Onko täällä porukkaa joka noin 70+ vee ja jäänyt ypöyksin kun lähipiiristä 'kaikki' kuolleet jo. Miten selvitä loppuelämä? Tai onko sulla va

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi hyvät välit lapsiin ja lapsenlapsiin, niin sitä voi silti olla yksinäinen. Niin kuin joku tuolla jo totesikin, ei omille lapsille, saati lapsenlapsille, keskustella sellaisista asioista joista voi puhua läheiselle ystävälle. En minäkään puhu äidilleni samoja asioita kuin ystävälleni, vaikka suhde äitiini onkin ihan hyvä. Siinä mielessä yksinäisyys on varmasti aika monen vanhan ihmisen kohtalona, vaikka tekisikin elämässään kaiken "oikein".

Sehän se onkin, että on vain muutamia ihmisiä, joilla voi jutella määrätyistä asioista. Ja sitten jos heistä aika jättää tai sairaus vaikuttaa kommunikointiin, niin vaikka olisikin ihmisiä ympärillä niin se ei ole sama asia. 

Itselläni yksi hyvä ystävä menehtyi vuosi sitten ja toinen sairastui niin, ettei kommunikointi ole enää samanlaista, niin tunnen välillä itseni yksinäiseksi. Koska juuri he olivat niitä ihmisiä joiden kanssa pystyi puhumaan syvemmistäkin ja henkilökohtaisista asioista. Minulla on ystäviä ja tuttavia, teemme yhdessä asioita, mutta jutut liikkuvat usein vain pintapuolisissa asioissa. He myös tuntuvat ajatuksiltaan ja mielipiteitään välillä kovin erilaisilta ja ehdottomilta. Tuntuu, että pitää miettiä mitä voi sanoa ja usein jään vain sivuun seurailemaan etten sanoisi jotain heille "sopimatonta" asiaa. Vanhana usein ihmiset laittavat itsensä vanhalle ihmiselle sopivaan muottiin. Itse en ole asettanut mitään muottia, ajatukseni ovat ikäänkuin iättömiä vaikka fyysisesti olenkin ikääntynyt. Tämä tuo jonkinlaista ristiriitaa ja tyhjyyden tunnetta "kunnollisten ja lestiinsä asettuneiden" ikääntyneiden seurassa. Olisi mielenkiintoista kuulla onko joillain muilla vastaavanlaista tunnetta. 

Mä jäin just eläkkeelle ja täytän syksyllä vasta 65 vuotta. Mutta tein 13 vuotta etätöitä ja kannoin lähes kaikki lounassetelini tohon lähiravintolaan. Menin yleensä vasta työpäivän jälkeen tilaamaan jotain sapuskaa kotiintuotavaksi ja jo muutaman vuoden ajan sinne ravintolan ruokapuolelle osui usein samaan aikaan päälle 70v pariskunta. En edes muista, mistä meidän juttelut alkoi. Taisi alkaa vaan ihan siitä, että alettiin moikkaamaan ja kyselemään kuulumisia. En edelleenkään tiedä näiden ihmisten nimiä, mutta ollaan juteltu todella paljon kaikenlaista. Myös syvällisempiäkin juttuja. 

Oon miettinyt, että hyvä ikä heittää lusikka nurkkaan olisi joku 77 v. Jos siihen asti saisi elää hyvää, täyttä elämää suht terveenä, niin olisipas hienoa. Ei haittais, vaikka vanhuuden hidas hiipuminen, sairastelu ja yksinäisyys jäisi kokematta. Vaan se on täällä otettava, mitä annetaan.

Opiskelen avoimessa, käyn Hacklabilla tekemässä askarteluja ja avustan paikallista lehteä. Siinä alkuun, muitakin puuhia piisaa.

Näin se loppuelämä etenee.