voittamisen ihannointi!
jotkut vanhemmat tuulettaa kovasti kun lapsi voittaa jonkun pelin, ja selventää vielä senkin kuka jää viimeiseksi. Tietysti se kuuluu pelin henkeen että voittaja saa kunniaa, mutta kannattaako siitä tehdä sen isompaa numeroa. Luulisi että jokainen pelaaja huomaa jo pelin aikana menestyksensä ja nauttisi ennen kaikkea siitä. Yrittämisestä, oppimisesta ja yhdessäolosta, eikä pelkästään lopputuloksesta.
Ei ihme että sellaisten lapset suhtautuu voittamiseen tosi vakavasti - aina pitäisi voittaa, muuten ei viitsi edes ryhtyä mihinkään. Ellei lapsi ole oikeasti hyvä voittamaan, ei se uskalla edes aloittaa mitään ja nauttia vaan kokeilusta.
Kommentit (5)
Lapsellemme kuitenkin korostamme osallistuimisen iloa ja sitä, että yrittää parhaansa.
Tästä huolimatta "häviö" on lapselle aina ollut kova paikka. Pienestä asti on annettu voittaa ja hävitä. Aina ollut häviöön ja voittoon voimakkaat reaktiot.
lapsi näkee kuitenkin sanattomat viestit ja uskoo niihin. Jos uskottelet että häviö on ok, mutta lapsi näkee luonnolliset reaktiosi jotka puhuvat hieman toista, se muu käyttäytyminen vie voiton hienoista puheista.
Meillä vanhempi poika ei halua osallistua mihinkään kilpailuihin, vaikka kuinka yritän selittää, että hauskanpitoahan se vaan on. Osallistuminen on hauskaa ja jne. Häntä harmittaa niin suuresti jos ei voita. Siksi ei halua harrastaa mitään missä täytyy kilpailla. Ottaa kaiken jotenkin liian tosissaan ja vaatii itseltään liikaa.
Nuorempi poika taas on ihan erillainen. Hänelle on ihan sama miten pärjää ja haluaa osallistua kaikkeen, eikä mitään merkitystä pärjääkö vai ei.
Kyllä se riippu luonteesta.
Tosin en voi sietää sitä, jos vanhemmille lapsen pärjääminen on älyttömän tärkeää. Kannustaa saa, mutta ei saa olla vihainen tai edes pettynyt jos lapsi mokaa kilpailussa.
Aikaisemmin kirjoitin voimakkaista reagtioista voittoon ja häviöön.. Ei hänelle ole kyse vain voitosta ja häviöstä vaan kilpailusta. Kaikki on kilpailua, joka pitää voittaa..
mm. yhdessä pihalla potkitaan palloa, ja vaikka kuinka yritän olla, että ei nyt kilpailla, niin kilpailuksi hän sen mieltää. Hän keksii kaikesta kilpailua, syöminen, rakentaminen, leikit.. Kaikessa pitää olla suurin, nopein, vahvin tai muuten vain paras. Ja lapsi on vasta 5-vuotias.
Useissa tilanteissa joudun sanomaan, että tämä ei ole kilpailua, eikä tässä ole voittajia eikä häviäjiä - hänelle on. Kovan "kouluttamisen" tuloksena hän joskus antaa 3 vuotta nuoremman voittaa heidän keskinäisen juoksukilpailun.. Ja muutenkin on ehkä havaittavissa pientä edistystä reaktioihin..
Kun taas meikäläinen, jonka lapset aina on viimeisiä kaikissa kisoissa, korostaa lapselleen, että tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen.