Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?

Vierailija
10.01.2026 |

Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin. 

 

Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota. 

Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.

Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.


Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen. 


Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.

Kommentit (1112)

Vierailija
41/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta Jari Saarion soutuprojekti ei ole ollut jonninjoutavaa, vaikka vaarallista se on. Hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia, ellei enemmän, ja hänen seuraamisensa on tuonut kollektiivisesti lisää sisukkuutta meille kaikkeen tekemiseen. Toivottavasti selviää elossa tuolta takaisin Suomeen. 

 

 

Mitä tärkeää siinä seuraamisessa on? Ihan turha touhotus koko juttu.  Tällaiset ihmiset on yhteiskunnalle aivan turhia. Menoeriä. 

Vierailija
42/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rahtilaiva hakee varmaan omasta vakuutuksesta korvauksia lisäkustannukset polttoaineesta, aikataulun viivastymisestä ja muista kustannuksista. Heillä on kuitenkin velvollisuus auttaa merihädässä olevaa. Sieltä varmaan sitten haetaan korvauksia Saariolta. 



Näin varmaan, mutta ennen kuin kukaan on jostain pienestä paatista minkäänlaisen laivan kannella, tarvitaan se pelastusoperaatio, joka ei tuossa aallokossa ole ollenkaan riskitön eikä yksinkertainen misrään kulmasta. Hieman erilainen projekti kuin astua Silja Linen kyytiin,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Syyllistyitkö ap victim sheimaamiseen?


Niin no onko Saario victim vai aktiivisesti tilanteen mahdollistanut aktiivinen, omatahtoinen toimija? Täysin asiallinen pohdinta, asiallisesti kirjoitettu.

Vierailija
44/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä vähävarainen sohvaperuna on pahin valittaja mihin yhteiset verorahat menevät. 

Vierailija
45/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän mies itse tiennyt ja tiedostanut riskit. 

Vierailija
46/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saario on pelannut riskipeliä myös siinä mielessä, että enemmän tai vähemmän yleinen mielipide on muuttuvainen. Kun tietty raja ylitetään haasteissa, ymmärrystä ei enää löydykään. 

 

Viha ja pelko ovat lähellä toisiaan ja se pitää huomioida kommenteissa. Ärsytys ("on se itsekästä etc.") syntyy helposti, kun tilanne on paha, itse ei voi auttaa ja vaaratilanne on synnytetty tietoisesti ja harliten. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Jari Saarion soutuprojekti ei ole ollut jonninjoutavaa, vaikka vaarallista se on. Hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia, ellei enemmän, ja hänen seuraamisensa on tuonut kollektiivisesti lisää sisukkuutta meille kaikkeen tekemiseen. Toivottavasti selviää elossa tuolta takaisin Suomeen. 

 

 

Mitä tärkeää siinä seuraamisessa on? Ihan turha touhotus koko juttu.  Tällaiset ihmiset on yhteiskunnalle aivan turhia. Menoeriä. 

 

Ajetaan han rallia ja formuloitakin. Vaarallista on ja rahaa palaa. Jalkapalloa, jääkiekkoa, yleisurheilua jne seurataan. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, mitä tärkeää siinä on?

Vierailija
48/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti Saariolla on (kallis) vakuutus, joka maksaa.

Me kaikki maksamme tämän vakuutusmaksuissa.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti selviää tuolta! Mutta, itse en vaan ikinä tule ymmärtämään näitä ihmisiä jotka a)jaksaa seurata näitä erilaisia extremekokeiluja tekeviä ihmisiä ja b) niitä jotka lähtevät suorittamaan näitä extremejuttuja somenäkyvyyteen pohjaten. Ymmärtäisin ehkä vähän jos ihan omalla rahalla ilman mitään mediahuomiota tekisi omaksi iloksi jotain extremekokeiluja, niin fine. Mutta miksi pitää tehdä vielä joku spektaakkeli siitä? Itseä kiinnostaa niinkin paljon että luulin Jarin olevan vielä siellä ensimmäisellä purjehduksella (vai soudulla? Sitäkään en tiedä kun ei kiinnosta) mutta olikin jo toinen reissu, miksi ihmeessä? :D

Vierailija
50/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisten turvatalotkin on turhaa paskaa. Itsehän te niihin väkivaltatilanteisiin hakeudutte huomion takia.

Menehän nukkumaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saario on pelannut riskipeliä myös siinä mielessä, että enemmän tai vähemmän yleinen mielipide on muuttuvainen. Kun tietty raja ylitetään haasteissa, ymmärrystä ei enää löydykään. 

 

Viha ja pelko ovat lähellä toisiaan ja se pitää huomioida kommenteissa. Ärsytys ("on se itsekästä etc.") syntyy helposti, kun tilanne on paha, itse ei voi auttaa ja vaaratilanne on synnytetty tietoisesti ja harliten. 

 

Isolla rahalla ovat yhtiöt lähteneet sponsoroimaan ja instagramissa on lähes 200 000 seuraajaa. Eli kiinnostusta kyllä löytyy.

Vierailija
52/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:


Miten sairas mieli pitää ihmisellä olla, että jonkun hengen ollessa kyseessä alkaa hätäillä kuka pelastamisen maksaa?

Kuinka sairas mieli pitää ihmisellä olla, että tieten tahtoen asettaa itsensä hengenvaaraan. Ja odottaa, että tullaan oman henkensä kaupalla pelastamaan julkisuushakuista idioottia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Jari Saarion soutuprojekti ei ole ollut jonninjoutavaa, vaikka vaarallista se on. Hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia, ellei enemmän, ja hänen seuraamisensa on tuonut kollektiivisesti lisää sisukkuutta meille kaikkeen tekemiseen. Toivottavasti selviää elossa tuolta takaisin Suomeen. 

 

 

Mitä tärkeää siinä seuraamisessa on? Ihan turha touhotus koko juttu.  Tällaiset ihmiset on yhteiskunnalle aivan turhia. Menoeriä. 


Tässä kun olen vaikka työttömänä ja on ollut välillä vaikeaa nähdä toivoa missään, niin tuo hänen seuraamisensa on tuonut ripauksen vahvuutta itsellenikin taas. Enkä ole ainut, koska luen hänen tilinsä kommentteja. 

Vierailija
54/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:


Miten sairas mieli pitää ihmisellä olla, että jonkun hengen ollessa kyseessä alkaa hätäillä kuka pelastamisen maksaa?

 

Naiset laskee aina kaiken rahassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullista. Toivotaan nyt parasta eli onnistuvaa pelastusoperaatiota. Toivotaan myös ettei tällaiset mahtipontiset itsensä-haastamiset kauheesti yleistyis. Minusta on hyvä, että ajatellaan myös tuntemattomien pelastajien henkiinjäämistä. Ovat vähintään yhtä tärkeitä ihmisiä.

Vierailija
56/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vähävarainen sohvaperuna on pahin valittaja mihin yhteiset verorahat menevät. 

 

Kyllä. Itse ovat saamapuolella. Eikä Saarion reissuun ei mitään verovaroja edes käytetä.

Vierailija
57/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos oma elämä ei ole muuta  kuin some ja tv niin ymmärrän sen katkeruuden. Veneessä lukee isolla Sisu. Suomalaisten pitäisi olla ylpeitä niistä jotka näyttävät muulle maailmalle mistä puusta Suomalaiset ovat veistetty. 

Hyvin vettyneestä ja lahosta kohta tai ehkä jo nyt.

Vierailija
58/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saario on pelannut riskipeliä myös siinä mielessä, että enemmän tai vähemmän yleinen mielipide on muuttuvainen. Kun tietty raja ylitetään haasteissa, ymmärrystä ei enää löydykään. 

 

Viha ja pelko ovat lähellä toisiaan ja se pitää huomioida kommenteissa. Ärsytys ("on se itsekästä etc.") syntyy helposti, kun tilanne on paha, itse ei voi auttaa ja vaaratilanne on synnytetty tietoisesti ja harliten. 

 

Isolla rahalla ovat yhtiöt lähteneet sponsoroimaan ja instagramissa on lähes 200 000 seuraajaa. Eli kiinnostusta kyllä löytyy.

Siinä on vähän enemmän seuraajia kuin tämän keskustelun moralijoitsijamammoilla😂😂

Vierailija
59/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti selviää tuolta! Mutta, itse en vaan ikinä tule ymmärtämään näitä ihmisiä jotka a)jaksaa seurata näitä erilaisia extremekokeiluja tekeviä ihmisiä ja b) niitä jotka lähtevät suorittamaan näitä extremejuttuja somenäkyvyyteen pohjaten. Ymmärtäisin ehkä vähän jos ihan omalla rahalla ilman mitään mediahuomiota tekisi omaksi iloksi jotain extremekokeiluja, niin fine. Mutta miksi pitää tehdä vielä joku spektaakkeli siitä? Itseä kiinnostaa niinkin paljon että luulin Jarin olevan vielä siellä ensimmäisellä purjehduksella (vai soudulla? Sitäkään en tiedä kun ei kiinnosta) mutta olikin jo toinen reissu, miksi ihmeessä? :D


Ei ne ihmiset tee sitä somenäkyvyyden vuoksi. Some ja sponsorit vain mahdollistavat sen tekemisen. Jotkut on vain syntyneet tuollaisiksi äärimmäisyyksiä hakeviksi. Se on synnynnäinen ominaisuus, ja osa ihmisen perusluonnetta. Joskus kivikaudella nämä tyypit ovat varmaan olleet metsästäjiä tai löytäneet uusia asuinalueita heimolle, tehneet tutkimusmatkoja. 

Vierailija
60/1112 |
10.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti selviää tuolta! Mutta, itse en vaan ikinä tule ymmärtämään näitä ihmisiä jotka a)jaksaa seurata näitä erilaisia extremekokeiluja tekeviä ihmisiä ja b) niitä jotka lähtevät suorittamaan näitä extremejuttuja somenäkyvyyteen pohjaten. Ymmärtäisin ehkä vähän jos ihan omalla rahalla ilman mitään mediahuomiota tekisi omaksi iloksi jotain extremekokeiluja, niin fine. Mutta miksi pitää tehdä vielä joku spektaakkeli siitä? Itseä kiinnostaa niinkin paljon että luulin Jarin olevan vielä siellä ensimmäisellä purjehduksella (vai soudulla? Sitäkään en tiedä kun ei kiinnosta) mutta olikin jo toinen reissu, miksi ihmeessä? :D

 

Kaikki eivät ole niin saa-tanan tylsiä kuin sinä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi yksi