Nainen oli hoivakodissa (Esperi, Helsinki) "hankala", vaikka oikeasti häneltä oli murtunut luita
Helsinkiläisnainen kärsi viikkoja kovaa kipua Esperin Tilkan hoivakodissa, kunnes omaiset vaativat tutkimuksia. Päivystyksessä havaittiin tekonivelen olevan irti ja kaksi murtumaa lonkan alueella.
Omaiset kertovat vakavista puutteista hoidon laadussa, kuten henkilökunnan kielitaidon puutteesta, tiedonkulun ongelmista ja naisen toimintakyvyn romahtamisesta.
Kommentit (22)
Luin Hovioikeudesta vähän samantyyppisen keissin, mutta siinä ei ollut kyseessä terveys vaan raha.
Vanha nainen joutui hoitokotiin asuttuaan sitä ennen siskonpoikansa perheen maatilalla. Hoitokodissa vanhus oli levoton, puhui kuinka visu rahasta hän on aina ollut, ja sanoi ettei mitään enää ole. Oli hätääntynyt ja hermostunut. Kukaan ei kuunnellut, paitsi yksi lääkäri kuunteli ja keskittyi niihin juttuihin.
Asiaa selviteltiin ja paljastui, että siskonpoika oli ottanut tädin taloonsa juuri siksi, että tiedossa oli hänen tilillään oleva kymmeniä tuhansia.
Rahat oli tosiaan nostettu tililtä ja sukulaispoika oli ne ottanut. Lopulta näytti poliiseille, missä käteisenä rahat oli piilossa.
Hovissa se oli siksi, että mies valitti tuomiostaan?! Hänellä oli ollut hyvä tarkoitus. Ja tädin ylläpidosta oli kuluja.
Siinä meniki välit siskoihinsa ja muuhun sukuun. Ahneus vei mukanaan.
Jännä. Näit jutusta jo hoitajien ihonvärin/ synnyinmaan. Uskomatonta miten te persut saatte väännettyä joka helvetin asiasta maahanmuuttajakysymyksen. Ei ole enää tervettä tuo.