Kotivaran kerryttäminen ja varautuminen tuo turvallisen tunteen

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa ei taida edes olla ovikella. Joo en kyllä tiedä kun en ole käynyt. Ei kyllä kriisin hetkellä tulisi mieleenkään mennä naapuriin. Kyllä se on lähipiiri ja omat yhteisöt jos haen apu jos tarvitsen.

Annatko itse apua vastavuoroisesti, ilman mitään mistä ammentaa? Oletko jutellut tälle lähipiirillesi mitä mieltä he ovat siitä että saatko mennä heille asumaan kun hätä tulee housuun? Ja tiedätkö edes onko heillä mistä jakaa? En suosittele ketään perustamaan omaa varautumistaan sille että joku kiva kumminkin antaa omastaan.

Minä kyllä toivottaisin tervetulleeksi lähipiiriläisen, mutta myös tuntemattoman todellisessa hädässä. Mutta ei tämä mikään täyshoitola ole vaan sitten pitäisi löytyä myös niitä apukäsiä siihen yhdessä selviämiseen. Kukin auttaa kykyjensä mukaan.

Sellaisen ihmisen joka arvostelisi sitä että ylipäätään varaudun, hänet käännyttäisin ovella.

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mutta itse ajattelen sen yhteisön (tuoman tuen) lähinnä henkiseksi ja psyykkiseksi tueksi. Tottakai resursseja voidaan ja kannattaa yhdistää ja jakaa, kotivaraakin, mutta suurin merkitys lienee tosiaan yhteisöllisyydessä se että ihminen ei ole vaikeassa tilanteessa yksin vaan muut ovat niin sanotusti samassa veneessä. Kaikki kantavat toistensa taakkoja aj auttavat saamaan ajatuksia pois tilanteesta, yhdessä voidaan anuraa, jutella, tehdä ruokaa, pelata pelejä jne kaikkea mukavaa arkista.

 

Onkin mukavaa pelailla pelejä sormet jäässä ja maha kurnien.  

Vierailija kirjoitti:

Esim ukrainalaiset ovat jo 4 vuoden ajan noudattaneet varautumista, se on osa arkea, joka pyörii yhä isoissa kaupungeissakin. Eivät he ole kukin piileskelleet kuusen alla metsässä viimeistä 4 vuotta, vaan eläneet arkea, mutta noudattaen ja hyödyntäen uusia taitoja. Sitä se varautuminen on, uusien keinojen ja taitojen oppimista ja soveltamista arkielämään.

 

Mistä vetoa, että heistäkään kaikki eivät olleet keränneet kotivaraa ennen kuin sota alkoi. Silti ovat hengissä. 

Tiedätkö mitä eroa on selviytymisellä ja hyvin voimisella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa ei taida edes olla ovikella. Joo en kyllä tiedä kun en ole käynyt. Ei kyllä kriisin hetkellä tulisi mieleenkään mennä naapuriin. Kyllä se on lähipiiri ja omat yhteisöt jos haen apu jos tarvitsen.

 

Varoita nyt edes heitä, että aiot tulla loisimaan. 

Jos pidät yhteisöjä loisimisena on selvää että sun täytyy varautua siihen että pärjäät kaikissa tilanteissa ilman muiden ihmisten apua.

Yhteisö ei kauaa pysy yhteisöllisenä jos yksi tai osa aina vaan kävelee valmiiseen pöytään ja vielä ilman hyväksyttävää syytä (ei ole sairas, vammainen, lapsi tms. joka tarvitsee muita enemmän huolenpitoa).

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mutta itse ajattelen sen yhteisön (tuoman tuen) lähinnä henkiseksi ja psyykkiseksi tueksi. Tottakai resursseja voidaan ja kannattaa yhdistää ja jakaa, kotivaraakin, mutta suurin merkitys lienee tosiaan yhteisöllisyydessä se että ihminen ei ole vaikeassa tilanteessa yksin vaan muut ovat niin sanotusti samassa veneessä. Kaikki kantavat toistensa taakkoja aj auttavat saamaan ajatuksia pois tilanteesta, yhdessä voidaan anuraa, jutella, tehdä ruokaa, pelata pelejä jne kaikkea mukavaa arkista.

 

Tehdä ruokaa? Se vaatii ensinnäkin sen, että on mistä sitä tehdä, JA toiseksi sen, että on millä sitä tehdä. Jos ei ole varautunut mitenkään, ei ole välttämättä kumpaakaan. 

Mulle tekis kyllä tosi pahaa mennä edes tutuilta anomaan heidän resursseistaan osuutta jos en itse toisi pöytään mitään: ei resursseja, ei tietoa, ei taitoa. Häpeäisin silmät päästäni jos voisin vedota vain siihen että olenpahan heille ainakin mukavaa seuraa.

Mutta onneksi asia ei ole kohdallani noin.

Siitä kaveriporukastakin - tai mikä "yhteisö" lieneekään - moni lähtee tositilanteessa omaistensa luo tai pysyttelee kotonaan. 

Ajatus yhdessä pelailusta rennosti chillaillen ja ruokaa laittaen (ilmeisesti yhteisöllä on  käytössään pari retkikeitintä ja kotivaraa, eli joku on halveksittavasti sittenkin varautunut...)

on hauska mutta naiivi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle tekis kyllä tosi pahaa mennä edes tutuilta anomaan heidän resursseistaan osuutta jos en itse toisi pöytään mitään: ei resursseja, ei tietoa, ei taitoa. Häpeäisin silmät päästäni jos voisin vedota vain siihen että olenpahan heille ainakin mukavaa seuraa.

Mutta onneksi asia ei ole kohdallani noin.

Siksipä kirjoitinkin toivasta yhteisöstä. En kerjäämisestä tai hyväksikäytöstä. Hyvin toimivassa yhteisössä ollaan sekä antajina, että saajina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mutta itse ajattelen sen yhteisön (tuoman tuen) lähinnä henkiseksi ja psyykkiseksi tueksi. Tottakai resursseja voidaan ja kannattaa yhdistää ja jakaa, kotivaraakin, mutta suurin merkitys lienee tosiaan yhteisöllisyydessä se että ihminen ei ole vaikeassa tilanteessa yksin vaan muut ovat niin sanotusti samassa veneessä. Kaikki kantavat toistensa taakkoja aj auttavat saamaan ajatuksia pois tilanteesta, yhdessä voidaan anuraa, jutella, tehdä ruokaa, pelata pelejä jne kaikkea mukavaa arkista.

 

 

Onkin mukavaa pelailla pelejä sormet jäässä ja maha kurnien.  

 

Monelle mukavampi kuin istua itsekseen vain kurjuuteen keskittyen. Mutta tapoja toki on oikeasti monia ja joillekin itseen kääriytyminen on se tapa selvitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tekis kyllä tosi pahaa mennä edes tutuilta anomaan heidän resursseistaan osuutta jos en itse toisi pöytään mitään: ei resursseja, ei tietoa, ei taitoa. Häpeäisin silmät päästäni jos voisin vedota vain siihen että olenpahan heille ainakin mukavaa seuraa.

Mutta onneksi asia ei ole kohdallani noin.

 

Siksipä kirjoitinkin toivasta yhteisöstä. En kerjäämisestä tai hyväksikäytöstä. Hyvin toimivassa yhteisössä ollaan sekä antajina, että saajina. 

 

 

Et vastannut että onko tämä sovittu asia vai oletko itse päättänyt että näin toimitte.

Haluaisin myös tietää onko ne muut hyväksynyt sen että sinä tuot mukanasi vain sen parhaan lahjan eli itsesi, sekä tietysti mestarilliset seuramiehen/seuraneidin taitosi siihen yhteiseen muurahaiskekoon. 😆

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tekis kyllä tosi pahaa mennä edes tutuilta anomaan heidän resursseistaan osuutta jos en itse toisi pöytään mitään: ei resursseja, ei tietoa, ei taitoa. Häpeäisin silmät päästäni jos voisin vedota vain siihen että olenpahan heille ainakin mukavaa seuraa.

Mutta onneksi asia ei ole kohdallani noin.

 

Siksipä kirjoitinkin toivasta yhteisöstä. En kerjäämisestä tai hyväksikäytöstä. Hyvin toimivassa yhteisössä ollaan sekä antajina, että saajina. 

 

 

No kerropa mitä sinä sille annat kriisitilanteessa, johon et ole mitenkään varautunut, ja olet nälkäinen, janoinen ja kylmissäsi?

Oletko varma, että kriisitilanteessa se "yhteisö" edes on paikalla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tekis kyllä tosi pahaa mennä edes tutuilta anomaan heidän resursseistaan osuutta jos en itse toisi pöytään mitään: ei resursseja, ei tietoa, ei taitoa. Häpeäisin silmät päästäni jos voisin vedota vain siihen että olenpahan heille ainakin mukavaa seuraa.

Mutta onneksi asia ei ole kohdallani noin.

 

Siksipä kirjoitinkin toivasta yhteisöstä. En kerjäämisestä tai hyväksikäytöstä. Hyvin toimivassa yhteisössä ollaan sekä antajina, että saajina. 

 

 

Sinä olisit pelkkä saaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mutta itse ajattelen sen yhteisön (tuoman tuen) lähinnä henkiseksi ja psyykkiseksi tueksi. Tottakai resursseja voidaan ja kannattaa yhdistää ja jakaa, kotivaraakin, mutta suurin merkitys lienee tosiaan yhteisöllisyydessä se että ihminen ei ole vaikeassa tilanteessa yksin vaan muut ovat niin sanotusti samassa veneessä. Kaikki kantavat toistensa taakkoja aj auttavat saamaan ajatuksia pois tilanteesta, yhdessä voidaan anuraa, jutella, tehdä ruokaa, pelata pelejä jne kaikkea mukavaa arkista.

 

 

Onkin mukavaa pelailla pelejä sormet jäässä ja maha kurnien.  

 

Monelle mukavampi kuin istua itsekseen vain kurjuuteen keskittyen. Mutta tapoja toki on oikeasti monia ja joillekin itseen kääriytyminen on se tapa selvitä. 

 

Kaikki ei ole sinkkuja eli itseen ei tarvitse kääriytyä vaikkei pelailekaan nälissään. 

Minä olen varautunut lastenikin puolesta. Naapureille, tutuille saati vieraille ei minun kotivarastani tipu yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Esim ukrainalaiset ovat jo 4 vuoden ajan noudattaneet varautumista, se on osa arkea, joka pyörii yhä isoissa kaupungeissakin. Eivät he ole kukin piileskelleet kuusen alla metsässä viimeistä 4 vuotta, vaan eläneet arkea, mutta noudattaen ja hyödyntäen uusia taitoja. Sitä se varautuminen on, uusien keinojen ja taitojen oppimista ja soveltamista arkielämään.

 

Mistä vetoa, että heistäkään kaikki eivät olleet keränneet kotivaraa ennen kuin sota alkoi. Silti ovat hengissä. 

Tämä. Ja heilläkin oli aikaa valmistautua poikkeustilaan kun Venäjä ryhmittäytyi rajalle viikkojen, jopa kuukausien aikana. Täällä moni ilmeisesti ajattelee että totaalinen koko maan kattava sotatila syntyy sekunnissa eikä siihen pysty mitenkään varustautumaan jos ei kotivara ole kunnossa per heti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim ukrainalaiset ovat jo 4 vuoden ajan noudattaneet varautumista, se on osa arkea, joka pyörii yhä isoissa kaupungeissakin. Eivät he ole kukin piileskelleet kuusen alla metsässä viimeistä 4 vuotta, vaan eläneet arkea, mutta noudattaen ja hyödyntäen uusia taitoja. Sitä se varautuminen on, uusien keinojen ja taitojen oppimista ja soveltamista arkielämään.

 

Mistä vetoa, että heistäkään kaikki eivät olleet keränneet kotivaraa ennen kuin sota alkoi. Silti ovat hengissä. 

Tiedätkö mitä eroa on selviytymisellä ja hyvin voimisella?

Sinullako on kotivaraa ja omavaraistalous jossa voidaan hyvin neljän vuoden sotatilasta huolimatta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

WC-paperi loppui koronan aikana kaupoista juuri näiden varautujien takia jotka eivät luottaneet että yhteiskunnan rattaat hoitaa paperia kauppaan seuraavallekin viikolla vaan lähtivät hamstraamaan sitä yli oman todellisen tarpeen.

 

 

Ehei. Varautujilla oli jo vessapaperipaalit kotona.  Ei tarvinnut lähteä kriisin tullen hamstraamaan. 

Juuri niin olikin. Olin koko helmikuun 2020 varustanut maaseutuasuntoani pitkäaikaista oleskelua varten ja maaliskuussa katselin uutisista, miten hidasälyinen enemmistö tappeli kaupoissa viimeisistä vessapaperirullista ja kuivahiivapakkauksista. Koronavuodet opettivat muutenkin, miten tyhmää Suomen kansan enemmistö on: ei kykyä omaehtoiseen tiedonhankintaan eikä kyllä kehuttavaa sopeutumiskykyäkään muuttuviin olosuhteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim ukrainalaiset ovat jo 4 vuoden ajan noudattaneet varautumista, se on osa arkea, joka pyörii yhä isoissa kaupungeissakin. Eivät he ole kukin piileskelleet kuusen alla metsässä viimeistä 4 vuotta, vaan eläneet arkea, mutta noudattaen ja hyödyntäen uusia taitoja. Sitä se varautuminen on, uusien keinojen ja taitojen oppimista ja soveltamista arkielämään.

 

Mistä vetoa, että heistäkään kaikki eivät olleet keränneet kotivaraa ennen kuin sota alkoi. Silti ovat hengissä. 

 

Tämä. Ja heilläkin oli aikaa valmistautua poikkeustilaan kun Venäjä ryhmittäytyi rajalle viikkojen, jopa kuukausien aikana. Täällä moni ilmeisesti ajattelee että totaalinen koko maan kattava sotatila syntyy sekunnissa eikä siihen pysty mitenkään varustautumaan jos ei kotivara ole kunnossa per heti. 

 

 

Vaan kun se ei ole ainoa mahdollinen kriisitilanne, jossa kotivaraa voi tarvita. 

Öö, et sattuis tarvitsemaan palvelijaa... ruokapalkalla, sir..? 

t. Surkimus

Syönpä äkkiä suklaapatukkani, ettei tarvitse jakaa!