Miten olet päässyt eroon ahdistuksesta?
Kommentit (9)
jota ei saa ilmaista. Ahdistuksen alta on tosin kuoriutunut ensin esiin pelko, joten se on nyt sitten seuraavana käsittelyssä. Pelon alla on oikeat tunteet, ahkerasti kuuntelemalla ovat ruvenneet pikku hiljaa löytymään. Tuntuu todella mahtavalta, kun löytyy se aito tunne, minkä pelon ja ahdistuksen kerros peittää!
Minulla ei pitäisi olla mitään syytä olla ahdistunut. Elämä on hyvää ja asiat reilassa.
ap
jota ei saa ilmaista. Ahdistuksen alta on tosin kuoriutunut ensin esiin pelko, joten se on nyt sitten seuraavana käsittelyssä. Pelon alla on oikeat tunteet, ahkerasti kuuntelemalla ovat ruvenneet pikku hiljaa löytymään. Tuntuu todella mahtavalta, kun löytyy se aito tunne, minkä pelon ja ahdistuksen kerros peittää!
ainakin 80% on laantunut pahimmat neuroosit
en tiedä päteekö sinuun. Mutta mulla nuo piilossa olleet tunteet voi olla ihan mitä vaan normaaleja tunteita. Multa on yhteys tunteiisiini niin totaalisen kadonnut, että olen tavallaan yrittänyt luoda itseäni koko ajan sen perusteella mitä kuvittelen muiden minusta haluavan. Koska ei ole ollut mitään omia tunteita ohjaamassa elämää. Saatan esim. kuvitella tuntevani jostain asiasta jollain tietyllä tavalla ja huomaan vasta hemmetinmoisesta ahdistuksesta että jotain on vialla. Sitten kun pysähdyn kuuntelemaan, huomaan että "todellinen", piilossa oleva minäni onkin täysin päinvastaista mieltä.
Tuollaista. Usein kun ahdistaa tai pelottaa, istun kuuntelemaan ja sieltä sen alta saattaa tulla loukkaantumista, kiukkua, ikävää, kaipausta, ihan mitä tahansa. Olen ruvennut viime aikoina jopa arvostamaan pelkoa ja ahdistusta, niin raskaita kuin ne ovatkin kokea, koska niiden avulla on mahdollista saada selville mitä mieltä oikeasti olen asioista ja mitä tunnen.
Saako kysyä mitä nämä tunteet olivat? Minulla ei pitäisi olla mitään syytä olla ahdistunut. Elämä on hyvää ja asiat reilassa.
Ajattelen muita ja muiden mielipiteitä liikaa. Osittain se on helpompaa, kuin miettiä omaa tietään ja vaihtoehtoja.
ap
en tiedä päteekö sinuun. Mutta mulla nuo piilossa olleet tunteet voi olla ihan mitä vaan normaaleja tunteita. Multa on yhteys tunteiisiini niin totaalisen kadonnut, että olen tavallaan yrittänyt luoda itseäni koko ajan sen perusteella mitä kuvittelen muiden minusta haluavan. Koska ei ole ollut mitään omia tunteita ohjaamassa elämää. Saatan esim. kuvitella tuntevani jostain asiasta jollain tietyllä tavalla ja huomaan vasta hemmetinmoisesta ahdistuksesta että jotain on vialla. Sitten kun pysähdyn kuuntelemaan, huomaan että "todellinen", piilossa oleva minäni onkin täysin päinvastaista mieltä.
Tuollaista. Usein kun ahdistaa tai pelottaa, istun kuuntelemaan ja sieltä sen alta saattaa tulla loukkaantumista, kiukkua, ikävää, kaipausta, ihan mitä tahansa. Olen ruvennut viime aikoina jopa arvostamaan pelkoa ja ahdistusta, niin raskaita kuin ne ovatkin kokea, koska niiden avulla on mahdollista saada selville mitä mieltä oikeasti olen asioista ja mitä tunnen.
olen mm. ekaa kertaa aikuisiässäni kokenut halua mennä jonkun ihmisen syliin lohdutettavaksi. Kaverini sanoi joskus että kyllä on monet itkut itketty miehen olkapäätä vasten ja minä ihmettelin itsekseni että miksi ihmeessä kukaan voisi moista kiusallista tilannetta haluta vapaaehtoisesti. No nyt tiedän... Siitä on kyllä pitkä matka siihen, että voisin joskus oikeasti mennä jonkun halattavaksi ja lohdutettavaksi, mutta ainakin tiedän nyt miksi joku voisi sellaista toivoa ja olen jo siitäkin kiitollinen :)!
Nytkin valvon ja pohdin kaikkea ikävää.
ap
mikä lääke ja millä annoksella?
ainakin 80% on laantunut pahimmat neuroosit