Järkyttävän kallista on ruoka nykyään. Ja kaikki muukin.
Pikkuhiljaa ollaan kauppalistalta pudotettu pois.. öö, kohta kaikki? Ei osteta enää (täys)mehuja, ei leikkeleitä, ei juustoja, ei marjoja, ei herkkuja, ei puolivalmiita tai valmiita juttuja (tyyliin mitään), lihoista on jäänyt pois muut kuin halvin kanasuikale tai jauheliha ja niitäkin pitää säännöstellä. Maitotuotteita on jäänyt tosi paljon pois, koska kalliita nekin.
Ostan kasviksia ja hedelmiä, nekin tosin aina sitä halvinta mahdollista porkkana peruna banaani linjaa. Riisiä ja makaronia. Kananmunia. Ei todellakaan mitään monipuolista ruokailua. Halpaa leipää.
Ja käyn sentään kuitenkin (kokoaika)töissä, työmatkat taittuu bussilla, kun ei ole enää varaa autoakaan pitää. Ei riitä aika eikä jaksaminen siihen että hirveen monipuolisesti alkaisi tässä vielä kokkailemaan ja leipomaan kaikenlaista. Mitään punalappusia tuotteita on aivan toivotonta metsästää, en pääse kauppaan heti aamusta enkä iltamyöhäänkään.
Nyt vaan huomannut että kaikki aika menee töissä, vapaa-ajalla on aivan loppu. Kaikki rahat menee vuokraan ja normilaskuihin, minulla ei ole velkaa. Ja loput ruokaan ja taloustavaroihin (pesuaineet, veskipaperit ym). Vähän laitan säästöön eläkettä ja lasten opiskeluita varten, tai sitä pahaa päivää, jos tulee potkut. Ja nyt huomannut että itsellä on usein NÄLKÄ, koska ei se ravinto kovin kummoista tässä ole. Oma työkin on kuitenkin melko fyysinen, eli polttoainetta tarvis saada.
En todellakaan tiedä miten työttömät, etenkään perheelliset pärjää. Ja nyt vielä jos kaupan halpismerkit viedään pois niin huh. Sit alkaa olla nälkä tässä jo lapsillakin.
T. Kahden teinin yh
Kommentit (49)
Mulla tuli eilen kauppakäynnin jälkeen itku. Kaikki maksaa niin paljon, ja sillä rahalla ei edes saa mitään järkevää. Ansiosidonnainen on ihan naurettavan pieni, säästöt hupeni muutamassa kuukaudessa ja töitä ei yksinkertaisesti ole.
Kun jättää alkoholin kauppaan ja baarit väliin niin helposti säästää 50-100€/kk. Tuo 50€ on mulla yhden viikon ruuat joten hyvä vaihtokauppa. Onneksi olen keski-ikäinen eikä baareilu kiinnosta tippaakaan. Seuraa saa onneksi ilman baarissa juoksemista.
Niinhän se on.. Itsekin käyn töissä ja ostan usein coop ja xtra-tuotteita. Nyt päätin panostaa enemmän ruokaan ja karsin muusta pois eli ei vaatteita osteta suunnilleen yhtään jos ei ole pakko, ei pahemmin mitään extraa. Tämä siksi että voi ostaa marjoja ja 4 euron juustopaketin sekä täysmehua ja kahvia. Hassua kyllä se 4 euron juustopaketti ja 7 euron kahvipaketti on alkaneet tuntua luksukselta. Joskus repäsen ja ostan marjamix-rasian, joka maksaa 6 euroa. Kuulostaa todella naurettavalta kun kuitenkin käy töissä ja palkka on keskitasoa.
T. Yksi yh
Makaroni on nykyään kallista. 0,55€ / pussi...;(
Kyllä on kaupoilla naurettavat kartellit eikä minkäänlaisia yhteiskuntavastuuta, kun nykyään perivät jopa korkeampia hintoja esim. lihasta kuin pienet lihakaupat. Jopa suoraan tiloilta ostamalla saa parempaa laatua halvemmalla.
Jauhelihan hinta on yksi suuri kusetus. Sen kilohinta on jopa kalliimpaa kuin kulmapaistin! Jauheliha on kuitenkin sitä huonoa jämää ja räipettä ja siksi se on ollut halpaa. Kunnes kauppias hoksasi että tästähän voi periä mitä vaan kun kansa ostaa.
Meillä ei varsinaisesti tee tiukkaa kun on onneksi hyvät työt mutta ollaan alettu katsomaan mitä ostetaan. Tuetaan K- ja S-ryöstäjiä mahdollisimman vähän.
Ennen yrityksillä oli sentään yhteisöllisyyttä ja yhteisövastuuta. Toki meidän poliitikot on näyttäneet esimerkkiä, että oma napa ensin ja kaikki raha minulle ja minun kavereille ja kansa maksakoon kaikesta suurimman hinnan saamatta mitään takaisin.
Suomalaisilla on tässä maassa vain poljettavan rooli, ollut jo satoja vuosia. Saapas vain vaihtuu.
Vierailija kirjoitti:
Ostan riisiä, kanaa, kalapuikkoja, banaanit oli tänään 0.49 euroa kilo, ostin niitä paljon ne säilyy 6 päivää hyvin. 150 euroa ruokaan kuukaudessa pitää riittää.
Näin on, viisi euroa päivässä riittää eli 150 euroa kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Kohta se on vielä kalliimpaa kun hallitus kieltää kauppojen omat merkit muutaman maatalousruikuttajan takia
Suomalaisen maatalousyrittäjän kustannuksella tänne ei tarvitse tuoda muualta yhtään mitään.
Itse käytän oikein mielelläni Suomessa valmistettua leipää tai maitotuotteita ja tuen kotimaista tuottajaa ja kotimaan taloutta. Kumma, ettei ole kaikille itsestään selvää.
Vierailija kirjoitti:
Juusto on kallista esim. Valion goudaa sai vuosi sitten 4,19€:lla nyt se on yli 7€. Kuusamon Paimenpoika oli lähes 6€ kallista sekin mutta suhteellisen kauan kestääkin. Ja jauhenlihaa en edes halua mainita.
Vaihdoimme monta vuotta sitten suomalainen juusto ulkomaalaiseen. Nyt emme enää muutenkaan ostele suomalaisia elintarvikkeita koska hinnat ovat järkyttävät. Eikä osteta eineksiäkään
Juusto on kallista esim. Valion goudaa sai vuosi sitten 4,19€:lla nyt se on yli 7€. Kuusamon Paimenpoika oli lähes 6€ kallista sekin mutta suhteellisen kauan kestääkin. Ja jauhenlihaa en edes halua mainita.