Onko täällä porukkaa joka noin 70+ vee ja jäänyt ypöyksin kun lähipiiristä 'kaikki' kuolleet jo. Miten selvitä loppuelämä? Tai onko sulla va

Minun kolme hyvää ystävää kuoli vuoden sisällä. Tästä jo 8 vuotta aikaa että takaseinä näkyy meillekin, kohta ovi josta mennään toiselle puolelle. 

Yritän elää joka päivän täysillä. Mutta ei ole samoja voimia kuin ennen.Siltikin käyn töissä. Pelkään että jos jään kotiin sairastun masennukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin outo ajatus, että olisi koko ikänsä roikkunut vain oman ikäluokkansa seurassa.

Mun ystävät on 0-100-vuotiaita ja ystäväpiiri vaihtuu koko ajan. Vanhoja kuolee, nuoria tulee tilalle. Iällä ei ole mitään merkitystä.

Ootko ap joku koko ikäsi koulukaverien kanssa juopotellut pulsu?

No kyllä tämmösellä yli kuuskymppisellä ei todellakaan ole mitään teinejä ystäväpiirissä, ei edes nuoria aikuisia. Muutama noin nelikymppinen löytyy, mutta ei sen nuorempia.

Eri

Olen itse 80 vuotta täyttänyt mies, enkä ole jäänyt yksin. Tuttavapiiriin kuuluu paljon nuorempia ihmisiä, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa. Tuntuisi jokseenkin oudolta viihtyä vain samanikäisten kanssa. Hiihtokaverinakin on naapurin 14-vuotias poika. Viime talvena kilometrejä kertyi reippaat 800 ja samaa yritetään myös nyt. 

M80

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset isät ja äidit harrastavat lehtiuutisten mukaan rankkaa väkivaltaa lapsiaan ja puolisoitaan kohtaan.   Vanhempi ikäpolvi ei niinkään.   Esim boomerina minua ei lapsena lyöty koskaan enkä omiani ole hakannut.

 

Olet nyt kyllä (tahallasi) ymmärtänyt asian väärin.

Miten niin jos väkivaltaisesta vanhuksesta kirjoitetaan?  Näillä tietysti on voinut olla mutta puhukoot vain omastaan.

Ja aloitus kai oli että vanhoilta kuolee kaverit.  Minultakin ja myös sisarukset.  Kaukaisemmakdi jäänyt veli elää.  Muistan ku. 84 v isältäni kuoli kaveri jonka kanssa pihapenkillä istui pitkät ajat ja köpöttelivät pieniä lenkkejä miten hän silkeutui sisälle ja kunto heikkeni.   Vaikka oli puoliso ja lapsetkin kävi tiheään 

Miksi sinä sitten yleistät kaikki yksin asuvat?  Etkö ees tunne  aina yksin eläneitä lapsettomia sinkkuja?

Sinulta puuttuu joko lukutaito tai haluat jostain syystä ottaa asian henkilökohtaisesti ja tahallaan ymmärrät väärin. Luin vielä uudelleen tekstin johon viittaat ja siinä ei todellakaan yleistetty kaikkia yksinasuvia. Vaikutat hankalalta ihmiseltä ja tämä ei tarkoita kaikki yksinasuvat olisivat hankalia, joten älä taas takerru siihen. 

Samaa pelkään naisihmisenä itsekin, että jäisin kokonaan yksin ja erakoituisin, kun olen nyt ollut eläkkeellä joitakin vuosia. Etäiset välit sukulaisiinkin, ja totesin, että kohta alan olla pienen sukumme vanhimpia.  Nyt päätin sitten liikkua enemmän ihmisten ilmoilla. Käydä kahvilla eri paikoissa kuuntelemassa ja katselemassa siellä kokoontuvia. Jutella tuntemattomienkin kanssa aina sopivan tilaisuuden tullen. Kokeilla jotain uutta mukavaa harrastusta. Ehkä teen vielä jonkun rohkean tempauksenkin välittämättä muiden reaktioista.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kaikilla vanhoilla edes ole lapsia tai ainutkin lapsi kuollut.

Miksi tänbe aina tulee jankkaamaan ne joiden mielestä vanhus on ollut huono ihminen?  Tuntamattomista ihmisistä.   Jäävätkö he yksin vanhoina kun kukaan ei kestä heidän jankkauksiaan?

 

Miksi se fakta ettei kaikki vanhukset ole tai ole olleet hyviä ihmisiä satuttaa sinua noin paljon?

Siis koska te samat kirjoittajat hoette aina samaa ollen itse hyviä ja täydellisiä ihmisiä.

  Kun olette yli 70 voi olle että teiltäkin kuolee läheiset ikätoverinne, sukulaisenne ja ystävänne.  Se että on lapsia ei ole sama asia.  Lasten kanssa  ei voi jakaa muistoja menneiltä ajoilta.  Mut kun et ymmärrä, hoe tuota:  vanhat on pahoja .

Suhde lapsiin ja lastenlapsiin on eri asia kuin läheinen ystävä tai sukulainen

Ja,  on hyväksyttävä että lapsilla on oma elämä.  

On hölmöä jos arvostellaan vanhempien huonoutta kun lapsilla oma elämä ja vanhuksilla omansa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset isät ja äidit harrastavat lehtiuutisten mukaan rankkaa väkivaltaa lapsiaan ja puolisoitaan kohtaan.   Vanhempi ikäpolvi ei niinkään.   Esim boomerina minua ei lapsena lyöty koskaan enkä omiani ole hakannut.

 

Kyllä vaan vedeltiin remmillä ja piiskattiin, tukistettiin ja vieläkin pahempaa... et vaan tiennyt ympäristösi kotioloista näemmä mitään. Silloin vielä hoettiin että joka lastaan rakastaa niin sitä kurittaa. Se, että vielä nykyään on niin paljon väkivaltaa lapsia kohtaan on kamalaa. Lapset eivät uskalla kertoa kenellekään ja kärsivät. Tänäänkin hirveä artikkeli isäpuolesta iltasanomassa joka hakkasi äitiä ja kahta poikaa eikä saanut kuin vuoden ja 10 kk tuomion. Läpälässyjä tuomioita kauheasta väkivallasta lapsia ja heidän äitiään kohtaan, 5 vuotta olisi ainakin pitänyt saada tuomioksi. 

Minulle oli aikoinaan selvää, että löydyn muumioituneena kotoani aikanaan (ellei haju paljasta jo aiemmin). Mies on vanhempi, ja oletettavasti miehet kuolevat nuorempana, erokin mahdollinen. 

Sain sitten lapsen, joten ehkä häneen saa välillä yhteyden. Lapsuudenperheestä on kuollut suurin osa. Ystäviä tai tuttavia ei ole. Työtovereihin ei taatusti ole mitään yhteyttä sitten eläkkeellä. 

Näyttää kyllä kamalalta kun asian kirjoittaa, kun elämä kuitenkin tuntuu ihan normaalilta.

Ahaa eipä saanut kirjoittaa miten välttelen yhtäkin keski-ikäistä naista joka huolehtivalla äänella yrittää utsia,  minne oot menossa,  teidän Janin auto oli viikonloppuna pihassa,  miksei Tiina käy useammin?  

Se etyä on vanhacjs asuu yksin ei tee ihmistä yksinkertaiseksi.  Ja jos näkee että "auto on pihassa"  tietää kyllä että mahdolliset ongelmat lapset huomaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin outo ajatus, että olisi koko ikänsä roikkunut vain oman ikäluokkansa seurassa.

Mun ystävät on 0-100-vuotiaita ja ystäväpiiri vaihtuu koko ajan. Vanhoja kuolee, nuoria tulee tilalle. Iällä ei ole mitään merkitystä.

Ootko ap joku koko ikäsi koulukaverien kanssa juopotellut pulsu?

 

No kyllä tämmösellä yli kuuskymppisellä ei todellakaan ole mitään teinejä ystäväpiirissä, ei edes nuoria aikuisia. Muutama noin nelikymppinen löytyy, mutta ei sen nuorempia.

 

Eri

 

Minulla 75 v. on parikin nuorta ihmistä, jotka poikkeavat aika usein. 21 v. lakia lukeva nuorukainen tulee kyseleen tarttenko apua, toinen on nuori flikka 17 v. jonka kanssa juodaan kaffetta ja nauretaan jutuille joita kertoo. Sitten on tietty kaarti vanhempia naapureita, tähän asti on ollut hyvin seuraa. Paras kaverini on 59 v. poliisi joka käy kerran pari päivässä pikemmin ja auttaa vaikka missä asioissa, joskus imuroi taloa ja kantaa puita keittiön puuhellaan. Olen näet sitä mieltä että niin makaa kuin petaa. 

Kerhot, vapaaehtoistyö, kansalaisopistot, yhdistykset. Olen saanut yli seitsemänkymppisenä uusia tuttuja ja ystäviäkin. Lisäksi ystäväpiirissäni on nuorempiakin ihmisiä. Lapsia ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten yleistät kaikki yksin asuvat?  Etkö ees tunne  aina yksin eläneitä lapsettomia sinkkuja?

 

Sinulta puuttuu joko lukutaito tai haluat jostain syystä ottaa asian henkilökohtaisesti ja tahallaan ymmärrät väärin. Luin vielä uudelleen tekstin johon viittaat ja siinä ei todellakaan yleistetty kaikkia yksinasuvia. Vaikutat hankalalta ihmiseltä ja tämä ei tarkoita kaikki yksinasuvat olisivat hankalia, joten älä taas takerru siihen. 

Puhu vaan siitä omasta kurjasta lapsuudestasi.  Älä sotke kaikkia 70+  ongelmiisi 

mulla on vakipano...se riittää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset isät ja äidit harrastavat lehtiuutisten mukaan rankkaa väkivaltaa lapsiaan ja puolisoitaan kohtaan.   Vanhempi ikäpolvi ei niinkään.   Esim boomerina minua ei lapsena lyöty koskaan enkä omiani ole hakannut.

 

Kyllä vaan vedeltiin remmillä ja piiskattiin, tukistettiin ja vieläkin pahempaa... et vaan tiennyt ympäristösi kotioloista näemmä mitään. Silloin vielä hoettiin että joka lastaan rakastaa niin sitä kurittaa. Se, että vielä nykyään on niin paljon väkivaltaa lapsia kohtaan on kamalaa. Lapset eivät uskalla kertoa kenellekään ja kärsivät. Tänäänkin hirveä artikkeli isäpuolesta iltasanomassa joka hakkasi äitiä ja kahta poikaa eikä saanut kuin vuoden ja 10 kk tuomion. Läpälässyjä tuomioita kauheasta väkivallasta lapsia ja heidän äitiään kohtaan, 5 vuotta olisi ainakin pitänyt saada tuomioksi. 

 

Siis mikä ikäpolvi noin kovasti hakkasi ?  Nykyisten lisäksi.

Meillä päin kirjastossa istuu joka aamu muutamia vanhoja miehiä rupattelemassa. Sillä tavalla ei ole pakko ostaa mitään, niin kuin kahvilassa, ja saa istua vaikka tuntikausia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten yleistät kaikki yksin asuvat?  Etkö ees tunne  aina yksin eläneitä lapsettomia sinkkuja?

 

Sinulta puuttuu joko lukutaito tai haluat jostain syystä ottaa asian henkilökohtaisesti ja tahallaan ymmärrät väärin. Luin vielä uudelleen tekstin johon viittaat ja siinä ei todellakaan yleistetty kaikkia yksinasuvia. Vaikutat hankalalta ihmiseltä ja tämä ei tarkoita kaikki yksinasuvat olisivat hankalia, joten älä taas takerru siihen. 

 

 

 

Puhu vaan siitä omasta kurjasta lapsuudestasi.  Älä sotke kaikkia 70+  ongelmiisi 

Niin ja aloitus lähinnä kai kun ikätoverit, ystävät ja sukulaiset poistuvat kiven alle.  Ei keski-ikäisten traumoista vanhempiaan kohtaan.

Olipa aihe mikä tahansa niin syyllistäjät saapuvat paikalle ja he, jotka tahtovat omat ongelmansa kytkeä aiheeseen.

Aloitus:  iäkkäältä kuolllut läheiset ystävät ja sukulaiset.  Ei sanaakaan onko hänellä lapsia.

Aiheen käsittely:  ihmiset saapuvat lapsina  syyllistämään   vanhempiaan.  

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi hyvät välit lapsiin ja lapsenlapsiin, niin sitä voi silti olla yksinäinen. Niin kuin joku tuolla jo totesikin, ei omille lapsille, saati lapsenlapsille, keskustella sellaisista asioista joista voi puhua läheiselle ystävälle. En minäkään puhu äidilleni samoja asioita kuin ystävälleni, vaikka suhde äitiini onkin ihan hyvä. Siinä mielessä yksinäisyys on varmasti aika monen vanhan ihmisen kohtalona, vaikka tekisikin elämässään kaiken "oikein".

Sehän se onkin, että on vain muutamia ihmisiä, joilla voi jutella määrätyistä asioista. Ja sitten jos heistä aika jättää tai sairaus vaikuttaa kommunikointiin, niin vaikka olisikin ihmisiä ympärillä niin se ei ole sama asia. 

Itselläni yksi hyvä ystävä menehtyi vuosi sitten ja toinen sairastui niin, ettei kommunikointi ole enää samanlaista, niin tunnen välillä itseni yksinäiseksi. Koska juuri he olivat niitä ihmisiä joiden kanssa pystyi puhumaan syvemmistäkin ja henkilökohtaisista asioista. Minulla on ystäviä ja tuttavia, teemme yhdessä asioita, mutta jutut liikkuvat usein vain pintapuolisissa asioissa. He myös tuntuvat ajatuksiltaan ja mielipiteitään välillä kovin erilaisilta ja ehdottomilta. Tuntuu, että pitää miettiä mitä voi sanoa ja usein jään vain sivuun seurailemaan etten sanoisi jotain heille "sopimatonta" asiaa. Vanhana usein ihmiset laittavat itsensä vanhalle ihmiselle sopivaan muottiin. Itse en ole asettanut mitään muottia, ajatukseni ovat ikäänkuin iättömiä vaikka fyysisesti olenkin ikääntynyt. Tämä tuo jonkinlaista ristiriitaa ja tyhjyyden tunnetta "kunnollisten ja lestiinsä asettuneiden" ikääntyneiden seurassa. Olisi mielenkiintoista kuulla onko joillain muilla vastaavanlaista tunnetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin outo ajatus, että olisi koko ikänsä roikkunut vain oman ikäluokkansa seurassa.

Mun ystävät on 0-100-vuotiaita ja ystäväpiiri vaihtuu koko ajan. Vanhoja kuolee, nuoria tulee tilalle. Iällä ei ole mitään merkitystä.

Ootko ap joku koko ikäsi koulukaverien kanssa juopotellut pulsu?

 

No kyllä tämmösellä yli kuuskymppisellä ei todellakaan ole mitään teinejä ystäväpiirissä, ei edes nuoria aikuisia. Muutama noin nelikymppinen löytyy, mutta ei sen nuorempia.

 

Eri

 

Minulla 75 v. on parikin nuorta ihmistä, jotka poikkeavat aika usein. 21 v. lakia lukeva nuorukainen tulee kyseleen tarttenko apua, toinen on nuori flikka 17 v. jonka kanssa juodaan kaffetta ja nauretaan jutuille joita kertoo. Sitten on tietty kaarti vanhempia naapureita, tähän asti on ollut hyvin seuraa. Paras kaverini on 59 v. poliisi joka käy kerran pari päivässä pikemmin ja auttaa vaikka missä asioissa, joskus imuroi taloa ja kantaa puita keittiön puuhellaan. Olen näet sitä mieltä että niin makaa kuin petaa. 

 

Hyvä juttu, jos noin on. Se on kyllä aika harvinaista, että joku ihminen, minkäikäinen tahansa, poikkeeaa joka päivä kerran pari auttelemassa kotitöissä. Poislukien tietysti työnsä puolesta ja palkkaa siitä saavat henkilöt. Tai olisi joku naapurikaarti seurana. Olet ilmeisesti itse hyvin seurallinen ja tykkäät, että ihmiset ovat tekemisissä kanssasi. Monet eivät tykkää jokapäiväisistä käynneistä, se on toisaalta vissiin sitten huonokin puoli, saisi palveluksia jos antaisi jonkun innokkaan käydä päivittäin. 

Itse olen rivitalonaapurieni kanssa hyvissä väleissä. Tervehdimme, juttelemme muutaman sanan, mutta emme ole mitenkään sen kummemmin tuttavia saati käydä toistemme luona kylässä. Tämä on ihan oma mielenikin, että asialliset välit, mutta ei sen kummempaa. Tietenkin apua/neuvoa voin kysyä jossain yksittäisessä käytännön jutussa jos on tarvetta, mutta se ei ole mikään jatkuva automaatio naapureiden kesken. Puoleen eikä toiseen. Ystävät ja tuttavat ovat muita kuin naapurustossa. Vanhemmiten olen ihan itse huomannut, etten kovin runsasta sosiaalista elämää enää halua. Olen myös ajatellut, että taitaa olla vanhemmiten minun onneni, että ei ole ollut elämänkumppania pariinkymmeneen vuoteen. Olen jo oppinut olemaan itseni kanssa ja elämään itsekseni. Niille on usein todella vaikeaa, joilla on pitkä, tiivis parisuhde ja vanhana jäävät yksin.