Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tutkijat yllättyivät: Lapsettomuus nopeuttaa vanhenemista

Vierailija
08.01.2026 |

Suomalaisiin kaksosiin perustuva tutkimus osoittaa, että lisääntymishistorialla on väestötasolla havaittava yhteys naisten elinikään ja biologiseen vanhenemiseen. Helsingin yliopisto kertoo tiedotteessa, että kaksostutkimuksen osallistujat kutsuttiin vastaamaan kyselyyn vuonna 1975 ja heidän elämänkulkuaan on seurattu säännöllisesti tähän päivään saakka.

Lähes 15 000 osallistujaa kattavan seurannan perusteella pisimpään vaikuttavat elävän ne naiset, joilla on 2-3 lasta. Myös raskauksien ajoituksella on merkitystä, sillä tutkimuksen perusteella lapsensa noin 2438-vuotiaana saaneet naiset vanhenivat hitaimmin.

Erityisesti keskimääräistä suuremman lasten määrän (yli neljä) havaittiin olevan yhteydessä lyhyempään elinikään ja kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen. Tutkijoiden mukaan tämä havainto sopii hyvin yhteen 1900-luvulla kehitetyn evoluutiobiologisen elinkiertoteorian kanssa.

Hiukan yllättäen tutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös lapsettomien naisten vanhenemisen olevan nopeampaa kuin muutaman lapsen saaneiden. Tätä tulosta voi mahdollisesti selittää muut elintavat tai terveydelliset tekijät, joiden vaikutusta ei pystytty täysin kontrolloimaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/tutkijat-yllattyivat-lapsettomuus-nopeut…

Kommentit (586)

Vierailija
21/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvarimediat paniikissa koska syntyvyys alhaalla. 

 

Tästä minä nautin.

Vierailija
22/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

Lähes kaikille nykyvanhemmille some on tärkeämpi kuin lapset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yli puolet elämästä eläneenä totean ettei sillä ole mitään merkitystä vanheneeko hieman hitaammin tai hieman nopeemmin. Ympäristösaasteilta ei voi välttyä kukaan vaikka koittaisi elää kuinka terveellisesti. 

 

 

Vierailija
24/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko tuoho, jos ei ole sitten tosi kova stressaan. Raskaus on äärettömän raskas juttu keholle.

Vierailija
25/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No joo, varmaan monella muullakin lapsettomalla sinkulla kuin mulla on jatkuneet opiskeluvuosien elämäntavat vuosikymmeniä, esim. tulee käytyä juhlimassa aika paljon, eikä terveellistä ruokaa viitsi laittaa pelkästään yhdelle, joten kyllähän ne elämäntavat ikäännyttää verrattuna säännölliseen lapsiperhe-elämään.

Tämä tuli mullekin mieleen, vaikka en mikään ikisinkku ole ollutkaan. Epäsäännöllistä ja epäterveellistä elämää vietetty aika paljon. 

Vierailija
26/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyse oli siitä, että lapsettomissa on enemmän sairaita ja päihderiippuvaisia. Ja tämähän on täysin luonnollista. 

Lapsen saaminen kuitenkin kuormittaa elimistöä yhtä paljon kuin ennenkin. Mikäli lapseton ihminen elää terveellisesti ja ilman päihteitä, hän elää todennäköisesti ihan pitkään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

Päinvastoin. Lasten kanssa kuljetaan autolla joka paikkaan ja kuskataan ne kouluun ja harrastuksiin, ja muuten nyhjätään niiden kanssa kotona meluamassa, riehumassa ja kolistelemassa.

T. Naapurisi

Ja eikös lapsiperheissä nykyään syödäkin lähinnä valmisruokaa? 

Vierailija
28/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päihderiippuvaiset tekevät kyllä lapsia, mutta sitten on liikalihavia jotka kärsivät lapsettomuudesta lihavuutensa takia. Veikkaan että tämä on syynä siihen mikset vanhenevat nopeammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

 

Myönnä pois, siellä ne sun "taaperot" nytkin vaan somettaa.... XD Vai että ulkona käydään.....

Vierailija
30/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyse oli siitä, että lapsettomissa on enemmän sairaita ja päihderiippuvaisia. Ja tämähän on täysin luonnollista. 

Lapsen saaminen kuitenkin kuormittaa elimistöä yhtä paljon kuin ennenkin. Mikäli lapseton ihminen elää terveellisesti ja ilman päihteitä, hän elää todennäköisesti ihan pitkään. 

 

Tämähän se. Monet sellaiset, joilla on paljon kroonisia sairauksia, ei hanki ollenkaan lapsia, koska tietävät jo valmiiksi että eivät todennäköisesti elä yhtä pitkään kun muut eikä ole yhtä paljon jaksamista kuin muilla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko tuoho, jos ei ole sitten tosi kova stressaan. Raskaus on äärettömän raskas juttu keholle."

 

 

Juu kyllä tieteellisen tutkimuksen tulos on aina uskon asia.

 

Vierailija
32/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne hormonit. Mulla oli 40-vuotiaana kuukautiskierto jo lyhenemässä. Sitten hätäpäissäni tekaisin iltatähden ja kierto palautui normaaliksi useaksi vuodeksi. Ohenemassa ollut tukkakin paksuuntui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

Päinvastoin. Lasten kanssa kuljetaan autolla joka paikkaan ja kuskataan ne kouluun ja harrastuksiin, ja muuten nyhjätään niiden kanssa kotona meluamassa, riehumassa ja kolistelemassa.

T. Naapurisi


Niin, mikä olisi naapurille mieluinen vaihtoehto, kun kotona ei saa kolistella eikä pois kotoa lähteä?

-eri.

Vierailija
34/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyse oli siitä, että lapsettomissa on enemmän sairaita ja päihderiippuvaisia. Ja tämähän on täysin luonnollista. 

Lapsen saaminen kuitenkin kuormittaa elimistöä yhtä paljon kuin ennenkin. Mikäli lapseton ihminen elää terveellisesti ja ilman päihteitä, hän elää todennäköisesti ihan pitkään. "

 

 

Ihanaa, kun palstalaisnen tiettää ilman tutkimuksia faktat. Tietäjät tietää.

 

Raskaus, synnytys ja imetys kuitenkin antaa suojaa tiettyjä sairauksia vastaan. Tai pienentää todennäköisyyksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ne hormonit. Mulla oli 40-vuotiaana kuukautiskierto jo lyhenemässä. Sitten hätäpäissäni tekaisin iltatähden ja kierto palautui normaaliksi useaksi vuodeksi. Ohenemassa ollut tukkakin paksuuntui.

Minäkin uskon näin. Esimerkiksi mummoni sai isäni vielä yli nelikymppisenä. Hän eli satavuotiaaksi ja oli loppuun asti fiksu ja taitava. 

Vierailija
36/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

Lähes kaikille nykyvanhemmille some on tärkeämpi kuin lapset.


Nykytrolleille some ainakin on elintärkeä. Täällä sitä sinäkin trollaat.

Vierailija
37/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kouluttautuneet hankkivat lapsia, ja he varmasti osaavat pitää itsestään huolta. Lapsettomuus on alemman koulutustason ihmisten juttu, eikä ehkä omaan hyvinvointiin kiinnitetä huomiota.

Vierailija
38/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ne hormonit. Mulla oli 40-vuotiaana kuukautiskierto jo lyhenemässä. Sitten hätäpäissäni tekaisin iltatähden ja kierto palautui normaaliksi useaksi vuodeksi. Ohenemassa ollut tukkakin paksuuntui.

 

Voi ne hormonit heitellä muutenkin. Itselläkin alkoi kierto lyhentymään 39-vuotiaana, mutta sitten se palasikin takaisin normaaliksi ja on yhä normaali vaikka olen jo 44. Enkä ole siis saanut iltatähteä.

Vierailija
39/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

Päinvastoin. Lasten kanssa kuljetaan autolla joka paikkaan ja kuskataan ne kouluun ja harrastuksiin, ja muuten nyhjätään niiden kanssa kotona meluamassa, riehumassa ja kolistelemassa.

T. Naapurisi


Niin, mikä olisi naapurille mieluinen vaihtoehto, kun kotona ei saa kolistella eikä pois kotoa lähteä?

-eri.

Missä sanoin ettei pois saa lähteä? Aina parempi, jos lapsiperhe on poissa kotoa. Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama, minne menette, millä menette ja mitä teette.

Vierailija
40/586 |
08.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vapaaehtoisesti lapsettomat säilyvät kyllä nuorempina kuin äidiksi ruvenneet. Lasten käytös on nykyään kamalaa.

Kasvatuksesta se on kiinni. Ei kukaan pakota tunnekasvattamaan lasta ja sallimaan huonoa käytöstä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kuusi