Mikä juttu tää on, että ihmiset ei (enää?) peseydy kunnolla?
Käyvät vaan 15 sekunnin suihkussa nopeasti huuhtelemassa paikkoja, mutta mitään pesuaineita ei käytetä. Vähintäänkin korvantaustat, kainalot, takapuoli ja jalkaterät on syytä saippuoida.
Myös käsienpesun moni näyttää kuittaavan ihan vaan sormenpäiden kastelulla tai jos siihen käytetään saippuaa, niin se huuhdellaan samantien pois.
Kommentit (92)
vesi maksaa liikaa. ei voi joka päivä käydä.
"Kumma juttu, kun te veden ja saippuan kanssa lotraajat alatte aina haista, jos joku pesu jää edes päivän verran välistä. Kuulostaa enemmän siltä, että lotraaminen aiheuttaa haisemista, kun mun perheestä ei kukaan käy joka päivä suihkussa eikä me olla mitään haisuleita."
En mä ainakaan haise koskaan pahalle. Pistävälle hielle en haise vaikka olisin vuodepotilaana peseytymättä viikon enkä tarvii kenkiini mitään hajunsyöjäpohjallisia tai raikasteita.
Ap
Pesen itseäni perusvoiteella atoopikkona. Käytän saippuaa vain kainaloihin, käsiin ja jalkapohjiin sekä shampoota päänahan pesuun. Ennen päänahan pesua annan perusvoiteen hoitaa päänahkaa ja irroittaa kuivaa karstaa noin puolen tunnin ajan. Pesuainekuluni ovat minimaaliset.
Vierailija kirjoitti:

Mistä se kuiva karsta päänahkaan on tullut? Ei kuulosta normaalilta.

kyllä te haisette. ette vaan itse huomaa sitä, kun nenä tottuu hajuun.
Ap, missä sä kyyläät?
Mitä kautta saat infoo valtavan ihmisjoukon peseytymisistä?
Miten olet tätä empiiristä tutkimusta tehnyt? Koska itse en tiedä yhtään mitään kuinka paljon ympärillä olevat ihmiset käyttävät paskapaperia vai käyttävätkö bidettä ja käyvätkö launataina vaiko keskiviikkona saunassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kumma juttu, kun te veden ja saippuan kanssa lotraajat alatte aina haista, jos joku pesu jää edes päivän verran välistä. Kuulostaa enemmän siltä, että lotraaminen aiheuttaa haisemista, kun mun perheestä ei kukaan käy joka päivä suihkussa eikä me olla mitään haisuleita."
En mä ainakaan haise koskaan pahalle. Pistävälle hielle en haise vaikka olisin vuodepotilaana peseytymättä viikon enkä tarvii kenkiini mitään hajunsyöjäpohjallisia tai raikasteita.
Ap
kyllä te haisette. ette vaan itse huomaa sitä, kun nenä tottuu hajuun.
Ei ole mitään hajua mihin tottua. Ja mun kainalot haisee vaan ullakolle, jos niitä ei pese, pistävälle hielle ei koskaan. Se voi teidän hikihaisuleiden mielestä olla uskomatonta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmätkö mitä se maksaa???
Aivan sama mitä maksaa. Suihkussa käyn vähintään kerran päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä sä kyyläät?
Mitä kautta saat infoo valtavan ihmisjoukon peseytymisistä?
Käsienpesua kyylään julkisissa vessoissa ja työpaikalla. Muusta peseytymisestä tiedän tätä palstaa lukemalla, samantien ilmoittautui liuta vesipesijöitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesen itseäni perusvoiteella atoopikkona. Käytän saippuaa vain kainaloihin, käsiin ja jalkapohjiin sekä shampoota päänahan pesuun. Ennen päänahan pesua annan perusvoiteen hoitaa päänahkaa ja irroittaa kuivaa karstaa noin puolen tunnin ajan. Pesuainekuluni ovat minimaaliset.
Mistä se kuiva karsta päänahkaan on tullut? Ei kuulosta normaalilta.
Luitko koko kommenttia? Tässä oli kyse atopiasta.
Vierailija kirjoitti:
Turha sellaista ihon osaa on pestä päivittäin joka on kosketuksissa ainoastaan vaatteiden kanssa. Itse pesen intiimipaikat (nivuset, kainalot, kasvot) joka aamu pelkällä dedellä. Saippuaa käsienpesun. Liika peseminen aiheuttaa ihon kutinaa.
Näyttää siltä että iho tekee itselleen pesun jälkeen jonkinlaisen suojakerroksen joka "tuntuu hyvältä". Mutta sen tekeminen kestää.
hyi
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä sä kyyläät?
Mitä kautta saat infoo valtavan ihmisjoukon peseytymisistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesen itseäni perusvoiteella atoopikkona. Käytän saippuaa vain kainaloihin, käsiin ja jalkapohjiin sekä shampoota päänahan pesuun. Ennen päänahan pesua annan perusvoiteen hoitaa päänahkaa ja irroittaa kuivaa karstaa noin puolen tunnin ajan. Pesuainekuluni ovat minimaaliset.
Mistä se kuiva karsta päänahkaan on tullut? Ei kuulosta normaalilta.
Luitko koko kommenttia? Tässä oli kyse atopiasta.
Huonolla hoidolla olevasta atopiasta. Sano nyt, että olet vähentänyt hiusten (päänahan) pesun ihan minimiin?
Iho puhdistaa itse itsensä eikä siihen tarvitse mitään saippuoita tai syväpuhdistavia aineita, ellei ole missään mudassa pyörinyt. Kainaloihin ja nivusalueelle ei ylhäältä tuleva vesi niin pääse niin ne kannattaa erikseen hinkata, muuten pelkkä suihkuava vesi riittää pitämään puhtaana.
Joskus nuorempana kun lensi kakkakikkare pyyhkimisen yhteydessä ulkohousuihin, niin suihkautin vain hajuvettä ja se oli siinä.
Uimahallissahan näitä pikkasen kastautujia on reippaasti yli puolet. Eivät vaan viitsi peseytyä vaikka suihku kuuluu samaan hintaan. Uimahallissa oikein kuulutetaan monella kielellä että muistathan peseytyä huolellisesti ennen saunaan ja altaaseen menoa. Mutta suurin osa "unohtaa" peseytyä.
Uusi tapa on myös se että ihmiset ottavat löylyt ja suoraan hikisenä painelevat pukuhuoneeseen pukeutumaan...
Ei muuten ole kiva kun saunaan tulee joku pesemätön haisemaan, siinä kosteudessa se haju vaan korostuu.
Minua taas huvittaa nämä, jotka ensin jynssää ihon vereslihalle ja sitten suihkun jälkeen lotraa rasvalla.
Sitä, ku käydään NS suihkus vaan pikaisesti, jotakin 5 minsaa, ja se on kylmää vettä. Veden pitää olla lämmintä tai mahd. kuumaa, ja siellä pitää olla ainakin 20 minsaa, enemmänkin. Ei Paris minsas ehi peseytyyn ollenkaan. Ite pesen aina ihoni kuumalla vedellä ja kauan. Kesät talvet. Että kaikki lika lähtee varmuudella. Kylmäl vedel pestyn iho jää likaiseks. Vaik miten hankaa ja vaik MIT VI**n aineit kukin käyttööööp.