Parisuhdeväkivallan kaava

Monesti täälläkin on ihmettelyjä siitä, miten sellaiseen suhteeseen ajautuu ja miksi siihen jää ja antaa kohdella itseään kaltoin. 

Mulla ainakin meni kuin oppikirjasta. 

Turvaton ja väkivaltainen lapsuus. Väljähtänyt suhde ja ero takana, muutto toiselle paikkakunnalle. Yleensähän väkivallan tekijä iskee juuri suuren elämänmullistuksen tai kriisin aikana. Kehuu ja ylistää maasta taivaisiin, mikä tuntuu hyvältä kun on jo valmiiksi vereslihalla. 

Sitten kun väkivalta alkaa, se alkaa niin salakavalasti, että pitkän aikaa on ihan pihalla ja miettii, että kuvitteleeko itse kaiken. Toinen esim kävelee "vahingossa" toistuvasti päin tai heittää vitsiä toisen ulkonäöstä. Nipistelee, mottaa olkavarteen vähän liian kovaa ihan vain huumorilla. Jos sitä ei kestä, on huumorintajuton. Tai mahdollisesti harhainen. Uhri alkaa ehkä itsekin epäillä omaa mielenterveyttään. 

Kun tilanne etenee ja toinen syyllistää kaikesta, sitä alkaa uskomaan, koska todennäköisesti ei itsekään käyttäydy kuin enkeli enää siinä vaiheessa. Lisäksi se kaikki on tuttua lapsuudesta, ja on ehkä kasvatettu uskomaan, että ansaitseekin saada selkäänsä. 

Lisäksi voi olla niin, ainakin omalla kohdallani, että kuvittelin kaikessa järjettömyydessäni että jos saan tämän ihmisen rakkauden ja hyväksynnän, niin lapsuuden traumat on sillä kuitattu. Lapsuuteni väkivallan tekijä oli hyvin samankaltainen ihminen kuin parisuhdeväkivallan tekijä. 

Tilanne kehittyy usein niin pahaksi, että se kuuluisa eroon johtava viimeinen pisara on jo hengenvaara. Joskus ei sekään riitä. 

Millaisia kokemuksia muilla on? Toivon asiallista keskustelua vaikeasta aiheesta.