Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

Asetapa itsesi tuon miehen asemaan. Hän on yrittänyt ohjata Lammasta ruuanlaitossa ja vihjannut, että äiti osasisi varmaan neuvoa. Niin sitten kun tulee kotiin, on lappu pöydällä, mutta ei ole selvitetty koskaan koko asiaa. Miehet eivät ole verbaalisesti niin taitavia kertomaan asioitaan, möläyttelevät ja sanovat suoraan. Ollaan eri planeetoilta naisten kanssa. Puhumalla suoraan kummankin puolen kantilta asiat selviävät. Tuo temppu oli törkeä. 

No sinäpä tarkasti (tiedät) luulet tietäväsi toisen miehen aivoitukset... KÄÄK

Juttusi oli itsekehua ja näppäärää miesten painamista. Voimaantunut olo? 

En ymmärrä, kenen "juttuun" viittaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

Asetapa itsesi tuon miehen asemaan. Hän on yrittänyt ohjata Lammasta ruuanlaitossa ja vihjannut, että äiti osasisi varmaan neuvoa. Niin sitten kun tulee kotiin, on lappu pöydällä, mutta ei ole selvitetty koskaan koko asiaa. Miehet eivät ole verbaalisesti niin taitavia kertomaan asioitaan, möläyttelevät ja sanovat suoraan. Ollaan eri planeetoilta naisten kanssa. Puhumalla suoraan kummankin puolen kantilta asiat selviävät. Tuo temppu oli törkeä. 

Yleistys: miehet eivät ole verbaalisesti lahjakkaita... ( yrittänyt ohjata/vihjata?)

Osa on, osa ei. Niinkuin naisissakin vaihtelee tuo lahjakkuus.

- eri eri -

Tutkimusten mukaan pojat eivät ole verbaalisesti niin lahjakkaita kuin tytöt, avaruudellisessa hahmottamisessa taas pojat ovat parempia jne. Ihan tieteellistä faktaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

Asetapa itsesi tuon miehen asemaan. Hän on yrittänyt ohjata Lammasta ruuanlaitossa ja vihjannut, että äiti osasisi varmaan neuvoa. Niin sitten kun tulee kotiin, on lappu pöydällä, mutta ei ole selvitetty koskaan koko asiaa. Miehet eivät ole verbaalisesti niin taitavia kertomaan asioitaan, möläyttelevät ja sanovat suoraan. Ollaan eri planeetoilta naisten kanssa. Puhumalla suoraan kummankin puolen kantilta asiat selviävät. Tuo temppu oli törkeä. 

No sinäpä tarkasti (tiedät) luulet tietäväsi toisen miehen aivoitukset... KÄÄK

Juttusi oli itsekehua ja näppäärää miesten painamista. Voimaantunut olo? 

En ymmärrä, kenen "juttuun" viittaat.

Viini-illalliseen.

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

En tee ilkeitä temppuja läheisilleni. Suoraan puhumalla asiat pitää selvittää, jos vittuilee, pitää selittää, miksi vittuilee. Ei se muuten selviä. Puhumalla, ei tekemällä ilkeyksiä. 

V-sanaa käytät? Halvennat kauniin asian.

- eri -

Vittuilu on eri asia kuin va gi na! Hei haloo, missä takapajulassa asut? Vittuilu on verbi, rakastelu on ihan eri asia eikä liity tähän. Mulkkuilua olisin tietysti voinut myös käyttää vittuilun tilalla.  Miehet kestää sen sanan hyvin.

Sama asia, toinen halventava, haistatteleva, toinen biologiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

Asetapa itsesi tuon miehen asemaan. Hän on yrittänyt ohjata Lammasta ruuanlaitossa ja vihjannut, että äiti osasisi varmaan neuvoa. Niin sitten kun tulee kotiin, on lappu pöydällä, mutta ei ole selvitetty koskaan koko asiaa. Miehet eivät ole verbaalisesti niin taitavia kertomaan asioitaan, möläyttelevät ja sanovat suoraan. Ollaan eri planeetoilta naisten kanssa. Puhumalla suoraan kummankin puolen kantilta asiat selviävät. Tuo temppu oli törkeä. 

No sinäpä tarkasti (tiedät) luulet tietäväsi toisen miehen aivoitukset... KÄÄK

Juttusi oli itsekehua ja näppäärää miesten painamista. Voimaantunut olo? 

En ymmärrä, kenen "juttuun" viittaat.

Viini-illalliseen.

Jep. Oli monta viestiä ketjuna.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

On monia pareja, jotka eivät asu yhdessä, kun kaipaavat myös omaa aikaa. Sekä miehet että naiset. Mitä ihmellistä tuossa on? Itsekin viihdyn tosi hyvin yksin, vaikka rakas puoliso onkin. Toiset pariskunnat taas elävät tiiviisti yhdessä. Eikä kumpikaan tapa kerro "kunnioituksesta" yhtään mitään. Näin minun mielestäni asia on.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

Näin naisten kesken? Eikö täällä miehet kirjoittele?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

En tee ilkeitä temppuja läheisilleni. Suoraan puhumalla asiat pitää selvittää, jos vittuilee, pitää selittää, miksi vittuilee. Ei se muuten selviä. Puhumalla, ei tekemällä ilkeyksiä. 

V-sanaa käytät? Halvennat kauniin asian.

- eri -

Vittuilu on eri asia kuin va gi na! Hei haloo, missä takapajulassa asut? Vittuilu on verbi, rakastelu on ihan eri asia eikä liity tähän. Mulkkuilua olisin tietysti voinut myös käyttää vittuilun tilalla.  Miehet kestää sen sanan hyvin.

Sama asia, toinen halventava, haistatteleva, toinen biologiaa. 

Niin juuri. Siksi käytin vittuilla sanaa, koska Lampaan teko oli halventava ja haistatteleva teko sille miehelle. Vittuilua sanan täydessä merkityksessä. Vieläkö on kysyttävää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

Näin naisten kesken? Eikö täällä miehet kirjoittele?

Epäilen, ettei miehiä ollut heiluttelemassa kalliolla merimiehille ja elinkautisvangeille. 

Kyllä minäkin kaipaan joskus yksinoloa.

Nykyään mies on harvoin pois kotoa. Joskus hän oli viikonkin kaverinsa tai veljensä mökillä ja minusta oli tosi mukava olla yksin.

Kyllä kai jokainen kaipaa joskus olla ihan itsekseen vaikka olisi kuinka rakas puoliso.

Pientä pihahommaa tehty. Poistettiin naapurin puolelle kasvavia sireenin ja pihlajan oksia.

Nyt voi lorvailla loppuillan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

Näin naisten kesken? Eikö täällä miehet kirjoittele?

Epäilen, ettei miehiä ollut heiluttelemassa kalliolla merimiehille ja elinkautisvangeille. 

"kuittailla naisten kesken", ei vilkutella

Ei muakaan kyllä naurattanut tuo viini-illallistemppu, vaikka monista Lampaan kirjoituksista ihan tykkään. En haluaisi itse kumppanilta sellaista kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

En tee ilkeitä temppuja läheisilleni. Suoraan puhumalla asiat pitää selvittää, jos vittuilee, pitää selittää, miksi vittuilee. Ei se muuten selviä. Puhumalla, ei tekemällä ilkeyksiä. 

V-sanaa käytät? Halvennat kauniin asian.

- eri -

Vittuilu on eri asia kuin va gi na! Hei haloo, missä takapajulassa asut? Vittuilu on verbi, rakastelu on ihan eri asia eikä liity tähän. Mulkkuilua olisin tietysti voinut myös käyttää vittuilun tilalla.  Miehet kestää sen sanan hyvin.

Sama asia, toinen halventava, haistatteleva, toinen biologiaa. 

Niin juuri. Siksi käytin vittuilla sanaa, koska Lampaan teko oli halventava ja haistatteleva teko sille miehelle. Vittuilua sanan täydessä merkityksessä. Vieläkö on kysyttävää? 

Käytä keskenäs

Tsau

Vittuilen, vittuilet, vittuilee, vittuilemme, vittuilette, vittuilevat, vittuillaan, vittuiletko, vittuilisitko, vilttuillee. 

Joko riittää? 

" Keskenään" sanaa ei voi käyttää yksikössä. Se vaatii kaksi tai enemmän tekijöitä. Ellei sitten ole kahta päätä, jotka keskenään vittuilevat. 

Vähän tarkkuutta. 

Et sitten ole kuullut sanontaa aiemmin? Tarkoittaa samaa kuin "itsesi kanssa, yksinäs"

 Ei tarkoita.  "Keskenään"  sanan synonyymejä ovat "toistensa kanssa, yhdessä, keskinäisesti, parissa." " He puhuivat keskenään" = " He puhuivat toistensa kanssa." Vaatii aina useamman, yksikössä ei voi käyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

Kirjoitin sen ekan viestin nuoruuden haaveesta, että puoliso olisi merikapteeni. Siihen ei liity mitään voimaantumista tai miesvihaa. Sellainen järjestely olisi ollut kummallekin kiva. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen ja viihdyn hyvin omassa rauhassa. Silti on kiva, että on kumppani. Miehiä vastaan mulla ei ole mitään. Monesti ovat jopa kiinnostavampia juttelukavereita kuin naiset, koska katsovat asioita eri kulmalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

En tee ilkeitä temppuja läheisilleni. Suoraan puhumalla asiat pitää selvittää, jos vittuilee, pitää selittää, miksi vittuilee. Ei se muuten selviä. Puhumalla, ei tekemällä ilkeyksiä. 

V-sanaa käytät? Halvennat kauniin asian.

- eri -

Vittuilu on eri asia kuin va gi na! Hei haloo, missä takapajulassa asut? Vittuilu on verbi, rakastelu on ihan eri asia eikä liity tähän. Mulkkuilua olisin tietysti voinut myös käyttää vittuilun tilalla.  Miehet kestää sen sanan hyvin.

Sama asia, toinen halventava, haistatteleva, toinen biologiaa. 

Niin juuri. Siksi käytin vittuilla sanaa, koska Lampaan teko oli halventava ja haistatteleva teko sille miehelle. Vittuilua sanan täydessä merkityksessä. Vieläkö on kysyttävää? 

Käytä keskenäs

Tsau

Vittuilen, vittuilet, vittuilee, vittuilemme, vittuilette, vittuilevat, vittuillaan, vittuiletko, vittuilisitko, vilttuillee. 

Joko riittää? 

" Keskenään" sanaa ei voi käyttää yksikössä. Se vaatii kaksi tai enemmän tekijöitä. Ellei sitten ole kahta päätä, jotka keskenään vittuilevat. 

Vähän tarkkuutta. 

Et sitten ole kuullut sanontaa aiemmin? Tarkoittaa samaa kuin "itsesi kanssa, yksinäs"

 Ei tarkoita.  "Keskenään"  sanan synonyymejä ovat "toistensa kanssa, yhdessä, keskinäisesti, parissa." " He puhuivat keskenään" = " He puhuivat toistensa kanssa." Vaatii aina useamman, yksikössä ei voi käyttää. 

On vakiintunut sanonta, ehkä murretta. Korostaa juuri sitä, että kukaan ei kanssasi tee, tee keskenäs. Yksinäs. Sisältää selkeän moitteen.

Älä sävellä. Et sinä voi kielioppia keksiä. Tämä viesti sisältää selkeän moitteen, mutta ei ole murretta eikä vakiintunut sanonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Tuo punaviini-illallinen oli vittuilua. Onneksi mies pääsi pakoon, teillä olisi ollut hirveä suhde.

Onko yleistä sinulla kirjoittaa noin ilkeästi?

En tee ilkeitä temppuja läheisilleni. Suoraan puhumalla asiat pitää selvittää, jos vittuilee, pitää selittää, miksi vittuilee. Ei se muuten selviä. Puhumalla, ei tekemällä ilkeyksiä. 

V-sanaa käytät? Halvennat kauniin asian.

- eri -

Vittuilu on eri asia kuin va gi na! Hei haloo, missä takapajulassa asut? Vittuilu on verbi, rakastelu on ihan eri asia eikä liity tähän. Mulkkuilua olisin tietysti voinut myös käyttää vittuilun tilalla.  Miehet kestää sen sanan hyvin.

Sama asia, toinen halventava, haistatteleva, toinen biologiaa. 

Niin juuri. Siksi käytin vittuilla sanaa, koska Lampaan teko oli halventava ja haistatteleva teko sille miehelle. Vittuilua sanan täydessä merkityksessä. Vieläkö on kysyttävää? 

Käytä keskenäs

Tsau

Vittuilen, vittuilet, vittuilee, vittuilemme, vittuilette, vittuilevat, vittuillaan, vittuiletko, vittuilisitko, vilttuillee. 

Joko riittää? 

" Keskenään" sanaa ei voi käyttää yksikössä. Se vaatii kaksi tai enemmän tekijöitä. Ellei sitten ole kahta päätä, jotka keskenään vittuilevat. 

Vähän tarkkuutta. 

Et sitten ole kuullut sanontaa aiemmin? Tarkoittaa samaa kuin "itsesi kanssa, yksinäs"

 Ei tarkoita.  "Keskenään"  sanan synonyymejä ovat "toistensa kanssa, yhdessä, keskinäisesti, parissa." " He puhuivat keskenään" = " He puhuivat toistensa kanssa." Vaatii aina useamman, yksikössä ei voi käyttää. 

On vakiintunut sanonta, ehkä murretta. Korostaa juuri sitä, että kukaan ei kanssasi tee, tee keskenäs. Yksinäs. Sisältää selkeän moitteen.

Älä sävellä. Et sinä voi kielioppia keksiä. Tämä viesti sisältää selkeän moitteen, mutta ei ole murretta eikä vakiintunut sanonta.

En keksi kielioppia, enkä sävellä. Meilläpäin on käytössä ihan yleisesti. Lue sinä kielioppiasi, minä noudatan sanontoja. Ok?

Hyvä päivä tänään. Tein vähän erilaista ruokaa ja onnistui. Sitten käveltiin äitini kanssa lenkki yhdessä ja kyllä nämä maisemat varmaan aina jäävät mieleeni, vaikka täältä lähtisin. Pidän paljon eri reiteistä, kuten metsäpoluista ja hiekkateistä täällä. Sain eilen myös tehtävän sekä esseen valmiiksi ja palautettua. Selvisin niistä ainakin sen puolesta. Nämä päivät ovat niitä joiden avulla jaksan taas pitkään. Takatalvea en silti innoissani odota. Koe vielä edessä nyt ja siihen luen. 

Paris Shadows - Easy to fall

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ilmiö tämä sitten on, että naiset haaveilee miehestä, joka olisi mahdollisimman vähän kotona ja näkösällä? Rivien välistä vähintään voi lukea, että eipä niitä miehiä tarvita jaloissa pyörimässä ja ollaan tästä niin voimaantuneita. On "varaa" sitten kuittailla miehille näin naisten kesken. Kunnioitus puuttuu. Huoh. T. nainen minäkin.

Näin naisten kesken? Eikö täällä miehet kirjoittele?

Epäilen, ettei miehiä ollut heiluttelemassa kalliolla merimiehille ja elinkautisvangeille. 

"kuittailla naisten kesken", ei vilkutella

Nähtävästi ensin vilkutellaan ja sitten kuittaillaan.

Aloin kuulla pörinää yhdestä huoneesta ja mietin, että ikkunan takana ulkona varmaan kimalainen. Katson verhon taa. Ei mitään näkynyt. Sitten ääni kului lähempää ja sisällä lattialla oli iso kimalainen hieman pökkyrässä. Pyydystin sen nopeasti aamutossuuni ja vein sen avulla ulos. Lähti heti lentoon. Onnistunut pelastus näin ja ajoissa huomasin. 

Päivällä neitoperhonen pökertyi hieman, kun iso auto ajoi ohitse. Maassa oli paikoillaan. Käteeni kiipesi ja meinasin, että siivet hajalla tms ja ei lentoon pääse, mutta kun kädessäni sen ylös nostin niin lähtikin lentämään. Ehkä olikin täysin kunnossa. Hieno hetki.