Vaimo jätti naisen kanssa ja nyt haluaa elareita.
Lyhyesti: vaimo päätti kohta kolme vuotta sitten että onkin täysin lesbo (ennen sitä omien sanojensa mukaan bi) ja haluaisi silti asua mun kanssa samassa osoitteessa. "Kaverinsa" kanssa petti mua useamman kuukauden ajan... Kun asiasta olisin halunnut keskustella mm. Mitä helvettiä?, niin ei voinut keskustella ja hän lähti ovet paukkuen... ero oli hyvinkin sotaisa.
Ex-vaimolla lapsi edellisestä suhteesta ja meillä yhteinen. Eron alussa lapset unohtuivat häneltä täysin: 10v ex-poikapuoltani hän näki kerran viikossa muutaman tunnin ja juuri 2v yhteistä poikaamme max yks yö viikossa. Pelehtiminen uiden rakkauden kanssa ja muiden ihmissuhteiden tuhoamonen oli tärkeämpää.
Käyn vuorotöissä, joten lapsi ei voinut kumminkaan kokoajan itselläni olla, joten aina vapaapäivinä pidin poikaani (n.40% viikosta). Vajaa vuosi sitten exä halusikin pitää enemmän lastaan ja nyt näen vain kaksi yötä viikossa (jos sitäkään).
Nykytilanne: nyt vaaditaan elareita, koska työttömyyskorvaus vai mikälie on liian vähäinen, eikä töihin ole exäni koskaan ollut kykenevä (koska täytyisi tehdä oikeasti jotain, niinkuin aikuisen kuuluisi). Elaria vaaditaan myös toisesta lapsesta, jonka isän kanssa olen edelleen tekemisissä... exällämme on kuulemma rahankiilto silmissä.
Vinkkejä muille erit. miehille:
älkää menkö naimisiin- eroaminen helvetin kallista. Tehkää ositussopimus - helpottaa eron hetkellä. Älkää sekaantuko bi-seksuaaleihin - kuulemma "normaalia" ja "hyväksyttävää" pettää naisen kanssa. Jos eri mieltä; woke hyökkää.
Älä lisäänny ihmisen kanssa, ketä ei meinaa koskaan käydä töissä.
Kuunnelkaa vanhempianne - jos olisin kuunnellut omiani, en koskaan olisi joutunut tähän tilanteeseen.
Eit kait mulla muuta...
Kommentit (45)
Saitko kertaakaan porsastella sängyssä kahden naisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sitten vaan haet lapsesi huoltajuutta, jonka työssä käyvän saisit helposti. Sitten haet ex vaimolta niitä elareita. Lapsen hoidon pystyneet varmaan järjestämään, kun totaaliyksinhuoltajaäiditkin pystyvät. (Sanahirviö varmaan väärin kirjoitettu, mutta olkoon.)
Työttömältä ei juuri elareita saa. Muutenkin Suomessa elarit on käsittämättömän pieniä.
500€/kk ei ole mikään pieni summa, kun nainen saa sen verottomana tililleen, ja sen eteen mies joutuu tienaamaan 1000€ bruttona.
Miksi maksat 500 e/kk elareita, jos se on sinusta kohtuuton suhteessa tuloihisi? Elatustuet sovitaan yhdessä ja niiden laskemisen voi käyttää apuna laskuria. Elatustukea ei päätä yksin nainen. Jos ette pääse sopimukseen, elarit haetaan käräjien kautta. Täällä tätä samaa valitusta ja provoilua asioista, joihin on olemassa ihan lainmääräämät kuviot.
Kyllä minä uskon että tällaista tapahtuu. Eikä kaikki osaa kirjoittaa auki kaikkia käänteitä, eikä aina edes halua. Ymmärrän siis ristiriidatkin. Omasta kokemuksestani tiedän että naiset osaavat usein paremmin selittää asiat itselleen edullisella tavalla. Isien sosiaaliset taidot esim. lastenvalvojan kanssa voivat olla puutteellisemmat. Olen vierestä todistanut tapauksia joissa lasten olisi oikeasti parempi olla isän kanssa ja isäkin sitä haluaisi, mutta jos äiti haluaa lastensa lähivanhemmuuden niin äiti sen useimmiten saa.
Pettäminen on inhottavaa, mutta sinun velvollisuus huolehtia lapsestasi ei riipu siitä, millaiset välit tämän äitiin on.
Malliesimerkki, kun aivot eivät riitä luetun ymmärtämiseen. Lauseesta käy selkeästi ilmi, että puhutaan vanhemmasta LAPSESTA, joka ei ole aloittajamiehelle mitään sukua.