Olen lähes kolmikymppisenä naisena niin onnellinen että tajusin jättää perheen hankkimatta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ketjua en lukenut, mutta jos on huolissaan geeniensä jatkuvuudesta, nainenkin voi luovuttaa sukusolujaan. Fiksujen ja hyvännäköisten kannattaakin (kuten myös sellaisten miesten).

Miksi olla huolissaan geeniensä jatkuvuudesta? Olisivatpa ihmiset enemmänkin huolissaan siitä, että kuinka vähän rakkautta heissä keskimäärin on, niin tämä maailma alkaisi kehittyä oikeaan suuntaan.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuossa lukeekin, että JOS on. Ei, että pitäisi olla huolissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas viisikymppisenä, kolmen lapsen äitinä olen monesti miettinyt, että olisinpa vielä yrittänyt 1-2 lasta lisää. Mun elämä on ollut todella hyvää ja yksi suuri syy on siihen omat lapset ja lapsipuoli. Musta tuli myös mummipuoli vuosi sitten, aivan ihanaa. Toki mulla on ollut koko ajan oma ura, omat harrastukset, on matkusteltu paljon, on ystäviä. Elämä on ollut minulle hyvää juuri näin, olen onnekas, että olen saanut olla äiti ja äitipuoli

Tämä on kiva kuulla. Mutta sulla on käynyt myös tuuri kaiken itse tekemäsi työn lisäksi, että lapsesi ovat ilon lähteitä elämässäsi.  Siis tarkoitan, että oma lapsi (pahimmassa tapauksessa kaikki heistä!) voisi olla sairas fyysisesti tai psyykkisesti tai vammainen niin että se vaikuttaa sinunkin arkeesi vielä aikuisenakin. Minun mielestäni se on ihan mielettömän iso riski, ja erittäin tod.näk. nainen kantaa sen vas

 

 

Toki tiedostan tämän ja siksi käytinkin sanaa onnekas. Ja toivon todella, että elämä jatkaisi samaa rataa, mitään takeitahan siitä ei ole. 

Paljonko sulle maksetaan tästä aloituksesta?

Ymmärrän sen,että joku ei halua lapsia. AP.n tekstissä hämmentää enemmän tuo, että alle kolmikymppinen nainen ei pidä seksistä eikä kaipaa sitä. 

Vierailija kirjoitti:

En kadu mitään elämässäni niin paljon, kuin sitä että jäin lapettomaksi. 

N42

Niin, tämä on sitten se valitettava todellisuus, jonka moni lapsettomuuspäätöksen joutuu kohtaamaan. Näin meinasi käydä itsellenikin, mutta onneksi ehdittiin yksi lapsi saamaan.

Elämä lasten kanssa ja ylipäätään perheenä on paljon parempaa kuin yksinään, mutta juju on siinä, että a) parisuhteessa pitää osata olla b) lasten kanssa pitää osata olla. Ensiksi puoliso pitää osata valita oikein, joka on kaiken lähtökohta. Sitten pitää itsestä tehdä sellainen, että toisen on hyvä olla sun kanssa. Vaikeampi, jopa mahdoton asia monelle on se, että lapsia pitää uskaltaa kasvattaa. Kaverivanhemmuus ei toimi, vaan lapsia pitää johtaa.

Ei ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa, mutta jostain syystä nämä ovat nykyihmisille ihan hirvittävän vaikeaita asioita saavuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas viisikymppisenä, kolmen lapsen äitinä olen monesti miettinyt, että olisinpa vielä yrittänyt 1-2 lasta lisää. Mun elämä on ollut todella hyvää ja yksi suuri syy on siihen omat lapset ja lapsipuoli. Musta tuli myös mummipuoli vuosi sitten, aivan ihanaa. Toki mulla on ollut koko ajan oma ura, omat harrastukset, on matkusteltu paljon, on ystäviä. Elämä on ollut minulle hyvää juuri näin, olen onnekas, että olen saanut olla äiti ja äitipuoli

Tämä on kiva kuulla. Mutta sulla on käynyt myös tuuri kaiken itse tekemäsi työn lisäksi, että lapsesi ovat ilon lähteitä elämässäsi.  Siis tarkoitan, että oma lapsi (pahimmassa tapauksessa kaikki heistä!) voisi olla sairas fyysisesti tai psyykkisesti tai vammainen niin että se vaikuttaa sinunkin arkeesi vielä aikuisenakin. Minun mielestäni se on ihan mielettömän iso riski, ja erittäin tod.näk. nainen kantaa sen vas

No on kyllä ihan omaa tyhmyyttä jos tekee neljännen lapsen kun kolme edellistä on vammaisia. Tai kolmannen. Tai toisen.

Oma elämäni on hyvin erilaista. Päällimmäisenä ajatuksena, että onneksi me kaikki ollaan erilaisia ja tärkeintä on, että itse kukin saisi ja onnistuisi elämään itsellensä hyvää elämää.

Mutta tuli mulle vähän surkukin. Ei siitä, että ap ei halua lapsia, vaan siitä, että millainen on lapsuus, nuoruus ja tähänastinen aikuisuus ollut, jos perhe-elämästä, miehistä, parisuhteesta ja naisen roolista on noin sysipaska käsitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla luovut oikeudestasi valittaa suomen taloudellisesta tuhosta. Olet siihen yksi syyllinen. 

 

 

Lisääntyneet taas luopuvat oikeudestaan valittaa ympäristöongelmista. Mikä kellekin on tärkeää.

 

No en valita. Varmadti enemmän valitetaan kun suomi menee pesuveden mukana kaivoon talouden vuoksi. Muistakaa että olette sitö itse aiheuttamassa. Joten ei ole mitään syytä siitä sitten valittaa. Omia valintoja.  Harmi että valitsette ja aiheutatte sen konkurssin myös muille valinnoillanne.

En minä valita siitä. Mulle on aivan sama mitä jollekin valtiolle nimeltä Suomi tapahtuu, olen luonnon puolella aina.

Tuota kutsutaan itaekkyydeksi. Tulee hyvä mieli ajatella miten yksinäinen ja katkera olet 10 vuoden päästä.

Minäminäminäminäminäminäminä....

jutkutus etenee....Maksettu aloitus

Vierailija kirjoitti:

Tuota kutsutaan itaekkyydeksi. Tulee hyvä mieli ajatella miten yksinäinen ja katkera olet 10 vuoden päästä.

Muistetaan taas tässä välissä, ettei mikään ole itsekkäämpää kuin lisääntyminen ylikansoitetulla maapallolla.

Mutku mä haluu-uuu-uu-uun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu mitään elämässäni niin paljon, kuin sitä että jäin lapettomaksi. 

N42

 

Niin, tämä on sitten se valitettava todellisuus, jonka moni lapsettomuuspäätöksen joutuu kohtaamaan. Näin meinasi käydä itsellenikin, mutta onneksi ehdittiin yksi lapsi saamaan.

Elämä lasten kanssa ja ylipäätään perheenä on paljon parempaa kuin yksinään, mutta juju on siinä, että a) parisuhteessa pitää osata olla b) lasten kanssa pitää osata olla. Ensiksi puoliso pitää osata valita oikein, joka on kaiken lähtökohta. Sitten pitää itsestä tehdä sellainen, että toisen on hyvä olla sun kanssa. Vaikeampi, jopa mahdoton asia monelle on se, että lapsia pitää uskaltaa kasvattaa. Kaverivanhemmuus ei toimi, vaan lapsia pitää johtaa.

Ei ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa, mutta jostain syystä nämä ovat nykyihmisille ihan hirvittävän vaikeaita asioita saavut

En halua olla lasten kanssa enkä halua kasvattaa lapsia. Se puolison valintakin on arpapeliä, monelta tippuu naamari kun nainen on nalkissa, enkä ole niin ylimielinen ja naiivi että kuvittelisin osaavani ennustaa toisen käytöksen etukäteen. Ehkä elämä opettaa sinuakin joku päivä, kuulostat tosi pumpulissa eläneeltä. Lapsestakin ehtii tulla vielä vanhempansa työstävä ja hakkaava narkki, ja sinun mielestä voi muuttua. 

Täällä 48-vuotias nainen ja olen niin samaa mieltä tuosta lapsiasiasta. Ilman miestä en kylläkään mielelläni ole, paitsi väliaikaisesti jos ei ole löytynyt riittävän ihanaa ja huomaavaista rakastajaa. Kyllä sellainen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin löytyy. Nykyisestä olen alkanut elätellä jopa toiveita että jäisimme yhteen loppuelämäksi.

Ex-miehen lapsista olen myös kiitollinen, koska ovat maailman ihanimpia ja minun ei kuitenkaan tarvitse olla heidän äitinään. Voin käydä leikkimässä silloin kun huvittaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en tule koskaan katumaan sitä, että tein ne pienet ihmiset, jotka rakastavat minua ehdoitta ja joille juuri minä olen korvaamaton.

Paitsi että ne rakastavat sinua siksi että pidät heitä vankina ja ruokit heitä. Aikuisten maailmassa voidaan sitten puhua vapaasta rakkaudesta

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sen,että joku ei halua lapsia. AP.n tekstissä hämmentää enemmän tuo, että alle kolmikymppinen nainen ei pidä seksistä eikä kaipaa sitä. 

 

Miksi nainen kaipaisi seksuaalista hyväksikäyttöä? Ota itse spermaa anaaliin ja suuhun jos luulet että se on jotenkin hienoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sen,että joku ei halua lapsia. AP.n tekstissä hämmentää enemmän tuo, että alle kolmikymppinen nainen ei pidä seksistä eikä kaipaa sitä. 

 

Miksi nainen kaipaisi seksuaalista hyväksikäyttöä? Ota itse spermaa anaaliin ja suuhun jos luulet että se on jotenkin hienoa

Ei kai kukaan puhunut mistään hyväksikäytöstä mitään?

Ohis