TOUKOKUISTEN SYNNYTYSTARINAT!!

Tiistaina 17.4 epäilin lapsiveden tihkumista. Soitin kätilöopistolle ja sieltä käskettiin käymään.

Lapsivettähän se oli ja jäin osastolle sitten samantien. Vauva oli korkealla ja kohdunsuun tilanne silloin, kaulaa 2cm ja suu n.1cm auki.

Illalla kuudelta sain ensimmäisen tabletin kohdunsuulle. Mitään ei illalla tapahtunut ja niinpä osastolääkäri päätti olla antamatta enempää sen vuorokauden puolella. Illalla 22 aikaan alkoivat kuitenkin kovat supistukset ja siinähän yö meni 2-5 min välein supistusten kanssa painiessa. Pärjäsin kuitenkin panadolilla ja kuumavesipullolla. Joskus viiden aikaan supistukset sitten hiipuivat....



Aamulla lääkäri tutki kierroksellaan ja kohdunkaula oli pysynyt ennallaan, suu oli auki 2cm. Lisää lääkettä siis vaan ja odoteltiin. Mitään ei tapahtunut ja kahden aikaan sitten kolmas tabletti.

Melkein saman tien tabletin laiton jälkeen alkoi supistella, ensin harvakseltaan, mutta jo muutaman tunnin kuluttua niitä tuli 5-10 min välein enemmän ja vähemmän kipeinä.

Salkkareiden aikaan, klo 19.30, olin jo tosi kipeä, päätin kuitenkin lähteä syömään ja siitähän ei mitään meinannut tulla kun puuskutti niin kovasti ihan muutamien minuuttien välillä. Palattiin huoneeseen ja sitten lorahti housuun kunnolla lapsivettä ja siitähän sitten riemu ratkesi. Supistukset kovenivat niin rajusti etten enään voinut olla ilman mitään lääkettä. ei ollut hyvä istua eikä seistä, eikä missään olla. Kätilö teki tutkimukset ja kaulaa oli edelleen sen 2 cm ja auki olin 3cm. Vauva edelleen todella korkealla.

Klo 21 aikaan päästiin saliin ja silloin en enään kyennyt mihinkään. Supistuksia tuli koko ajan, ihan minuutin kahden välein ja ne olivat todella rajut. Ilokaasun sain ja aluksi en sitä osannut käyttää hyvin, joten päätiin vetää sitä koko ajan ja niin oltiin pää sekaisin koko aika. Siitä ei kyllä ollut mitään apua, kipu tuntui ihan samanlaisena.

Seuraavan sisätutkimuksen aikaa en muista mutta muistan että kaula oli kadonnut ja suu 4 cm auki. Joo nyt muistan, klo oli silloin jotain 22, koska mies sanoi että sulla on 2 tuntia aikaa jos meinaat tällä vuorokauden puolella synnyttää.. Ja minä vastasin siihen että onnistuu, en meinaa enään kovin kauaa tässä kitua. Sain epiduraalin siinä samalla ja se helpotti sitten oloa hieman. Vei alkusupistuksen pois kokonaan, huipun tunsin kyllä kipeänä,mutta en missään nimessä samassa mittakaavassa kuin mitä oli ennen puudutetta. Sain siis hetken levähtää ja toivoin vaan että olisin voinut nukkua ja unohtaa koko asian:)

23 aikaan selvästi puudute lopetti tehonsa ja supitukset palasivat rajuina takaisin. sisätutkimuksessa olis 8 cm auki, mutta vauva se vaan ei ollut laskeutunut ollenkaan. Mies siinä vaan taas tuskaili ettei taideta vauvaa saada maailmaan enään tänään.:)

Mulla tuli kamala pissahätä ja vaadin päästä vessaan. Eihän sieltä mitään tullut ja kun nousin pöntöltä tuntui että vauva syntyy just. Sanoin kätilölle että vauva tulee nyt ja tekee mieli ponnistaa. Hän vaan tuumasi etten voi olla vielä auki kun viime tutkimuksesta oli tyyliin 5 min. Siinä ähisin ja sanoin vaan että on pakko ponnistaa. Onneksi sitten tutkivat ja niinhän se oli että olin täysin auki ja vauva laskeutunut siinä vessareissun aikana:)

Sain luvan ponnistaa ja ponnistamisen tarve oli niin suuri että olisko ollut neljäs tai viides ponnistus niin vauvan pää oli ulkona. Sitten kielsivät ponnistamatta, koska vauvalla oli kaksi kertaa napanuora kaulan ympäri.

Ne hetket olivat kamalat kun kätilöt yrittivät leikata nuoraa ja mulla koko kroppa pakotti ponnistamaan, ja kun ei saanut ettei vauva kuristuisi. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen nuora oli katkaistu ja yhdellä ponnistuksella oli poika maailmassa:)

Ai sitä tunnetta, vauva nostettiin rinnalle ja siinä itkettiin sitten kaikki, minä,mies ja vauva, oli se vaan niin ihana hetki.

Pojan mitat olivat 3110g ja 49cm. Päänympärys 36,5cm.



Istukka syntyi 7 min vauvan jälkeen ja repeämiä ei tullut, pieni vauhtiviiva vain,joka ei kaivannut tikkiä ollenkaan.



Tunnin päästä olimmekin sitten osastolla ja mies lähti kotiin. Itse en juurikaan sinä yönä enään nukkunut vaan aika meni vauvaa ihastellessa.



Synnytyksen mitaksi katsottiin 3h28min, ponnistus 3min. Kokemuksena tämä oli todella raju, verrattuna edelliseen synnytykseen, mutta olihan tämä keinotekoisesti aikaan saatu.



martina ja pieni mies:)

Vauva syntyi siis klo 23.28, joten jäi aikaa reippaasti vielä vuorokauden vaihtumiseen:) Ja päivä oli 18.4.2007

Täällä yks itkee silmät päästään, tuli niin esikoisen syntymä mieleen, Nyyh...



Toivottavasti täälläkin päästään pian tositoimiin!!



OP 38+0

Piti käyä heti lukee sun tarina.. =)

Vauhtia on riittäny, ja vähän vaaratilanteitakin.. Onneks kaikki päättyi hyvin!



Ihanaa vauva-arkea!



mii

Huh mulle tuli hiki jo lukies...siinä se alku nyt on toukokuisten synnytyskertomuksille ja varmaan muutkin sinne kohta kirjoittelee.



Sitä odotellen,

Huuheli 36+3

Eli meillähän oli sovittuna äippäpolille aika maanantaina 16.4 jossa piti sopia mahdollisesta käynnistyksestä vauvan suuren koon vuoksi.

No kuitenkin sunnuntai-iltana supisteli ei kuitenkaan mitenkään säännöllisesti eikä kovin kivuliaasti. Yöllä sitten kuitenkin välillä tuli supistuksia jo kolmen minuutin välein ja kun kolmas lapsi oli kyseessä niin ei uskallettu jäädä kotiin kun aiemmatkin on maailmaan tulleet vauhdilla.

Niinpä siitä sitten lähdettiin kohti sairaalaa, matkaa on 60km. Ja kuten arvata saattaa niin ne supistuksethan loppui kuin seinään kun päästiin lähemmäs sairaalaa. Sanoin jo miehellekin että eiköhän käännytä takasin kotiin. Ajateltiin sitten että kai sitä on hyvä käydä näyttäytymässä ja olihan se ä-polin aika heti aamusta.

No sairaalassa tutkittiin tilanne ja kohdunsuu oli auki 2cm ja kanavaa ei ollut kuin reunat. Todettiin kuitenkin ettei synnytys ollut käynnissä kun ei tullut säännöllisiä supistuksia. Päästiin kuitenkin saliin ja aamulla lääkäri tekisi painoarvion ja käynnistyspäätöksen.

No enhän minä nukuttua saanut mutta mies nukkui sitten minunkin edestä. Ei herännyt edes siihen että kätilö kävi tekemässä mulle sisätutkimuksen :)

Aamulla sitten mentiin lääkärin tutkittavaksi joka teki sisätutkimuksen ja " nyppi" kalvoja. Ultralla teki sitten painoarvion ja arvioksi saatiin 4050gr ja kätilön käsikopelo arvio oli 4300gr. Lääkäri sanoi että suotta sitä sitten enään kasvattamaan kun on jo noin hyvän kokoinen, että ruvetaan käynnistelemään.

Sain aamulla 9 aikaan 1/4 tablettia cytotecia josta alkoikin supistelemaan silloin tällöin ei kuitenkaan kivuliaasti. Yhden aikaan sitten annetti puolikas tablettia lisää ja sitten 13.45 alkoikin oikein kunnon supistukset. Ilokaasua aloitin ottamaan vähän ennen klo15 ja sillä pärjäsinkin siihen asti kunnes kalvot puhkaistiin klo16.15. Kohdunsuu oli tuolloin auki 4cm.

Samantien kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi elämäni pahimmat supistukset. Nittä tuli 1-2minuutin välein ja sitten jo mieskin sanoi että voisikos saada jotain kivunlievitystä. Pyysin spinaalia joka oli ollut hyvä keskimmäisen synnytyksessäkin. Kätilö lupasi, mutta eihän sitä heti saatu. Sitten alkoi mies hermostumaan ja totesi ettei taideta ehtiä laittamaan enää. Minä yritin sanoa että pakko saada ponnistaa ja kätilö käski pysyä nyt sen aikaa paikalla että saadaan spinaali laitettua. Huusin ja itkin että uskokaa nyt että se syntyy... No spinaali saatiin laitettua ja kätilö rupesi koittamaan kohdunsuuta ja totesi että tämä tosiaan on kokonaan auki että seuraavalla supistuksella saa ponnistaa ja kolmen ponnistuksen jälkeen poika oli maailmassa. Että se siitä spinaalista, vähän tuli myöhään. No istukka syntyi sitten 5min kuluttua pojan syntymästä. Tikkejä ei tarvittu ollenkaan ja vauveli nostettiin heti rinnalle jossa imikin tunnin terhakkaasti. Pituutta pojalla 52cm ja painoa 3790gr ja pipo 37,5cm. Syntymäaika oli 17.20 eli 1h 5min kalvojen puhkaisun jälkeen. Synnytyksen kokonaiskesto oli 3h 35min.

Mutta täytyy sanoa että kokemuksena tämä käynnistetty synnytys oli kaikista rankin ja kivuliain. Että ensi kerralla vaikka vauveli arvioitaisiin isoksi niin mieluummin synnytän silti ilman käynnistystä.

Salissa oltiin sitten vielä hetki ja siirryttiin osastolle. Iskä ei meinannut lähteä millään kotiin, niin pojan lumoissa oli :)



Mammuliini79

Meille oli varattu aika suunniteltuun sektioon 14.5, sairaalassa piti olla klo 7.15. Hieman levottomasti " nukutun" yön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti sairaalaa. Ihmeen rauhallisia olimme mieheni kanssa molemmat, ihmeteltiin vain että muutaman tunnin päästä vauvamme syntyy.

Sairaalaan päästyämme kävimme nopeasti ultrassa kurkkaamassa oliko masueläjä vielä perätarjonnassa ja olihan se. Ihana kätilö vei meidät valmisteluhuoneeseen ja antoi minulle ja miehelleni leikkausvaatteet, laittoi pissakatetrin sekä laittoi minut tippaan. Vaikka olimme vasta valmisteluhuoneessa, minua jännitti niin kovasti että koko sänky tärisi! Kätilö naureskelikin että ihan pientä jännitystä taitaa vaan olla, hyvä ettet sängystä putoa! Meitä ennen oli yksi sektio, joten meillä oli aikaa odotella ja jutella valmisteluhuoneessa. Mieheni rupesi olemaan myös melkoisen hermostunut sekä jännittynyt ja höpötteli ihan outoja ja ihmeellisiä asioita, minä kikatin sairaalasängyssä. Jonkun aikaa odoteltuamme tultiin meitä hakemaan jo leikkaukseen. Minä lähdin kohti leikkaus salia ja mieheni lähti kätilön matkaan. Päästyäni leikkaus saliin ja juteltuani hetken anestesia lääkärin sekä muiden hoitajien ja lääkäreiden kanssa minua ei jännittänyt enää ollenkaan! Sain puudutteen, eikä se sattunut ollenkaan vaikka olin kuvitellut mielessäni että se sattuu ihan järkyttävästi. Kohta tuntui siltä kuin jalkani olisivat olleet yhtä leveät kuin norsun kintut ja takamukseni niin leveä ettei se mahdu leikkauspöydälle. Mieheni saapui istumaan pääni viereen ja kyseli jatkuvasti tunnenko mitään, tunnenko mitään. Enkä minä tuntenut, jouduin jopa kysymään että onko se alkanut jo se leikkaus ja olihan se. Kohta tuntui hassulta, aivan kuin jaloistani oltaisi vedetty lujaa. Kauhea puuskutus lääkäreiltä kuului sermin takaa sekä kommentti, olisi pitänyt tehdä isompi haava, eihän tämä meinaa mahtua tulemaan, on niin pirun joustamattomat kudokset! Jonkun aikaa sitä puuskutusta ja riuhtomista kesti ja sitten kuului pieni käheä itkahdus!! Kätilö näytti nopeasti minulle että tyttö tuli, nyt isä mukaan ja vauva saamaan happea!! Minä siinä vähän pöllämystyneenä, että nyt se syntyi ja vietiin pois. Tuntui ikuisuudelta maata vauvan syntymän jälkeen siinä leikkauspöydällä. Ja kohta tuli kauhean huono olo ja hirveä kipu niskoihin ja hartioihin. Kaoin oksennusta, mutta mitään ei tullut koska mahahan oli täysin tyhjä. Sain jotain lääkettä hartiakipuuni ja happiviiksiin laitettiin tulemaan happea hieman reippaammin, koska hengittäminen alkoi olemaan vaikeaa. Lopulta pääsin heräämöön ja sain paljon lääkkeitä kipuun, huonoon oloon ja alhaiseen verenpaineeseen. Olo oli ihan kauhea, eikä asiaa auttanut ollenkaan kun lääkäri tuli vielä painelemaan mahaani ja totesi että kohtu ei ole lähtenyt supistumaan niinkuin pitäisi. Sain kanyyliini ties kuinka monennen letkun kiinni ja siihen kohtua supistavaa lääkettä. Mahaani käytiin painelemassa ensin 10 minuutin välein, sitten 5 minuutin välein ja lopulta lääkäri käski hoitajaa painelemaan mahaani kokoajan!! Tuntui että kuolen siihen oloon ja kipuun ja rukoilin että se kohtu supistuisi itsestään! Määrätyn kahden tunnin heräämössä oloajan sijaan vietin heräämössä 5 tuntia! Olin kauhean huolissani vauvasta ja halusin jo vauvan luokse. Minulle tultiin kertomaan että vauva on viety lastenosastolle keskolaan keskoskaappiin. Samalla kerrottiin vauvan painot ja pituudet. Vauva oli rohissut hengittäessään, eikä hengittäminen ollut vauvalla muutenkaan oikein sujunut. Itkuhan siinä tuli, tuntui että minä en osaa edes lasta tehdä, enkä saa kohtuakaan supistumaan kunnolla.

Lopulta pääsin osastolle kärsimään jatkuvista ja järkyttävistä jälkisupistuksista, joita tehostettiin vielä lääkkeillä. Sain kuulla että vauvalla on kaikki hyvin, mutta sitä pidettäisi vielä keskolassa. Hirveän kipeän yön jälkeen sain aamulla ihanan uutisen, vauva pääsisi pois keskolasta ja vierihoitoon. En enää jaksanut välittää kivuista, sainhan vauvani luokseni! Ensimäiset ylös nousut sängystä oli ihan hirveitä, mutta hammasta purren aina nousin, halusin nopeasti saada itseni kuntoon jotta pääsen paremmin hoitamaan vauvaa.

Kotiuduimme 4 päivää synnytyksestä ja vauva on ihanan kiltti. Hieman toipilaana itse vielä, mutta jo paljon parempi.



T: Mirmuska ja pikkuneiti 5 vrk



Niin ja mitat:



48cm

3450g

Heräsin aamuyöstä keskiviikkona (25.4. klo 4.40) vihlaisuun alapäässä ja sen jälkeen kummalliseen tulvan tunteeseen, kun peti alkoi kastumaan takapuolen kohdalta. Sitä tunnetta ei pysty kuvailemaan, suoraan sikeimmästä unesta täydelliseen shokkipaniikkiin alle sadasosasekunnissa... Ikuisuudelta tuntuneen ajan - todennäköisesti noin puoli sekuntia - mietin, miten herättäisin miehen ettei hän pelästy ihan ajokunnottomaan tilaan. Sain sanottua jotain ja kerrottua miehelle että vesi meni. Sitä lirisi edelleen sänkyyn. Soitin siitä makuulta äitipolille, sillä en ollut varma miten pitäisi toimia. Neuvoivat pakkailemaan rauhassa, syömään aamiaista ja lähtemään sitten ajelemaan. Kun nousin sängystä, sain aikaan kunnon tulvan. Vettä tuntui hulahtavan lattialle litratolkulla, en tiedä kuinka paljon sitä oikeasti tuli. Ei syöty aamiaista, eikä pakkailtu (kassi oli jo valmiina oven vieressä) vaan lähdettiin aika pitkälti saman tien kohti sairaalaa.



Autossa alkoi tulla supistuksia alle kymmenen minuutin välein. Ne olivat lähes kivuttomia, mutta hyvin tehokkaan tuntuisia. Äippäpolilla olin vähän aikaa käyrillä ja tehtiin sisätutkimus. Kohdukaula oli kokonaan hävinnyt ja olin noin kahdelle sormelle auki. Siirryimme tarkkailuhuoneeseen odottamaan supistusten voimistumista ja kohdunsuun avautumista. (ja saatiin odottaakin...)



Keskiviikkona ei sitten sen enempää juuri tapahtunut. Supistukset tihentyivät hissukseen niin, että lopulta niitä tuli noin kolmen minuutin välein. Istuin aina välillä käyrillä, vauvan sydänäänet pysyivät koko koitoksen ajan selkeinä ja tasaisina (valvejaksoilla 140-160, unessa 120-130). Istuskelin koko aamupäivän keinutuolissa kaurapussi alamahan päällä. Muutamaan otteeseen kävin kuumassa suihkussa. Näillä pärjäilin siihen asti, kunnes iltapäivällä tehtiin sisätutkimus. Olin noin kolme senttiä auki - edistystä tapahtunut yhdeksässä tunnissa sentin verran. Olin sen verran väsynyt supistuksista, jännityksestä ja kesken jääneistä yöunista, että pyysin kipulääkettä. Sain petidiinipiikin, jonka avulla nukuin noin puolitoista tuntia.



Herättyäni supistukset jatkuivat epäsäännöllisinä ja heikompina kuin ennen petidiiniä. illan mittaan kohdunsuu aukesi vielä ehkä sentin verran. Kun lapsiveden menosta oli mennyt kahdeksantoista tuntia, minulle laitettiin tipalla suoneen antibioottia infektioriskin takia. Sain yötä vasten supistuksia hillitsevää lääkettä ja rauhoittavan lääkkeen, jotta saisin nukuttua. Valvoin ilman supisteluja, mutta kamalan alavatsakivun kanssa yhteen asti, jolloin pyysin uuden petidiinin. Sen avulla sitten nukuin nelisen tuntia.



Heräsin aamulla kuuden aikaan, keinuttelin keinutuolissa. Supistuksia tuli kuuden - kahdeksan minuutin välein. Aloin olla niin väsynyt kipuun ja koko turhauttavaan synnytykseen, että vähän tehottomammatkin supistukset tuntuivat aika kamalilta. Kahdeksalta siirryimme synnytyshuoneeseen, jossa tehtiin sisätutkimus. Kohdunsuu oli edelleen auki sen neljä senttiä... Sain supistuksia tehostavan tipan käteen (lienee oksitosiinia?). Tunnin verran kärvistelin vielä ilman kivunlievitystä. Tässä vaiheessa olin kuusi senttiä auki. Kätilön kanssa neuvoteltuamme päädyimme kokeilemaan paraservikaalipuudutusta. Toiselle puolelle kohdunsuuta se onnistuikin, toiselta puolelta oli reuna hävinnyt niin, ettei puudutetta saatu laitettua. Supistukset alkoivat olla tässä vaiheessa niin sietämättömiä, että päätin voittaa pelkoni ja pyysin epiduraalia. Anestesialääkäri pääsi paikalle noin viidessä minuutissa. Kerrankin jokin tapahtui nopeasti tämän synnyhtyksen aikana! Hän totesi, että kannattaa laittaa ennemmin spinaali ja tekikin niin. Kivut katosivat aivan tyystin spinaalin ansiosta. Nukuin puolitoista tuntia lääkkeen ansiosta. Herättyäni hiukan tuntuviin supistuksiin kätilö totesi kohdun olevan yhdeksän - kymmenen senttiä auki. Siirtymävaiheen aikana kokeilin ilokaasua ja sen avulla päästiinkin ponnistusvaiheeseen. En oikeastaan missään vaiheessa tuntenut mitään valtavaa tarvetta ponnistaa, tunsin jonkun verran painetta ja saatuani luvan alkaa ponnistaa supistusten aikana, tein niin. Ponnistin ensin kyljelläni kätilön neuvosta, jotta sain vauvan häntäluun ohi helpommin. Sitten siirryin perinteiseen puoli-istuvaan asentoon, jossa ponnistin loppuun. Ponnistelu kesti 25 minuuttia. Tyttäremme syntyi maailmaan torstaina 26.4. klo 12.29. Strategiset mitat olivat 3610 grammaa, 49cm, päänympärys 33 cm. Pisteet 9-9.



Tyttö alkoi huutaa ennenkuin ehti edes kokonaan ulos maailmaan. Hänet kuivattiin ja sain hänet paljaan mahan päälle vilteillä peitettynä siksi aikaa kun ponnistin jälkeiset ulos. Isä lähti kylvettämään tytärtään sillävälin kun minua alettiin tikkaamaan. En tiedä tikkien määrää, mutta jumalattoman kauan minua parsittiin, toisen asteen repeämä siellä kuulemma oli. Antibiootit olivat heikentäneet limakalvojani niin, että pienikin haavauma vuoti paljon verta. Lisäksi olin erittäin kipeä alapäästä, joten puudutuksista huolimatta ompeleminen sattui jopa enemmän kuin muu synnytys yhteensä. Tikkauksen jälkeen sain tytön rinnalle ja pääsin imettämään häntä ensimmäistä kertaa. Kesken imetyksen tunsin, kuinka jotain tulvahti sängylle. Kutsuin kätilön ja siitä sitten alkoikin vasta kidutus. Jokin vuoti jossain, eikä vuotokohtaa meinattu löytää. Kaksi kätilöä ja lääkäri ronkki vuorotellen ja yhtäaikaa vasta murjottua alapäätä. Huusin, potkin ja taistelin, sattui niin käsittämättömän paljon. Mies luuli tässä vaiheessa, että kuolen. Tämä oli kaikkein traumaattisin kohta koko synnytyksessä, ja syy siihen jos en hankkisi enää lisää lapsia. Lopulta lääkäri sai imettyä jollain laitteella kohdunsuulta pari hematoomaa ja vuoto palautui normaaliksi. Synnytys kesti yhteensä noin 32 tuntia. Se käynnistyi rv 38+6 ja tyttö syntyi tasan viikko ennen laskettua aikaa 39+0.



Vietimme salissa vielä muutaman tunnin ennenkuin meidät siirreettiin osastolle. Koko synnytyslaitoksella oli kovin ruuhkaista, emme harmiksemme saaneet perhehuonetta. Mies oli kanssamme päivät koko sen ajan, minkä isät saavat osastolla oleskella. Kahden yön jälkeen kämppäkaverini kotiutui kahden hengen huoneestamme ja saimme miehen kanssa siitä perhehuoneen. Vietimme kaksi yötä osastolla yhdessä perheenä ja kotiuduimme vappuaattona viettämään tätä uutta arkea. Kivut eivät ole täysin unohtuneet, mutta ovat tyystin toisarvoisia siihen katsottuna, mitä niiden tuloksena olemme saaneet.

Perjantai-iltana mulla oli pariin otteeseen pientä selkäsärkyä ja mieleen tuli ajatus, että näinhän se esikon synnytys käynnistyi. Aloin sitten varuilta valmistautua, siivosin, pesin pyykkiä, pakkasin sairaalakassin ja loput vauvan kotiintulovaatteet. Illalla alkoi vatsakin tyhjentyä. Lauantaiaamuna 28.04 heräsin kello 7 säännöllisiin supistuksiin, tulivat ensin noin 5-10 minuutin välein ja kestivät ehkä 15 sekuntia. Pikku hiljaa aloin valmistautua, lapset herätettiin ja päätettiin, että mies vie minut ensin Naistenklinikalle, heittää lapset mummille ja tulee sitten itse perästä. Sairaalaan saavuin klo 09.30 ja pääsin samantien synnytyssaliin, jossa todettiin kohdunsuun olevan 5 cm auki. Pyysin saada epiduraalin, vaikkakaan en siinä vaiheessa vielä ollut kauhean kipeä. Minulla kun trombosyytit laskevat aina raskauden loppua kohti, täytyy ne ensin tarkistaa, koska vaikuttavat puudutteen laittoon tai siihen saanko edes puudutetta. Verikoe otettiin ja tunnin kuluttua, kun tulos valmistui olinkin jo ihan valmis ottamaan epiduraalin. Tuon tunnin ajan hengittelin ilokaasua.

Epiduraali auttoi kuin unelma! Tunsin edelleen supistukset sellaisena pienenä paineen tunteena takapuolessa, mutten minkäänlaista kipua. Tunnin kuluttua kalvot käytiin puhkaisemassa ja vähän sen jälkeen tuntui, että epiduraalin vaikutus alkoi heikkenemään, joten kysyin voisinko saada toisen annoksen. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi kohdunsuun olevan kokonaan auki ja pyysi tekemään koeponnistuksen, jotta nähtäisiin laskeutuisiko vauva. Vauva laskeutuikin samantien ja syntyi kolmella lisäponnistuksella. Tässä vaiheessa kyllä jo sitten sattui, muttei haittannut kun ponnistusvaihe kesti vain 7 minuuttia! Olin jotenkin kuvitellut, että ponnistusvaiheeni vaan aina kestävät sen 40-50 minuuttia johtuen ruumiinrakenteestani, vauvojen laskeutumattomuudesta yms., mutta taisivatkin johtua enemmin kivun lievityksen puutteesta johtuvasta väsymyksestä, jännityksestä ja kyvyttömyydestä rentoutua. Istukka syntyi nopeasti perään ja tikkejä laitettiin pari, vauvan päässä olevan monitorin aiheuttamiin nirhaumiin. Poikamme syntyi siis lauantaina 28.04, klo 12.32, paino 3.560 g, pituus 51 cm, myssy 37 cm. Osastolle pääsimme parin tunnin kuluttua ja pääsin pyynnöstäni kahden hengen huoneeseen (neljän hengen huoneen sijaan), perhehuonetta emme nyt pyytäneet, kun ajattelimme 2-vuotiaalle olevan parempi, että isä olisi kotona yöllä. Kotiuduimme vauvan kanssa kahden vuorokauden kuluttua ja nyt sitten totuttelemme nelilapsisen perheen elämään. Kaikki lapset ovat tosi innoissaan vauvasta, eikä pieninkään ole vielä osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä. Imetys vielä takkuilee, maito on noussut, mutta rinnat ovat tosi arat ja vauva ei tunnu saavan kunnon otetta.

Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus!!!



3+1 kera 11v:n, 10v:n ja 2v:n sekä uuden tulokkaan ikä 3 pvää

Meidän kertomus tulee tässä:



Menin tiistai-aamulla 15.5. osastolle, kun kerran käsky oli käynyt. Puolikkaita Cytotec-pillereitä annettiin 4 pitkin päivää, mutta käyntiin ei lähtenyt, vaikka supistuksia olikin. Ei vaan riittänyt väli eikä teho. Illalla otti jo päähän, kun mitään ei tapahtunut. Varsinkin, kun edellinen käynnistyi ensimmäisenä iltana. Tosin annostus oli silloin erilainen. Keskiviikko oli välipäivä ja suppareita oli satunnaisesti. Torstaina jatkettiin jo kokonaisilla, teho olikin heti toinen. ' Sytkyjä' ei ehditty antamaan kuin 2, kun jo aloin epäröimään ennen kolmatta. Tuntui, että supparit riittää kyllä, kun vain jaksaa kävellen ylläpitää ja vauhdittaa niitä. Uusi pilleri olisi saattanut laittaa liikaa vauhtia. Iltapäivällä alkoi olla jo säännöllistä 5 min väliä, mutta kohdunsuun tilanne edistyi hitaasti. 8 aikaan illalla lopulta päätettiin lähteä salille. Olin silloin auki 4-5 cm ja kaulaa aavistus.



Salilla menin käyrälle ilokaasumaskin kanssa ja vietin siinä pari tuntia. Ovisummeri voi taustalla vähän väliä ja kohta oli kaikki 6 salia täynnä.

Isäntäkin tuli puoli 10 aikaan paikalle ja istuskeltiin siinä kaikessa rauhassa jutellen. Suppareita tuli ja meni, mutta eivät tuntuneet ylivoimaisilta. Kun vähän ennen puoli 11 suunniteltiin kätilön kanssa kalvojen puhkaisua ja spinaalia, ajattelin hyvin kestäväni ne kovemmat supparit, jotka puhkaisu saisi aikaan. Kätilö tarkasti tilanteen, 6-7 cm auki, puhkaisi kalvot ja lähti soittamaan lääkäriä. Mutta... ei tullut kuin 2 supparia, kun tuli semmoinen, johon ei ilokaasu auttanut ja painoin äkkiä nappia, joka hälyytti kätilön paikalle. Olo oli kummallinen, ei tuntunut supparilta eikä ponnistukseltakaan, mutta jotain erikoista oli tekeillä. Kun kätilö porhalsi huoneeseen, sanoin, ettei se voi olla vielä auki, mutta tutki kumminkin, ja oli kuin olikin täysin auki. Ja saman tien tuli niin mahdoton ponnistamisen tarve, että kätilöllä ja lastenhoitajalla tuli totaalinen kiire saada hanskat käteen ja tavarat esille. Jälkikäteen kätilö näytti miten toinen hanska oli mennyt ' väärinpäin' eli peukku pikkusormeen ja toisinpäin. :) Sen vain tajusin, että nyt se syntyy ja kätilö yritti pysyä mukana parhaansa mukaan. Poika oli syntynyt 22.42. Ponnistusajaksi merkittiin minuutti, kun kätilön mukaan se on lyhin aika, joka voidaan merkitä. Ja tälläkin kertaa selviydyin ilman tikkejä ja naarmuja, vaikka loppu oli todella nopea.



Siinä sitä sitten tuijotettiin isännän kanssa uusinta tulokasta, ja kätilö meni hoitamaan seuraavaa synnytystä. Hetken kuluttua tuli tarkistamaan mitä kuuluu. Samalla kertaa laittoi tippaan jotain kohtua supistavaa ja samaa vielä suppoina, kun tuntui runsasta vuotoa vielä piisaavan. Jossain välissä isäntä lähti pojan ja hoitajan kanssa suorittamaan niitä mittauksia ja kuulin jossain välissä luvun ' 5 kiloa ja 300 grammaa' . Ajattelin, että tuskin se meidän poika ainakaan ollut, mitähän lienee hoitajat huutelevat. Kun isäntä sen mittalappusen toi, oli siinä taas järkytystä kerrakseen... Paino oli 5340 g, pituutta löytyi jopa 55 cm ja päänympäryskin kasvoi taas puolella sentillä eli 37,5 cm.



Osastolle päästiin vasta viiden tunnin päästä, kun oli niin monta kerralla siirrettävää, mutta meillä oli kaikki hyvin, joten mikäs siinä oli ollessa. Osastolla kaikki sujui hyvin ja kotiin tultiin sunnuntai-illalla, kun ehdin ensin jutella kätilön kanssa synnytyksen vauhdikkaista vaiheista. Ei jäänyt huonoja muistoja, päin vastoin.



Mutta tämmönen oli meidän kertomus, nyt on taas mentävä...



Äippä ja ' pikku' mies melkein 4 pv

Eli lukemaan kertomuksianne! Tässäpä omani:



Perjantaina 4.5. olin totaalisesti päättänyt unohtaa joko-joko-ajattelun ja lähenevän synnytyksen, ja se onnistuikin. Pyörin lasten kanssa kaupungilla ym, ja olin " vähemmän raskaana" kuin aikoihin. Ei siis mitään ennakoivia merkkejä, toisin kuin edellisiltä. Tai siis supisteli toki, mutta sitä nyt oli tehnyt jo pitkään.



Yöllä klo 3 aikaan (kaikki synnytykseni ovat alkaneet yöllä klo 3!!) heräsin sen verran tujuun supistukseen, että ajattelin heti, että " tämä taitaa olla nyt sitä" . Pelkäsin kuitenkin toivovani liikoja. Supistusten väli oli vielä yli 10 min, mutta ne tulivat tasaisesti. Klo 5 aikaan herättelin miehen ja soitin äidin meille ja menin suihkuun. Supistusten välit lyhnivät vähitellen, ja lähtiessämme kotoa klo 6 väli oli 4 min, mutta aivan siedettäviä olivat vielä. Sairaalalla olin auki 4cm, ja siirryttyämme saliin muutosta oli tapahtunut taas sentti, joten lupaavasti alkoi.



Jossakin vaiheessa siirryin ammeeseen ja lilluinkin siellä tunnin. Mutta sitten itsekin aloin tuskastua, koska tajusin, etteivät supistukset kovenneet tarpeeksi. Väsyttivät vain. Puolenpäivän jälkeen tilannetta tarkastettiin taas, ja muutosta ei ollut tapahtunut paljon ollenkaan, kuten pelkäsin!



Kalvot puhkaistiin, ja supistukset loppuivat ensin kokonaan. Toisaalta ihana tauko, sain levättyä. Synnytys katsottiin lopulta alkaneeksi, silloin, kun supistukset tämän jälkeen alkoivat taas.



Aivan loppu oli aika kamala! Onneksi osasin varautua henkisesti, koska edelliselläkin kerralla loppurytäkkä yllätti kaikki. Olin pyydellyt spinaalia etukäteen (ed. kerrallakin myöhästyi), mutta kun sitä oikeasti tarvittiin, anestesialääkäri oli leikkauksessa... Kohdunkaulanpuudute pistettiin, mutta se meni ilmeisesti huti, koska en huomannut eroa. Ilokaasua en edes kokeillut, kun ei ollut toiminut edellisillä kerroilla. No, menihän se näinkin, mutta ei vain kovin kauniisti;) Huusin kuin syötävä, hakkasin miestä selkään ja meinasin hajottaa sairaalan sängyn sitä potkiessani... Supistusten välillä pyytelin anteeksi läsnäolijoilta!!



Kamaluutta kesti ehkä puolisen tuntia, ja olin kuulemma auki. Hassua kyllä, nyt en itse tajunnut ponnistamisen tarvetta (toisin kuin edellisillä kerroilla). Hetkeksi meinasi iskeä pakokauhu, kun tajusin, että nyt pitää ponnistaa ilman mitään apuja. Se oli kuitenkin helpompaa kuin aikaisemmin!! Asennossa en meinannut pysyä, en enää tajunnut kumpaan suuntaan puhalletaan jne. (tätäkin karjuin kätilölle ja miehelle, kun he parat yrittivät auttaa), mutta kuin ihmeen kaupalla poika " valui" rauhallisesti ulos, eikä tikkiäkään tarvittu:) Kun poika oli ulkona, näin enää vain valkeita valoja ja itkin helpotuksesta.



Synnytyksen pituudeksi mitattiin 2h 20min. ja ponnistuksen 5min.



Aivan ihana poika syntyi 3190g/49cm kokoisena rv 37+3. Pikkuinen oli " suurin" meidän vauvoista!



Synnytyksen jälkeen olin totaalisen väsynyt. Muilla kerroilla olen ollut tosi skarppina, mutta nyt (oikeasti pisin synnytykseni!) en jaksanut suihkussa käydä enkä pitää vauvaa sylissä. Levättyäni illan ja yön olo oli jo kuitenkin aivan eri!!

Onnipapunen ehdotti pinoa synnyttävien puheista;)



Minä haukuin kätilön hitautta, kun parka yritti keretä hakemaan lääkäriä paikalle. Taisi keretä vasta kulman taakse, kun jo soitin kelloa. Yritti siinä selittää, ettei kerennyt vielä lääkärin luokse ja hakemaan tavaroitaan, johon vain karjuin, että SUN PITÄÄ JUOSTA KOVEMPAA!!



Miestä yritin hakkaamisen lisäksi purra, jonka se (ihme kyllä!) kielsi, joten päädyin puremaan itseäni.

Tuskaista ja jännittävää luettavaa riittää yhäti. Tässä meidän stoori oikein lyhykäisesti:



Meitä siunattiin vielä kerran kauniilla pojalla. Syntymäpäiväksi osui

24.4 (vanhimmalla 22.4). Vanhimman synttärit siis saimme juuri alta

kun pienimmäinen päätti tulla maailmaan. Alatiesynnytystä lähdettiin

hakemaan (synnytystapa-arviossa kävin kuten aiemmistakin ja todettiin alatietä tähdättävän), ja olinkin auki jo 6cm kun tulimme sairaalaan yöllä klo 02.



Valitettavasti tilanne eteni tuskattuvan hitaasti ja klo 06 olin

vasta 7cm auki. Vauvan sydänääniä piti tästä lähtien tarkkailla

jatkuvasti, koska ne notkahtivat aina 40-50 pykälää supistuksen

ajaksi, noin minuutiksi, mutta korjaantuivat aina. Tästä tilanne otti

takapakkia aamupäivän aikana ja klo 10 olin auki 6cm ja kohdunreunat

olivat kovettuneet uudelleen.



Droppeja lisättiin radikaalisti, jotta

saataisiin synnytys etenemään uudelleen, mutta valitettavasti vauvan

sydänäänet alkoivat sitten tehdä jo pysähdyksiä. Kiireellistä

sektiota alettiin valmistella jo-anestesialääkäri oli piikkinsä

kanssa valmiina ja odotti lupaa kätilöltö pistää. Kätilö ei voinut

lupaa antaa vaan lääkäri pyysi erikoislääkärin konsultoimaan vielä ja

silloin sydänäänet tippuivat niin kovasti, että annettiin vauvalle

aikaa enää 7min korjata sydänäänet, sitten lähdettäisiin

hätäsektioon. Kun sydänpysähdyksiä tuli jo useita, lähdettiin sitten

juosten viemään minua saliin. Salista lähdöstä tasan minuutin kuluttua:´



hätäsektiolla syntyi aivan ihastuttavan terhakka ja suloinen

poika, 3710g/53cm/36cm, pisteetkin 9/9. Minua tikkailtiin aika

pitkään, pieni kohdunrepeämäkin oli korjattu, olin vauvan syntymästä

lähes 4h poissa. Minäkin selvisin kuitenkin hienosti ja jopa vuotoa

ei tällä kertaa ollutkaan hengenvaarallisesti, vaan hyvän etukäteis-

rautatankkauksen johdosta hb oli synnytyksen jälkeen ja lähtöpäivänä

täysin sama 107.



Täällä siis riemuitaan ihanasta poika-kolmikosta ja ollaan tietenkin

kiitollisia ja helpottuneita.



tölökki ja poikakolmikon nuorimmainen 10vrk

Aivan ihania noi teidän tapahtumanne!=) Vaikka välillä tapahtuu aika rankkojakin asioita, tuntuu kovaa kipua jne, niin voin sanoa, että nämä viestit luettuani ei tunnu synnytys enää yhtään pelottavalta!



terveisin yksi, joka haaveilee omasta vauvasta

Sunnuntaina iltapäivällä kesken ruuanlaiton alkoi taas supistelemaan kivuliaasti, syötiin kuitenkin. Kivut jatkuivat ja olivat yhtäjaksoista painontunnetta ja puristusta. Lähdettiin taas näytille.

Kohdunsuula ei muutosta parista sentistä, käyrälle tuli suppareita. Lääkäri huolestui kivusta ja katsoi ultralla tilannetta. Lähinnä epäiltiin istukan irtoamista, mutta kaikki oli kunnossa. Saimme tietää myös sukupuolen kun kuvassa törötti pippeli, mies sai oikein kuvan lompakkoonsa :)

Jäin sitten osastolle tarkkailuun kun kipu vaan jatkui. Kun supistelee paljon niin selkä ja kohtu voi jäädä kramppiin, joten sitä varmaan se oli. Yö meni ihan valvoessa kivun kanssa ja jatkuvaa käyrää otettaessa. Aamulla olin aivan rikki. Menin suihkuun ja sieltä tullessa tuntui, että jotain lirahti, mutta enpä sen enempää ajatellut. Kätilö sitten kyseli tuntemuksia niinsanoin lirauksesta. otti testin ja heikosti plussaaa!!! Eli vettä, ns korkeavuoto. Limaakin alkoi tulla. Minua ei siis passitettaisi enää kotiin, koska vuorokausi veden menosta aloitetaan käynnistys. Päivä oli kyllä tuskaa ennenkuin lääkäri tuli ja sanoi, että yöksi saan nukahtamislääkkeen ja aamulla puhkaistaan kalvot. Päivällä tietty suppaili ja lirahteli niin, että miehen hälytin taas töistä. Edistystä ei kuitenkaan tullut.

Nukuin yön tosi hyvin ja mies tuli heti aamusta. Saliin 8.30 ja kalvot puhki 8.40, käyrällä. Oli jännittynyt ja pelokas olo, huimasi. Mietittiin valmiksi kivun lievitystä. Spinaalia laitettaisi 5cm:ssä.

klo 10 alkoi suppailun 10min. välein, menin suihkuun. Välit lyheni 4 min:iin ja koveni. 11.30 tulin suihkusta ja auki vain 4cm, mutta tiesin et tästä alkaa nopea eteneminen. Ei muuta kuin ilokaasua kiikussa istuen, auttoi jonkun aikaa. 12.30 auki 5cm ja spinaalia alettiin valmistella, olin jo todella kipeä. Nousin seisomaan ja vedin kipuihin ilokaasua henkeni hädässä. Näin ja kuulin kaikkea omituista, mutta kipu vaan yltyi. Kätilö ehdotti puudutusta emättimeen, voihkaisin vain joo. Hoitaja meni pois, soitin kuitenkin heti kelloa, en edes miehelle saanut sanottua et soita. Kaiuttimessa kätilö kyseli mikä hätänä, niin kuulin miehen rauhallisesti toteavan minuun hieman koskevan!Tunsin jo tarvetta ponnistaa, en saanut, auki 8cm klo 13.30. Kellahdin sängylle ja tunsin, että menetin kontrollin kipu oli niin valtava. Kuulin et huoneeseen tuli muka paljon ihmisiä ja lääkäri alkoi laittamaan puudutusta, mutta eipä ehditty, olin auki täysin. Huurujen läpi sain kuulla luvan ponnistaa, luulin jo vauvan syntyneen monesti, mutta olikin tullut vasta pää. Jostain tiedottomuuden keskellä sain ohjeen ponnistaa vielä kerran, 13.51 syntyi poika, ponnistus 3min. Huurut hävisi ja ihana olo ilman kipua levisi.

Loppu olikin sitten helppoa, istukka tuli helposti ja vain pieni nirhauma, jota ei edes ommeltu.

Lopusta jäi minulle outo tunne rajun kivun takia ja kun tunsin menettäväni kontrollin. Kätilön mielestä ponnistin kuitenkin hienosti (?). Vieläkin ajatukset palaavat siihen... Olin kai jotain törkeyksiäkin ladellut kun mies pyyteli mun puolesta anteeksi, hm.

Kesto siis 4 tuntia, enempää en olis kestänytkään.

Palkinto tuhisee nyt tyytyväisenä masu täynnä maitoa.

26.4 oli neuvola, jossa todettiin että valkuaista oli pissassa jo kahden plussan verran raskausmyrkytyksestäni johtuen, ja koska verenpaineetkaan eivät olleet laskeneet lääkityksestä huolimatta, jouduin samantien äitipolille. Pakkasin jo laukun autoon valmiiksi, sillä osasin odottaa osastolla jäämistä..jälleen kerran..



Äitipolilla lääkäri päätti cytotecilla käynnistämisestä seuraavalle päivälle. Silloin oli kohdunsuu auki sen sormelle ja ohuet reunat jäljellä.. vauvan pää todella alhaalla, mitä se oli ollut muutenkin koko raskauden ajan.



Seuraavana aamuna 9.00 sain ekan 1/4 cytotecin.. käyrälle supisteli jonkin verran, itse en tuntenut mitään. Seuraava tabletin murunen klo 13.00.. aluksi ei tullut lainkaan supistuksia..yhtäkkiä neljän maissa supisti muutaman kerran tosi kovasti..silloin päätin, että jos se näin kipeää ottaa niin perun koko homman..niin vähämpä silloin tiesin;)

Tällöin kätilö päätti ettei kolmatta tablettia anneta enää, jottei " homma räjähdä käsiin" ... supistukset loppuivat kuitenkin samantien..pientä jomotusta selässä oli, muttei käyrälle asti mitään.

Silloin itellä alkoi hermot mennä ja sanoin että haluan sen viimeisenkin tabletin.. Kätilö soitti lääkärille, joka antoi luvan ja viimeisen cytotecin sain klo 18.30. Supistuksia tuli välillä, muttei kipeitä ollenkaan. Kohdunsuu saman sormelle auki.. Passitin miehenkin kotiin, ja sanoin että katsotaan seuraavana päivänä uudelleen.



Sitten pamahti. Tuli yksi kova supistus, tuntui ihankuin vauva olisi potkaissut kovaa kohdunsuulla, mikä ei voinut mitenkään olla mahdollista, ja kuului napsahdus... sitten alkoi valumaan lapsivettä. Kohdunsuu tällöin reilut 2cm auki.Kello oli n. 21.30...mietin soitanko miehelle heti vai käynkö ensin vessassa...onneksi soitin, sillä sille vessareissulle jäätiin. Mies oli paikalla viidessä minuutissa ja supistuksia tuli jo minuutin välein. Montaa sanaa ei suppareitten välillä ehtinyt sanomaan. Istuin tuolilla suihkussa pää lavuaarissa pyyhettä purren ja mies suihkutti kuumaa vettä selkään. Hoitajilla oli raportti menossa, mutta lopulta oli pakko soittaa kelloa ja sanoa etten kestä enää. Samantien pyörätuolilla saliin, ja kohdunsuu 5cm auki. Hoitajat alkoivat valmistella epiduraalia..tuli supistus ja 6-7cm auki..siirtyivät spinaalin valmisteluun ja supistus tuli 8-9cm auki..kätilö sanoi ettei mitään tehtävissä..vauva syntyy nyt! Huusin etteikö mitään ehditä antaa? ei ehditty... revin miestä paidasta ja karjuin niin että muiden eritteiden lisäksi myös kurkusta tuli verta...

Samantien alettiin ponnistamaan..epäuskoisena omista ponnistuskyvyistäni punnasin 24 min päästä kauniin tyttövauvan klo 22:59 <3



Synnytyksen kestoksi laskettiin 1,5 tuntia. Neiti tuli ensin rinnalle, mutta laitettiin vajaaksi tunniksi kaappiin naristelun vuoksi. Vauva voi kuitenkin hyvin ja mitoiksi saatiin 3300g, 49cm, pipo 35cm.



Istukka syntyi vajaan puolen tunnin kuluttua, minkä ohella tuli runsas vuoto. Vuotoa saatiin laskettua noin 1700ml. Olin tosi heikkona, ja hb oli pari päivää synnytyksestä 86, mutta parin veripussin jälkeen parani, ja oli kotiinlähtiessä 106. Tikkejä tuli kymmenkunta, mutta pahin ongelma on ollut peräpukamat, joita tuli enemmän kuin laki sallii.. myös virtsanpidätyskyky on edelleen tuntematon asia täällä päässä..



Kaikki on kuitenkin niin pientä tuon pienen ihmeen rinnalla:) Vaikka synnytys oli kamala, ja vaikka tulen tekemään kaikkeni, ettei käynnistystä tarvisi kokea koskaan enää, kivut unohtuvat äkkiä ja tunnenkin olevani maailman onnellisin ihminen! Imetyksen alku on ollut vaivalloista, sillä maitoa tuli aluksi aivan liikaa, eikä vauva tahtonut saada otetta, omasta tuskaisesta olostani puhumattakaan. Pikkuhiljaa olo on helpottunut, ja lievä kuume josta kärsin näihin päiviin asti on laskenut. Vaikka luulin ettei olo helpota koskaan, nyt olo on jo paljon parempi.



Raskausviikkoja ehti kertyä 38 tasan ja nyt voin sanoa että kaikki raskaudenaikaiset ongelmat ja kivulias synnytys olivat tämän arvoisia:) Sain maailman parhaimman syntymäpäivälahjan, päivän myöhässä tosin:) On ihanaa olla äiti:D <3 <3 <3

Heräsin 3.5 yöllä klo. 00.45 kipeisiin supistuksiin, tuntuivat kovina polttoina alamahalla ja selässä. Yritin nukkua, mutta tekivät niin kipeää, ettei uni enään tullut, joten päätin kellottaa niitä ja alta 10 min. välein tulivat. Siitä tiesinkin sitten synnytyksen olevan käynnissä, esikoisen synnytys oli alkanut tasan samalla tavalla.

Kellottelin suppareita tunnin verran jolloin niillä oli väliä 8-5 min. Tuolloin päätin ilmoittaa miehelle, että vauva on kainalossa vielä tänään :)

Sitten marssin suihkuun ja puolen tunnin suihkun aikana supistuksia oli tullut 6 kpl, kestoltaan n. 45 sek-min. joten päätettiin lähteä TAYS.iin.

Olinhan ollut jo valmiiksi auki 1,5 cm.



Tayssissa n.klo. 03.00 pääsin käyrille ja sinne supistuksia piirtyi 8-5 min. välein. Kohdun suu oli reilut 2 cm auki ja kanavaa vielä puoli senttiä jäljellä.

Keinuttelin siellä jyväpussin kanssa ja 05.25 tuntui, ettei enään pelkkä jyväpussi riitä vaan tarvitsen jotain vahvempaa kivunlievitystä.



Puoli kuusi aamulla siirsivät meidät synnytyssaliin ja siellä kohdunsuu oli auki n. 3 cm ja kaulanreunat enään jäljellä.

Kivunlievityksenä sain ilokaasua, lämpöpusseja sekä aquarakkuloita.

Noiden aquarakkuloiden laittaminen sattui ihan tajuttomasti, huusin kuin sikaa olisi tapettu, ukkokullan silmistä näkyi myös paniikki.

Kipua voisi kuvailla siltä kuin tuhat ampiaista pistäsi alaselkään ja reisiin yht´aikaa, alaselän poltot tosin helpottivat, mutta vain tunnin ajaksi.

Kahdeksan aikaan kivut eivät enään tuntuneet pysyvän aisoissa ilokaasulla ja lämpöhauteilla vaan pyysin epiduraalin.

Onneksi anestesialääkäri kerkesi nopsaan paikalle, koska kivut yltyivät arvaamatta koviksi. Epiduraali laitettiin 08.15 ja ja taivas aukeni 08.30. 08.35 lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot, jotta anturi saatiin vauvan päähän kiinni. Tuolloin olin auki 6-7 cm. Supistuksia tuli ja meni, minä suorastaan nautin rennosta olostani. Ainoa miinus tuossa puudutuksessa oli kutina, joka puoli kropasta kutisi ihan sairaasti, mutta mieluummin tuo kutina kuin kamalat supistukset.

Epiduraali rentoutti minut niin, että 9.40 tunsin todella kovaa ponnistamisen tarvetta, lääkäri oli kandeineen häipynyt juuri huoneesta kun alapäätä alkoi pakottaa ja ponnistamisen tarve oli järkyttävä. Itkin tuskasta jota pidättäminen aiheutti. Kun kätilö pääsi paikalle, olin täysin auki ja sain luvan ponnistaa. Kätilö neuvoi sormillaan mihin suuntaan ponnistaa ja ponnistaminen olikin huomattavasti helpompaa, kuin esikoisesta. Toki lopussa tuntui kuin ratkeaisi kahtia, mutta kipu helpotti heti kun pää oli ulkona. 12 minuutin ponnistamisen jälkeen pieni prinssimme näki päivänvalon, hänen päänsä oli kääntynyt vasemmalle ( matala poikkitarjonta) tämän vuoksi ponnistaminen teki todella kipeää ja hankaloitti hieman ponnistamista.



9 pisteen poika (sinertävä väri veloitti yhden pisteen) painoi 3580g ja pituus oli 49 cm, py 36 cm. Synnytys kesti 8h53 min. Poika syntyi 39+2 viikoilla.



Itse selvisin ilman repeämiä ja välilihan leikkauksia, pari pientä pinta nirhaumaa tuli, mutta olo on mitä loistavin jälkisupistuksia lukuunottamatta.

Sairaalassa viivyttiin 3 vrk:ta painon pudotuksen vuoksi. Kotiinlähtöpäivänä poika painoi kuitenkin jo 3375g, oli kirinyt painoa kiinni 75g vuorokaudessa, joten kotiuttivat meidät.



Isoveli 1v8kk on ottanut vauvan hyvin vastaan, tuo lelujaan pikkuveikalle ja silittelee vauvaa.





OP, herra Käpy 4 vrk ja isoveikka " Iivari" 1v8kk

Heräsin ti-ke yönä n.klo 2 tuntuvaan supistukseen, nukahdin. pari kertaa nukahdettua ja herättyä supistukseen ajattelin ruveta kellottamaan. aamu yöstä olin 4-5.30 hereillä kun ei uni tullut, supistusten väli oli koko ajan 7-11 min. Supistusten luonne ei ollut muuttunut, edelleen tuntuvia ja napakoita ja kestoltaan aika lyhkäisiä. Aamulla luulin että olin nukkunutkin, mutta vihosta katsoin että olin merkannut jokaisen supistuksen ylös. Limatulppaa rupesi pukkaamaan n.klo8.

Poika heräsi puoli 9, supistukset jatkui, väli vaihteli 9-3min.

soitin klo 9 synnärille, sanoi että kuulostin siltä että voin olla kotona ja käski itse kuulostella itseään.

11 oli neuvola, äiti kuskas sinne ja oli esikoisen kans. Neuvola täti sanoi et jos en tänään, niin huomenna synnytän. ja kehotti menemään lenkille et saa kestoa ja voimakkuutta supistuksiin.

Äiti otti pojan että saan keskittyä itseeni. =)

menin ensin päikkäreille n.klo 13-14.30, supistusten väli 9-7min.

Kyllästyin makoiluu ja menin ulos tekemään kukkapenkkiä.

supistukset koveni ja piteni. klo 16 menin suihkuun. 16.50 soitin synnärille et voinko tulla näyttään paikat, kun mieskin on menossa yöksi töihin. sanoi et saa tulla.

Sanoin miehelle et käy suihkus ja mennään käymään synnärillä. Siivoilin vähän ja otin sairaalakassin mukaan. Tässä vaiheessa supistukset tulivat 2-5min välein.

No ei tietenkään äijä ollu syöny mitää. puolentunnin matka sairaalaan ja supistukset 3-2 min välein, alkoi jo tuntuakin jossain. irvistin ja roikuin ovenkahvassa. Pakotin miehen kuitenkin lähikauppaan ostaan evästä.

Sairaalassa klo 17.50, heti käyrille, maatessa supistukset tuntui enemmän, sisä tutkimuksessa auki 4 cm, mies söi eväitä.

Käyriltä ammeeseen. n.klo 18.35. Ammeessa leikin valasta, Mies söi eväitä ja tarjos berliininmunkkia (en ottanu). Pari hyvää supistusta ja sitten tuli olo et pakko ponnistaa. Jalatristissä roikuin soittokellossa, enkä saanut sanottua mitään. Kätilö tuli ovelle ja huusin et " mä haluan ponnistaa just nyt!!" kätilä meinas et onkahan näin. Olin ollut kylvys n. 15min. Mentiin saliin ja olin 8-9 cm auki. Kätilö ihmetteli tätä ja sano et ei kerkee enää epiduraalia. tarjos ilokaasua ja pupendaali puudutusta.

sanoin et kunhan jotaki saa.

Otin ilokaasua ja kätilö puhkas kalvot et sai anturin vauvan päähän, ja samalla sano et ei kerkee enää puudutusta. (kiva ,kiva).

19.10 rupes ponnistuttamaan ja hörpin ilokaasua. 19.12 huusin kätilölle ku luulin et se on menos johonki et " se tulee nyt" ! Otin ilokaasua nyt vähän rohkeammin ja ponnistelin vauvan kolmessa minuutissa ulos, kun pelkäsin et tulee vielä kipeämpää.

Pieni 3 tikin repeämä tuli ei muuta.



Hyvä mieli jäi ja ihana paketti. Pahin pelkoni oli etten ehdi saada mitään. Ilokaasua otin aluksi tosi varovasti, ettei tuu huonoa oloa ja etten puhu mitä sattuu.



Tyttö syntyi 2.5.07 klo19.15. 47.5 cm 3160 g, pipo 33. rv 38+4

pisteet 10, 10, 10

3840g, 51cm ja hattu 36. synnytyksen kesto n. 7 ja puoli tuntia. supistukset alkoivat 3.30 maanantai aamuna. tulivat tasaisesti 7 min. välein heti. mies heräsi puoli seiskan aikaan töihin oli lähdössä kunnes totesin että varmaan kättärille matkataan. esikoiselle aamupalaa ja soittoa hoitopaikkaan. päästiin liikkeelle noin kasin aikaan, juuri sopivasti helsingin aamu ruuhkiin :) normaalisti matka kestää 20min. mutta nyt tietty tuplana. supistukset matkalla enään 4min. välein. kättärillä oltiin n. klo 9. synnytysosasto täynnä joten päästiin haikaranpesään missä oli yksi huone vapaana. sisätutkimuksessa kätilö melkein järkyttyneenä toteaa että auki 8cm ei ehditä puudutuksi kun aukeni vauhdilla. ilokaasun kanssa siinä sitten leikittiin ja samantien kun vedet meni tuli ponnistamisen tarve. hetki piti pidättää että viimeinen reuna katoaa. kun pääsin ponnistamaan tuli tyttö syöksyllä, neljän ponnistuksen avulla, kätilö ei saanut kun yhden hanskan käteen kun neiti rupesi tulemaan. miehelle totesi- paina äkkiä sitä nappia että saadaan toinenkin kätilö paikalle ja mieshän painoi niin ettei meinannut lopettaa :) . ponteva 9 pisteen neiti syntyi klo 11.03, maanantaina 28.5. ilman puudutuksia...sattui niin maan perusteellisesti, mutta se unohtui samantien kun neidin näki. niin hyvin oli paikat pehmittänyt ennakoivilla ettei tullut repeämiä tai sensellaisia. kotiin päästiin jo seuraavana päivänä ja nyt arkielämään totutellaan. näin meidän neiti tulla tupsahti. :)



Mazy ja neiti 3pvää

tai oikeesti vielä kun aamulla paistoi aurinko, seitsemän tienoilla, lähdettiin kohti synnäriä. supistuksia oli tullu su aamusta asti säännöllisen epäsäännöllisesti, sykäyksittäin tihentyen ja pikkuhiljaa kipeytyen. neljältä nousin kun en saanu enää oltua. sain siinä kolmisen tuntia lepäiltyä ennen. oksensin kun tuli kunnolla kipeä supistus ja mies huolestui. suostuin lähtemään näytille, vaikka supistukset oli vielä kotikonstein siedettävissä ja välit vaihteli 5-7 min.

perillä tietty käyrille laitettiin ja supparit tuli tosi epäsäännöllisesti ja kipu oli verrattain pientä. auki olin 2cm ja kaulaa 1cm jäljellä. luulin jo et laittavat vielä kotiin, mutta saliin mentiin kuitenkin. sanoivat, että voi mennä kyllä pitkään. jonkunajan kuluttua mies lähti aamupalalle ja minä pääsin kylpyyn. se oli mukavaa :) supparit sattu jo paremmin ja säännöllistyi hiukan. kun mies palasi, sovittiin että hän saa mennä vielä nukkumaan ja äitini tulee tuuraamaan tukihenkilöksi. näin olikin hyvä ja miehelle luvattiin soittaa kun oon tarpeeksi auki, ettei mene enää kauan. istuskelin jumppapallolla, nojailin sänkyyn ja kaurapussit sekä kevyt hieronta auttoivat kestämään. kun olin 4cm auki päätettiin puhkaista kalvot. vauvan syke oli ollu tosi vaihteleva ja sekava, mut kun siirryttiin päästä mittaukseen syke oli loppuun saakka niin selkeä ja tasainen ettei uskoisi. kivut tietty hiukan koveni ja muuttui sitten krampeiksi. ei mitään mahdollisuuksia rentoutua. ilokaasua en uskaltanu kokeilla kun muutenkin oksentelin. mulla ei ollut juurikaan tajua ulkomaailmasta, kellonajoista tms. kun olin niin silmät kiinni ja annoin vaan supistusten tulla, olla ja mennä. kun olin auki 6cm laitettiin kohdunsuunpuudutus. se vei kivusta osan. kohdunsuu aukenikin sit nopeasti ja hiukan jouduin " pidättämään" että mieskin ehtisi paikalle. ponnistusvaihe kesti 20 min. kun vauvanen olikin naama kattoon/avotarjonnassa. sillon ei enää sattunu ja kovasti kehuivat kun osasin ponnistaa oikeaan suuntaan. lopulta, klo 15.40 (meillä ois ollu neuvola 15.15) syntyi sitten potra poika! vinkaisi kuin possu ja heti kommentoitiin, että ompas isot jalat :) pahka oli päähän tullu kun oli ollu niin kauan tuloillaan. siinä sitä sitten ihmeteltiin... myöhemmin kun oltiin saatu mehua ja leipää, vauvanen mitattiin (54cm/3745g) ja sitten läheteltiin tekstareita. sain kuulla, että poikkeukselisen hyvin siedin kipuja ja että kätilöstäkin oli mukava nähdä välillä luomumpi synnytys. vaan hyvä mieli jäi ja toivottavasti joskus menen uudestaankin :)



että näin syntyi meidän perhe :) eilen kotiuduttiin ja kaikki on hyvin. uskomatonta tää on ja välillä oikein havahtuu tajuamaan mitä tässä nyt tapahtuikaan: vauvanen kasvoi mun masussa tollaseksi ja sitten syntyi. nyt se asuu meillä ja mun vatsa on tyhjä... ihmeellistä :) ja miten pian tottuukkaan uuteen elämään. pitää ihan pinnistää muistaakseen viikon takaisia. ei tätä osaa selittää!



nyt alkoi meillä vauva-kesä! hyvää kesää kaikillle muillekin!

Tiina-äiti ja Aapo-poikanen :)