänen syynsä että mies hermostui, ovat jo sen verran alistettuja, että alkavat puolustaa pahoinpitelijäänsä. En halua itse joutua sellaiseen tilanteeseen ikinä, ja siksi olen niin jyrkkä tässä.



Näkemykseni edelleen on, että rakastaan ei töni, hauku, moiti. Ei huuda, ei raivoa, eikä alista. Riitoja on kaikilla, mutta kaikki eivät lyö. Siinä on juuri se raja. Jos ei osaa kiukkuaan muuten ilmaista kuin lyömällä pitää lähteä tilanteesta pois, ulos, ja lyödä vaikka nyrkkeilysäkkiä, mutta ei sitä jota kutsuu rakkaakseen.



Mulla on useampia kavereita joitten isä on ollut väkivaltainen, kännissä tai ei. Näillä naisilla suurin trauma on tullut äidistä, joka kesti vaan. Peitteli isän tekemisiä, puolustelikin. Eikä vienyt lapsiaan suojaan. Nämä ystäväni ovat katkeria äidilleen, ettei tämä lähtenyt suhteesta ja suojellut lapsiaan - myös tulevaisuudelta, koska näillä naisilla on mennyt paljon aikaa aikuisena oppia elämään normaalia elämää kun äiti ei antanut kovin rakentavaa mallia.



Siksi varmaan kirjoitan tänne niin pitkästi aiheesta. Itse en ole kokenut perhe- tai minkäänlaista väkivaltaa, mutta kun läheltä näkee kuinka nämä nyt aikuiset naiset vieläkin kantavat lapsuuden traumoja mukanaan, niin tulen surulliseksi näistä aloituksista ja naisista jotka kestävät " rakkauden nimissä" vaikka mitä pahoinpitelyä, henkistä ja fyysistä.

Itse olen lapsuudessani kärsinyt alkoholisti-isän väkivaltaisuudesta äitiäni kohtaan. Hirveää oli kuunnella sitä huutoa ja tappelua, joka alkoi kun me lapset menimme nukkumaan. En ymmärrä miksi äitini ei lähtenyt tuollaisesta suhteesta, eikä ole lähtenyt vieläkään. Nyt kun en asu kotona, en tiedä mitä siellä tapahtuu nykyään koska äiti ei tietenkään kerro. Isäni alkoholinkäyttö on vähentynyt, mutta joka kerta kun tiedän ryyppyputken olevan päällä, toivon äijän viimeinkin kuolevan pois ja jättävän äidin rauhaan.



Itseäni enkä lapsiani en aio ikinä saattaa vastaavaan tilanteeseen, eikä tällä hetkellä ole siitä mitään pelkoa, mieheni on todellakin isäni täydellinen vastakohta, onneksi.



Huolestuttaa joidenkin tähän ketjuun kirjoittaneiden asenne, että parisuhteessa tapahtuvat pahat asiat olisivat jotenkin normaaleja :(

Siinä tilanteessa voi hetken olla sellainen olo, että toiselle pystyy antamaan anteeksi (ja voi jopa uskoa, että se toinen ei enää koskaan lyö, kun niin kovasti sitä vakuuttelee). Lyönnin jälkeen ainoa oikea ratkaisua on LÄHTEÄ, ja heti pois yhteisestä kodista ja suhteesta. Valitettavasti rakkaus ei paranna hakkaajaa..

Surettaa niin nämä tapaukset ja kuinka paljon heitä on!

Kun nyt tajuaisivat, että lähdettävä on, ennenkuin kuolema tulee oman miehen käsistä kuten Björkvistien tapauksessa - niin monessa muussa.

Kaksi vuotta roikuimme mykkäkoulussa toistemme kanssa tavaten aina silloin tällöin muiden ihmisten läsnäollessa. Nyt kaduttaa, että en pystynyt koskaan edes keskustelemaan partnerini kanssa lyömisestä.

Tuskin monikaan aloittaa yhteiselämää ja tekee lapsia sellaisen ihmisen kanssa joka lyö. Mutta kun elämän kulkua ei koskaan tiedä.

Mieheni on käynyt minuun käsiksi pari kertaa, molemmat kerrat olivat lasten syntymän jälkeen. Monen laisten vaikeuksien ja paineiden alla.

En hyväksy sitä eikä hän itsekkään mutta jos ei ole saanut eväitä kasitellä negatiivisia tunteita ei vain opi helpolla.