Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?
Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin.
Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota.
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen.
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.
Kommentit (995)
Vierailija kirjoitti:
Miehet on luotuja kulkemaan, naiset sisustamaan kotia. Niin se vaan on. Kummassakin tapauksessa voi joskus käydä niin, että tarvitaan jossain tilanteessa toisten apua.
No kiva, että vaimo auttaa. Niin kuuluukin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse on lihavat syöneet itsensä lihaviksi. Hoidetaan yhteiskunnan rahoilla
Onko hän lihonnutkin matkalla? Älkää syökö Sisuja, ovat epätervellisiä.
Me kaikki, ihan jokainen, aiheutetaan itse kustannuksia siitä, että ollaan täällä ja eletään ja töpeksitään eri tavoin. Tekopyhää osoittaa sormella jotain toista. Yhdessä hetkessä otat vapaaehtoisesti riskin: nouset sängystä, kaadut. Ajat autolla, nukahdat rattiin... Kiipeät tuolille, putoat... Kummarrut, ja heikkojen lihasten huonosti tukema nikama pullistuu. Synnytät, et valmistaudu, saat komplikaation..
Älä osoita muita. Katso peiliin. Näe ihminen!
Vierailija kirjoitti:
Miehet on luotuja kulkemaan, naiset sisustamaan kotia. Niin se vaan on. Kummassakin tapauksessa voi joskus käydä niin, että tarvitaan jossain tilanteessa toisten apua.
Kyllä, perhe hakee sankarinsa kotiin ja kiittää runsain lahjoituksin pelastajia. Eikä laita yhtään mitään kuvaa mihinkään, koska haluavat pitää tämän yhteisenä muistona.
Vierailija kirjoitti:
MAKSOIVATKO ITSE ESTOONIASTA PELASTUUEET KULUNSA.... MITÄS LÄHTIVÄT JUHLIMAAN JA MATKUSTAMAAN KUN. LAIVA VOI UPOTA...MIKSI MENEIVÄT LAIVAAN MISSÄ HEIKKO VISIIRI. NIIN JOTTA MAKSOIVATKO ITSE PELASTUKSEN ??????👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
MIKÄ SINUN ONGELMASI ON ????
Miten kehtaat verrata Itämeren yli laivalla matkustamista tai risteilyä suurella matkustajalaivalla pienellä rauhallisella merialueella yksin soutuveneellä maailman vaarallisimpien merialueiden, etelä-Atlantin ylittämiseen? Uskomatonta kunnioituksen puutetta itsestään huolta pitäviä onnettomuuteen joutuneita ihmisiä kohtaan! Varta vasten kuolemanvaaraan asettuminen on itsetuhoisuutta, Itämeren risteilyalukselle lähtevät ihmiset olettavat olevansa turvassa.

En minä ainakaan oleta olevani turvassa. Isäni teki koko työuransa töitä meriteollisuudessa ja siinä sivussa minäkin opin ettei merellä saa koskaan olettaa olevansa turvassa. Vaikka miten lähdetään "turvalliselle" ja isolle laivalle ylittämään itämerta, niin jokaikisellä kerralla selvitetään miten voi evakuoida itsensä hytistä tai millä kanella on prlastusveneet jne. On typerää olettaa olevansa turvassa merellä, tai edes suomalaisella tiellä.
Asia käsitelty. Jari menee sinne minne pitikin, eli Kapkaupunkiin ja herra ja rouva maksavat.
Ei kyllä vois vähempää kiinnostaa, ihan sama, ite meni, ite saa kärsiä. Näillä idioottimaisilla tempauksilla yllytetään suorastaan nuoria kaikenmaailman tikkitokki haasteisiin. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Muutenkin jo koko juttu saanu ihan tarpeeks palstatilaa lehdissä.Mun mielestä ällöttävää huomion ja julkisuuden hakemista.
Aikamoinen farssi tämä, ja jarisetä somettelee, ei tajua, kuinka lapselliselta koko touhu näyttää ja on. Nyt vielä uhriutuu, kun ei pää kestänyt veneilyä ja soitti rahtilaivan hakemaan itsensä pois. Toki ilmoitteli mitä ilmoitteli, vene oli pystyssä, ja kaikki edellytys kellua lisää, mutta ei kestänyt enää ykdinäisyyttä, pisti muut maksamaan pelleilynsä.
Vierailija kirjoitti:
MAKSOIVATKO ITSE ESTOONIASTA PELASTUUEET KULUNSA.... MITÄS LÄHTIVÄT JUHLIMAAN JA MATKUSTAMAAN KUN. LAIVA VOI UPOTA...MIKSI MENEIVÄT LAIVAAN MISSÄ HEIKKO VISIIRI. NIIN JOTTA MAKSOIVATKO ITSE PELASTUKSEN ??????👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Voi helkkari mikä älypää on karannut ties mistä. Maksatko itse jos bussi ajaa suojatiellä sun päälle ja vammaudut, juna suistuu kiskoilta ja raatoja sekä vammautuneita täynnä, ai niin ite pitää maksaa, lentokone syöksyy maahan ja kaikki menehtyy, lasku vainajille. Ei kaikki matkustaminen ole juhlimista, tajuutko pahvi, joka junassa, laivassa, lentokoneessa ja autossa taitetaan matkaa muistakin syistä. Pysy sinä pöllö kotona äläkä käy missään, voit jäädä vaikka mopon tai fillarin alle ja loukkaanut niinpä, ja kulut maksat ite. Mistä näitä id.....ja sikiää
Tässä ne jauhaa jotka eivät perhettään ylös penkistä saa. Liikkuminen rajoittuu parveke tai terassi tupakointiin
Auto on katoksessa kymmenen askeleen päässä.
Ikinä ei mitään kunnon pitkää liikunta suoritusta tehty.
Paras kun nyt tämä sakki lähtis liikkumaan. Ensin 3 km reipas kävely,jos pystyy. Siitä sitten etiäpäin. Tulis muuta ajateltavaa.
Höpöhöpö, lapsellinen äijä kuvittelee olevansa sankari, vaikka jokainen näkee, että tyhjä kuori ja oletus, että kaikki pyörii oman navan ympärillä, taas tarvittiin monen muun apua, että pääsi pois. Surkea äijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on luotuja kulkemaan, naiset sisustamaan kotia. Niin se vaan on. Kummassakin tapauksessa voi joskus käydä niin, että tarvitaan jossain tilanteessa toisten apua.
No kiva, että vaimo auttaa. Niin kuuluukin.
Onko kaapissa
Miten vene oli tarkoitus kuljettaa Kapkaupungista Suomeen? Oliko kuljetukset jo pitkällekin suunnitellut? Kumpi tulee edullisemmaksi, hylätä laiva merelle, vai kuljettaa Suomeen? Mikä sen hinta olisi myytäessä? Olisiko ostajia, tässä kunnossa?
EI maksa itse ja se on ihan oikein: suomessa ollaan tasa-arvoisia ja mitä tulee pelastaustoimiin, niin jokainen pelastetaan, joka vain voidaan pelastaa. Ne kännäävät kirsikankukkajuntit ojassa maatessaan kuin sitten joku valtamerisoutaja. Siinä ei katsella eikä mietitä, että menikö itse sinne ojaan tai mereen tietäen ettei kannata, vaan pelastetaan, jos se on suinkin mahdollista.
Ihan itse on lihavat syöneet itsensä lihaviksi. Hoidetaan yhteiskunnan rahoilla