Attendo Espoo kuolintapaus
Kommentit (70)
Tämähän johtuu vain siitä, että julkinen sektori suosii rahoituksessa ja muussa päätöksen teossa itseään, koska "ollaanhan sitä tässä samassa organisaatiossa kuitenkin" ja yksityinen palvelutuotanto nostetaan mielellään vasemmistolaisten toimesta esille epäkohtien kautta mutta samalla yksityinen palvelutuotanto kilpailutetaan viimeisen päälle eikä siinä nähdä mitään ristiriitaa. Vuosikymmeniä eri julkisissa ja yksityisissä palvelutaloissa työn puolesta käyneenä tämä näkyy selvästi. Saman voi sanoa Kela-takseista, hammashoidon palvelusetelien käytöstä jne. , kun maksaa paskasta laadusta silloin saa paskaa laatua.
On olemassa hyviä yksityisiä ja huonoja julkisia. Talo toimii niin hyvin tai huonosti, kun esimies sen sallii. Viimeksi yhdessä alueen kunnallisessa esihenkilö vaihtui ja on vuodessa onnistunut ajamaan suomalaiset hoitajat pois omalla käytöksellään ja korvaamaan ulkomaalaisella hoiva-avustajalla ja muilla muutaman vuoron keikkalaisilla lähteneet hyvät hoitajat. Laatu laski kuin lehmän häntä ja työmoraali samoin tein. En tee enää sijaisuuksia yksikössä, koska kukaan ei ota vastuuta jos jotain sattuu. Se joka on ns vastuuvuorossa joutuu vastamaan toiminnasta, jota ei voi kontrolloida tai ehdi valvoa? Ei kiitos.
Attendo tuo silkkitie yhtiön kautta afrikkalaisia ja aasialaisia hoitajia heille töihin.
Löytyy ihan tietoja kun kirjoittaa Googleen hakusanaksi Attendo Silkkitie
Ei pitäisi olla mikään salaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Attendo tuo silkkitie yhtiön kautta afrikkalaisia ja aasialaisia hoitajia heille töihin.
Löytyy ihan tietoja kun kirjoittaa Googleen hakusanaksi Attendo SilkkitieEi pitäisi olla mikään salaisuus.
Samalla tavoin hyvinvointialueiden omissa työntekijöissä on kielitaidottomia aasialaisia esimerkiksi oppisopimuksella.
Vierailija kirjoitti:
Attendo tuo silkkitie yhtiön kautta afrikkalaisia ja aasialaisia hoitajia heille töihin.
Löytyy ihan tietoja kun kirjoittaa Googleen hakusanaksi Attendo SilkkitieEi pitäisi olla mikään salaisuus.
Olen käsittänyt, että noissa maissa arvostetaan ja kunnioitetaan vanhoja ihmisiä?
Siellä on Satosen thaikkutytöt hoitajina. Kielimuuri. Sori siitä.
Se että hoitajan ihonväri ei istu jonkun palettiin, ei tee hoitajasta kielitaidotonta ja osaamatonta. Ulkonäön perusteella et voi tietää missä henkilö on syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä alkoi tulla kun henkilökunta ei osaa suomea.
Ei ymmärretä, koska hälytin piippaa suomeksi?
Ei ymmärretä ohjeistusta
Vierailija kirjoitti:
Siellä on Satosen thaikkutytöt hoitajina. Kielimuuri. Sori siitä.
Koulutettu hoitaja osaa suomea. Thaimaasta vaimoksi haetuista en tiedä.
On se julmaa. Sama se on myös vammaisia kohtaan, jotka siellä, rinnekodeissa tai vastaavissa asuvat. Jokaiselle kuuluu olla ainakin 1 OMA hoitaja 24/7. Yöllä toinen, päivisin toinen. Ja ne hälytys laitteet kuuluu olla aina päällä, ranneke yms, ja se vastaaja kans. Ja siihen hätään pitää reagoida heti, alle minuutissa. Naisille nainen, miehille mies. Jos tarvitaan apua esim suihkussa, siellä pitää jokaisen henkilön päästä pääsemään ainakin parin päivän välein. Oma ohjaaja hoitaa senkin. Ja lääkkeet, ruoan ja muut omat asiat. Onneks en oo attendolla ! Miten tällainen on mahdollista, etteivät ne laitteet olleet muka ladattu akut ? Eihän niitä saa silloinkaan laittaa pois päältä, kun niitä lataantuu. Ja muut tehtävät tekee muut ammattilaiset. Ja kumminkin ne suurin osa on vain netissä suurimman osan omaa työaikaansa. Sen olen nähnyt useaan kertaan. Eikö netissä oleminen omalla puhelimellaan, tabletillaan yms ole kiellettyä työaikana ? Vain oikeat työasiat on sallittua.
Sinne meikäkin matkalla ellei onnekseen seisovilta jaloiltaan maahan kupsahda, Muutamavuosi sitten suhtauduin luottavaisin mielin hoitokotiin ja vanhushoitoon, MUTTA nyt kiitos Petteri "huolenpidostasi".: karmea loppu edessä.
saa nähdä poistuuko tämäkin keskustelu
Vierailija kirjoitti:
Hyvinvointi yhteiskunta on ohi. Päättäjiä ei kiinnosta enää. Mut muistakaa et voitte myös hoitaa omaisenne itse. Se on valinta. Kallis sellainen mutta silti valinta.
Vain rikkaille mahdollista. Tavallinen ihminen tyhjentää sairaalasängyn, mahdollisen nostolaitteen ja pyörätuolin tieltä olohuoneestaan kaiken muun. Siirtää sinne myös oman sänkynsä. Ei muualla voi silmiä ummistaa kuin vanhuksen vieressä, kun ei laitoja saa käyttää kuin lääkärin määräyksellä jonkin aikaa. . Yöt ovat levottomia, kun vanhukset nukkuvat pari tunnin, jos sitäkään, pätkissä. Aamupesut, vaipanvaihdot, lääkkeet, aamupalan syöttäminen. Siinä välissä mahdolliset lapset hoitopaikkaan ja hei! vanhusta ei saa sitoa. Maksat joko jonkun vahtimaan vanhusta tai viemään lapset. Sitten lähdet töihin. Ai mutta se vanhus! No, ota mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Se että hoitajan ihonväri ei istu jonkun palettiin, ei tee hoitajasta kielitaidotonta ja osaamatonta. Ulkonäön perusteella et voi tietää missä henkilö on syntynyt.
Luulin hoitajan puhuvan Suomea, kun sanoi pitkähkön lauseen. Kehui omaiseni luonnetta, hymyili ja elehti. Minä siihen sitten selvitin pitkät jutut, kun sanoi omaisestani niin kauniisti, vaikkakaan ei paikkansa pitävästi. Lähti siitä sitten sanoen joo, heippa hei hei. Sitten kuulin hänen sanovan toisen potilaan omaiselle sanasta sanaan saman lauseen. Jos ei itkettäisi, niin naurattaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vanhus kuollut kuristautumalla, vanhus kuollut, kun kukaan ei tule auttamaan, vaikka kuinka turvanappia painaa. Ja sitten eutanasia kielletään? Missä on ihmisarvoinen vanhuus?
Siitä vain kysymys Päivi Räsäselle, c/o Eduskunta.
Tämä ketju on saanut olla, mutta minun pisteliäs ja hyvä kommenttini Petteristä ja EK:sta on näköjään poistettu. Poistetaan varmaan tämäkin, koska totuutta tässä maassa ei saa puhua, se peitetään massiivisella vyörytyksellä joutavia asioita, vrt. kymmenet demariotsikot ja -jutut porvaritabloideissamme. Älkää luulko, ettei teidän vaalitaktiikkaanne ole huomattu!
Vierailija kirjoitti:
Attendo tuo silkkitie yhtiön kautta afrikkalaisia ja aasialaisia hoitajia heille töihin.
Löytyy ihan tietoja kun kirjoittaa Googleen hakusanaksi Attendo SilkkitieEi pitäisi olla mikään salaisuus.
Jep. On Filippiineiltä, Thaimaasta ja Keniasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että hoitajan ihonväri ei istu jonkun palettiin, ei tee hoitajasta kielitaidotonta ja osaamatonta. Ulkonäön perusteella et voi tietää missä henkilö on syntynyt.
Luulin hoitajan puhuvan Suomea, kun sanoi pitkähkön lauseen. Kehui omaiseni luonnetta, hymyili ja elehti. Minä siihen sitten selvitin pitkät jutut, kun sanoi omaisestani niin kauniisti, vaikkakaan ei paikkansa pitävästi. Lähti siitä sitten sanoen joo, heippa hei hei. Sitten kuulin hänen sanovan toisen potilaan omaiselle sanasta sanaan saman lauseen. Jos ei itkettäisi, niin naurattaisi.
Jep. heikkoa on monella ymmärtämisen kanssa. Silti hymyilevät ja nyökkäilevät. Luulet , että tajus mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu...
Ennen Attendoa tuo oli paikka jonne vanhukset halusivat. Nyt suoraan h lvetistä.
Vierailija kirjoitti:
Näitä alkoi tulla kun henkilökunta ei osaa suomea.
On siellä töissä suomenkielisiä. Äitini on eräässä hoitokodissa ja tykkää olla. Sanoi että täällä palvellaan.
Toivottavasti tästä on tehty rikosilmoitus. On syytä selvittää, mitä tapahtui ja miksi.