Tutkijat yllättyivät: Lapsettomuus nopeuttaa vanhenemista
Suomalaisiin kaksosiin perustuva tutkimus osoittaa, että lisääntymishistorialla on väestötasolla havaittava yhteys naisten elinikään ja biologiseen vanhenemiseen. Helsingin yliopisto kertoo tiedotteessa, että kaksostutkimuksen osallistujat kutsuttiin vastaamaan kyselyyn vuonna 1975 ja heidän elämänkulkuaan on seurattu säännöllisesti tähän päivään saakka.
Lähes 15 000 osallistujaa kattavan seurannan perusteella pisimpään vaikuttavat elävän ne naiset, joilla on 2-3 lasta. Myös raskauksien ajoituksella on merkitystä, sillä tutkimuksen perusteella lapsensa noin 2438-vuotiaana saaneet naiset vanhenivat hitaimmin.
Erityisesti keskimääräistä suuremman lasten määrän (yli neljä) havaittiin olevan yhteydessä lyhyempään elinikään ja kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen. Tutkijoiden mukaan tämä havainto sopii hyvin yhteen 1900-luvulla kehitetyn evoluutiobiologisen elinkiertoteorian kanssa.
Hiukan yllättäen tutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös lapsettomien naisten vanhenemisen olevan nopeampaa kuin muutaman lapsen saaneiden. Tätä tulosta voi mahdollisesti selittää muut elintavat tai terveydelliset tekijät, joiden vaikutusta ei pystytty täysin kontrolloimaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/tutkijat-yllattyivat-lapsettomuus-nopeut…
Kommentit (586)
1 lapsi on tehty ja enempää ei tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko tuoho, jos ei ole sitten tosi kova stressaan. Raskaus on äärettömän raskas juttu keholle.
Ei ole vaan ihan luonnollinen juttu. Tukehdu vela munkkiis
Raskaana oleminen on elimistölle hurjan raskas urakka, sen tietää jokainen raskaana ollut.
Eikä ole. Et ole tainnut olla raskaana. Se oli helppoa kuin heinänteko. Kroppani pärjäsi ihan kuin tyhjää vaan. Ihmettelin itsekin kuinka kevyesti se aika meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne hormonit. Mulla oli 40-vuotiaana kuukautiskierto jo lyhenemässä. Sitten hätäpäissäni tekaisin iltatähden ja kierto palautui normaaliksi useaksi vuodeksi. Ohenemassa ollut tukkakin paksuuntui.
Minäkin uskon näin. Esimerkiksi mummoni sai isäni vielä yli nelikymppisenä. Hän eli satavuotiaaksi ja oli loppuun asti fiksu ja taitava.
Jossain vaiheessa tällä vai viime vuosikymmenellähän maailman vanhin nainen oli lapseton. Se oli reippaasti yli satavuotias. En nyt muista nimeä enkä että mistä päin maailmaa oli. Mutta muistan sen, että ei ollut lapsia eikä miestä ja vauvalla kommentoitiin, että sehän se on selvästi syy miksi on elänyt niin vanhaksi.
 
Poikkeus vahvistaa säännön.
Ei se ole mikään poikkeus, vaan lähes kaikki maailman vanhimmiksi eläneet naiset ovat olleet lapsettomia ja miehettömiä sinkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäs näette! Lasten saaminen lisää terveyttä ja elinikää.
Kunhan ei hanki liian monta, eikä poikia.
Poikien äidit pysyy kuulemma kauniimpina kuin tyttöjen äidit. Siitäkin on joku tutkimus.
Tuon keksit itse. Löytyy vain sellainen tutkimus jonka mukaan kauniit äidit saavat todennäköisemmin tyttären.
En keksinyt. Kyllä siitäkin joku tutkimustulos on.
Entäs jos on muuttanut itsensä kauniiksi keinotekoisesti, mikä siitä syntyy?
Mä olen usein mittinyt että kun lapsia niin pysyn helpommin kartalla maailman tapahtumista ja ilmiöistä.
Lapset vaikuttaa tietysti pukeutumiseen. Jus kuopus olisi isänsä kanssa ostoksilla ja kieltänyt ostamasta jotain paitaa kun kuulemma olisi vanhentanut miestäni.
Kun kaikilla lapsilla erilaiset harrastukset tulee helposti myös vanhepien elämään erilaista siältöä. Ei ehdi vanhetua.
Oho, mielenkiintoista!
T. Kahden lapsen äiti
105-year-old Zerna's secret? No husband, no kids, no fags and no booze
https://www.belfasttelegraph.co.uk/news/northern-ireland/105-year-old-z…
Tässä "tutkimuksessa" alkaa jo haiskahtaa epätoivo romahtaneiden syntyvyystilastojen äärellä. Mitähän vielä keksitään naisten narraamiseksi - että jokaisen paksuksi pamahtamisen myötä yksi hammas muuttuu kultahampaaksi?
Ei ehdi vanhentua kun pitää niin kiirettä.
Vierailija kirjoitti:
Siinäs näette! Lasten saaminen lisää terveyttä ja elinikää.
Ja saa elämän tuntumaan ikuisuudelta, kun aina saa niitä lasten aiheuttamia huolia murehtia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä "tutkimuksessa" alkaa jo haiskahtaa epätoivo romahtaneiden syntyvyystilastojen äärellä. Mitähän vielä keksitään naisten narraamiseksi - että jokaisen paksuksi pamahtamisen myötä yksi hammas muuttuu kultahampaaksi?
Vauva sivusto on vissiin mukana synnytystalkoissa, kun ketju sai heti kruununkin jo parin sivun kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen usein mittinyt että kun lapsia niin pysyn helpommin kartalla maailman tapahtumista ja ilmiöistä.
Lapset vaikuttaa tietysti pukeutumiseen. Jus kuopus olisi isänsä kanssa ostoksilla ja kieltänyt ostamasta jotain paitaa kun kuulemma olisi vanhentanut miestäni.
Kun kaikilla lapsilla erilaiset harrastukset tulee helposti myös vanhepien elämään erilaista siältöä. Ei ehdi vanhetua.
Hirveetä kohlottamista ja juoksemista paikasta toiseen. Mitä elämää se on? Ja miten niin lapset vaikuttaa tietysti pukeutumiseen? Pukeudut siis ilmeisesti gugguun kuviotunikaan ja legginsseihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä "tutkimuksessa" alkaa jo haiskahtaa epätoivo romahtaneiden syntyvyystilastojen äärellä. Mitähän vielä keksitään naisten narraamiseksi - että jokaisen paksuksi pamahtamisen myötä yksi hammas muuttuu kultahampaaksi?
Vauva sivusto on vissiin mukana synnytystalkoissa, kun ketju sai heti kruununkin jo parin sivun kohdalla.
Enimmäkseenhän täällä pesii incelit ja velat, mutta raskautta suunnittelevat ja juuri vanhemmiksi tulleet myös eksyvät katsomaan mikä tämä Vauva palsta oikein on.

Just joo 😂

Ylilaudan veetejä tällä taitaa suurin osa olla trollamassa. Mutta pitää veetitkin toki saada miettimään lasten hankintaa.
En saa kommenttiani läpi. Saako täällä kommentoida vain tiettyä mielipidettä?
Veeteistä tuli mieleen että onko miesten kohdalla tehty vastaava tutkimusta?
Vierailija kirjoitti:
En saa kommenttiani läpi. Saako täällä kommentoida vain tiettyä mielipidettä?
Kokeile kiroilla ja haukkua vähemmän. Siis kirjoittaa asiallisemmin vastauksesi.
Poikkeus vahvistaa säännön.