Uskontokeskustelu palstalla
Miksi uskonnosta keskusteleminen on kielletty palstalla? Ja puhun nyt ihan ev.lut kristinuskoon liittyvistä teemoista, joiden pitäisi olla suht tuttuja ja turvallisia suomalaisille. Mutta sen verran kiistanalaisia tuntuvat olevan, että kerta toisensa jälkeen täällä poistetaan alta aikayksikön monikin mielenkiintoinen uskontoon liittyvä aloitus. Ihan äskettäin t a i v a s t a käsittelevä aihe poistui suht vikkelään vain parinkymmenen (jos sitäkään) kommentin jälkeen.
En nähnyt YHTÄKÄÄN solvaavaa viestiä. Mutta jokin jotakuta ärsytti taas. Epäilen, että kyseessä oli henkilö, jota ärsytti kovasti kommenttini, että erään keskustelijan edesmennyt ateisti-isä olisi taivaassa (eikä helvetissä), mikäli hänellä olisi eläessään ollut lähimmäisiään rakastava sydän. Eli että se riittäisi. Että ei tarvitsi olla mikään julkikristitty eikä varsinkaan ulkokullattu kristitty.
Jotakuta ärsyttää siis, että joku pääsee taivaaseen vain rakkauden siivin, kun hän itse, kylmäsydäminen on sentään maksanut kirjollisveroa koko ikänsä ja käynyt näyttäytymässä seurakunnan kekkereissä.
Mutta asiaan. Kertokaa, miksi palstalla ei sallita uskontokeskusteluja, vaikka olisivat asiallisiakin. Eihän voi olla niin, että joku, jonka maailmankuvaa vastaan keskustelu sotii, käyttää valtaansa ja klikkaa hienot puheenvuorot ja hyvssä hengessä käydyn keskustelun taivaan tuuliin.
Taivaan tuuliin... Ok, jatketaan taivaassa keskustelua kanssakeskustelijat :). Taivaassa ei ole sensuuria.
Kommentit (268)
AP on selvä trolli. Ehkä mielenterveysongelmainen sellainen.
Montako aloitusta teet viikossa 🧐.
Jaksan aina ihmetellä että uskontoaiheiseen ketjuun tulee näitä meuhkaajia, heidän mielestään uskovat on hihhuleita, harhaisia ja ties mitä. Jumalaa ei ole olemassa ja kaikki uskonto on hölynpölyä. Ok, jokaisella saa ja pitääkin olla mielipiteensä mutta miksi ihmeessä se pitää tulla näihin ketjuihin ilmoittamaan? Jos ei usko kiinnosta pätkääkään niin luulisi ettei kukaan sellainen ihminen vaivautuisi edes avaamaan aloitusta, saatikka kommentoimaan yhtään mitään.
Jos on vaikka keskustelu koirien harrastuksista niin en lue sitä, ei kiinnosta. Ja että vielä menisin sinne huutelemaan että ihan typerää kaikki koirien harrastukset, hönöjä kaikki jotka toimii noin. Annan toisten toimitella itseään kiinnostavista asioista mutta en puutu itse siihen jos ei aihe nappaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa keskustella uskonnoista. Harrastan uskontotiedettä ja olen ateisti.
Mistä sä olet ap keksinyt, että hyvillä teoilla voisi päästä kristittyjen taivaaseen?
Trolli vastaa itselleen 😅
En ole ap, enkä trolli. Mä kommentoin täällä aika usein uskontoaiheisia juttuja, koska uskontotiede tosiaan on mun erityismielenkiinnon kohde.
Uskontotiede 😂😂😂😂😂😂😂😂. Oletkin oikein tiedeketjussa 😆
Niin. Mikä sua uskontotieteessä naurattaa? Kristinuskon opin sisältö kuuluu toki uskontotieteen alle. Mua kiinnosti ihan aidosti, että mistä ap on keksinyt tuon täysin Kristinuskon opin vastaisen näkemyksensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on TROLLI
Minä en ole trolli. Lue ajatuksella aloitukseni.
Ap
Ahaa, sä oot tää tyyppi joka vastaa joka v.tin viestiin lue aloitus ajatuksella aina kun vastaus ei miellytä. Helppo mitätöidä muiden vastaus väittämällä että he vaan ymmärtävät sinut väärin ja silloinkaan vika ei ole siinä että et itse osaa ilmaista itseäsi ymmärrettävästi vaan muiden ymmärryksessä, tietysti. Ripustat itsesi ristille itsesäälissä.
Vastaus ei miellytä? Onko kommentti "TROLLI" joku vastaus? Jos mielestäsi näin on, niin olen enemmänkin huvittunut kuin itsesäälissä rypevä. Minä haluan keskustelulta muutakin kuin "trolli" -huuteluja ilman perusteluja.
Perustele edes miksi olisin trolli, niin voit ottaa sinut vakavasti.
Ap
Koska tuon aloittajan tunnistaa. Se on trolli.
Vierailija kirjoitti:
Uskontoa ei pidä tyrkyttää joka paikassa! Eikö tämä palsta voi olla rauhassa teiltä?!!!
Miksi sä avasit tämän aloituksen jos ei sua kiinnosta? Luetko täällä palstalla jokaikisen aloituksen?
En jaksanut lukea kuin ekan sivun ketjusta:
Lähimmäisenrakkaus on hyvin tärkeää.
Mutta Taivaaseen ei pääse pelkällä lähimmäisenrakkaudella. Sinne pääsee uskomalla Jeesukseen/ottamalla Hänet vastaan sydämeensä.
Eli vain uudestisyntyneet kristityt pääsevät Taivaaseen. Toki, jos sellainen elää vain itselleen eikä Jumalalle ja muille ihmisille, on hänen pelastuksensa huteraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saahan täällä hohhuloida. Se vaan että sun täytyy kestää se ettei kaikki oo sun kanssa samaa mieltä ja naureskelee. Mene hihhulikokouksiin avautumaan, herkkänahkanen.
Kuka sinua penetroi väkisin?
Ei ainakaan Jeesus. Tuliko se jo sisällesi?Aih, sulla on kannikat levälleen muhamattilaisille.
Leivänkannikat? Niitä mitä Jeesus jakeli? Jeesus oli siis Muhammedin h.uora.Kyllä patja tietää mistä puhuu.
Niin sähän sanoit tuntevasi Jessen ja se on h u o r.a. Takes one to know one.
Voi oletko tukehtumassa muhamattilaisen malliin vaikko joko osui eka kivi päähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnosti väitellä uskontojen järjettömyydestä viimeksi joskus 15v, mutta sittemmin olen viisastunut ja ymmärtänyt että aikansa voi käyttää viisaammin kuin vääntämällä keharitason ihmisten kanssa heidän harhoistaan. Nykyään toivon vain että kaikki hihhulit kuolee pois että ihmiskunta pääsee vihdoin eteenpäin.
Kiihko ateistina pidän tuollaista ajatusmaailmaa aivan kuvottavana ja pahana.
Miksi? Hihhulit itse odottavat kuolemaa kuola suusta valuen. Minulle se on sama ja se miten he sen hoitavat, kunhan minun ei tarvitse olla osallisena siihen mitenkään.
Miksi sitten olet osallisena? Ei kukaan pakottanut sua lukemaan aloitusta eikä kommentteja. En nyt tajua.
Aloittajan tunnistaa tyylistä. Tekee aloituksen ja sitten alkaa vastailla itselleen. Ei ole mikään hemmetin kristitty vaan ihan puhdas provoilija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukeudu kyllä tippaakaan tuohon kuvailemaasi ryhmään uskiksista, jotka ovat kuin puhelinmyyjiä :D ja tuppaavat eteen, kun ihmiset haluavat vain kävellä ohi. Se, että haluan täällä keskustella, vaihtaa mielipiteitä, ei tarkoita että haluaisin "käännyttää". Haluan vain ajatustenvaihtoa. Minun näkemys on minun näkemys, sen ei tarvitse olla kaikkien muiden näkemys enkä edes halua olla mikään käännyttäjä, vastenmielinen jo ajatuksenakin. Mitä mielenkiintoista sellaisessa on? Eihän se ole mitään keskustelua, vuorovaikutusta vaan manipulointia. En ole tavanomaisella tavalla ts. perinteisellä tavalla uskova. Uskomiseni on avarakatseisempaa kuin tiukkapipoinen kristinusko.
Ap
Keskustelu tarkoittaisi sitä että olet avoin muuttamaan mielipidettäsi. Uskonnollisuus itsessään tekee siitä mahdotonta, koska siinä ihminen päättää uskoa johonkin mitä ei ole olemassa eikä siitä siis voi vakuuttaa ketään. Sinusta keskustelu on sitä että jankutat omaa näkemystäsi ja teilaat muut väittämällä että he eivät vaan ymmärrä. Eli et edes kuuntele, mutta syytät muita siitä etteivät kuuntele sinua, vaikka vain he vastaavat viestiisi kärsivällisesti. Ei se ole keskustelua vaan nimenomaan (epäonnistunutta) käännyttämistä.
Miten trollin kanssa voi keskustella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on TROLLI
Minä en ole trolli. Lue ajatuksella aloitukseni.
Ap
Ahaa, sä oot tää tyyppi joka vastaa joka v.tin viestiin lue aloitus ajatuksella aina kun vastaus ei miellytä. Helppo mitätöidä muiden vastaus väittämällä että he vaan ymmärtävät sinut väärin ja silloinkaan vika ei ole siinä että et itse osaa ilmaista itseäsi ymmärrettävästi vaan muiden ymmärryksessä, tietysti. Ripustat itsesi ristille itsesäälissä.
Vastaus ei miellytä? Onko kommentti "TROLLI" joku vastaus? Jos mielestäsi näin on, niin olen enemmänkin huvittunut kuin i
Miksi sä et ap vastaa mulle, joka aidosti haluan keskustella? Olen tässä kysellyt, että mistä olet keksinyt tuon, että hyvillä teoilla voisi Kristinuskon mukaan pelastua, kun tämä on täysin vastoin Kristinuskon virallista oppia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoman porukkaan valitaan töihin vain vihervasuriateisteja eivätkä he salli uskontoon liittyviä keskusteluita. Vain islamia ylistävät keskustelut ovat sallittuja.
Minä kyllä epäilen, että tuon taivas-keskustelun poistattaja oli itse nimenomaan nimelliskristitty, ulkokullattu, jota alkoi huolestuttaa oma taivaspaikkansa, kun kuuli, että taivaaseen pääsee ateistikin.
Ja huom. minä tunnen paljon kristillisä arvoja omaavia vihervassareita. Lähimmäisenrakkaus yhdistää tosiuskovia ja etenkin vasemmistolaisia.
Tämä sun aloitus vaikuttaa vain siltä, että haluat päästä haukkumaan toisia kristittyjä ja hehkuttamaan omia näkemyksiäsi.
En silleen epäile, etteikö ateisti, joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta, voisi päästä taivaaseen. Eihän hän ole kuullut Jeesuksesta, joten tuntuisi vähän epäreilulta heittää sellainen ihminen helvettiin. Vähän kuin saisi rangaistuksen siitä, ettei ole noudattanut sääntöjä, vaikka ei ole koskaan edes kuullutkaan koko sääntökirjasta.
En myöskään epäile, etteikö täysin ulkokultainen kristitty, joka ei oikeasti usko Jeesukseen vaan haluaa vain näyttää kristityltä, voisi joutua helvettiin. Sanotaanhan Raamatussakin, ettei kaikki isää huutavat pääse taivaaseen.
Kuitenkin on mielestäni harhaanjohtavaa väittää, että taivaaseen pääsee kuka tahansa, joka elää kohtuullisen siivosti, koska UT:ssä kuitenkin selkeästi tuodaan esiin se, että uskoa Jeesukseen tarvitaan sinne taivaaseen päästäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoman porukkaan valitaan töihin vain vihervasuriateisteja eivätkä he salli uskontoon liittyviä keskusteluita. Vain islamia ylistävät keskustelut ovat sallittuja.
Minä kyllä epäilen, että tuon taivas-keskustelun poistattaja oli itse nimenomaan nimelliskristitty, ulkokullattu, jota alkoi huolestuttaa oma taivaspaikkansa, kun kuuli, että taivaaseen pääsee ateistikin.
Ja huom. minä tunnen paljon kristillisä arvoja omaavia vihervassareita. Lähimmäisenrakkaus yhdistää tosiuskovia ja etenkin vasemmistolaisia.
''''''''''''''''''''''
Kristinuskon virallisen opin mukaan ateisti ei voi päästä taivaaseen.
Linkkaa tuo kohta Jeesuksen opetuksista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
AP tehnyt vain yhden aloituksen 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
2
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei kyllä pääse mihinkään taivaaseen.
"Taivastenvaltakunta on sisäisesti teissä"
Ehkäpä olen jo siellä.
Miltä sinun sisäinen maailmasi näyttää?
Ap
Niin sähän sanoit tuntevasi Jessen ja se on h u o r.a. Takes one to know one.