Lapset ulos -30 pakkasilla, mitä järkeä?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e43cecf-60f2-4ec7-9e9c-a9941b6a4b53
Lapissa kuuluu paksut talvivarusteet ihan perusvaatetukseen. Ymmärrettävää. Mutta oikeastiko aletaan Etelä-Suomalaisille viisastelemaan säästä ja kerrospukeutumisesta, kun normaalisti talvella saattaa olla vain pari maksimissaan - 15asteen päivää. Yleensä pärjää kevyttoppavaatteilla koko talven ja villaa väliin tarpeen mukaan. Ei tulisi mieleenkään alkaa parin "pakollisen" ulkoilun takia hankkimaan untuvaa koko perheelle. Vähävaraisilla ei ole ainakaan varaa hankkia kertakäyttövaatteita. Ja kyllä olen itsekin ulkoillut lapsena säällä kuin säällä mutta se ei ole nykyään sama
Kommentit (52)
"Suomen päiväkodeissa ei ole virallista pakkasrajaa ulkoilulle, vaan päätökset tehdään tapauskohtaisesti."
Öö, no ois varmaan ihan fiksua sitten laittaa joku pakkasraja! Miten kellään ei ole tullut mieleen? :D
"Suomessa ja Pohjoismaissa ulkoilu nähdään tärkeänä osana lapsen kasvua ja kehitystä. Se on iso osa meidän kulttuuria, että meillä ulkoillaan säällä kuin säällä, Lehtonen kertoo."
Saako tällaisesta masokismista ja reipastelusta jonkun mitalin?
"Mutta jos päiväkodissa havaitaan, ettei lapsella ole riittävästi vaatetta ulkona vallitsevaan säähän, henkilökunta keskustelee vanhempien kanssa asiasta."
Mitä pahaa siinä on että vanhemmat nimenomaan toivovat lapsensa välttyvän pakkasella ulkoilulta ja siksi tarkoituksella jättävät pakkasvaatteet pukematta lapselle, jotta tämä saa viettää koko päiväkotipäivän sisätiloissa?
Minusta taas tuo juttu vähän tasoitti hysteriaa, toi perspektiiviä ja ehkä maadottaa monia, joille pakkaset ovat vieraampia ja ehkä vähän pelottavia.
Mutta päättelen, että tarvittaisi myös konkreettisia neuvoja kerrospukeutumiseen ja varusteisiin. Täälläkin moni uskoo, että pakkasessa tarvitaan tyyliin pilkkihaalarit - jotka on tarkoitettu tuntikausien pakkasessa istumiseen, kun ihminen ei ollenkaan liiku ts. tuota lämpöä. Ei normaaliin ulkoiluun tarvitse laskettelutason varusteita.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali talvikeli. Vasta oli -30 monta päivää ja lapset käveli kouluun ja leikkivät illalla ulkona. Pukeutumiskysymys.
Joka puolella Suomea ei ole normaali talvikeli kovat pakkaset. Kannattaa katsella sää historiaa esim. Turun seudulta niin ymmärtää, että normaali talvisää on useimpina vuosina muutaman plus asteen ja -10 asteen pakkasen välillä. Ja kyllä osataan pukeutua, mutta onko tarpeellista/järkevää/kohtuullista vaatia hankkimaan paksut talvivaatteet poikkeuksellisen parin kylmän päivän takia? Siitähän tässä ketjussa ollut kysymys koko ajan eikä leuhkinisesta kuka pärjää tai uskaltaa parhaiten.
Eiköhän ohjeistukset ole lähinnä maahanmuuttaneille. Eiköhän Suomessa koko ikänsä asuneet osaa pukea lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-15 asteessa untuvaa? Voi hyvä helvetti sinun(kin) kanssa. Normaali kerrospukeutuminen ja tuulenpitävät päällysvaatteet riittää varmasti.
Entäs kasvot? Mitä ehdotat pikkulapsen kasvojen suojaksi, muu kroppa suojataan tuulenpitävästi mutta entäpä se naama?
Kypärälakki, pipo ja päällimmäiseksi huppu! Talvi haalareissa on huppu ihan syystä, se lämmittää todella hyvin ja suojaa myös kasvoja.
Vierailija kirjoitti:
Sinä joku puhut alipukeutumisesta.
Vastaa nyt, että miten kasvot suojataan.
Siinä se sun logiikkasi ontuu. Jos lapsella on varusteet päästä varpaisiin ja rahaa meni sen satoja euroa, ja silti paleltuu poskipäät, niin oikeastiko syytät vanhempia alipukeutumisesta? Oletko koskaan käynytkään päiväkodin pihalla?
Miksi pitää viedä lapset ulos, jos pakkanen on viiman kanssa oikeasti pureva? Sinä perustelet että TERVEYDEN vuoksi.
Siinä sun logiikkasi ontuu, kun kova pakkanen on juuri se joka voi vaarantaa terveyden.
-15 astetta kohtuullisenkin mereltä puhaltavan tuulen kanssa voi tuntua liki- 30 asteelta. Ja -20 astetta tuntuu ihan .... . Mun lapsen kasvoihin tuli paleltuma Turussa. Jos et tiedä niin Turussa puhaltaa merituuli.
Se merituuli puhaltaa Vaasassa, Oulussa Kemissä ja ihan Torniossakin vielä. Pohjoisempana on myös kovempia pakkasia, ja kovallakin pakkasella käy aina viima.
Kaikki muut silti selviävät, paitsi sinä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ohjeistukset ole lähinnä maahanmuuttaneille. Eiköhän Suomessa koko ikänsä asuneet osaa pukea lapset.
Niin minäkin luulin. Sitten avasin tämän ketjun
Normipakkaset, jotkut ovat vieraantuneet talvesta kun on ollut muutamia leutoja talvia.
Ihan täällä TURUN SEUDULLA on 4-vuotias selvinnyt pakkaspäivien ulkoilusta käytettynä ostetulla Reiman toppahaalarilla (jota käytetty jo pikkupakkasista lähtien), fleecekerrastolla ja villaisella kypärämyssyllä, ja tietysti muilla sopivilla asusteilla. Kaikkien hankintaan mennyt ehkä 50-100 euroa, siis haalari, kerrasto, hanskat, hatut yms. Se on ihan somen ja markkinoinnin luomaa harhakuvaa, että ilman untuvaa ja superkallista Gugguun haalaria ei selvitä 🤪
Minä ostin lapsilleni seuraavan talven vaatteet nyt, alesta. Ne oli jopa puoleen hintaan.
Merinokerrastot on nyt suosittuja, mutta kun itse olen viluinen, olen huomannut, ettei sellainen ole tarpeeksi lämmin. Sellaiset paksummat villahousut ja -paidat on tarpeeksi lämpimiä
Me asutaan Itä-Savossa (maalla), jossa välillä on ne kovimmat pakkaset ja kovimmat helteet. Jos muuten ollaan taaperon kanssa 1-2 kertaa päivässä ulkona yleensä 2-3h kerrallaan, niin ihan hyvällä omalla tunnolla ollaan kaatosadepäivät sekä 30 asteen pakkaset ja helteet sisällä kun niitä kokonaisuudessaan ei ole vuositasolla kuitenkaan enemmän kuin niitä päiviä, kun ollaan ulkona.
Pakkasrajana olen pitänyt noin -15-17 asteessa 1-1,5h riippuen siitä tuuleeko lisäksi, mutta eniten painaa miten posket uhkaa paleltua. Parikymmentä astetta pakkasta on itsellekin aika maksimi enemmän viettää aikaa ulkona, mutta jos on pitkä pakkasjakso kuten nyt koko vuoden ollut, kyllä me pyörähdetään vaikka vartin verran silloin tällöin ulkona.
Hellerajaa ei varsinaisesti ole, mutta ei tietenkään pahimpaan paahteeseen mennä vaan polskitaan vaikka uima-altaassa pihapuiden varjossa, mutta ei kellään ole kivaa kun satatuhatta paarmaa puree nahkan verille samaan aikaan. Lapsen päiväkoti on onneksi melko varjossa ja metsän vieressä, joten he ulkoilevat helteelläkin paljon.
Sateen suhteen on eri olla kesäsateessa vaikka alasti kuin syksyn koleissa sateissa, joten ihan tilanteen ja järjen mukaan mennään, ei väkisin koska "on pakko".
Itse ostan köyhänä yh:nä aleista uusia esim. Reiman ja Jonathanin toppapukuja 50e hintaan suurinpiirtein, ja käytön jälkeen myyn ne 10-15e hintaan edelleen melkein uutta vastaavina, ja tällainen hintataso näyttää olevan muillakin, eli kyllä halvalla saa hyvät toppavaatteet Espooseenkin.
Iltapelko-öyhöitykseen eläytyminen nyt saa minkä tahansa sään tuntumaan ylipääsemättömältä ja käyttökelvottomalta rasitteelta. Ei niillä oo mistään säistä hyvää sanottavaa