Ketään joka on parantunut masennuksesta / ahdistuksesta pelkästään liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla ym. elämäntavoilla?

Jos liikunta ja hyvä ruokavalio olisi merkittävässä asemassa, yksikään urheilija ei sairastuisi masennukseen. Näin ei kuitenkaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Masennus on pään sisäinen juttu. Tietysti se auttaa jos fyysinen kroppa on kunnossa, mutta masennuksesta parantuminen vaatii ajattelutyötä.

Kyllä ja aikaa. Toivuin vakavasta ( vai vaikeasta masennuksesta)  avioeron ja perheen hajoamisen jälkeen parin vuoden päästä tekemättä mitään erikoista. Lopetin firman, olin ottanut ja tehnyt liikaakin töitä ja kun pyydettiin isoon tehtaaseen töihin, menin. Ihana vapauden tunne. Vain 40 tuntia työskentelyä, ei stressiä. Ikinä en ole liikuntaa harrastanut kun töissä sitä saa tarpeeksi. Alkoholiakin nautin kuten aina, saunailtoina. Masennus vaan oli mennyt pois eräänä aamuna. Nyt olen eri ihminen, en stressaa mistään, ei haittaa räntäsade tai pakkanen, elämä on kaunis aina.

Sinä, kenellä huonot rauta-arvot aiheutti masista - kerrotko tarkemmin, miten sait parannettua tilannetta? Mulla vähän sama juttu, niin kiinnostaa neuvot. Kiitti!

Vierailija kirjoitti:

Sartre kirjoitti eräälle ystävättärelleen (ei Simone de Beauvoir), joka oli kirjoittanut olevansa masentunut, että "masennus loppuu viidessä minuutissa, kun alat hakata halkoja". 

Ehkäpä muukin rankka ruumiillinen työ tai rehkiminen kuntosalilla auttaisi.

Älä puhu tämmöistä p s k a a. Et tiedä minkälainen sairaus masennus oikeasti on. Sama,kuin sanoisit, että diabetes paranee, kun lopettaa sokerin syömisen. 

Joku kertoi, että miehellään yhtäkkiä vain päässä joku meni kohdilleen. 

Minulla oli kerran nuorena samanlainen kokemus. Olin ollut kauan ahdistunut ja masentunut ja pelkäsin tulevaisuutta. Istuin linja-auton kyydissä kavereiden kanssa, kun yhtäkkiä tuntui suuri huojennus. Ihan kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. En tiennyt yhtään miksi, mikä sen aiheutti, mutta ahdistus oli yhtäkkiä poissa ja tilalla oli kevyt ja iloinen fiilis. Tämän kun sais tahtoessaan aina tapatumaan! 

Vierailija kirjoitti:

Masennus on täysin elintavoista johtuvaa.

Kirjoitin jo edellä masennuksesta avioeron jälkeen. Elintavat olivat täydelliset (paitsi epäsäännölliset ruokailut)  avioliitossa ja kahden pikkulapsen kanssa. Kun puoliso lähti ja perhe hajosi, ei elintapani muuttuneet. Olin yrittäjä, tein edelleen pitkiä päiviä ja söin milloin ehdin. Töissä sain liikuntaa ihan tarpeeksi. Saunaoluet vain nautin. En ole ikinä tupakoinut. Väitän että masennukseni johtui avioerosta ja perheen hajoamisesta, ei elintavoista. Masennus tuli ja lähti mitään muuttamatta sen kummemmin. Oli diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Jos liikunta ja hyvä ruokavalio olisi merkittävässä asemassa, yksikään urheilija ei sairastuisi masennukseen. Näin ei kuitenkaan ole. 

Mielenkiintoinen pointti, tosin ainakin julkisuudessa puhutut masentuneet urheilijat ovat kyllä usein aktiiviuransa jälkeen alkaneet käyttää alkoholia rankasti.

Parannuin siksi, että pelkäsin mutten joutuvan lenkille tms. inhottavaa.

Mä en tiedä masennuksesfa mutta pelkoihin ja ahdistukseen auttaa mulla kyllä liikunta. Sen vaan täytyy olla jatkuvaa. Pelot ja ahdistus palaa kun on kuukaudenkin liikkumatta.

Monella folaatti ei imeydy kunnolla ja foolihappo vain pahentaa tilannetta. Methylfolaatti imeytyy paremmin.

Sairastin vuosia vakavaa masennusta ja paranin, kun aloin syödä methylfolaattia, ubiquinolia ja monivitamiinia, jossa ei ollut synteettisiä muotoja ja varsinkaan synteettistä a-vitamiinia. Ramavit rautavalmistetta otin myös ja varmistin etten syö maitotuotteita niinä päivinä, kun rautas otin.

Toki jätin alkoholin, lisäys sokerin ja ultraprosessoidut ruuat.

Vuosia kärsin, melkein kuolin ja paranemiskeino oli kohdallani yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on täysin elintavoista johtuvaa.

 

Kirjoitin jo edellä masennuksesta avioeron jälkeen. Elintavat olivat täydelliset (paitsi epäsäännölliset ruokailut)  avioliitossa ja kahden pikkulapsen kanssa. Kun puoliso lähti ja perhe hajosi, ei elintapani muuttuneet. Olin yrittäjä, tein edelleen pitkiä päiviä ja söin milloin ehdin. Töissä sain liikuntaa ihan tarpeeksi. Saunaoluet vain nautin. En ole ikinä tupakoinut. Väitän että masennukseni johtui avioerosta ja perheen hajoamisesta, ei elintavoista. Masennus tuli ja lähti mitään muuttamatta sen kummemmin. Oli diagnoosi.

Samanlainen tarina: olin pitkässä parisuhteessa täysin yksin ja ex ei kunnioittanut tai huomioinut yhtään. Rankka ero, mutta siitä toipumisen jälkeen en ollutkaan masentunut vaan tyyni. Nyt harrastusiltoina olen jopa onnellinen. En ole muuttanut elintapoja tai ravintoa. 

Olen nainen ja sairastanut masennusta 13-vuotiaasta lähtien. Masennuksen lisäksi olen aina ollut täydellisyyteen taipuvainen ja myös aika ortoreksinen. Eli elämäntapani on aina olleet tiptop-terveelliset. Olen syönyt ihan superterveellisesti koko ikäni, nukkunut hyvin ja tarpeeksi joka yö, sekä harrastaut liikuntaa viikottain. Olen lisäksi ollut todella yksinäinen aina. Minulla ei ala-asteen jälkeen ole ollut ystäviä, ja olen ollut aina hiukan eristäytyneisyyteen taipuva myös. 

Masennuksen lopulta 'paransi' mieheni. Kun sain rakkautta ja hyväksyntää toiselta ihmiseltä, masennus väistyi. Olen jälkikäteen pohtinut, olinko milloinkaan oikeasti masentunut, vaiko pelkästään yksinäinen. Olen myös lukenut artikkeleita, joiden mukaan nimenomaan ykinäisyys masentaa ihmiset. Tapasin mieheni 28-vuotiaana, eli masentuneita vuosi oli monta. Luulin jo jossain vaiheessa, että tulen ikuisesti olemaan masentunut. 

Ns. Kategorisesti lievästä masennuksesta se on hyvinkin mahdollista, ei aina, mutta joskus. Silti on parempi hakeutua lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos liikunta ja hyvä ruokavalio olisi merkittävässä asemassa, yksikään urheilija ei sairastuisi masennukseen. Näin ei kuitenkaan ole. 

 

Mielenkiintoinen pointti, tosin ainakin julkisuudessa puhutut masentuneet urheilijat ovat kyllä usein aktiiviuransa jälkeen alkaneet käyttää alkoholia rankasti.

Ammattiurheilu ja julkisuus ovat niin luonnottomia ja vaativia ammatteja, että kun se loppuu, voi kaikkien vuosien patoumien purkamisessa mennä kauan. Pitäisi olla koko ajan käytössä jonkinlainen mielen hyvinvoinnin tasauskeino, esim. Päivittäinen rukous tai meditaatio. Tai vaikka mielikuvituskaveri, se voi olla oikeasti parempi. 

Itselle tehtiin vakavaa väkivaltaa ja rikoksia pitkään monien tahoilta ja tuli todella paha cptsd. Meni useita vuosia palautua ja oikeastaan vain yksin olo ja mielikuvituskaveri aidosti auttoivat. Toki akuuteimmassa vaiheessa myös fyysiset harjoitteet. Paranin lopulta todella nopeasti, kun annoin itse itselleni sen, mitä oikeasti tarvitsin. Siihen ei välttämättä tarvitse toista ihmistä eikä varsinkaan mitään ammattilaista.

Nuo elintapamuutokset + pysyvä mielialalääkitys palauttivat toimintakyvyn.

Vierailija kirjoitti:

Perheen perustaminen ja lapset oli vielä viime vuosituhanella aika selvä asia. Tämä toi elämän perustaan helppoutta.

Nykyään on toisin. Ajattelisi että masentaisi itseänikin jos kello raksuttaisi nollaa kohti ja pitäisi valita uran , sinkkuuden, parisuhteen ja lapsien väliltä. Kyllä ahdistaisi itseänikin ja varmaan jossain välissä heittäisi masennuksenkin puolelle.

Samoin valinta tuhansien mahdollisuuksien joukosta, että kenen kanssa sen parisuhteen alkaa. Ennen parisuhteet aloitettiin paljon heppoisemmin perustein. Ei siinä hirveästi juttua suunniteltu.

Ei kannata kuunnella ulkoisia odotuksia tai sietää painostusta. Yhteiskunnan touhuja voi tarkkailla jos haluaa, mutta tekee kuitenkin sitä, mikä on oma luonto ja kiinnostus. Jos vanhemmilta tai suvulta tulee painetta niin ottaa etäisyyttä

Kavereiksi kannattaa pyrkiä valitsemään eheitä ja terveitä tyyppejä tai olla mieluummin vaikka yksin, kuin huonossa seurassa

Itse meinasin jäädä auton alle kolme kertaa viime vuonna masennuksen ja stressin takia kun menetin keskittymiskyvyn  ympäristöön (en käytä puhelinta enkä kuulokkeita kävelyllä tai hölkätessä).  Treenaan 3-4 kertaa viikossa. Kävelen ja hölkkään jokapäivä. Harrastanut tätä parisen vuotta. Ei pelkällä urheilemalla lähde masennus.

Vaatii tilanteesta riippuen parempaa elämän tilannetta, tukea ja muita toimia sen liikunnan lisäksi. Ihmiset monesti sekoittavat surutyön ja masennuksen keskenään. Surutyö on ihan täysin normaali reaktio kun menettää jonkun rakkaan tai läheisen (esim parisuhteen). Masennus on sairaus ja surutyö voi kehittyä masennukseksi.

Paranemisesta en tiedä, mutta olo paranee kyllä, jos liikkuu, syö terveellisesti, laittaa ruutuajan minimiin ja nukkuu hyvin. 

Itse joudun helposti kierteeseen, että jos nukun huonosti, en jaksa liikkua, pidän itseäni virkeänä napostelemalla ja masentunut tarttuu helposti puhelimeen, kun mitään muuta ei jaksa. Ja liika puhelimen räpälääminen vaikuttaa uniin ja liikunnan vähyys. 

Toki se on vaikea sanoa, mistä tuota lähteä purkamaan, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen ja käskemällä ei nuku hyvin ja väsyneenä ei jaksa mitään. Mutta onnistun tässä välillä kyllä. 

.

Lapseni puoliso.

Hän parani masennuksesta vähentämällä ruutuaikaa, lisäämällä liikuntaa ja jättämällä alkoholin kokonaan. Masennuksen taustalla oli vanhemman kuolema ja se oli niin vaikea, että häneltä jäi sen vuoksi koulut kesken. Nyt hän on valmistunut ja työelämässä. 

Näin maallikkona ajattelen, että on todennäköisempää parantua masennuksesta elämäntavoilla jos on nuori ja jos masennuksen taustalla on jotain konkreettista. 

Kyllä auttaa. Säännöllinen päivärytmi ja rutiinit on se juttu.

Masennuslääkkeiden tarkoitus ei ole parantaa masennusta, ne on sitä varten että pystyy nousemaan sängystä ja mennä tekemään asioita.