Ystävien vähyys

Meilläkin on ollut aikoja ettei aina ole ollut ystäväperhettä viettämään vappua/uutta vuotta yms. ja välillä taas on. Niitä vanhoja tuttavaperheitä on tasan kaksi, toiset eivät halua juhlia näitä juhlia iltaisin (mutta päivisin näinä aikoina joskus nähdään) ja toisilla on aina erilaisia kausia keiden kanssa viihtyvät (jonkun perheen kanssa kaveeraavat sen vuoden/kaksi ja sitten on taas eri perhe seurana). Näistä tuttavaperheistä nämä toiset viettävät yleensä juhlat kotona vain oman perheen kesken ja asia ei vaivaa heitä mitenkään. Ja nämä toiset ovat vaihtelevasti seuranamme.



Sitten myöhään aikuisiälläkin olemme saaneet uusia tuttavia lasten kavereiden perheistä. Tämä kyllä vaatii aikaa useamman vuoden ennen kuin oikeasti ollaan tarpeeksi läheisiä näitä juhlia viettämään. Nämä tuttavuudet ovat alkaneet kylään kutsuilla kunhan ensin on tutustuttu " puolueettomilla" paikoilla. Tosin totta on että näillä perheillä voi olla jo valmiina se sosiaalinen verkosto keiden kanssa viettää juhlia, mutta ei kaikilla ja niihinkin saattaa tulla muutoksia (esim. avioerot ja lasten syntymät yms. sellaiset saattavat laittaa näitä totuttuja kuvioita uusiksi ja työkuviot saattavat muuttua: aika moni muuten saattaa olla töissä näinä juhlapyhinäkin ja perheet saattavat ihan itsekin vaan tehdä muutoksia totuttuihin kuvioihin).



Kyllä monikin saattaa viettää näitä juhlia ihan kotona keskenään ja asia voi vaivata. Itse olen välillä ollut mielellään kotona perheen kesken (esim. muuton jälkeen tai pienen vauvan kanssa), mutta joskus kaipaan seuraa (siis enemmänkin nykyisin). Tällöin yleensä pyrin sopimaan/kutsumaan jonkun perheen meille, eikä se ole aina se sama vakioperhe. Jos kenellekään ei sovi, niin olen jopa miettinyt että lähdetään perheen kanssa jonnekin reissuun esim. kylpylään vapuksi (valitettavasti vaatii vaan sitten jonkun verran rahaa). Eli minä tarvitsen ainakin jotain tekemistä ettei tarvitse olla kotona nyreissään. Tai sitten ainakin pyritään osallistumaan paikallisiin lapsille sopiviin juhliin (seurakunta ja asukasyhdistys meillä ainakin järjestää vappuna/juhannuksena puuhaa), joskus itseksemme joskus yhdessä näiden tuttavaperheiden kanssa, mutta aina siellä myös näkee tuttuja.

Mulla vähän samanlaisia kokemuksia. Ne muutamat ystäväperheet joita meillä on, asuvat sen verran kaukana ettei tule usein nähtyä. Se on myös totta että vaatii aika pitkän tutustumisajan ennen kuin näitä juhlapyhiä aletaan yhdessä viettää. Ja välillä tuntuu että ihmiset on melko arkoja kutsumaan vieraita, äitien kanssa kyllä tutustutaan ja tavataan mutta koko perhettä ei kutsuta vierailulle. Tuo matkustelu tai asukasyhdistysten ym juhlat on tietty hyvä idea, jos vaan rahat riittää ja viitsii lähteä.

Minusta on näin " vanhemmalla iällä" tullut enemmänkin sosiaalinen ja haluaisin kutsua enemmän ihmisiä kylään. Aikaisemmin ei ollut niin kiinnostusta, en ehkä osannut arvostaa ystäviä samalla tavoin?



Sitten muutimme ja paikkakunta jossa asumme on aika hiljaista seutua. Ei paljon nuorta väkeä ja pitää lähteä kauas jos haluaa tavata ikäistään porukkaa.



Useimmat ystävistäni ovat muuttaneet kauemmas pois, eikä yhteydenpito heidän kanssaan ole sellaista mitä haluaisin. Minä kaipaisin sellaisia ystäviä tai ystäväpariskuntia, joita tosiaan voi kutsua kylään aika useinkin ja juuri jotain pyhiä viettämään.



Meillä tilanteeseen on myös vaikuttanut se, että miehellä on ollut sellainen työ, jossa hän on usein ollut poissa viikonloppuiltaisin:((. Se on kyllä vaikuttanut negatiivisesti ystävyyssuhteisiin, todellakin.



Nyt ei sitä työtä enää onneksi ole ja olisi siksi kiva löytää yhteisiäkin ystäviä. Täällä maalla missä asumme vaan tuntuu että lähes kaikilla on jo omat tiiviit piirinsä!! Harvempi uusi ihminen tänne muuttaakaan, kaikilla vanhoilla on jo omat ystävänsä joita tapailevat.



Lasten kautta voisi jotain mahiksia olla. Toivotaan, että näin kävisi sitten kun lapset tästä vähän kasvavat ja alkavat jotain harrastaa.

jos lapset löytävät muita kavereita, niin äitien ystävyys saattaa samalla lopahtaa. Olen ollut aika yllättynyt tuosta.. Kun jonkun äidin kanssa on tullut erinomaisesti juttuun ja tapailtu, niin kyllä on olettanut olevan niin jatkossakin, siitä huolimatta, että lapsilla (tietysti) on muitakin hyviä kavereita hoitopaikoissa, naapureissa jne. Ehkä sitten toinen äiti on nähnyt kaveruussuhteen enemmän lasten kautta ja välisenä. Itseäni harmittaa, koska pidin ko. äidistä paljon ja aika harvoin tapaa ihmistä näin aikuisiällä, jonka kanssa menee huumori ja ajatukset niin yhteen. Samanlaisia ihmisiä olen kyllä tavannut työn kautta, mutta jotenkin sitä kokee, että vapaa-ajalla seuran tulisi pääasiassa olla muuta kuin työtovereita.



Lisäksi on kotiäitiaikana ollut tuttuja, joiden kanssa ystävyys ei koskaan syventynyt, vaikka vaunulenkeillä käytiinkin. Näitä tuttuja ei tule edes kaivattua.



Nyt olen lapsen harrastuksen kautta tutustunut ihmisiin, mutta ollaan kyllä ihan jutusteluasteella vaan siellä harrastuspaikalla. Itselleni on iso kynnys kutsua ketään kylään harrastustuttavuuden perusteella.

Ihmettelen minäkin mistä niitä perheystäviä saisi...Meitä on iskä,minä ja kaksi lasta, kolmas tulossa. Monia tuttavia on, mutta eivät he juurikaan käy kylässä meillä. Ollaan tutustuttu lasten kautta yleensä. Nuoruudenystävät asuvat joko kaukana tai eivät halua pitää yhteyttä. Esim kummityttöni äiti ei ota meihin koskaan yhteyttä. Jos minä ehdotan tapaamista hän suostuu monien tekosyiden jälkeen joskus. Enkä tiedä mistä hän on suuttunut, ennen oltiin parhaat ystävät. Useimmat tutuistamme viettävät viikonloppuja ja juhlapyhiä sisarusten tai serkkujen perheitten kanssa. Meillä ei ole tätäkään mahdollisuutta koska sukua on vähän ja nekin harvat asuvat kaukana.

Onko tosiaan kaikilla jo valmiina ystävät eikä uusia kaivata???On tämä kyllä turhauttavaa. En ole katkera mutta meillä olisi aikaa sosiaaliseen elämään vaikka toki työ ja perhe oman aikansa vievätkin.

Kiitollisena otan vastaan vinkkejä ystävien löytämiseksi.

Me olemme näitä myöhäisheränneitä perheenperustajia, mieheni on täyttänyt jo 50-v ja itse kolkuttelen 40 rajoilla kohtapuoliin. Meillä on 2 lasta vuoden välein, 1v9kk ja 9kk. Asumme mieheni synnyinseudulla, mutta hän asui välillä 15 vuotta muualla. Minä jouduin samaan junaan hänen juuri palattuaan kotikulmille. Olen asunut ympäri Suomea monessa paikassa, isossa ja pienessä, ja nyt ollaan pienessä maalaispitäjässä. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto jatkotutkintoineen ja mieheni ammatti on myös perin harvinainen. Olemme melkoisia sirkuseläimiä tässä piirikunnassa. Omat ystäväni asuvat ympäri Suomea. Mieheni nuoruusystävät ovat muuttaneet pois, kuolleet, eronneet tms. Täällä meillä ei ole kuin yksi " normaali" ystäväperhe, joidenka heidänkin lapset ovat jo aikuisia. Olen paljon yksin kotona lasten kanssa, vailla kyläpaikkoja tai vastavuoroisia kyläilijöitä. En viihdy perhekahvilassa, tutustun ihmisiin paremmin kahden kesken nenätysten. Naapureihin ei tule kutsuja. Olen mukana kyläyhdistyksessä ihan sillä, että tietäisin, mitä ympärillä tapahtuu ja minkä näköisiä ihmisiä täällä asuu. Mieheni ei lähde mukaan minun ystävieni luo vierailulle. Eniten hämmennystä ja pahaa mieltä aiheutti mieheni syntymäpäivät, joille oli avoin kutsu lehdessä. Yksikään kyläläinen (siis tältä meidän omalta sivukylältä) ei tullut. Siinäpä pohtimista, kenessä vika.

Omia mielipiteitä:



Avoin syntymäpäiväkutsu lehdessä - kyllä se nykyään vaatii ihan henkilökohtaisen kutsun jos haluaa, että ihmiset tulevat.



Joku sanoi, että tuttavat eivät tule kylään? Siis aika on sovittu ja tekevät oharit? vai että on vaan esitetty avoin kutsu? vai että aikaakaan ei saa sovittua?.



Äitien ystävyyssuhteet lopahtavat jos lapset eivät leiki => sehän tarkoittaa sitä, että äidit eivät ole ystäviä. Meillä on tytöillä pari kaveria (ei parhaita) joiden äitien kanssa olen ystävä siis tavataan pääasiassa nimenomaan ilman lapsia.



Kaikille sellainen kommentti, että kyllä siihen nykyään tarvitaan aktiivisuutta ja molempien kalenteri, että saadaan sovittua jotain yhteistä menoa. Joskus vaaditaan jopa suunnittelua jo monta kuukautta etukäteen - ilman että olisi kyseessä välttely tms. lapsilla ja aikuisilla saattaa olla harrastuksia ja muita menoja jotka vievät aikaa ja energiaa.

Voimia teille - varmasti on vaikeaa pienellä paikkakunnalla, jos on kovin " erilainen" kuin muut.



Tuohon myöhäiseen perheenperustamiseen sanoisin, että äitini, joka on 55- vuotias on viime aikoina kommentoinut, ettei jaksa juurikaan kutsua kylään tuttavaperheitä, joissa on pieniä lapsia. Hänestä on kiva nähdä perheen vanhempia, mutta on sanonut, että saa lapsivierailuista tarpeekseen omien lastenlastensa kautta. Äitini - ja isäni on samaa mieltä, mutta häntä ei niin " häiritse" , kun miehet saa paremmin rauhassa jutella näiden vierailujen aikana - sanoi, että kun 20 vuotta on ollut niin, että aina on " mukuloita" jaloissa, niin on tullut jollain lailla mitta täyteen. Omia lapsenlapsiaan jaksaa jonkin verran.



Eli voi olla, että teidän elämäntilanteeseen sopisi luontevammin sellaiset 30- vuotiaat pikkulapsiaikaa elävät, mutta tunteeko miehesi tuollaisessa seurassa sitten olonsa epämukavaksi?



Avoimista synttärikutsuista sen verran, että minä en ainakaan sen perusteella menisi muuta kuin erittäin tutun ihmisen juhliin. Eli sellaisen, jonka kanssa säännöllisesti ollaan jotenkin tekemisissä, joko ihan ystäväpohjalta, tai jonkin esim. kuoroharrastuksen tai järjestön kautta tai työkaveruuden kautta. Onko teistä kumpikaan muuten mukana jossain kuorossa tai järjestössä tai käsityöpiirissä tms., mun kokemusten mukaan, ne on pikkupaikkakunnilla hyviä paikkoja tutustua.

Mutta onhan se kamalaa jos nykyään meno on sellaista että oikein kalentereiden kera sovitaan tapaaminen ja sekin menee viikkoja eteenpäin! Tuskinpa sentään kaikilla näin toivoton tilanne on?



Tiedän ainakin kälyni, joka asuu mukavassa maalaiskylässä, josta hän nyt sattuu olemaan kotoisinkin, että hänellä on ainakin siinä tuuria että on paljon lapsuudenystäviä vielä samassa kylässä. He tapaavat viikottain, menevät noin vain kävelylle jne. Eikä siihen mitään kalentereita sen kummemmin tarvita.



Sitä mitä minä kaipaan on nimenomaan ehkä sitä " vanhanajan" sosiaalisuutta. Että ex tempore soitetaan ystävälle ja hän JOS HÄNELLE SOPII, tulee käymään tai minä menen lapsineni hänelle. Tai että olisi kaveri kävelylenkeille.



ROUVAKILJUSELLA oli kinkkinen tilanne myös. Pikkasen samankaltaisuutta näen omassa tilanteessani. Myös minä olen korkeasti koulutettu, ja maalla asustamme. Harrastukseni ovat aika erilaisia kuin mitä muilla täällä asuvilla on, sanoisin että ne pohjautuvat siltä ajalta kun asuin kaupungissa:)). Lisäksi täällä ei asu kuin YKSI toinen samanikäinen nainen kuin minä, muut ovat reilusti yli 5-kymppisiä, intressit ja elämäntilanteet täysin toisenlaisia.



Vaikeaa tämä on. Meillä on kuitenkin valoa tunnelissa koska olemme päättäneet myydä tämän talomme ja muuttaa taajamaan:-). Toivottavasti siellä saisi seuraa jostain kivasta naapurista!

Ystäviä voisi etsiä/saada juuri harrastustoiminnan (lasten harrastuksissa usein kaivataan vapaaehtoisia vetäjiä tai vanhemmat jäävät sitten katselemaan lasten harrastuksia) ja vanhempaintoimikunnan (näitä lasten kouluissa ja päiväkodeissa) toiminnan ja tapahtumien kautta. Meillä on kokeiltu molempia ja antavat kyllä ainakin tuttuja ja niistä voi kai ajanmyötä saada ihan ystäviäkin. Lisäksi vaikka perhekerhot/perhekahvilat välillä tökkisivätkin, niin siellä voi tutustua ihmisiin ja sopia sitten vaikka joskus kahdenkeskiset treffit, jolloin voi tutustua paremmin. Itse kerhoissa harvoin tutustuu hyvin, mutta toimivat tutustumiskanavina näihin mahdollisiin kahdenkeskisiin tapaamisiin. Lisäksi tietenkin leikkipuistot (jos niitä on tai niissä käy ketään) on hyvä paikka tutustua toisiin äiteihin.



Meillä kaupungissa samalla asuinalueella asuvat lasten kavereiden perheet ovat otollisia tutustumisessa ja heistä on mahdollisuus saada uusia tuttavaperheitä- ja lapsetkin tykkäävät. Näitä perheitä näkee kesäisin uimarannalla (yleensä tuppaan tylysti viereen juttelemaan) ja paikallisissa tapahtumissa ja lasten vanhempainilloissa tai harrastuksissa (korttelisarjat ovat siihen hyviä). Maalla asumisessa on omat kommervenkkinsä vielä noiden ystävien suhteen, reviiri pitää laajentaa isommalle ja auto on tarpeen. Ollaan kyllä kokeiltu tuota maallakin asumista, siellä minä sain kyllä äitiystäviä, mutta koko perheen ystäviä ei tullut uusia, kaupungissa kylläkin.



Ja välillä tuntuu että ystävien saamiseksi tarvitaan aikasen paljon sitkeyttä (kaikki eivät lämpiä niin nopeasti) ja tietynlaista " epäsensitiivisyyttä" ettei ihan kaikkeen kovin herkästi reagoi. Paljon kannattaa vaan jutella kun näkee tuttuja ja tutustua uusiin, eikä jäädä odottamaan että joku tulee luokse. Varsinkin jos tulee uutena " ulkopuolisena" jo totuttuihin piireihin saa välillä varmaan tehdä töitä " hartiavoimin" että pääsee piireihin mukaan. Eli vaatii varmaan sitkeyttä ja yritystä ja taas sitkeyttä ja yritystä. Ja lopuksi kai hyvää tuuriakin että sattuisi tarpeeksi samalla aaltopituudella olevia ihmisiä (tai pidemmän ajan kuluessa kaverius ei tarvitse aina sitäkään) joiden kanssa saisi hommat toimimaan.

Kyllähän se vaan niin on jos toisessa perheessä on kolme lasta ja toisessa kaksi ja vielä vanhemmat päälle jotka kaikki harrastavat jotakin. Viikonloppuisin on sukulointia ja milloin mitäkin muuta menoa ja joskus on ihan mukava olla välillä keskenäänkin.

Kolmen lapsen äitinä huomaan, että yhden lapsen äidit eivät oikein jaksa meidän meidän hulinaa - he kauhistuvat lasten tappeluista ja metelistä joka on meillä ihan normaalia.



Mies on meilläkin huono kyläilyihin. Hänen mielestään vapaa-ajat levätään kotona kaikessa rauhassa. Yksi kerta oikein havahduin siihen, että kaikki tuttavaperheemme ovat miehen tuttavia - tosin olen onneksi tutustunut äiteihin myös niin että kyläilemme ilman siippojakin. Mitäs sitten tekisin jos miestä ei olisikaan, katoaisiko kaikki tuttavat??



Toisille kaveripiiri ylläpito tuntuu niin helpolta. Minä taidan olla vähän jäykkis jo siinäkin, että vain yhden lapsuudenystävän kutsun ystäväkseni ja kavareiksenikin vain paria työkaveria- joista toinen on sentään lapseni kummi. Tuttavia ovat kaikki muut. Jotkut toiset pitävät sujuvasti kaikkia puolituttujakin ystävinä ja kutsuvat heitä sujuvasti onnistuneille perhepäivällisille joissa rupatellaan iloisesti ja lapset käyttäytyvät mallikkaasti näteissä vaatteissa. Meillä tämä ei ikinä onnistu, vaan jos tulee perhevieraita niin laitan murehtimatta lastenleffan dvd:ltä jotta aikuiset edes kuulevat toistensa äänen ruokapöydässä.



Minä kaipaisin spontaaneja kylään piipahduksi. Sellaisia, että oltiin tässä kävelyllä ja teillä oli valot. Meillä vierailut suunnitellaan kalenterin kanssa ja saatetaan varata vaikka monen viikon päästä lauantai. On siinä jotain vähän onnetonta.





Mutta itse saan sosiaalisuuden tarpeitani vähän tyydytettyä siten, että pyydän vain jonkun tuttavan käymään. Siitä sen sitten huomaa, syntyykö siitä jotain. Kesällä on helppo pyytää äiti ja lapset pihalle leikkimään - ongelma tulee sitten siinä jos lasten leikit eivät yhtään osu yhteen. Luulen, että oma asuinpaikkani on myös sellainen, ei helposti luoda läheisiä suhteita. Monilla on paljon sukulaisia läheisempiä tuttavaperheitä, minkäs sille mahtaa.

Olen itse aika sosiaalinen. Varsinkin kun olin pari vuotta lasten kanssa kotona tunsin itseni tosi yksinäiseksi. Kävimme perhekerhoissa yms. mutta siellä ei tutustunut kehenkään. Kaikki tunsivat toisensa entuudestaan. Toiset olivat olleet useamman vuoden jo kotona ja pyörineet samoissa piireissä. Toiset taas asuivat samalla alueella. Me hiukan syrjemmällä. Joidenkin kanssa tuli muutama sana vaihdettua mutta ei se siitä edennyt. Tunsin itseni lasten kanssa vähän ylimääräiseksi niihin juttuihin. Yksi ystäväperhe meillä käy, mutta he ovat niin kiireisiä että pitää kuukausia ennen sopia koska ehtivät käymään. Nyt lapsen aloitettua koulun huomaa saman ilmiön kuin aiemmin perhekerhoissa. Ei vanhempiin tutustu tuntuu, koska tuntuu että heillä on laaja ystäväpiiri jo entuudestaan. Muutama oma ystävä koulu ajoilta on säilynyt. Mutta he asuvat kaukana ja näkee harvoin.

Ei ole meilläkään oikeastaan yhtäänperhekavereita.

Minulla on 2-3 omaa naisystävää vuosien takaa, jotka asuvat eri paikkakunnalla ja joita näen pari kertaa vuodessa, silloin on ihanaa, mutta yhteisen ajan sopiminen mahdotonta ja vaatii jo taloudellisiakin resursseja matkustaa...



Minä olen erittäin sosiaalinen ja olen asuinpaikkakunnaltani (jossa asunut 7 v) kutsunut useitakin äiti-lapsi-yhdistelmiä erikseen ja esim muskariporuikan meille kylään, mutta yhtä ainutta kyläkutsua/kutsua muuhun tapahtumaan ei ole tullut meille takaisin. Sinnikkäästi olen vielä yrittänyt jatkaa, kutsunut uudestaa, koska näistä aina ihmiset on kuitenkin kiitelleet ja minusta meillä on ollut hauskaa, vaikka olemmekin olleet " vieraita" toisillemme, mutta olen välitön ja mielestäni kiva, iloinen seuralainen,vierailut siis ovat " onnistuneet" - silti ei kelpaa, koska " aakan" tavoin olen kokenut että muilla on jo elämä täynnä, tuntevat toisensa entuudestaa, eivät tunne tarvetta enää tutustua uusiin, siis minuun, koska helpompi olla entisten kavereiden kanssa vain.



Koen suurta murhetta tästä lähikavereiden puutteesta, mennä vaikka yhdessä Korkeasaareen tai rannalle tms, mutta mielestäni olen paljon yrittänyt eikä se vain toimi. Olemme miehen kanssa töissä eri paikkakunnilla kuin asumme ja keskenämmekin eri, eikä taloyhtiössämme ole mitenkään sosiaalista kanssakäymistä, joten vähiin käy enää mahikset missä luontevasti lapsi perheseuraa saisi.



Valivali, tänään on muutenkin huono päivä, kaikki on päin pebaa.. :o((