TOUKOKUISTEN SYNNYTYSTARINAT!!

4.5. perjantaina heräsin neljän aikoihin yöllä supistuksiin. Olin tuntenut supistuksia jo unenkin läpi useita mutta ne eivät olleet niin kovia, että niihin olisi täysin herännyt. Ryhdyin kellottamaan niitä ja ne tulivat noin 10 minuutin välein. En heti edes herättänyt miestä enkä noussut itsekään sängystä. Alakertaan lähdin joskus klo 5 kävelemään ja kuulostelemaan supistuksia. Joskus ennen kuutta herätin miehen ja sanoin, että voi olla lähtö edessä jonkun ajan päästä. Supistuksia tuli noin 8 minuutin välein. Mies heräsi ja laittoi viestin työpaikalle, että ollaan menossa laitokselle. Välit tihentyivät tuonne 6 minuutin molemmille puolille ja sitten hieman ennen aamuseitsemää soitin synnärille ja kyselin pitäisikö jo tulla. Sain ohjeeksi kuulostella niitä vielä kotona ja syödä aamiaista rauhassa. Lähteä voisi sitten kun ei arvelisi enää kipujen kanssa kestävän, liian kipeäksi asti ei saisi päästää.



Söimme aamiaista ja sitten supistukset loivenivat ja välit pitenivät. Otti päähän aivan hulluna. Supistuksia tuli nyt taas 6-10 minuutin välein hyvin epätasaisesti ja vähemmän kivuliaina. Kävelin ja kyykin hermostuneena pysyen koko ajan liikkeessä, jotta supistuksiin tulisi uudelleen voimaa. Sama meno jatkui tuonne kello 11 asti. Päätimme syödä kevyen lounaan ja miettiä sitten mitä tehtäisiin. Siinä ruokapöydässä jonkun aikaa istuttuani tunsin taas hieman kipeämmän supistuksen. Sitten tuli nopeasti pari kolme lisää. Väliä oli ehkä 2-3 minuuttia. Aloin taas olemaan toiveikas. Syöminen jäikin sitten vähän puolitiehen. Lähdin käymään vessassa ja sanoin miehelle, että syö loppuun ja ehkä sitten voitaisiin mennä. Vessassa limatulppa irtosi (hieman sameana ja sitä riitti ja riitti ja riitti¿), samalla supistukset saivat lisäpotkua tullen n. 6 minuutin välein mutta tosi pitkinä.



Synnärillä olimme tasan yhdeltä, pääsin suoraan synnytyssaliin käyrälle ja tilanne oli ihan lupaava: kanava hävinnyt, ohuet reunat jäljellä ja vajaat 4 cm auki. Käyrälle supistuksia tuli 5-7 minuutin välein. Sain ohjeeksi vaihtaa päälle sairaalan vaatteet ja lähteä kävelemään tunniksi, jonka jälkeen otettaisiin uusi käyrä.



Toisen kerran olin käyrällä klo 15, supistukset tuli 5 minuutin välein tosi pitkinä. Pyysin terapiapallon ja kätilö ehdotti kaurapussia. Sain kaurapussin jo siinä käyrällä makoillessani ja se oli kyllä ihanan tuntuinen. Lisäksi otin ilokaasumaskin käyttöön. Käyrän jälkeen istuin pallon päällä kaurapussi selässä ja välillä seisoin nojaten sänkyyn.



Klo 16 tienoilla kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja olinkin 5 cm auki ja kalvorakkula pullotti. Pyysin epiduraalin ja sainkin sen sitten 16.50, kalvot puhkaistiin klo 17.20. Olin käyrällä ja odoteltiin sitä, että kohdunsuu avautuisi kokonaan ja alkaisi ponnistuttaa. Kello 17.45 olin jo 9 cm auki ja jäljellä oli enää toinen reuna. Samalla laitettiin pinni vauvan päähän, kun ulkoinen anturi ei piirtänyt riittävän hyvää käyrää. Epiduraali vei kivun ihanasti ja tuntui vain paineen tunnetta supistuksen tullessa.



Ponnistusvaihe alkoi kello 18.25 ja omaksi ihmeekseni sain ponnisteltua tosi pitkään ja oikeaan suuntaan kätilön sormien viitoittamana. Ihan pieni eppari leikattiin ja poika syntyi kello 18.46.



Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 7h 25 min., josta avautumisvaihe oli 6h 55 min., ponnistusvaihe 21 minuuttia. jälkeiset tulivat kevyesti painaen 9 minuutin kuluttua.



Kaiken kaikkiaan kokemus oli esikoisen käynnistettyyn verrattuna hieno ja jopa rento kivusta huolimatta. Supistukset tulivat asteittain kovenevina, joten niihin ehti hienosti valmistautua. Epiduraali osui täydelleen oikeaan kohtaan ja auttoi aina ponnistusvaiheen alkuun saakka.



Sairaalassa olimme sunnuntai-aamuun asti, pyysin päästä kotiin heti lastenlääkärin tarkastuksen jälkeen.



Gandalfiina ja Pikku-heppu 8 vrk

Yritän muistaa, mulla kun unohtuu aika moni asia pian.. =) Mutta ne tärkeimmät kuiten ehkä muistan.. =)



6.5 olin menossa nukkumaan vähän ennen puolta yötä. Vessassa huomasin että tulee jonkin verran verta. No, se sai tietysti levottomaksi että mitä tämä on. Jonkin ajan päästä verta tuli lisää.

Soitin synnärille, sanoi että jos sitä verta ei kovin paljon tule, niin ei hätää.



No, supistukset alkoi. Tulivat epäsäännöllisen säännöllisesti. Kipu oli sen verran kova, että ei voinut nukkua.



Neljän aikaan aamuyöllä päätettiin lähteä laitokselle. Siellä olin muistaakseni muutaman sentin auki. Supisteli edelleen ja ne voimistuivat. Kuitenkaan ei avautuminen sujunut.



Aamuvuorolaiset tuli, ja myös lääkäri. Joskus kaheksan aikaan laitettiin kohdunkaulanpuudutus, joka ei auttanut supistuksiin pätkääkään. Mutta vauditti kuitenkin, sen jälkeen olin 6 cm auki!



Kärvistely jatkui. Kipu oli jo sietämätöntä, silloin päätin että peloista huolimatta otan sen epiduraalin. No, myöhästähän se oli.. =)



Joskus 13-14 aikaan kalvot puhkaistiin. Saman tien oksensin muutaman kerran, hyvä että kuppia kerkesin alle saada niin vauhdilla tuli.



Siinä sitten ärvisteltiin, mulla iski paniikkia kun kipu oli niin kamala. Kätilö ja mies joutui koko ajan huomauttamaan mun hengityksestä, mä unohdan sen kun alan pelkäämään liikaa.



Ponnistuttamaanki alkoi, olin jo aikaisemmin puhunut etten tunne hallitsevani sitä. No, kätilö auttoi sormilla ohjaamaan ponnistusta.

Minä kivusta ja pelosta sekaisin en uskaltanut ensin kunnolla ponnistaa. En antanut kaikkea. Kätilö supistusten välillä puhui, ettei tarvi pelätä. Niin, tiedän mutta en voinut sille mitään.



Sitten päätin että pakko kai se on. Sittenhän se helpottaa kun sen on pois saanut. Muutama kunnon ponnistus ja tyttö syntyi klo. 14.44. Ponnistusvaiheen kestoksi oli merkitty 14 min.



Lapsen sain heti rinnalle, olin vaan siitä kivusta vieläkin jotenkin ihan sekasin. Niin ja siitä lapsesta.. =) Että se oli siinä nyt. Mieskin sai leikata napanuoran, toisin kun viimeksi.



Istukka tuli kätilön avustamana pian ulos (aikaa en muista), ja sen jälkeen muutama tikki piti laittaa. Pieni repeämä oli tullut.



Opinpa tästä sen, että JOS joskus vielä lapsia meille tulee niin taidan kokeilla sitä epiduraalia.. =) Melkein luomuhan tää synnytys oli, ja kuten monella muulla sitä puudutusta kaipais sitte vasta kun se on myöhästä.



Jospa siinä oli kaikki (katon samalla jääkiekkoa niin senki takia ajatus pätkii.. =))



Miitu ja emäntä 6 vrk

Meille annettiin viimesen lääkärin tarkistuksen jälkeen kutsu käynnistykseen seuraavana aaamuna eli torstaina rv 40+5, koska tytön epäiltiin olevan jo 3,7kg ja seuraavaan viikkoon kasvaisi vain lisää kokoa. Aamu kasilta alotettiin lääkkeiden otto ja käyrät. Supistuksia lähti tulemaan hissukseen jo ekan lääkkeen jälkeen. Iltapäivällä otetun kolmannen lääkkeen jälkeen alkoi supistukset olla jo kivuliaita ja yritin vaihdella asentoa. Niitä tuli noin 2-3min välein noin 1/2min kestolla. Paikat ei vain lähteny aukeemaan. Puolen yön aikaan lääkäri anto jotain rauhottavaa, että saisin nukuttua. Miehen kanssa nukuttiin patjalla. Supistuksia tunsin unen läpi. Noin puoli 2 yöllä meni vedet. Tämän jälkeen alkoi ilmeisesti omat supistukset lääkkeiden aiheuttamien sijasta. Todella kivuliaita noin 4-5min välein. Olin kuin sumussa. Kävin välillä oksentamassa jonka jälkeen lattialle supistuksen takia. Puristin vain miehen kättä ja ulisin. Jouduin olemaan koko ajan käyrällä, koska pikkusta tarkkailtiin, joten en saanu mitään kivunlievitystä tai voinut ammetta kokeilla. En tiedä miten ollaan sinne aamuun menty, mutta vähän ennen 7 tuli ylilääkäri ehdottamaan epiduraalia, koska pikkusen sydänäänet heikkeni supistuksen aikana ja olin vasta 5cm auki eli ois viä pitkä matka jos alakautta syntyis. Lääkärit piti palaverin ja päättivätkin tehdä keisarinleikkauksen, koska vauvalla ei supistusten aikana mennyt hyvin. Päätöksen jälkeen sain supistuksia heikentävää lääkettä, pahoinvointilääkettä ja paria muuta. Spinaalipuudutus ja leikkaus meni hyvin ja tyttö oli maailmas klo8.28.



Isä sai tytön heti käteensä ja toi sen minulle otsa otsaa vasten, jonka jälkeen he lähtivät tarkistuttamaan toiminnot ja 10pisteen tyttö tuli. Tämän jälkeen minut ommeltiin ja isä oli tytön kanssa. Sain tytön rinnalle ja hän ryömi itse suoraa rinnalle ja alkoi imeä voimakkaasti. Isä kävi vielä tytön mittauttamassa ja painoa oli 3990g ja pituutta 53,5cm, pipo 35cm.



Kolmen päivän jälkeen alkoi tyttö saada krampintyylistä tärinää, jonka vuoksi me neljäntenä päivänä siirryttiin isompaan sairaalaan, jossa pikkunen joutui teho osastolle. Tutkimuksia tehtiin 3päivää, mutta tähän mennessä niistä ei mitään selitystä ole löytynyt ja kontrolleja tehdään tulevaisuudessa. Tajusi heti siinä onnen keskellä, miten suuri huoli ja vastuu pienestä on.



Nyt ollaan kaikin kotona ja opetellaan vauva-arkea.



Huuheli ja pikku-Viivi

tiistaina 22.5. kävin äitiyspolilla väsymyksen vuoksi. Viikkoja oli tuolloin 41+1. Lääkäri teki sen verran rajun sisätutkimuksen, että vedet lirahtivat sitten melko heti puolenpäivän aikoihin. Olimme kotona vielä nelisen tuntia, koska supparit olivat kivuttomia. Sitten siirryimme sairaalaan seurantahuoneeseen, koska kaikki synnytyssalit olivat täynnä.

Supparit alkoivat tulla kivuliaammiksi, mutta mies osasi hieroa oikein mallikkaasti ja jumppapallon päällä selvisin niistä jotenkin. Ammekin auttoi kipuun ja vielä jopa hymyilytti.

Saliin siirryimme illalla kymmenen aikaan. Siellä menin heti isoon ammeeseen lillumaan. Vesi auttoi ihanasti, mutta kuuma meinasi tulla.



Avautuminen oli todella hidasta! Olin ollut aivan alussa 2 cm auki ja sen saman 2 cm olin vielä salissakin sen ammeen jälkeen! Ei mitään siis... tosi turhauttavaa niiden kipujen jälkeen! Noh, ilokaasu oli aivan mahtavaa ainetta ja roikuin siinä maskissa sitten koko yön. Kolmen aikoihin yöllä olin jo tosi kipeä ja sain epiduraalin. Auki olin vain 3 cm... Epiduraali auttoi, mutta ei vienyt kipuja kokonaan.

Kuudelta aamulla olin kokonaan auki ja helvetti alkoi. Kaikki kivunlievitys loppui ja tuntui että taivas repeää. Ponnistelin naama violettina ja silmät punaisina puoltoista tuntia! Vauvan sydäntä seurattiin pinnillä ja kaikki oli hyvin, joten sektiolla ei uhkailtu. Lopulta aloin todella väsyä ja supparitkin heikkeni. Vauvan pää tuli joka ponnistuksella hieman esille ja katosi taas... huhhuh. Sitten alkoi tapahtua ja sali alkoi olla täynnä väkeä. Veden menosta oli niin kauan, että minulle nousi kuume ja vauvankin syke nousi hälyttävästi. Minulle ehdittiin tiputtaa pari pussia antibiootteja ja vauvakin selvisi säikähdyksellä infektiosta.



Imukuppiahan siinä sitten tarvittiin, onneksi sitten kuitenkin vauvelimme syntyi kertanykäisyllä eikä pahemmin tullut edes jälkiä päähän. Välilihaa ei leikattu, koska kielsin eikä se sitten revennytkään. Tikattiinhan mua kuitenkin toista tuntia sen koettelemuksen jälkeen, mutta nyt pystyy jo peräti istumaan:)

Ponnistuksen loppuvaihe oli kyllä hurjaa... karjuin kuin eläin ja potkasin kätilöä. Tuntu että kuolen ihan just. Vauvan hartiatkin piti vielä ponnistaa erikseen, ei puhettakaan että pään syntymän jälkeen ois helpottanu. Ihana tyttömme oli 4086g, 53cm, pipo 47,5cm eli ihan kelpo kokoinen....



Synnytys oli pitkä ja raskas. Istukkaakin jouduttiin vielä kiskomaan irti ihan tosissaan ja ompelukin sattui niin pirusti että karjuin ja potkin vielä siinäkin vaiheessa... en ois uskonu voivani huutaa sillä tavalla. Oli se aika alkukantaista ja intensiivistä. Hurja kokemus. Traumaa ei silti jäänyt, vaan ihan positiivinen fiilis. Vauvan isä oli korvaamaton tuki ja turva, osasi toimia juuri oikein joka tilanteessa, kannustaa ja rohkaista kun multa meinas usko loppua. Oltiinkin kyllä valmistauduttu hyvin. Kokemus lähensi meitä entisestään... arvostus lisääntyi kummallakin.



Onneksi saatiin perhehuone ja päästiin hyvin alkuun, vaikka alussa olinkin tosi kipeä ja väsynyt. Kaikesta sitä hengissä selviääkin!!! :) ja yllättävän äkkiä sitä paranee!



vanilja ja ihana pikku-Linnea 13vrk

Nyt kun on hetki taas aikaa.. ;)

Eli Perjantaina 1.6 alkoi illalla 17.30 supparit, ei ollu vielä oikeen minkään tuntusia. Aloin kumminkin niitä vahtaamaan ja kellottamaan. Niitä tuli n. 10min välein. Miehelle sanoin leikilläni, että tänään on vielä lähtö. (kumpikaan ei tosin siihen uskottu) Veli lähti meiltä poikaa leikittämästä ja päätin vielä imuroida. Suppareissa alkoi olla jo tehoa mukavasti ja imuroinnin lomassa jouduin pysähtelemään. Pidin tavotteena että saadaan poika nukkumaan ja soitan synnärille jos vielä tarvetta. No.. poika saatiin unille 20.10-20.20 ja supparit oli jo tosi inhottavia, ärränpäitä lenteli. Mies soitti isälleen ja minä synnärille. Toivotettiin tervetulleeksi. :)

Miehen isä oli meillä 21 ja samoin taksi pihassa. Kiireellä lähdettiin kun väli oli välillä 3-5min.

Perillä oltiin naikkarilla 21.20 ja otettiin käyrää, olin tuolloin 2cm auki. Vaihdettiin vaatteet ja päästiin saliin. Sielä olin tunnin ja kivut alkoivat olla todella kamalat. Ilokaasusta ei ollut mihinkään! 22.30 kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja olinkin jo 5-6cm auki.

Tippa laitettiin käteen ja epiduraali saatiin laitettu. (tämä tuntui ikuisuudelta!) Odoteltiin sitten epiduraalin vaikutuksen alkamista. (esikoisen aikana vei tunnon kokonaan, en tuntenut edes ponnistamisen tarvetta tms) No nyt ihmettelin kun tunsin kokoajan supistukset.

Mies lähti käymään vessassa ja hakemassa suklaata. :) Tunsin " naks" tunteen ja sanoin et tais mennä vedet.. kätilö kurkkas ja sano et ei menny. No meni hetkin ja tunsin et nyt ne meni oikeesti! (klo23.15)

Tunsin kamalaa painetta ja kätilö kurkkas tilanteen.. olin 10cm auki ja mies vielä reissullaan. Kätilö kumminkin sano ettei ole mitään kiirettä alkaa ponnistelee, saa laskeutua vauva ihan rauhassa.

Mies tuli takas ja yllätty ihan nopeasta etenemisestä. Ponnistamisen tarve alko olla tosi suuri klo23.50 ja niin aloteltiin vauvan ulos pukkaaminen. :) Kyljellään ponnistin, selälläänkin kokeilin (puoli-istualtaan siis) mutta se ei ollut hyvä tälläkertaa.

11min päästä oli tyttö ulkona! Kello oli siis 00.01. (2.6) Huuto kuului jo kun pää oli vasta ulkona. :D Ja pisut sain päälleni. Sain vauvan heti syliin, en edes kerinnyt kasvoja nähdä. :) Mies totes ettei ole ihan mikään pieni.. ja niin sanoi kätilökin. Saatiin olla siinä rauhassa ja istukka irtosi vasta 43 min päästä. Yhtään tikkiä en saanut, ihan pieni nirhauma oli kuulemma.



Halusi sitten syntyä tulevana nimipäivänään. (joka oli meille yllätys, nimi oli jo päätetty!) Niin ja tytön mitat oli 3998g, 50cm ja pipo 35cm.

9 pistettä sai. (oli veikattu vähän vajaa 3500g painavaksi.. :D)



Ihana rinsessa on! <3 Tänään on aamutankkausten jälkeen syöty-nukuttu-syöty.. :) Tätä lisää!



t:tiitiäinen, isoveikka 2v5kk ja Venla 4pv

Meille syntyi 3.6. rv 40+3 poika vauhdikkaasti. Synnytyksen kokonaiskesto reilut viisi tuntia ja ponnistusvaihe 5 minuuttia. Iltapäivällä alkoivat epäsäännölliset supistukset, jotka jatkuivat samanlaisina eli eivät kovinkaan kivuliaina loppuun asti. Sanoin miehelle, että lähdetään nyt näytille kun tilanne ei oikein etene mihinkään. Laittaahan ne sieltä sitten takaisin kotiin jos mitään ei ole tapahtunut. Sairaalan ovella supistusten väli olikin sitten yht' äkkiä minuutti ja tuli kiire saliin. Olin 6 cm auki. Sain juuri ja juuri vaihdettua vaatteet kun sanoin, että nyt pitää ponnistaa. Kätilö tutki uudestaan ja olinkin jo täysin auki. Tässä vaiheessa oli kulunut 15 min. siitä kun tulimme sairaalan ovesta sisään. Sitten vaan ponnistamaan kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut ja viiden minuutin päästä poikamme syntyi. Mitään kivunlievitystä ei ehditty antaa eli ihan luomusti sitten synnytettiin. Kipu oli kova, mutta sen kesti hyvin, kun kaikki eteni niin nopeasti. Yhtään en revennyt ja kaikki meni tosi hyvin.

Nyt rauhallinen hetki kirjoittaa synnytyksestä..

Olin ma 28.5. äippäpolilla käyrällä, kun en tuntenut vauvan liikkeitä. Kaikki oli hyvin ja pääsin yliaikakontrolliinkin samalla. Lääkäri antoi uuden ajan pe 1.6., Joten lähdin kotiin sillä mielin, että se syntyy sitten pe. Unohdin siis vihdoinkin hetkeksi sen kärvistelyn..

Illalla 9 maissa alkoi supistella, mutta niin oli ollut jo useamman viikon ajan, joten en kiinnittäny niihin mitään huomiota, kunnes klo 3 havahduin, ettei nää taidakaan loppua ja aloin kellotella. Limatulppakin irtos sitten siinä. Klo 4 herätin miehen, että näitä tulee nyt 4 min. välein ja kömmin suihkuun ja otin panadolia, ei helpottanut. Alettiin katella NHL-peliä siinä ja tuumattiin, että jos vielä aamulla polttelee, mennään näytille, kun viikkojakin oli 41+3, niin ei tarvitsis ees hävetä,että taas me ollaan täällä.

Pelin jälkeen mies vei koiran mummulaan ja polilla oltiin 6.30. Vuoro oli juuri vaihtumassa ja meidän onneks saatiin aivan mahtava kätiö, joka totes, ettei mussa ollu tapahtunut mitään edistystä eli edelleen reilulle sormelle auki, mutta ettei hän lähetä meitä kotiin. Siitä sitten saliin odottelemaan..tulikin pitkä odotus. Kätilö kävi välillä mua ronkkimassa ja pikkuhiljaa aloin avautua.

Kokeilin ilokaasua, keinuttelin pallolla ja mies juoksi lämmittääs pussia. Sitten alkoikin oksennusrumba, jota kesti kaikenkaikkiaan koko synnytyksen. Mies vaihtoi kaarimaljoja lennossa. Kätilö ehdotti aquarakkuloita ja suostuin epäröiden, koska olin kuullu niistä huonoa, mutta mun kohdalla ne toimivat loistavasti ja onnistuin torkahtamaankin. Niitä laitettiin kaikenkaikkiaan 3x8kpl, kunnes alko oleen tarpeen ytympää.

Kätilö päätti tilata epiduraalin, vaikka olin auki vasta 3cm, koska olin aika huonossa hapessa. Juttelin anestesiahoitajan kanssa niistä mun alhaisista verenpaineista ja se sanoi seuraavansa tilannetta. No, siinä kävi sit niin, että paineet romahtivat oikeen kunnolla ja sen jälkeen en enää päässy sängystä ylös. Kaikki vaan pyöri silmissä. Parasta oli, kun oksensin, joka sai aikaan pyörryttävän fiiliksen ja samalla supisti:) Mulle laitettiin 2l nestettä tipalla ja olo parani hiukan. Epiduraalin avulla nukuin 2h.

Vihdoinkin klo 16 meni vedet ja sen jälkeen alkoi supistukset tulee rytinällä. Kun olin auki n.7cm teki ihan hirveesti mieli ponnistaa, mutta en saanut ja se oli se vaikein kohta koko synnytyksessä. Vihdoin klo 23 aikoihin alkoi näyttää siltä, että lapsi olis valmis tuleen maailmaan. Päädyin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa niin, että mies tuki takaa ja mä roikuin mun sukissa kiinni. Mies tarjoili happea siinä välissä ja kätilö( joka oli vaihtunut toiseen) oli oikeen kunnon tsemppari.

Ponnistuksessa musta oli vaikeinta ylittää se " kynnys" . Alko oikeesti iskee pieni paniikki, etten jaksa ja kipu tuli oikeen yllätyksenä. Tuntu oudolta, kun sain pään ulos ja sopotinkin kätilölle, että olo on kuin jossain scifi-leffassa:)

Klo 23.57 saatiin terve poika maailmaan. Isä leikkasi napanuoran ja kylvetti pojan. Jäätiin pitkäks aikaa saliin kolmistaan tapittamaan toisiamme.

Nyt ollaan oltu viikko kotona ja tutustuttu päivä päivältä paremmin toisiimme. Kaveri on aika lungi tyyppi. Nukkuu 4-6h yöllä ja syö hanakasti tissiä. Muutenkin hyvät kesäfiilikset ja helpottaa, kun vaikean raskauden jälkeen on alku lähtenyt jouhevasti käyntiin.

Kaveri saa nimekseen Otto Eelis Valdemarin. Pituutta oli tasan 50cm, painoa 3395g ja pipo 34,5cm. Huvittava piirre on vauvan kokoon nähden suunnaton jalka, varsinkin kun me isän kanssa ollaan pienijalkaisia. Mies pitää sitä merkkinä tulevasta jalkapalloilijan urasta...:)



Kiitos kaikille toukokuulaisille tsemppauksesta koko raskauden ajalta! Antoisia vauvahetkiä ja kaikkien perheille hauskaa kesää!

Almis, 2xukko ja yks kultsikkanarttu

Moikka kaikille!!!:D



Ihanaa kun koneelle pääsin rauhassa. Ollut melkonen hässäkkä tässä nää alkupäivät, ymmärtänette varmaan.;D



Mekin sitten päästiin vihdoin ja viimein jakaantumaan. Maanantaina vk:lla 42+0 oli TAYS:n kontrolli ja siellä sovittiin käynnistys. Lääkäri olisi jo tiistaille sopinut käynnistyksen, mut sovittiin se sitten vasta keskiviikkolle vk 42+2, koska halusin antaa luonnolle vielä mahdollisuuden käynnistyä itekseen.:)

Oikee päätöshän toi olikin sitten. Käynnistys aika oli ke 30.5.07 klo 8.30, mutta minimies päätti toisin. Keskiviikko aamuna herätyskello soi klo 7.20, jolloin tunsin, että jotain meni housuun. Vessareissulla sitten huomasin kunnon limaklöntin housuissa ja lapsivesikin alkoi vessassa istuessa lorisemaan. Soitin TAYSsiin ja kysyin, että vieläkö tässä ehtii kahvit ja aamupalan syömään ja meinasitvat, että ihan rauhasssa voi syödä ja alkaa sitten tulemaan sinnepäin. Klo 8.30 (sovittuna käynnistys aikana;)) oltiin sitten vastaanotolla, jolloin olin jo 3cm auki, kanavat täysin hävinnyt ja silloin alkoikin säännöllisiä suppareita tulemaan 3-5min välein. Vastaanotolla oltiin aika kauan ja saliin mentiin siinä sitten, kun hoitajat alkoivat kyseleen, et ootko varma ettei tarvita kipulääkettä ja jos nyt kuitenkin saliin mentäs. Noh siinä sitten lyllerrettiin saliin ja siellä alkoikin sitten mojovammin supparit. Ekana kokeilin ilokaasua, mut siitä tuli huono olo (en varmaan osannut ottaa sitä oikeessa kohdassa). Kätilö tarjos epiduraalia ja siinähän se taivas aukeni. Epiduraali tosiaan onnistui ja sitäkin lisättin synnytyksen aikana muutamaan otteeseen. Ainoastaan se että makasin toisella kyljellä niin epiduraali ei vaikuttanut niin hyvin vasempaan kylkeen, mut senkin kivun kesti kun kätilö tarjos lämpöpussin. Siinä sitten söin miehen kanssa twiksiä, pizzaa ja join ja kateltiin ruudulta suppareita. Jossain vaiheessa supistukset alkoivat taas kovemmin tuntumaan vasemmalla puolella, niin kätilö ehdotti kohdunkaulapuudutetta. Otin sen ja olo olikin hyvä vähän aikaa, kunnes epiduraali lakkasi toimimasta. Onneksi vielä ehittiin lisäämään ja siinä sitten alkoikin ponnistuvaihe. Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes syynnytys pysähty siihen, että vauvan hiukset jo näkyi, mut vauva ei liikkunut siitä eteenpäin oikeasta pää asennosta ja ponnistuasennosta huolimatta. Sydänäänet alkoivat laskemaan ja porukkaa lappasi sisälle. Ensiksi multa leikattiin väliliha, ei edistystä. Lääkärit päätyivät pikaisesti imukuppiin ja sillä saatiinkin sitten minimies samantien ulos (onneksi! Oli aika tuskaa kun vauva juuttu tohon!). Syy selvisi nopeesti; napanuora kerran kaulan ympäri + nyrkki poskella stoppaamassa ulostautumista!:D

Istukka tuli nätisti ulos, vähän kätilö paino mahaa.



Repesin jonkinverran + väliliha tosiaan leikattiin. Maanantaina lähdettiin sairaalasta, kun seinät alkoivat kaatua päälle! Kävely+ istuminen vielä hankalaa, mut päivä päivältä olo kohenee (varsinkin kotona ollessa!). Ollaan jo ekalla kauppareissulla kävästy viikon iässä ja ulkoilu alotettu (pieniä matkoja). Minimies on rauhallinen kaveri. Nukkuu hyvin (3-6h yöllä), alkanut jo seurusteleen ja itkee vain kun nälkä tai pöksyissä tavaraa.;D Ihana pikkuinen!:) Imetyskin on lähtenyt loistavasti käyntiin. Tuntuu välilllä, että liikaakin maitoa olisi tarjolla ja oonkin jonkinverran alkanut pusseihin sitä keräämään syötön yhteydessä.:) Mutta noista sitten vauvapalstalla lisää.



Tossa tietoja synntyksestä ja minimiehestä;

Käynnistyi itekseen 30.5.07 vk 42+2

Avautumisvaihe 6h 20min

Ponnistusvaihe 30 min

Istukka 10 min

Syntyi klo 15.20



Vauvan paino tasan 4000g, pituus 54cm, pipo 33,5





Nyt menoks, että ehtii asioita hoitaan!



T: Daim ja Miniman

niin saa Emunainen kirjoittaa meille lukemista ennenkuin kokonaan putoaa listalta...

Perjantaina 11.5 huomasin vessareissulla, että oli tullu kirkasta limatulppaa. Olin ihan riemuissani, että oli jotain uutta taas tapahtunu, vaikka tiesin että synnytykseen voi silti mennä päiviä aikaa. Pe-iltana olin kauheen levoton ja hermostunut jotenkin (jälkeen päin ajatellen tais liittyä synnytyksen lähestymiseen).

Sitten yöllä heräsin ennen neljää kun supisteli, mutta ei kovin kipeesti. Nousin ylös ja kävelin huoneesta toiseen ja tutkailin, että kuinka suppareita tulee. Väli oli alle 10 min. Supistukset pikkuhiljaa muuttui kipeemmiks ja väli lyheni. Vähän ennen viittä herätin miehen ja sanoin, että nyt taitaa synnytys olla käynnissä..ukko sano, että ei se vielä synny (väärässä oli).

Sitten hälytettiin anoppi paikalle esikoista katsomaan. Supistusten väli oli enää 5min. kun anoppi tuli meille n. klo 6.30. Lähettiin heti synnärille ja sielä oltiin ennen seitsemää. Mut tutkitiin, (olin 3cm auki) ja laitettiin suoraan saliin, kun sanoin että haluan jo ilokaasua, sattu niin paljo jo supistukset.

Salissa sitten hönkäilin ilokaasua ja kävelin sänkyä ympäri. Supistukset oli niin kovia, että piti pysähtyä paikoilleen niitten ajaks.

Klo 9.50 puhkaistiin kalvot, sitä ennen olin auki 4cm ja päätettiin, että saan sitten sen epiduraalin, mitä olin toivonut. Supistukset muuttu rajusti heti puhkasun jälkeen, yritin epätoivosesti vielä hengittää ilokaasua lääkäriä odotellessa, vaikkei se enää auttanu. Yht äkkiä alko oleen hirveen paineen tunne ja vähän ponnistuttikin, siinä vaiheessa olin 8cm auki. Jatkoin kärvistelyä sängyllä, tuskat oli niin hirveet etten enää pystyny puhuunkaan ja hengitinkin ihan kun oisin maratoonin juossut justiin. Ei mennyt montaa minuuttia kun sanoin kätilölle, että nyt se kyllä tulee, ponnistutti niin hirveesti. Kätilö katso että olin auki 10cm, ja sanoi että nyt täytyy ilman kivunlievitystä ponnistaa. Mies sanoi että olin aika järkyttyneen näkönen siinä vaiheessa. Ei ihme, en ois ikinä halunnu ilman puudutusta synnyttää. Itekin ajattelin siinä vaiheessa, että voiko tän homman perua vielä :-)

No pakkohan se oli alkaa ponnistaan, kiristys oli ihan hirvee ja en meinannu uskaltaa kunnolla ponnistaakaan, tuntu että koko akka repee kahtia. Mutta viimeinkin 4min. ponnistuksen jälkeen syntyi klo 10.44, nätti tummatukkainen tyttö, 3140g, 49 cm, pisteitä sai 9.

Mulle laitettiin pari tikkiä, kun tuli pieni repeämä. Hetken päästä meidät jätettiin saliin kolmisteen ja vauva makas mun rinnan päällä. siinä vaiheessa multa pääsi itku, olin samaan aikaan onnellinen terveestä vauvasta ja samalla vähän järkyttynyt vielä synnytyksen kulusta..

Mutta nyt kivut on unohdettu ja eletään ihanaa vauva-arkea nelihenkisenä perheenä. Isovelikin kovasti haluisi hoitaa vauvaa, vähän ollaan annettukin.



Äite ja tytsy 3vrk

Elikkäs minkäänlaisia ennakkotuntemuksia alkavasta synnytyksestä ei ollut. Pientä menkkamaista jomotusta mutta sitä oli ollut jo pidemmän aikaa. Viikkoa ennen synnytystä irtosi limatulppa mutta sekäänhän ei välttämättä kerro synnytyksen ajankohdasta.



Perjantaina 4.5 heräilin vessakäyntiin ennen viittä, kun mies teki lähtöään töihin pariksi päiväksi. Menin takaisin sänkyyn ja pyöriskelin siinä miettien, että milloinkahan se vauva oikeastaan päättä syntyä. Samalla ajattelin, että ehkä helpoin(?) havainto synnytyksen alkamisesta olisi jos se alkaisi vesien menolla. Käänsin sitten kylkeä ja samassa vatsasta kuului naks. Havahduin ja mietin voisiko se olla? Kuului toisen kerran vielä kovempi naks, joka myös tuntui vatsassa, ei kuitenkaan kipeältä. Kuullostelin muutaman sekunnin ja päätin nousta ylös. Sängystä ylösnoustuani vedet alkoivatkin sitten valua pitkin jalkoja. Ensin menin vessaan ja hieman epäuskoisena totesin sen selkeästi olevan lapsivettä, kirkasta sellaista. Mies oli juuri samalla hetkellä tekemässä lähtöään, kun tullessani vessasta totesin ettei hän taida lähteäkään töihin vaan mennään sairaalaan esikoista synnyttämään.. Mies oli myös hiukan yllättynyt mutta iloinen, että nyt se sitten tapahtuu.



Viisi minuuttia vesien menosta eli 5.15 tuli ensimmäinen supistus, jotka jatkuivat saman tien säännöllisenä viiden minuutin välein. Kestoa melkein minuutti. Klo 5.30 pääsimme lähtemään kohti sairaalaa, jonne oli puolen tunnin matka. Melko pian matkan aikana supistusten väli alkoi tihenemään ja jo puolivälissä niitä tuli 3 minuutin välein, välillä tiheämpäänkin. Olo alkoi olla aika tuskainen. Sairaalassa olimme klo 6.00. Pari mukavaa kätilöä tuli vastaan ja menimme ensin vastaanottohuoneeseen. Supistuksia tuli edelleen tiheästi ja vaatteiden vaihdosta ei meinannut tulla kipujen vuoksi mitään. Sain jossain välissä sanottua kätilölle, että oma äitini on aikoinaan synnyttänyt minut kolmeen tuntiin vaikka olenkin esikoinen. Kätilöt kyselivät toiveita ja totesin, että suihkua tai ammetta olen miettinyt ja jotain kipulääkettä olisi kiva jo saada. Vanhempi kätilöistä katsoi tässä välissä kohdunsuun tilanteen: reilu 4cm auki ja pää jo laskeutunut + -linjan puolelle. Käyrää ei enää jääty vastaanottohuoneeseen ottamaan vaan suunnattiin kohti salia. Vanhempi kätilöistä arvioi tilannetta ja totesi, ettei ammetta enää ennätä käyttämään. Suihku voisi olla mahdollinen.



Välikommenttina mainittakoon ettei epiduraalia/spinaalia voitu antaa, koska neuvolassa eivät olleet tutkineet (pyynnöistäni huolimatta) vuototaipumuskokeita. Itsellä siis jonkinlaista vuototaipumusta. Äippäpoli oli sitten edellisenä päivänä kokeet määrännyt kyseiselle perjantaille. Tämän vuoksi minulle tilattiin varalta pari pussia verta, suoniyhteys avattiin ja anestesialääkäri oli valmiudessa jos vuodossa olisi ollut mitään poikkeavaa.



Saliin päästyämme kätilö laittoi käyrälle, mutta sain jäädä seisomaan. Samalla sain myös ilokaasumaskin, josta ei ollut kyllä sitten mitään apua. Mutta sitä kyllä vedin sitten ponnistusvaiheeseen saakka. Päivystävä lääkäri tuli tässä vaiheessa katsomaan ja totesi ettei sen vuotomahdollisuuden vuoksi (koska ei ole tutkittu) voida antaa mitään puudutteita..Supistukset tulivat edelleen alle kolmen minuutin välein ja kestoa se minuutti. Tosin itsestä tuntui siltä. että kunnollista palautumistaukoa supistusten välillä ollut vaan kipua tuntui myös supistusten välillä. Klo 6.25 lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen: reilu 6cm auki.



Tässä vaiheessa oli pitänyt mennä sängylle, jossa makasin sitten kyljellään. Kivun vuoksi en enää halunnut liikkua siitä mihinkään vaan jäin siihen. Kohta alkoikin sitten jo ponnistuttamaan ja sain ponnistella omaan tahtiini. Tosin en kyllä olisi voinut olla ponnistamattakaan vaan se todellakin tuli jostain se ponnistus. Klo 7.15 kohdunsuu oli täysin auki ja jatkoin passiivista ponnistelua. Varsinainen ponnistusvaihe oli merkitty alkaneeksi 7.30, jolloin vauva oli jo täysin laskeutunut alas ja päälakea jo siis näkyi. Muutama supistus ja niin klo 7.43 syntyi pieni esikoispoikamme käsi poskella tervehtimään vanhempiaan.

Synnytyksen kestoksi oli korttiin merkitty avautumisvaihe 2 tuntia 15 minuuttia ja ponnistusvaihe 13 minuuttia. Pojan painoksi punnittiin 3070g ja pituutta saatiin 48cm.



Koska synnytys oli erittäin nopea tuntui ettei itse oikein pysynyt perässä. Ajantaju oli täysin kateissa. Täytyy sanoa, että olin täysin omassa maailmassani antaen supistusten viedä. Yritin vain miettiä, että jokainen supistus on eteenpäin. Pojan synnyttyä tuli olo, että nytkö se syntyi. Meni hetken aikaa ennen kuin aloin sitä edes tajuamaan. Siinä se vatsan päällä kellotteli, meidän oma pieni poika.



Vuotomahdollisuuden vuoksi kätilöt antoivat kaksi annosta kohtua supistavaa lääkettä ja laittoivat kylmäpussin alavatsalle. Paikkailultakaan en välttynyt vaan sain II asteen repeämän välilihaan emättimen puolelle.



Paikkailun jälkeen ylös ja suihkuun. Isä lähti toisen kätilön kanssa kylvettämään vauvan. Salissa oli tuona aamuna iso ruuhka, joten suihkun ja kylvetyksen jälkeen meidät siirrettiin käytävän puolelle syömään aamupalaa. Alle kaksi tuntia synnytyksestä olimmekin jo sitten osastolla ihmettelemässä pientä kääröämme.



Vaikka synnytys oli nopea ja omasta mielestäni myös raju ei siitä jäänyt kammoa. Istuminenkin onnistui samantien. Miehen kanssa olemmekin jo miettineet, että entäs sitten jos joskus saamme toisen. Täytyykö meidän majoittua matkailuautolla sairaalan pihalle. No, se on sen ajan ¿murhe¿. Nyt opettelemme vauva-arkea. Poika erittäin suloinen ja osaa huolehtia kovalla äänellä omista tarpeistaan.



-Ninca ja pikku herra 1vk 4pv-

Olin siis ollut käynnistettävänä torstaina,perjantaina ja maanantaina.

Maanantainakaan ei tuntunut miltään toisen cytotec tabletin jälkeen n.klo.19.30.

Vasta klo.22 tuntia pieniä supistuksia n.30 min välein,

sitten muutamia 15 min välein.

Menin nukkumaan klo.23.30, ja heräsin 00.15 supistukseen.

Kävelin yöhoitajien luo ja pyysin kipulääkettä.

Otettiin sydänääni käyrää klo.00.46-01.10, supistuksia yllättäen kahden minuutin välein.

Soitin miehelle klo.1.17, että lähtee tulemaan sairaalaan.

Synnytyssalissa olin klo.1.40, pyysin ilokaasua ja epiduraalin, mutta kätilö sanoi siihen että ei tässä mitään puudutuksia ehdi antaa, olin kahdeksan senttiä auki, mies tuli sairaalaan klo.1.50 ja vauva syntyi 2.21.

Eli saavuin maanantaina klo 11 äitipolille jossa tapasin leikkaavan lääkärin ja ultrattiin vauva.

Siitä siirryin osastolle, 4hlön huoneeseen!!! Voi luoja ajattelin, ei sitä rauhaa mitä 2hlön huoneessa. Mutta onneks oli mukavat huonetoverit.



Illalla alotettiin valmistelut, sain peräruiskeen ja kävin suihkussa.



Yöllä sain nukuttua suht ok vaikka lonkat puutuikin, aamulla herätettiin klo 7 karvojen ajeluun ja suihkuun. Leikkuu aikaa ei oltu saatu vielä, joten aloin jännittää kerkeekö äitini mukaan.

Hyvin kerkesi, leikkuusalia kohti lähdettiin n. Klo 10, äiti jäi synnärille odottaa vauvaa.



Leikkuusalissa heti epiduraalin jälkeen alko paha olo, sain lisähappea ym ja olo parani hieman.. Pystyin keskittyy pian odottamaan vaavia maailmaan. Ja klo 10.43 odotus palkittiin kun hoitaja kertoi pojan tulleen ja kohta jo kuulin mahtavan parkumisen.



Poika lähti kätilön kans mummin luo ja jäin ommeltavaksi, siitä heräämöön saamaan kipulääkettä ym. Ajan kulua en tiennyt yhtään, puol 2 osastolle jossa äiti odotti. Poika joutui teholle nieltyään lapsivettä.. Siitä alkoi piinaavat tunnit odottaa kuulumisia..



Olo oli koko ajan hyvä, kiitos morfiinin, jonka sain epiduraalin kans =)



tänään poika pääsee vauvalaan ja itse olin jo vähän pystyssä. Huonetoverit vaihtuivat ja ärsytys iski heti (oikeesti olin niin huolissani poitsusta kun ei info pelannu), toinen huutaa puhelimeen ja toinen nalkuttaa ukolleen..



Ei ny ajatus pelaa ja sektio ny on kerrottavaks tylsä joten en osaa kertoa muuta. Nousen syömään mustikkapiirasta!



Poitsu n. 1pvä ja onnelliset vanhemmat ja isosisko äiti ikävissään.

Pe-la välisenä yönä 03.12 (lasketun päivän eli 12.5. puolella siis) heräsin outoon oloon ja herätin miehen, että nyt tapahtuu jotain. Samantien menivät vedet. Kovalla tohinalla lähdettiin laitokselle.



Laitoksella vanha kiukkuinen kätilö väitti ensin minun vain pissanneen housuuni, koska supistukset eivät heti alkaneet. No, kiivetessäni lääkärin tutkimuspöydälle lapsivettä valui runsaasti, jolloin lääkäri katsoi kätilöä hiukan hitaasti ja totesi, että eiköhän tämä ole aika selvä tapaus..



Supistukset alkoivatkin tunti vesien menosta tosi voimakkaina ja meidät passitettiin suoraan saliin. Kivut olivat kovat ja jo tunnin kuluttua kätilö kävi pyytämässä lupaa epiduraaliin rajujen supistusten vuoksi. Mutta kohdunsuullapa ei vaan tapahtunut mitään. Sitten mentiin geelipussien, ilokaasun ja kyynelien avulla kahdeksaan asti, jolloin sain Petidiniä. Kohtu vain ei auennut.



Klo 12 olimme lopulta valmiita epiduraaliin, jota lisättiin klo 14. Tilanne oli jumissa. Kohdunsuu ei auennut edelleenkään ja vauva oli avosuisessa tarjonnassa. Klo 16 epiduraalin vaikutus lakkasi ja sain vielä pariakin kipulääkettä mutta kivut olivat niin kovat, ettei lääkkeistä ollut apua. Kaksi lääkäriä päätyi kiireelliseen sektioon.



Talossa ei kuitenkaan ollut leikkaavaa lääkäriä, joten hänet hälyytettiin töihin kotoa. Kivunlievitystä ei voitu enää antaa. Lääkäriä odotettiin 1,5 tuntia, jolloin sain vain ilokaasua. Kivut ja ponnistamisen tarve olivat silmittömät. Huusin ja itkin ja yritin olla ponnistamatta mutta tarve oli liian suuri. Mies ja kätilö koettivat saada minua olemaan ponnistamatta, koska vauva oli jumissa ja pulssi putosi aina huolestuttavissa määrin ponnistaessani. Supistuksia koetettiin hillitä hormoonilla mutta tuloksetta.



Lopulta klo 19 sain spinaalin ja kaunis tyttäremme syntyi sektiolla klo 19.34. Paino 3550g, pituus 55cm, kypärä 34cm. Viimeinen muistikuvani on tyttäreni ensimmäinen äännähdys, miehen silmistä valuvat kyyneleet. Kysyin, oliko tuo meidän vauva ja saatuani myöntävän vastauksen pyörryin.



Kevennystä:

Mies kertoi jälkikäteen minun karjuneen hänelle, että " Sinäkin saatana vaan luet lehteä ja lääkärit juo kahvia, kun minä kuolen tässä vieressä!" Sitten otin ison satsin ilokaasua, jonka jälkeen pyytelin töykeyttäni anteeksi kaikilta osapuolilta.



Hetkeä myöhemmin kiljuin, että missä helvetissä ne lääkärit on. Mies koetti sanoa, että " Täällä on rakas muitakin potilaita..." johon vastasin huutamalla, että minua ei kiinnosta, vaikka tuossa käytävällä olisi rekka-autolastillinen kuolevia. Ja hömpsyt ilokaasua ja nöyrä anteeksipyyntö kaikille osapuolille. Olin kuulemma vielä pyörtyessänikin pyydellyt anteeksi...



Että näin dramaattisesti syntyi maailmani keskipiste.

Olemme aivan ikionnellisia!



Jansku, Jussi ja pikku-O 4vrk

Varsinkin tuo Janskun loppukevennys sai mut nauramaan kyyneleet silmissä :D

Tänne palstalle tarvis perustaa ketju mitä synnyttäjä on sanonut/huutanut, voisi tulla hauska pino...



Oikein ihania hetkiä kaikille nyyttinsä lunastaneille ja pikaista paranemista rankasta synnytyksestä toipuville!



OP, herra Käpy 13 vrk ja " Iivari" 1v8kk

Illalla 8.5 uni ei tullut. Poskionteloita jomotti ja särkylääkekään ei auttanut. Kiroilin mielessäni, että lääkäriin täytyy aamulla soittaa...

Supistukset alkoivat 9.5 n.klo1.00, ei mitenkään kovin kipeitä, mutta tuntuvia kuitenkin...

3.00-5.00 supistuksia tuli jo tasaisesti 5-10min välein ja olivat jo hieman kivuliaampia. Miehen herätin klo 4 ja yhdessä ihmeteltiin että pitääkö soittaa mummu paikalle. Noh, ei kuitenkaan keretty soittamaan kun supistukset hellittivat 5-6.00. Sinä aikana kerkesin vähän nukkumaankin kun supistuksilla oli väliä välillä jopa 20min. Mieskin lähti töihin 5.30 kun luultiin, että ne supistukset loppuvat pian kokonaan.

6.00Supistusten väli alkaa taas tihenemään, nyt niitä tuli n.10min välein.

6.50 soitin mummulle joka matkalla meille haki myös miehen töistä.

Luulin soittavani mummulle hyvissä ajoin, mutta heti puhelun jälkeen supistusten väli taas tiheni ja alkoi tuntumaan kivuliaammilta.

7.20 Mies ja mummu paikalla ja nokka kohti poria.

Matkalla supistusten väli taas tiheni ja lopuksi niitä tuli ihan parin minuutin välein. (Tosin matkan alkuvaiheessakin oli yht äkkiä yksi yli 10min tauko supistuksilla ja miehen kanssa taas ihmeteltiin, että loppuiko ne nyt kuitenkin.. Vieläkään ei siis ihan uskottu, että vauva oli syntymässä) Loppumatkasta kun väli oli jo 2min alkoi tuntumaan että keretäänkö edes perille, paniikki meinasi välillä itselle iskeä, mutta mies sai pysymään rauhallisena vaan sanoen että hyvin keretään perille.=)

8.00 Synnärillä. Mies jäi vielä viemään autoa parkkiin ja minä menin edeltä.

Todella mukava kätilö oli ottamassa vastaan ja kertoi valmisteluhuoneiden olevan täynnä, että mene tuohon hetkeksi odottamaan. Minä tokaisin, että on kyllä sellainen olo, että tämä tulisi piankin ja niinpä pääsin heti synnytyssaliin ja sain ilokaasua. Olin jo 6-7cm auki.

Mies saapui saliin 8.15 ja klo 8.25 sain alkaa ponnistamaan.

Ja niimpä 8.29 syntyi ihana pieni tyttö!!!

Paino 3310g ja pituus 50cm!!!



Synnytys oli siis helppo, muutama tikki jouduttiin laittamaan ja ponnistusvaihe oli ehkä hieman kivuliaampi mitä esikoisesta, johtuen siitä että nyt ei leikattu välilihaa. (Jälkikäteen ajateltuna onneksi ei leikattu)



-Alpukka, " Pinsku" 1v8kk ja pikkuneiti 8vrk

Supparit alkoivat rv 39+6 (molemmat edelliset tytöt syntyneet rv 39+6). Synnärille lähdettiin kympin aikaan illalla, kun suppareita oli tullut aamuneljästä. Siellä sitten vietettiinkin aikaa 2vrk ennen synnytystä, kun supistukset aaltoili aika lailla.



Minä kävelin portaissa ja pitkin käytäviä, että oltais vähän vauhtia saatu, mutta ei. Ammeessakin kävin. Kätilö pisti reiteen petidin- piikin ja sen turvin nukuin 2h. Sitten supistukset tulikin jo 3minsan välein ja lujina ja kätilö tutki: 6cm auki ja kalvorakkula pullottaa! Eli tyypillistä mun synnytyksille, että alku kestää ja kestää ja sitten tapahtuu.



Lääkäri kävi puhkaisemassa kalvot ja laittoi samalla kohdunkaulan puudutteen. Epiduraalista oli puhetta, mutta kätilö ehdotti tuota puudutusta ja hyvinhän se auttoi. Tipalla laitettiin vielä hetkeksi vauhtia supistuksiin ja sitten ponnistamaan, kun rupesi tuntumaan. Toisella puolen oli vielä kaulaa jäljellä ja sen kätilö painoi sivuun samalla kun ponnistin. Synnytys kesti 4h 41min josta ponnistuvaihe 4minsaa. Hartioiden kohdalta teki tiukkaa, mutta onneksi kätilö tiesi mitä teki eikä vahinkoa sattunut.



Istukka irtosi helposti melkein heti. Istukka oli jo kalkkeutunut ja jotenkin repaleinen.



Neidin mitoiksi tuli 53cm, 4510g ja py 35cm. Ihan äitinsä näköinen tyttö!!



AIHA ja Nea 2vkoa