Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?
Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin.
Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota.
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen.
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.
Kommentit (1112)
Vierailija kirjoitti:
Naiset taas ottavat tempauksillaan selvää pysyvätkö panemaan 24 tunnissa tuhatta miestä.
YKSI nainen, vain yksi huomionkipeä i*iootti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Surullista. Toivotaan nyt parasta eli onnistuvaa pelastusoperaatiota. Toivotaan myös ettei tällaiset mahtipontiset itsensä-haastamiset kauheesti yleistyis. Minusta on hyvä, että ajatellaan myös tuntemattomien pelastajien henkiinjäämistä. Ovat vähintään yhtä tärkeitä ihmisiä."
"Tiesithän, että tuo on niiden pelastajien työtä, ja ilman tämänkaltaisia tapauksi he jäisivät työttömiksi."
- Tuohan nyt on ihan älytöntä tekstiä. Hesarista: "tässä tilanteessa ollaan täysin muiden laivojen varassa.
Stenbergin mukaan alueella liikkuu haastavan vesistön vuoksi vain vähän kauppa-aluksia.
Lähimmällä aluksella on kuitenkin velvollisuus suunnata merihädässä olevan avuksi.
Merilaissa on kirjoitettu, että kaikki ovat velvollisia auttamaan hätää tarvitsevaa, kertoo yksinpurjehtija Ari Känsäkoski."
Toisin sanoen tämä ei vaikuta minkään kuvitteellisen pelastajan työllistymiseen, vaan aiheuttaa häiriötä, viivästyksiä ja tarpeettomia vaaroja jotakin hyödyllistä tekemässä oleville aluksille ja niiden miehistölle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Toivotaan nyt parasta eli onnistuvaa pelastusoperaatiota. Toivotaan myös ettei tällaiset mahtipontiset itsensä-haastamiset kauheesti yleistyis. Minusta on hyvä, että ajatellaan myös tuntemattomien pelastajien henkiinjäämistä. Ovat vähintään yhtä tärkeitä ihmisiä.
Tiesithän, että tuo on niiden pelastajien työtä, ja ilman tämänkaltaisia tapauksi he jäisivät työttömiksi.
Voi miten lapsellista. Pelastajilta ei työt lopu. Tajuatko yhtöän että pelkkä matka tuonne ja takaisin vie loputtomasti aikaa ja rahaa? Koko sen ajan kalusto ja tyypit on poissa asemapaikoiltaan?Logiikkasi mukaan jokainen pelastustehtävä on turha, koska pelastustehtävien ajan pelastajat joutuvat olemaan poissa paikoiltaan. Kuuluisaa naisen
Eli et ymmärrä, missä sijainnissa Saario on. No älä ymmärrä. Itse en ole nainen ja arvostan kun tässä ketjussa puhutaan pelastushenkilökunnan puolesta, sillä olen itse sitä.
Narsismi nykyään ihan eri levelillä. Nyt on lupa uhriutuia toisten rahoilla ja vaarantaa samalla muiden henki. Koska eihän sille voi mitään jos joutuu merihätään keskellä ei mitään. Sinne on silti lähdettävä jollellekkin egon pönkitys matkalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Jari Saarion soutuprojekti ei ole ollut jonninjoutavaa, vaikka vaarallista se on. Hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia, ellei enemmän, ja hänen seuraamisensa on tuonut kollektiivisesti lisää sisukkuutta meille kaikkeen tekemiseen. Toivottavasti selviää elossa tuolta takaisin Suomeen.
Lähes 200 000 seuraajaa Instagramissa.
Ne seuraajat menkööt pelastamaan.
Samahan se on näiden vuorikiipeilijöiden kanssa.
Meriarkkuun. Loppuu turha vouhotus.
Se että nyt jokin rahtilaiva joutuu ehkä muuttamaan suunnitelmaa ja reittiään että saa ongittua jonkun somesoutelijan merestä kuullostaa ihan naurettavalta. Eikä nyt puhuta muutamasta kilometristä ja tunnista.
Kaikesta huolimatta toivotaan että mies pääsee ehjänä kotiin. Oppisi olemaan kiitollinen perheestään ja arvostamaan elämää. Pahoin pelkään että kun tuo temppu epäonnistui niin se jää kaivelemaan ja jotain uutta ja älytöntä pitää keksiä.
Voi olla että on jäännyt kiinni myös julkisuuteen ja nauttii saamastaan huomiosta ja sankarin tittelistä. Ja kyllä, häntä on usein tituleerattu sankarina. Uutta kirjaa varmaan jo suunnitellaan. Selviämistarina merellä.
"Rannalta on helppo huudella, kun toiset ovat myrskyssä merellä."
Mutta silti. Saariolla on velat päällä edellisestäkin reissusta eli jos/kun tuolta pääsee pois, on edessä kovat realiteetit. Siinä on hommaa, että makselee viuluja perunalastuja mainostamalla.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä, tuollaiseen kun lähtee niin riskit pitäisi olla tiedossa ja hyväksyä se että voi käydä huonosti.
EIköhän hän ole tietoinen ja varautunut asiaan. Jotkut elävät, jotkut suorittavat elämän elämättä koskaan.
Vain suomalainen voi olla huolissaan "että ei kai tässä nyt vain mene veronmaksajien rahoja". Mutta kun Orpo ja Purra mättää pari miljardia veronmaksajien rahoja omiin veroaleihin niin ei mitään reaktiota.
Toivottavasti osaa edes hävetä.
Miksei mene avustamaan jonnekin sotatantereelle? Raivaamaan sortuneita taloja tms. vaarallista. Olisi jotain hyötyä tuosta itsem#urhapullistelusta ja äärioloissa tempoilusta. Joku pöljä taho tuotakin rahoittaa!
Kaikkea hyvää onnea toivon hänelle, vaikka onkin ottanut tietoisen riskin. Paikka ja tilanne ei näytä suosivan menestyksellistä operaatiota, voi aika tulla vastaan. Terveisin pelastajan vaimo.
Kuka tahansa kykenee hankkiutumaan merihätään, se ei paljoa vaadi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Surullista. Toivotaan nyt parasta eli onnistuvaa pelastusoperaatiota. Toivotaan myös ettei tällaiset mahtipontiset itsensä-haastamiset kauheesti yleistyis. Minusta on hyvä, että ajatellaan myös tuntemattomien pelastajien henkiinjäämistä. Ovat vähintään yhtä tärkeitä ihmisiä."
"Tiesithän, että tuo on niiden pelastajien työtä, ja ilman tämänkaltaisia tapauksi he jäisivät työttömiksi."
- Tuohan nyt on ihan älytöntä tekstiä. Hesarista: "tässä tilanteessa ollaan täysin muiden laivojen varassa.
Stenbergin mukaan alueella liikkuu haastavan vesistön vuoksi vain vähän kauppa-aluksia.
Lähimmällä aluksella on kuitenkin velvollisuus suunnata merihädässä olevan avuksi.
Merilaissa on kirjoitettu, että kaikki ovat velvollisia auttamaan hä
Onko mitään löhellä olevaa alusta, eihän tuonne ole kellään asiaa? Ettei vaan lähin kontakti ole jonkun maan meripelastus-joku-asema?
Toivon että Saario selviää, mutta myös että jatkossa ei firmat ala sponssata tällaisia vaarallisuuksia. Kuten joku tääl kirjoitti, me muut vakuutuksenottajat osallistutaan kuluihin. En halua vakuutusta firmalta, joka syytää rahaa tällaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa, että naisvihaaja-raasu on tässäkin ketjussa. Nyt kun ei mitenkään liity asia jonkun häiriintyneen por otähden tempauksiin tai siihenkään, että jotkut miehet on niin pilalla, että heitä paetaan turvakoteihin. Ei MITENKÄÄN liity nyt tähän. Toivotaan että mahdottomassa sijainnissa oleva Saario pelastuu mahdollisimman nopeasti ja että joku tosiaan ottaa kopin niistä kuluista. Se ei ole ilmaista rahtilaivankaan jumittaa jossain pelastelemassa ketään. Mikään ei ole ilmaista.
Tuo projekti on suunniteltu äärimmäisen huolellisesti. Oletko oikeasti niin tyhmä, että luulet etteivät he ole varautuneet mahdollisiin pelastuskustannuksiin?
Suunniteltu äärimmäisen huolellisesti = muiden alueella sattumalta seilaavien laivojen varassa henki.
Joo-o.
"Eli et ymmärrä, missä sijainnissa Saario on. No älä ymmärrä. Itse en ole nainen ja arvostan kun tässä ketjussa puhutaan pelastushenkilökunnan puolesta, sillä olen itse sitä."
Omaan työhöni kuuluu myös pelastustehtävät, ja pidän sitä normaalina osana työnkuvaa. Jos työtehtävät menevät noin ihon alle, niin olisi aika miettiä onkohan sitä oikeassa ammatissa ollenkaan. Piiloudutkohan aina naisten vessaan, kun pitäisi vähänkin vaarallisemmalle keikalle lähteä?
Se vene vuotaa joten ei sitä kukaan enää löydä.
Toivottavasti Jari saa apua pian. 3000 kilometriä on rantaan matkaa.