Köyhät perheet miten lapsenne viettää hiihtolomaa?
Täällä etelässä hiihtoloma alkaa viikon päästä.
Meidän perheellä ei ole varaa matkustaa ulkomaille ei edes varaa matkaan tallinnnaan laivalle.
Eikä myöskään varaa lähteä Suomessa lasketettelemaan hiihtokeskuksiin.
lapset joutuvat olemaan koko viikon loman kotona ja pitäisi heille keksiä jotain ilmaista ohjelmaa lomalle.
Miten teillä värävaraisissa perheissä vietetään hiihtolomaa?
Mitä tekemistä olette keksineet lapsille?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Ei olla vähävaraisia, mutta matkat tehdään pitkällä kesälomalla ja laivareissut minä tahansa viikonloppuna. Lomilla laivat on liian täynnä omaan makuun.
Isovanhemmat on joko kuolleet tai hoitokodissa eli sellainen ei ole vaihtoehto.
Kotona on, näkee kavereitaan, nukkuu pitkään (tätä odottaa eniten), pelaa, katsotaan leffoja illalla. Rentoa olemista ilman aikatauluja.
Mekään ei olla vähävaraisia, mutta vanhemmat töissä hiihtolomalla. Lapsilla myös isovanhemmat kuolleet tai hoitokodissa. Mutta lapset/nuoret nauttii ihan rauhassa kotona olosta. Nukkuvat pitkään, tapaavat kavereita, kokkailevat lempijuttujaan, käyvät kirjastossa ja luistelemassa. Pelaavat tietokoneella jne. Illoin ja vkl käydään sitten koko perhe/osa perheestä uimahallissa, pelaamassa sulkkista tms. Koskaan eivät ole valittaneet, että oli tylsä hiihtoloma. Päinvastoin sitä, että meni taas liian nopeasti.
Köyhimmillä ei ole varaa bussilippuihin joten jos ei ole kävelymatkan päässä joku ilmainen museo tms ei tule mentyä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole enää kouluikäisiä lapsia. Mutta kun oli, niin säästin yleensä sen 24h tms Tallinnan risteilyn verran etukäteen. Se oli mullekin kiva, ettei tarvinnut laittaa ruokaa. Muutoin käytiin luistelemassa, uimassa ja lainattiin kirjastosta DVDtä.
Meillä lainataan loman alussa iso pino kirjaston kirjoja ja sarjakuvia, sekä käytetään äänikirjoja. Uimahallit, luistelu, hiihto, mäenlasku, lumessa touhuaminen sekä kaverit yökylään tai muuta tavallisesta poikkeavaa tekemistä. Niiden parissa menee viikko nopeasti ja muutakin tekemistä olisi.
Vierailija kirjoitti:
kumpaan matkustaisitte teinin kanssa Pariisiin vai Lontooseen?
Molemmat on tietenkin ihania. Jos ette ole kummassakaan käynyt, niin Lontoo. Lontoo ja Dubai on eniten teinien mieleen, koska molemmissa tosi paljon tekemistä. Lontoossa on myös yllättävän edullista shoppailla.
Vierailija kirjoitti:
Ensin mennään pilkille hakemaan järvestä ilmaista kalaa koko perheen kesken. Tämän jälkeen lähdetään vapaalaskettelemaan tokmannin liukureilla hoitamattomiin ilmaisiin luonnonrinteisiin.
Lopuksi koko perheen kesken mennään jonkun yksityismetsään jokaisenoikeudelle harrastamaan lumisotaa koko päiväksi laajalle alueelle
Mahtavaa! Pääseekö mukaan?

Nuo kaikki vaativat rahaa ellei ladut ja uimahalli ole vieressä. Myös uimahalli on kallis.
ei oo aikaa, 5/7 kokoajan töissä. kyllä köyhän tylsyys kuulostas luksukselta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole enää kouluikäisiä lapsia. Mutta kun oli, niin säästin yleensä sen 24h tms Tallinnan risteilyn verran etukäteen. Se oli mullekin kiva, ettei tarvinnut laittaa ruokaa. Muutoin käytiin luistelemassa, uimassa ja lainattiin kirjastosta DVDtä.
Meillä lainataan loman alussa iso pino kirjaston kirjoja ja sarjakuvia, sekä käytetään äänikirjoja. Uimahallit, luistelu, hiihto, mäenlasku, lumessa touhuaminen sekä kaverit yökylään tai muuta tavallisesta poikkeavaa tekemistä. Niiden parissa menee viikko nopeasti ja muutakin tekemistä olisi.
Nuo kaikki vaativat rahaa ellei ladut ja uimahalli ole vieressä. Myös uimahalli on kallis.
no maistelkaa vaikka erivärisiä lumia jos ei apua osaa ottaa vastaan kitisemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kumpaan matkustaisitte teinin kanssa Pariisiin vai Lontooseen?
Molemmat on tietenkin ihania. Jos ette ole kummassakaan käynyt, niin Lontoo. Lontoo ja Dubai on eniten teinien mieleen, koska molemmissa tosi paljon tekemistä. Lontoossa on myös yllättävän edullista shoppailla.
Minä olen nyt köyhä pitkäaikaistyötön mutta olen asunut Lontoossakin vuosia samoin kahdessa muussa Euroopan kaupungissa. Nyt elämä on vähän erilaista sairaana ja työttömänä yksinhuoltajana jota voi potkia päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole enää kouluikäisiä lapsia. Mutta kun oli, niin säästin yleensä sen 24h tms Tallinnan risteilyn verran etukäteen. Se oli mullekin kiva, ettei tarvinnut laittaa ruokaa. Muutoin käytiin luistelemassa, uimassa ja lainattiin kirjastosta DVDtä.
Meillä lainataan loman alussa iso pino kirjaston kirjoja ja sarjakuvia, sekä käytetään äänikirjoja. Uimahallit, luistelu, hiihto, mäenlasku, lumessa touhuaminen sekä kaverit yökylään tai muuta tavallisesta poikkeavaa tekemistä. Niiden parissa menee viikko nopeasti ja muutakin tekemistä olisi.
Nuo kaikki vaativat rahaa ellei ladut ja uimahalli ole vieressä. Myös uimahalli on kallis.
no maistelkaa vaikka erivärisiä lumia jos ei apua osaa ottaa vastaan kitisemätt
Mitä apua? Kai kaikki ymmärtävät että lähellä sijaitsee vaikka uimahalli. Ei ole realistista leveillä siellä käymisellä jos kysytään mitä vähävaraiset tekevät lomalla.
meillä syödään koko viikko makaronia ja halvinta ketsuppia kun ei ole muuhun varaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole enää kouluikäisiä lapsia. Mutta kun oli, niin säästin yleensä sen 24h tms Tallinnan risteilyn verran etukäteen. Se oli mullekin kiva, ettei tarvinnut laittaa ruokaa. Muutoin käytiin luistelemassa, uimassa ja lainattiin kirjastosta DVDtä.
Meillä lainataan loman alussa iso pino kirjaston kirjoja ja sarjakuvia, sekä käytetään äänikirjoja. Uimahallit, luistelu, hiihto, mäenlasku, lumessa touhuaminen sekä kaverit yökylään tai muuta tavallisesta poikkeavaa tekemistä. Niiden parissa menee viikko nopeasti ja muutakin tekemistä olisi.
Nuo kaikki vaativat rahaa ellei ladut ja uimahalli ole vieressä. Myös uimahalli on kallis.
Ei ole kallis. Uimataito on elintärkeä ja muutamalla eurolla saa kehitettyä uintitaitoa, hauskuutta, yhdessäoloa ja liikuntaa. Suokaa se lapsillenne oikeasti.
Ei mitään, on kotona ja kavereiden kanssa. Ei tarvitse huolehtia koulusta ja läksyistä, joten saa pienen hengähdystauon sieltä. Ei olla vähävaraisia, mutta ei ajatella että hiihtolomalla pitäisi olla yhtään mitään spesiaalia. Miksi pitäisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole enää kouluikäisiä lapsia. Mutta kun oli, niin säästin yleensä sen 24h tms Tallinnan risteilyn verran etukäteen. Se oli mullekin kiva, ettei tarvinnut laittaa ruokaa. Muutoin käytiin luistelemassa, uimassa ja lainattiin kirjastosta DVDtä.
Meillä lainataan loman alussa iso pino kirjaston kirjoja ja sarjakuvia, sekä käytetään äänikirjoja. Uimahallit, luistelu, hiihto, mäenlasku, lumessa touhuaminen sekä kaverit yökylään tai muuta tavallisesta poikkeavaa tekemistä. Niiden parissa menee viikko nopeasti ja muutakin tekemistä olisi.
Nuo kaikki vaativat rahaa ellei ladut ja uimahalli ole vieressä. Myös uimahalli on kallis.
Ei ole kallis. Uimataito on elintärkeä ja muutamalla eurolla saa ke
Meiltä kahdelta menisi matkoineen 18 e uimahallireissuun. Vähän enemmän kuin muutama euro.
Äitini on ei-niin-hyväpalkkaisessa työssä, minä olen lukiossa ja teen usein viikonloppuisin ja koulun lomilla töitä mm. hoidan lapsia ja siivoan. Hiihtolomalla me käymme etelässä, Espanjassa tai Kanarialla, kumpaan halvemmalla pääsee. Näin olemme tehneet jo siitä lähtien kun jäimme kahdestaan eli kun oli n. 11v. Kyllä vähävaraisetkin voi matkustaa, mutta se tietääkin että on oltava ahkera ja säästäväinen. Tuo yksi viikko on meille piristysruiske, oikea c- ja d-vitamiinipommi.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan keskituloisia, eikä ikinä olla Ruotsia pidemmälle menty lasten kanssa (11 ja 12). Ei reissaaminen ole pakollista.
Ruotsi on aika laaja käsite. Keskituloinen minäkin, lähden teinin ja hänen kaverinsa kanssa myös Ruotsiin. Meille Ruotsi on Åre, ja se on todella kaukana halvasta tai edullisesta matkasta.
teini kiukuttelee että loma on pilalla kun ei ole varaa mihinkään
Minua itkettää koska kuulemma hänen kaverinsa lähtevät lomalla ulkomaille
Riippuen toki bussiyhtiöstä ja kaupungista, mutta meillä 0-7v pääsevät ilmaiseksi, ->16v lastenlipulla eli -50%, opiskelijoille on omat alennukset joita en tiedä ja lastenvaunujen + rollaattorin kanssa pääsee ilmaiseksi.
Voisiko jostain lainata sukset ilmaiseksi pk-seudulta jos niihin ei ole varaa?