Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja vaille huomiota jääminen tekee kipeää etenkin, jos siitä tulee toistuva, jatkuva kokemus.
16.01.2026 |
Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja vaille huomiota jääminen tekee kipeää etenkin, jos siitä tulee toistuva, jatkuva kokemus. Psykologi kertoo, mitä silloin ei pidä ainakaan tehdä ja neuvoo keinot, jotka oikeasti auttavat.
Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja näkymättömäksi jäämisen toistuva kokemus sattuu, koska se käy suoraan ihmisen perustarpeisiin: tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja kuulua joukkoon. Se voi tuntua samalta kuin hylätyksi tuleminen kerta toisensa jälkeen, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Pitkittyessään tällainen sosiaalinen kipu kuormittaa sekä mieltä että kehoa ja lisää esimerkiksi masennus- ja ahdistusoireiden riskiä.
Mitä ei ainakaan kannata tehdä
Vetäytyä kokonaan kuoreen ja vältellä kaikkia tilanteita, joissa voisi kohdata ihmisiä, koska se yleensä vahvistaa yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemusta.
Uskoa automaattisesti omia rankkoja ajatuksia tyyliin minussa on jotain vialla tai kukaan ei oikeasti halua minua mukaan, sillä yksinäisyys vinouttaa helposti ajattelua negatiiviseen suuntaan.
Turruttaa tunteita esimerkiksi liialla somella, suorittamisella, päihteillä tai jatkuvalla puuhastelulla, jos tarkoitus on vain paeta oloa, ei kohdata sitä.
Häpeillä yksinäisyyttä niin paljon, ettei siitä uskalla kertoa kenellekään; häpeä lukitsee yksin juuri silloin, kun yhteys auttaisi eniten.
Asiat, jotka oikeasti auttavat
Tunteen myöntäminen: nimeä itsellesi, että tunnet yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, ja anna tunteelle hetki tilaa ilman että vähättelet sitä (ei tämä ole mitään).
Myötätuntoinen puhe itselle: puhu itsellesi niin kuin puhuisit hyvälle ystävälle samassa tilanteessa, eli lempeästi ja rohkaisten, et syytellen.
Pienet askeleet kohti muita:
tervehti satunnaisesti, jää juttelemaan hetki
vastaa viesteihin, ehdota pientä tapaamista
liity ryhmään, jossa on yhteinen tekeminen (harrastus, kurssi, vertaistuki)
Yksikin myönteinen kontakti voi alkaa murtaa kokemusta olen aina ulkopuolinen.
Ajatusten ja tulkintojen tarkastelu
Huomaa, miten helposti yksinäisyydessä tulkitsee neutraalitkin tilanteet niin, että muut eivät halua sinua mukaan (esim. he eivät vastanneet heti, koska en kelpaa).
Testaa vaihtoehtoisia tulkintoja (heillä oli kiire, tilanne oli heillekin jännittävä) ja huomaa, ettei mikään yksittäinen katse tai viesti todista sinun arvostasi ihmisenä.
Kirjoita ylös tilanteita, joissa olet saanut ystävällistä tai neutraalia kohtelua, jotta mieli ei enää poimi vain torjunnan hetkiä.
Milloin hakea ammattilaisen apua
Jos yksinäisyys ja ulkopuolisuus ovat jatkuneet pitkään, mieliala on laskenut, arki kaventunut ja olo tuntuu toivottomalta, tilanteeseen on täysin oikeutettua hakea ammattiapua (psykologi, psykoterapeutti, lääkäri, kriisipuhelin).
Ammattilaisen kanssa voi käsitellä kipeitä kokemuksia, vahvistaa itsetuntoa ja harjoitella käytännön tapoja luoda ja ylläpitää ihmissuhteita turvallisessa ympäristössä.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
ite just mietin että miten saisin itteni pois. tääl on mulla vuosia kestänyt.
Olen yksinäinen ja saan kovia paniikki kohtauksia ja sekoan yksin täällä kotona. Oon yksinäisyyden takia mennyt huonoon kuntoon.
Haaveilin perheestä ja ihanasta kodista mut nyt tukehdun vaa pienessä yksiössä.
En erota enää yö ja päivää, ikuisia yksinäisiä lenkkejä.
Rukoile, sillä Jeesus haluaa auttaa Sinua - ja mene seurakuntaan, kohtaat heti myös ihmisiä ja kokeile toista, jos yksi ei nappaa.
Mieti myös yhteydenottoa terveydenhuoltoon, jos oikein huonosti menee - on auttavia puhelimia akuuttiin hätään.
Opettele rauhoittamaan itsesi, sillä kyseessä on kuitenkin tunne - etsi youtubesta oma-apuvideoita ja muiden ihmisten kokemuksia, saman ongelman kanssa kamppailevien,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jo on sepustusta taas joltain psykologilta joka ei ymmärrä ilmeisesti yhtään mitään mutta yksinäisen syyllistäminen sujuu varsin mallikkaasti. Miten kukaan voi neuvoa, että yksinäisen pitää vastata viesteihin ja ehdottaa tapaamisia kun yksinäisellä ei ole ketään keneltä viestin voisi saada tai kenelle voisi ehdottaa tapaamista? Ilmeisesti tämä ei tullut mieleenkään kun neuvojaan alkoi jakelemaan mutta sen sijaan se tuli, että yksinäinen tekee jotain väärin ja on itse syypää yksinäisyyteensä.
Samoin tuo, että ei saa vetäytyä omiin oloihinsa. Voi jessus, entäs kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla yksinäinen kun ei ole ollutkaan ketään / mitään mistä olisi voinut vetäytyä ja sekin vähä mitä on ollut nimenomaan työnsi syrjään ja ulkopuoliseksi? Se on oikeasti aika tekemätön paikka yrittää yksinään ylläpitää ihmissuhdetta eikä se ole mitenkään miellyttävää että joutuu ns tuppautumaan muiden seuraan että olisi edes jotain seuraa. Kokemuksesta sanon, että enemmän tuosta on hallaa ihmiselle kuin yksinäisyydestä tai vaikka erakoitumisestakaan koska ikinä ei saa niitä positiivisia kokemuksia vaikka mitä tekisi.
Melkoista mainosta ammattiauttajien osaamisesta ja suorastaan innostaa soittamaan johonkin kriisipuhelimeen kun siellä hyvinkin saa vastaansa vastaavan tolvanan joka ei osaa muuta kuin syyllistää ja antaa neuvoja joita on jo kokeillut eikä mitenkään menestyksellä.
Itse olen ollut lapsesta asti yksin ja tämän takia en osaa olla ihmisten kanssa mitään kaveria tai ystävää. En ymmärrä miten ollaan jollekin ystävä tai mitä ystävät tekevät.
Mitä sitten tehdään kun sen tietää, ettei kukaan halua olla sun kanssa? Pitääkö silti yrittää uskotella itselleen, että ihan itse vaan tulkitset väärin ja tietenkin sinut halutaan mukaan vaikka asia on kerrottu joko hyvinkin suorasanaisesti tai sitten vaieten käännetty selkä ja suljettu ulkopuolelle? Tai tehty se ah, niin mukava ghostaaminen eikä yhtäkkiä sinua ole kuin olemassakaan enää.
Pitääkö ne positiiviset kokemukset siis keksiä jotta mieli ei noukkisi vain jotain niistä negatiivisista kokemuksista vai miten sellaisia voisi ajatella kun niitä ei kohdalle ole osunut?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut lapsesta asti yksin ja tämän takia en osaa olla ihmisten kanssa mitään kaveria tai ystävää. En ymmärrä miten ollaan jollekin ystävä tai mitä ystävät tekevät.
samoin täällä mulla ei oo mitään kokemusta ihmisistä enkä tiedä mitä niillä tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut lapsesta asti yksin ja tämän takia en osaa olla ihmisten kanssa mitään kaveria tai ystävää. En ymmärrä miten ollaan jollekin ystävä tai mitä ystävät tekevät.
Sama. Tai siis kyllä mä tuon teoriassa ymmärrän mutta käytännössä en ja jokin minussa on siksi sellaista, että kukaan ei ikinä yritäkään hakeutua oma-aloitteisesti mun seuraan (ei edes juopot eikä muualta tulleet mikä on tietty ihan jees) ja jos/kun otan itse kontaktia niin sen kyllä näkee kuinka kiusallinen se tilanne toiselle on. Monesti käy jopa niin, ettei mun tarvitse edes ottaa kontaktia sen enempää kuin tulla paikalle niin jokin mussa saa aikaan välittömästi sen, että toisilla nousee niskavillat pystyyn ja tulee sellainen "hyökkäys on paras puolustus"- asenne.
Voisiko asia olla niin, että aikuisen elämänvaiheen ihmissuhteiden ei ole tarkoituskaan täyttää sellaisia tyhjiöitä, jotka hallitsevat ihmisen tunnemaailmaa siinä tapauksessa, että lapsuus- ja nuoruusvaiheen ihmissuhteet eivät ole olleet tyydyttäviä. Eli enemmän tai vähemmän onnellisen lapsuuden jälkeen pärjää hyvin sillä pintapuolisuudella, jota aikuiselämän ihmissuhteet joka tapauksessa edustavat. Muussa tapauksessa on se vaara, että odottaa aikuiselämän ihmissuhteilta liikoja, jolloin joko pettyy itse tai tulee liiallisen "vaativuutensa" takia ympäristönsä torjumaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko joku muka saanut apua yksinäisyyteen AMMATTIAUTTAJILTA? Hehän vain antavat lääkkeitä, joilla turruttaa tunteensa.
Olin tulossa sanomaan samaa. Yksinäisyydestä johtuvaan masennukseen saa tai ainakin tarjotaan lääkkeet. Muuten lääkärit ja psykologit hymisee vaan lohduttavasti (ja kiitollisina siitä etteivät itse ole samassa tilanteessa) koska eivät osaa edes samaistua tilanteeseen.
No jos vaihtoehtoina on ulkopuolisuuden kokemusten jatkuminen, huomiota vailla jääminen, hylkäämiset ja yksinäisyys tai eristäytyminen ja yksinäisyys niin parempihan tuo jälkimmäinen on.
Miksi yksinäisenkään pitäisi olla masokisti ja hankkia lisää noita huonoja kokemuksia? Se yksinäisyys on ja pysyy eikä ole omissa käsissä vaikka tekisi mitä.
Uskoa automaattisesti omia rankkoja ajatuksia
Niin, esim. niitä ajatuksia, että yksinäisyys tekee kipeää etenkin kroonistuneena. Mitä pahaa yksin olemisessa on? Jokainen ihminen on koko ihmiskunta. Miksi on niin tarpeellista peilata itseä muihin, kun oma kokemus on jo kaikki, mitä on?