Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kulutuksen jarru Suomessa - väärät selitykset ja todellinen syy
02.01.2026 |
Suomessa on viime vuosina nähty poikkeuksellisen voimakas yksityisen kulutuksen hiipuminen. Vallitseva ekonomistinen selitysmalli etsii syyllisiä milloin asuntomarkkinoiden arvonlaskusta, milloin korkotasosta, kuluttajien "epävarmuudesta" tai globaalista suhdannetilanteesta. Nämä tekijät mainitaan ikään kuin irrallisina shokkeina, joihin kuluttajat ylireagoivat. Tässä ajattelussa perusongelma jää kuitenkin systemaattisesti käsittelemättä.
Kulutuksen jarru ei ole yhden muuttujan seuraus. Se on moniulotteinen ilmiö, jossa yksittäiset tekijät vaihtelevat kotitalouksittain - mutta yksi yhdistävä tekijä koskee lähes kaikkia: usko tulevaisuuteen on vakavasti horjunut.
Kulutuskäyttäytyminen ei perustu vain tämänhetkisiin tuloihin vaan ennen kaikkea odotuksiin tulevasta. Suomessa nämä odotukset ovat heikentyneet nopeasti ja systemaattisesti.
Kun ansiosidonnaista työttömyysturvaa heikennetään, peruspäivärahaa leikataan, asumistukea kavennetaan - myös omistusasujilta - ja toimeentulotuen ehtoja kiristetään, kotitaloudet tekevät rationaalisen päätelmän: riski on siirretty yksilölle. Tässä tilanteessa säästäminen ei ole valinta, vaan pakko.
Kulutus supistuu ensimmäisenä kaikesta, mikä ei ole välttämätöntä. Ja seuraavaksi säästölinja ulottuu myös välttämättömyyksiin - ruokaan, liikkumiseen, terveyteen. Tämä ei ole psykologinen ilmiö, vaan puhdasta riskienhallintaa.
Olipa meneillään oleva vaihe taantuma tai lama, sillä ei ole kotitalouden näkökulmasta merkitystä. Oleellista on se, että tilanteen odotetaan kestävän pitkään. Kun hallituksen viesti on rakenteellinen sopeutus, velkajarru ja pysyvä menoleikkausten linja, kuluttaja ei odota nopeaa palautumista - eikä siis myöskään kuluta etupainotteisesti.
Eduskunnan hyväksymä velkajarru on talouspoliittinen signaali: julkinen sektori ei jatkossa tasaa suhdanteita samalla tavalla kuin ennen. Tämä viesti välittyy nopeasti kotitalouksille.
Kulutushalukkuutta heikentää myös tulevaisuuden institutionaalinen epävarmuus. Kun keskusteluun nousee lukukausimaksut jopa peruskoulutasolta eteenpäin, tukien alasajo ja ajatus siitä, että yksilö kantaa jatkossa suuremman vastuun omien vanhempiensa taloudellisesta ja ajallisesta hoivasta, syntyy uusi säästämisen motiivi: varautuminen rakenteelliseen epävarmuuteen.
Tämä on olennaista: kulutusta ei jarruta nykytilanne vaan tulevaisuuden odotettu heikkeneminen.
Virallinen inflaatio antaa kuvan maltillisesta hintakehityksestä. Tämä ei vastaa kotitalouksien kokemusta. Ruohonjuuritasolla hinnat jatkavat nousuaan - erityisesti perushyödykkeissä ja palveluissa, joista ei voi luopua.
Inflaatio on huono mittari kahdesta syystä:
1. Euroalueen keskiarvo peittää maiden väliset erot. EKP tekee päätöksiä koko alueen perusteella, vaikka hintapaineet ja palkkakehitys vaihtelevat voimakkaasti maittain.
2. Kuluttajan kokema inflaatio poikkeaa indeksistä. Painotukset eivät vastaa pienituloisen tai keskiluokkaisen arkea.
Samaan aikaan muualla Euroopassa nimellispalkat ovat nousseet keskimäärin noin 4-5 % vuodessa viime vuosina, Suomessa on eletty palkkamaltissa pienin korotuksin. Reaalinen ostovoima on heikko, ja monilla jopa heikentynyt.
Tämä ei ole pelkkä työmarkkinakysymys, vaan suora kulutuskysymys: ilman ostovoimaa ei ole kulutusta.
Yksi vaiettu tosiasia on hintatason ja tulotason epäsuhta. Suomessa kulutustavaroiden, palveluiden ja asumisen hinnat ovat monin osin lähellä Sveitsin tasoa, mutta tulotaso on siitä kaukana.
Sveitsissä korkea hintataso on kompensoitu korkeilla palkoilla. Suomessa ei. Tämä rakenteellinen ristiriita syö kulutusmahdollisuudet jo lähtökohtaisesti.
Kommentit (122)
Vastaus aikaisempaan viestiin:
Tuo analyysi voi olla oikeassa valtiontalouden kirjanpidollisessa mielessä, mutta se sivuuttaa lähes kokonaan yhteiskunnan toiminnan ja vakauden. On täysin mahdollista - ja jopa todennäköistä - että tällainen sopeutuslinja ei pelasta valtiontaloutta pitkällä aikavälillä, mutta romuttaa yhteiskuntarauhan pysyvästi.
Ensinnäkin on syytä todeta, että leikkaus valtion budjetissa ei automaattisesti tarkoita todellista menosäästöä. Usein kyse on menojen siirtymisestä:
- kun koulutuksesta leikataan, kustannukset palaavat myöhemmin työttömyytenä, syrjäytymisenä ja heikompana tuottavuutena
- kun sosiaaliturvaa heikennetään, kulut siirtyvät terveydenhuoltoon, kriisipalveluihin ja kuntatalouteen
- kun julkinen terveydenhuolto näivetetään, kustannukset siirtyvät yksityiseen sektoriin, jossa valtio lopulta maksaa ne tukina, korvauksina tai työkyvyttömyytenä
Budjetin "tasapainottaminen" paperilla ei ole sama asia kuin talouden todellinen tervehdyttäminen.
Toiseksi, vaikka EU:n alijäämä- ja velkasäännöt asettavat kiistatta rajoja, ne eivät pakota purkamaan yhteiskunnan perusrakenteita tavalla, joka murentaa luottamuksen järjestelmään. Talous voi kestää vuosikymmeniä heikkoa kasvua - mutta yhteiskunta ei kestä, jos yhä suurempi osa kansasta kokee, ettei järjestelmä enää toimi heidän edukseen tai edes neutraalisti.
Kolmanneksi, puolustusmenojen pysyvä kasvu tarkoittaa käytännössä sitä, että leikkauksista tulee rakenteellinen ja pysyvä tila, ei väliaikainen sopeutus. Tämä ei ole "kivulias mutta lyhyt tie", vaan malli, jossa:
- hyvinvointivaltiota puretaan pala palalta
- samaa sopeutuslogiikkaa sovelletaan hallituksesta toiseen
- eikä realistista paluuta entiseen ole näkyvissä
Tässä tilanteessa on epäuskottavaa väittää, että talouskasvu Suomessa enää palautuisi tasolle, joka lopettaisi leikkaukset tai edes kattaisi inflaation. Väestörakenne, investointien suunta, osaajien liikkuvuus ja sisämarkkinoiden heikkeneminen viittaavat aivan muuhun.
Neljänneksi, tällainen politiikka kiihdyttää aivovuotoa. Ne, joilla on koulutus, kielitaito ja mahdollisuus, lähtevät. Jäljelle jäävät ne, joilla ei ole resursseja tai vaihtoehtoja. Tämä heikentää veropohjaa entisestään ja lukitsee maan itseään vahvistavaan alamäkeen. Tätä ei voi enää selittää "välttämättömyydellä" - tämä on rakenteellinen valinta.
Lopulta kyse ei ole vain taloudesta. Kyse on siitä, kuinka paljon yhteiskunta kestää ennen kuin luottamus katoaa. Valtiontalous voi ehkä hetkellisesti näyttää paremmalta, mutta jos vastineeksi syntyy pysyvä epäoikeudenmukaisuuden kokemus, kahtiajako ja näköalattomuus, hinta on huomattavasti suurempi kuin yksikään alijäämäluku.
Jos tämä on se suunta, jota pidetään väistämättömänä, silloin on ainakin rehellistä myöntää, että kyse ei ole enää hyvinvointivaltion sopeuttamisesta - vaan sen hallitusta alasajosta. Ja se on poliittinen valinta, ei luonnonlaki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Tämä on valitettavasti totta. EU:n alijäämä- ja velkasäännöt sekä niiden valvonta tarkoittavat käytännössä sitä, että Suomen julkinen talous on pakotettu sopeutumaan, eikä liikkumavaraa enää juuri ole. Käytettävissä oleva rahamäärä supistuu, eikä kyse ole yhdestä hallituksesta tai poliittisesta tahdosta vaan rakenteellisesta pakosta.
Ja tämä ei jää tähän. Edessä on vielä yli 10 miljardin euron lisäsopeutukset, koska nykyisillä toimilla alijäämä ei katoa. Kun "helppo raha" ja pienemmät kohteet on jo pitkälti käytetty, leikkaukset väistämättä laajenevat.
Ne tulevat kohdistumaan:
- opiskeluun ja koulutuksen rahoitukseen
- sosiaalitukiin ja etuuksiin
- eläkkeisiin, tavalla tai toisella
- yritystukiin, koska niitä ei voi enää perustella entiseen tapaan
Lisäksi sote-alueiden pakkoliitokset ovat käytännössä väistämättömiä. Nykyinen rakenne on liian kallis ylläpitää, ja sote on valtiolle yksi suurimmista yksittäisistä tulonsiirroista. Siksi juuri soteen haetaan jatkossa kaikkein suurimmat säästöt.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että yksityisestä terveydenhuollosta tulee yhä useammalle ensisijainen hoitopaikka, ei ideologisista syistä vaan siksi, että julkinen järjestelmä ei yksinkertaisesti pysty vastaamaan kysyntään nykyisellä rahoituksella.
Kyse ei ole siitä, että "halutaan leikata", vaan siitä, että vaihtoehdot alkavat loppua. Kun velkaa ei enää saa kasvattaa entiseen tapaan, sopeutus osuu lopulta lähes kaikkiin.
Kovenevat ajat eivät ole uhkakuva - ne ovat jo rakenteissa sisällä.