Riitaa anopin kanssa - anoppi perui lentolippuni!
Eli meidän perheen piti lähteä miehen vanhempien kanssa lomamatkalle etelään. Kustannamme itse omat kulumme, mutta matkan järjestely on ollut anopin hoidossa ja anoppi on meitä alunperin mukaansa pyytänytkin yhteiselle reissulle. Eli itse olisivat olleet joka tapauksessa menossa?
Lentoliput oli siis tilattu ja varausmaksut maksettu. Nyt anoppi laittoi viestiä, että on perunut osuuteni matkaan ja palauttaa varausmaksun minulle. Mies ilmoitti että aikoo lasten kanssa joka tapauksessa lähteä!!
Siis onko tämä mielestänne ihan oikein?
Kommentit (31)
jo on jostain tyhmästä pikku asiasta riitaa, niin vaatisin miestäni jättämään reissun vanhempiensa kanssa väliin, ja varaisimme itse toisen matkan.
Mä en varmaan päästäis lapsia edes isänsä kanssa matkaan noin päällepäsmärin anopin kanssa.
Aika törkeä temppu. Oma mieheni ei kyllä tuossa tilanteessa lähtisi lomalle myöskään. Sinuna sanoisin ,että lapset jää sitten myös kotiin.
Onko miehesi joku entinen peräkammarin poika, joka pitää mamman helmasta kiinni vielä naimisissä ollessaan?
Kyse oli ihan pikkuriidasta, mutta anoppi otti siitä niin nokkiinsa, ettei suostunut antamaan anteeksi vaikka pyysin. Vaikken kyllä ymmärrä miksi mun olisi pitänyt pyytää anteeksi, jos loukkaantuu siitä ettei saa mielensä mukaan järjestellä lapsen synttäreitä...
Ap
oman poikansa eli sun miehen synttäreitä?
No mä olen kyllä kans sitä mieltä että ukko ja lapset pysyy kotona ja lähdetään omalle matkalle sitten. Ap
Vierailija:
oman poikansa eli sun miehen synttäreitä?
Kenen kanssa miehesi onkaan naimisissa? Äitinsä? Anoppi vaikuttaa juttusi perusteella aika ihmeelliseltä, mutta miehesi se vasta oudosti käyttäytyykin! Eikö tuollaisessa tilanteessa pariskunnan pitäisi ikään kuin seistä yhdessä rintamassa?
Ensinnäkin, anoppis on ihan idiootti. Mutta että miehesi aikoo joka tapauksessa lähtä?!!? Mikäs riita teillä oikein oli? Liittyykö miehesikin siihen jotenkin ja on myös suuttunut sinulle?
mutta en usko, kun tämä äiti sentään oli itse maksamassa lippunsa.
Sitä en edelleenkään tajua, miksi niiden appivanhempien kanssa pitää väkisin lomailla.
synttäreitä. Mitä ihmettä se sille kuuluu??
Mun mielestä se on ihan vaan sun ja miehesi asia minkälaisia juhlia järjestätte. Anopilla ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa.
Ihme tyyppi! siis anoppi:)
elämässäni kaava olisi tämä:
miehen ja lapsen matka peruutetaan. Koska matkan peruuntuminen on lapselle pettymys niin perheemme lähtisi omalle lomamatkalle (eli tekisi uudet varaukset). Asiaa helpottaa se, että olen yhteishuoltajana myös osapuoli, joka voi yksinkertaisesti ilmoittaa ettei lastani viedä ulos maasta tällä kertaa. Eli en suostuisi, koska olisin erittäin raivoissani.
meillä myös mies olisi perunut oman matkansa. ja oltas lähdetty ihan omalle lomalle.
Eli luottaa vissiin siihen eikä sen takia ole perunut. Muttapa minäpä perun nyt saman tien ainakin lasten lomat!.
Ja vaikka anoppi leppyisikin, en kyllä sille matkalle enää lähtiskään. Ollaan oltu ennenkin etelässä ja kaikki mennyt ihan ok ja meillekin hyvä, että saadaan omaa aikaa kun ollut " lastenhoitajat" mukana. Ap
Vähän erikoista anopilta. Minä en päästäisi lapsia sinne. Mied toki saa aikuisen tehdä, mitä lystää, mutta...
Saanko kysyä, että miksi anoppi toimi niin?
Sanoiko jotakin syyksi? Mä en päästäis edes miestä niiden mukaan vaan lähtisin ihan vaan omalla perheellä.
Todella törkee anoppi!