Lue keskustelun säännöt.
HS mielipiteissä joku ehdottaa puolen vuoden suruvapaata lapsensa menettäneille
28.12.2025 |
Tarvitaanko teistä lapsen kuoleman jälkeen puoli vuotta vapaata töistä? Minusta aika kuulostaa pitkältä, ja eikö työ olisi terapiaa ja auttaisi pysymään jaloillaan.
Toki joku 2 viikkoa tai jopa kuukausi tilanteen mukaan voisi olla paikallaan.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei loma auta toipumaan surusta. Ajatus on aivan absurdi. Tekeminen ja ihmisten tapaaminen parantaa tehokkaammin kuin yksin mököttäminen.
Ystäväni sai lapsensa kuoleman jälkeen hallitsemattomia paniikkikohtauksia. Hänelle diagnosoitiin jossain vaiheessa post-traumaattinen oireyhtymä. Haluaisitko näin rikki olevan ihmisen esimerkiksi ajamaan bussia, jossa lapsesi on kyydissä tai tekemään sinulle kirurgista operaatiota? Jos ihminen on niin hajalla, että ei pysty keksittymään mihinkään, niin miten hän voisi tehdä esimerkiksi ajatustyötä vaativia tehtäviä?
Tuollaisessa tilanteessa pitää jäädä sairaslomalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä. Eikö lapsia voi aina tehdä uusia. Mihin sitä lomaa tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Illuusio tulee kalliiksi. Paitsi, jos rahoittaa itse.
Yhteiskunnan tulee rahoittaa. Se osoittaa empatiaa, kun muiden rahoja jaellaan. Saavat näin myös he rahoittajat osallistumisen tunteen...
Yksi syy lisää suosia lapsettomia. Syitä on loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Eikö lapsia voi aina tehdä uusia. Mihin sitä lomaa tarvitaan.
Lapset ovat ihmisiä, eivät tavaroita, joita voi hankkia uusia. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, jos suhtautumisesi on tuollaista. Ja jos olet jo ehtinyt heidät hankkia, niin säälin heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä kannata. Suru ei ole sairaus. Jos työnantaja hyväksyy, voi ottaa palkatonta lomaa. Ja miksi lapsen kuolema olisi yhtään sen traumatisoivampaa kuin vaikka puolison tai vanhemman? Ei normaaleista elämäntilanteista kuulu mitään lomia antaa.
Palataan asiaan, kun itse koet menetyksiä. En tosin usko että kaltaisesi mulkero edes osaa tuntea surua.
Siinä vasta henkilö empatian pienapuiden ylimmällä tasolla!
-eri
No elämää ei synny rahalla. Sitä voi miettiä onko suomi olemassa kansalaisia vai kapitalisteja varten, jos kapitalisteja niin kannattaa sanoa se rehdisti ääneen ja jättää ihmiset rauhaan ihan kokonaan. Kyllä me osaamme järjestää vaikka ihan uuden yhteiskunnan ilman kapitalisteja
Lapsia tehdään paljon lisää, mikäli korvaukset ovat ruhtinaalliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illuusio tulee kalliiksi. Paitsi, jos rahoittaa itse.
Yhteiskunnan tulee rahoittaa. Se osoittaa empatiaa, kun muiden rahoja jaellaan. Saavat näin myös he rahoittajat osallistumisen tunteen...
Ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin raha. Rahalla on arvoa kun sitä käytetään muuhunkin kuin kapitalistin perseen leventämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä kannata. Suru ei ole sairaus. Jos työnantaja hyväksyy, voi ottaa palkatonta lomaa. Ja miksi lapsen kuolema olisi yhtään sen traumatisoivampaa kuin vaikka puolison tai vanhemman? Ei normaaleista elämäntilanteista kuulu mitään lomia antaa.
Palataan asiaan, kun itse koet menetyksiä. En tosin usko että kaltaisesi mulkero edes osaa tuntea surua.
Olen menettänyt sekä kolmekuukautisen poikani, että sisareni ja isäni. Siitäkään huolimatta olen sitä mieltä, että työnantajan tai yhteiskunnan velvollisuus ei ole maksaa minulle palkkaa suruajan lomailusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku käyttää tätä hyödykseen ja hankkiutuu lapsestaan eroon, jotta saa maata puoli vuotta kotona palkallisella vapaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei loma auta toipumaan surusta. Ajatus on aivan absurdi. Tekeminen ja ihmisten tapaaminen parantaa tehokkaammin kuin yksin mököttäminen.
Ystäväni sai lapsensa kuoleman jälkeen hallitsemattomia paniikkikohtauksia. Hänelle diagnosoitiin jossain vaiheessa post-traumaattinen oireyhtymä. Haluaisitko näin rikki olevan ihmisen esimerkiksi ajamaan bussia, jossa lapsesi on kyydissä tai tekemään sinulle kirurgista operaatiota? Jos ihminen on niin hajalla, että ei pysty keksittymään mihinkään, niin miten hän voisi tehdä esimerkiksi ajatustyötä vaativia tehtäviä?
Työttömyys on tuossa tilanteessa ratkaisu, ei palkallinen loma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen voi sellaisen pitää, kunhan se on palkatonta lomaa, niin ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei loma auta toipumaan surusta. Ajatus on aivan absurdi. Tekeminen ja ihmisten tapaaminen parantaa tehokkaammin kuin yksin mököttäminen.
Ystäväni sai lapsensa kuoleman jälkeen hallitsemattomia paniikkikohtauksia. Hänelle diagnosoitiin jossain vaiheessa post-traumaattinen oireyhtymä. Haluaisitko näin rikki olevan ihmisen esimerkiksi ajamaan bussia, jossa lapsesi on kyydissä tai tekemään sinulle kirurgista operaatiota? Jos ihminen on niin hajalla, että ei pysty keksittymään mihinkään, niin miten hän voisi tehdä esimerkiksi ajatustyötä vaativia tehtäviä?
Tuollaisessa tilanteessa pitää jäädä sairaslomalle.
Olen eri kuin tuo kommentoija, mutta vähän vastaavan tapauksen tunnen lähipiiristä. Hän palasi töihin noin kuukausi lapsensa kuoleman jälkeen. Tuohon maailman aikaan ei saikkua noin vain tippunut, henkilö yritti jäädä sairaslomalle havaittuaan jonkin olevan toimintakyvyssään pahasti pielessä, myöhemmin tämä paheni ja henkilöllä diagnosoitiin PTSD, mutta tuolloin alussa ei saanut saikkua sillä "suru ei ole sairaus" oli lekuri tokaissut ja kirjoittanut henkilölle jotain unilääkkeitä, myöhemmin masennuslääkkeitä. Jotka eivät tietenkään auttaneet eivätkä ongelmaa poistaneet.
Tästä syystä itse kannatan jonkinlaista suruvapaata, joka olisi pidempi kuin kuukausi-pari. Puoli vuotta kuulostaa ihan kohtuulliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon löytyy näköjään näitä, jotka uhoavat ettei mikään menetys koske heitä ja vaativat sitten muilta samaa. Vähintään vaaditaan potkuja tai palkattomuutta ihmiselle, joka on jo kokenut kohtuuttomia. Huolestuttaa tällainen kylmyyden ihannoiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei loma auta toipumaan surusta. Ajatus on aivan absurdi. Tekeminen ja ihmisten tapaaminen parantaa tehokkaammin kuin yksin mököttäminen.
Ystäväni sai lapsensa kuoleman jälkeen hallitsemattomia paniikkikohtauksia. Hänelle diagnosoitiin jossain vaiheessa post-traumaattinen oireyhtymä. Haluaisitko näin rikki olevan ihmisen esimerkiksi ajamaan bussia, jossa lapsesi on kyydissä tai tekemään sinulle kirurgista operaatiota? Jos ihminen on niin hajalla, että ei pysty keksittymään mihinkään, niin miten hän voisi tehdä esimerkiksi ajatustyötä vaativia tehtäviä?
Tuollaisessa tilanteessa pitää jäädä sairaslomalle.
Tämä pitää paikkansa. Sairausloman syy on tuolloin tietenkin nuo paniikkikohtaukset, eli joku ahdistuneisuushäiriö. Jonka on selvästi toki laukaissut kuormittunut elämäntilanne.
Minulla kesti juurikin puoli vuotta että heräsin siitä sumusta. Ilmeisesti olin vaipunut jonkinlaiseen syvään masennukseen tai psykoosiin, koska en muista ajasta mitään. Puoliso raportoi jälkikäteen että olin heräillyt öisin huutaen paniikissa tietämättä missä ja kuka edes olen, ja hiippaillut ympäri kämppää etsien mistä kuuluu vauvan itkua eli kuulin ja näin harhoja. Päivisin vain nukuin tai tuijotin seinää.
En missään nimessä ollut työkykyinen. Tuon ajan jälkeenkin oli vuosia vaikeaa. PTSD jäi pysyvästi.
Tunnen pari nasta, jotka menettäneet pienet lapsensa tapaturman seurauksena.
Toinen heistä oli yrittäjä, joka palasi työnsä pariin pari viikkoa lapsensa kuoleman jälkeen. Kuulemma työ oli hänelle terapiaa, se oli ainoa osa-alue joka pysyi ennallaan eikä näin ollen muistuttanut kokoajan tuosta kamalasta tapaturmasta.
Toinen nainen teki vaativaa potilastyötä, eikä moneen vuoteen pystynyt palata töihin, hänellä mielenterveys petti ja toimintakyky kärsi pahasti.
Nämä ovat siis kovin yksilöllisiä asioita.
Ketään ei myöskään varmaan yllätä, että pahat kielet ovat juoruilleet näistä molemmista naisista - kumpikin tapa surra on muka "väärä", toista arvosteltiin liian pian työhön palaamisesta, toista siitä, ettei niin pitkään aikaan palannut työkykyiseksi.