HS:"Alati pitäisi tutkiskella tunteitaan ja kuulostella, mitä minä oikeasti haluan eikä sieltä tule järkevää vastausta ja sitten ahdistaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi ei ole kypsä päättämään. Juuri tuollainen kasvatus johtaa siihen että nuoresta tulee itsekäs ja hän vaatii töissäkin erityiskohtelua."

 

Osasin jo pikkulapsena sanoa, kenen seuraa kaipasin ja kenen ei. Sitä ei vain haluttu kuulla. Lapset eivät ole tyhmiä, näkevät ja ymmärtävät enemmän kuin sosiaalista teatteria ylläpitävät aikuiset. No, viimeistään aikuisena ottaa takaisin sitten kaiken sen, jossa ei lapsena tullut kuulluksi. Työt hoidetaan asiallisesti, vapaa-ajalla tehdään mitä halutaan.

 

Oletko onnellinen? Onko sulla mukava sosiaalinen elämä? 

 

Usein sosiaalisesti arka lapsi (tai peliaddiktoitunut) haluaa jäädä kotiin ja välttely vain lisää sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Siitä on aikuisena paljon vaikeampi päästä eroon. 

 

Mutta jos sun isovanhemmat oli ilkeitä sua kohtaan niin se o

Lapsena en ollut onnellinen. Aikuisena on ihanaa, kun saa valita seuransa itse ja olla ihan itsekseenkin halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On minkä ikäinen tahansa tai missä elämäntilanteessa tahansa, isompaa tai pienempää kriisiä, tämä maailma ei tajua, että suurin osa sellaisesta turhasta ahdistuksesta ja itsensä ympärillä pyörimisestä häviäisi, kun tullaan Jumalan omiksi. Kyllä Luoja nyt sentään tietää mitä hänen luomansa olento tarvitsee.

Kun sä tietäisit paljon ihmiset kärsii uskonnosta. 


Kun nyt kerran aloitit, niin myös uskonnottomuudesta.

Eri

Kommentti on ilmoitettu.

Kommenttisi on jonoutettu moderointia varten ja julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Miksi palsta pitää pilata moderaattorin toimesta? 

Vanhempina yritämme kasvattaa päiväkoti-ikäiset lapsemme johdonmukaisesti, kuunnellen ja tunteita ymmärtäen mutta aikuisjohtoisesti ohjaten hyvään arkeen ja elämään. Rajat löytyvät ja toisten huomioimista opetetaan, ei-sanaa käytämme jos impulsiiviset pienet lapsemme käyttäytyvät sopimattomasti. Anteeksi pyytämään pakotetaan, jos lapsi satuttaa toista sen sijaan että kysellään miksi miksi, mitkä sinun yksilölliset tarpeesi jäivät täyttymättä, kun päätit purkaa vihasi kaveriisi. Täysin uusimpien kasvatusbesservissereiden oppaiden vastaista toimintaa siis. 

Isovanhemmille tämä tuottaa mielipahaa. Koko ajan pitäisi olla lapsen kohtaaminen, tunnevalidointi ja tarpeiden huomioiminen ykköspriotiteettina arjessa. Ei saa pakottaa mihinkään. Vaihtoehtoja täytyy tarjota. Täytyy antaa huomiota, ei nuhteita.

 On tämä parempi, kuin että remmiä pitäisi olla antamassa pienimmästäkin virheestä, mutta aika raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin joskus viime keväänä Kirjolla-ohjelmaa. Siinä yksi nuori nainen kertoi saaneensa jo yhden diagnoosin. Oli hakenut myös toista, mutta sitä ei ollut saanut. Iloitsi siinä ekasta diagnoosistaan ja aikoi hakea uudestaan, ilmeisesti joltain toiselta lääkäriltä, haluamaansa toista diagnoosia. Ajattelin, että hulluksi on mennyt maailma ja suljin telkkarin.

Kieltämättä lääkäreille pitäisi saada sääntö, että jos potilas tulee sisään oman diagnoosin kanssa, hänet pitäisi välittömästi käännyttää ovelta. Diagnoosin vahvistamisesta vois menettää lääkärinoikeudet.

Saa nähdä nukahdanko tämän ketjun kommentteja lukiessa nukuin yöllä kolme tuntia . 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempina yritämme kasvattaa päiväkoti-ikäiset lapsemme johdonmukaisesti, kuunnellen ja tunteita ymmärtäen mutta aikuisjohtoisesti ohjaten hyvään arkeen ja elämään. Rajat löytyvät ja toisten huomioimista opetetaan, ei-sanaa käytämme jos impulsiiviset pienet lapsemme käyttäytyvät sopimattomasti. Anteeksi pyytämään pakotetaan, jos lapsi satuttaa toista sen sijaan että kysellään miksi miksi, mitkä sinun yksilölliset tarpeesi jäivät täyttymättä, kun päätit purkaa vihasi kaveriisi. Täysin uusimpien kasvatusbesservissereiden oppaiden vastaista toimintaa siis. 

 

Isovanhemmille tämä tuottaa mielipahaa. Koko ajan pitäisi olla lapsen kohtaaminen, tunnevalidointi ja tarpeiden huomioiminen ykköspriotiteettina arjessa. Ei saa pakottaa mihinkään. Vaihtoehtoja täytyy tarjota. Täytyy antaa huomiota, ei nuhteita.

 

 On tämä parempi, kuin että remmiä pitäisi olla antamassa pienimmästäkin virheestä, mutta a

Nykyajan kasvatus on käsittämätöntä.

Joskus ihminen tarvitsee puhekumppania, mutta silloin ihmiselle on yleensä tapahtunut jotain. Muuten koin psykologilla ravaamisen turhaksi. Tai sen verran se silmiä avasi, että ymmärsin tarvitsevani vaan jonkun jolle höpötellä arkisia pohdintojani arkisista asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus ihminen tarvitsee puhekumppania, mutta silloin ihmiselle on yleensä tapahtunut jotain. Muuten koin psykologilla ravaamisen turhaksi. Tai sen verran se silmiä avasi, että ymmärsin tarvitsevani vaan jonkun jolle höpötellä arkisia pohdintojani arkisista asioista. 

Näin on asian laita 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempina yritämme kasvattaa päiväkoti-ikäiset lapsemme johdonmukaisesti, kuunnellen ja tunteita ymmärtäen mutta aikuisjohtoisesti ohjaten hyvään arkeen ja elämään. Rajat löytyvät ja toisten huomioimista opetetaan, ei-sanaa käytämme jos impulsiiviset pienet lapsemme käyttäytyvät sopimattomasti. Anteeksi pyytämään pakotetaan, jos lapsi satuttaa toista sen sijaan että kysellään miksi miksi, mitkä sinun yksilölliset tarpeesi jäivät täyttymättä, kun päätit purkaa vihasi kaveriisi. Täysin uusimpien kasvatusbesservissereiden oppaiden vastaista toimintaa siis. 

 

Isovanhemmille tämä tuottaa mielipahaa. Koko ajan pitäisi olla lapsen kohtaaminen, tunnevalidointi ja tarpeiden huomioiminen ykköspriotiteettina arjessa. Ei saa pakottaa mihinkään. Vaihtoehtoja täytyy tarjota. Täytyy antaa huomiota, ei nuhteita.

 

 On tämä parempi, kuin että remmiä pitäisi olla antamassa pienimmästäkin virheestä, mutta a

Musta tässä ei ole ristiriitaa. paitsi se, että lapsen kehityspsykologia on mitä on, ei aivot sen nopeammin kehity vaikka pakotat pyytämään anteeksi. totta kai lapset olivat ennen "tottelevaisia", koska heitä hakattiin remmillä. ihminen ja eläin oppii pelkäämään väkivaltaa ja jäähylle laittoa, se ei tarkoita että hiljaisiksi hakatut osaavat asioita tai heillä on kaikki hyvin pitkällä tähtäimellä.

PArempi olisi aikuisten tajuta, että lapsi ei ole aikuinen. Hän ei tahallaan riehu ja sotke ja riitele, vaan kun ei muuta osaa. Aikuisen pitäisi osata muuta, eikä ottaa lapsen toimia henk koht loukkauksena. Tärkeintä rauhoittaa itsenstä, vaikka suututtaa ja tekee mieli huutaa. Lapsen tahtinen elämä auttaa jo moneen, lasta ei väsytetä ja reuhoteta kiireissä ja harrastuksissa vaan taataan riittävä lepo, leikki ja rauhallinen rytmi. 

Väkivallalla hiljennetty lapsi ei opi, että väkivalta sisarusta / kaveria kohtaan on väärin. Lapsi oppii mallista, mitä on empatia, mitä on rakkaus, millaista on turvallinen vuorovaikutus. Se ei tarkoita, että lyöminen sallitaan, tai lelujen ottaminen kädestä. Mutta te ääripäiden hakijat kasvatuksessa ette jaksa olla kärsivällisiä, vaan lapsilta vaaditaan liikaa ikätasoon nähden. 

Heti kun minä tulin ketjuun se lähti kasvuun. 

Uskon että ilman näitä keskusteluja olisin saanut hermoromahduksen. Näihin keskittyy ja ahdistus loppuu seinään. 

Menikö taas kieli solmuun? 

Puppa sinua kaivataan tähän ketjuun. 

Tylsä ketju poistetaan turhana. 

Ai luoja mikä ketju. Yritin etsiä jotain uutta tai kiinnostavaa näkökulmaa niin joku vaan taisi itsensä kanssa jankata 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"itsenäisyyskasvatuksen nimissä ja pettymyksiä peläten lapselle jätetään päätäntävalta asioissa, jotka aikuisen tulisi ratkaista. Tämä lisää lapsen epävarmuutta, heikentää kykyä kestää vastoinkäymisiä ja on mielenterveyden riski."

 

Olen huomannut tälläkin palstalla ilmiön että lapsen mielipidettä kysytään kaikessa. Jos ei esimerkiksi 12-vuotias halua lähteä käymään isovanhempien luo niin hän saa jäädä kotiin (pelaamaan). 

Mitä hyötyä siitä on lapselle mennä pönöttämään kahvipöytään? 

Mitä hyötyä jäädä kotiin nysväämään johonkin someen?