Yli kuusi vuosikymmentä eläneenä en ole nähnyt yhtä julmasti köyhiä kohtelevaa hallitusta kuin nyt
Seuraukset hirvittävät:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/50e0a9ad-d7ab-411d-bd77-a17c69b0c416
Pahenevasta köyhyysongelmasta on näkyvissä vasta jäävuoren huippu. Köyhien määrä tulee edelleen kasvamaan ja ongelmat kasaantuvat ja vaikeutuvat
Ja sanottakoon nyt samantien, että olen itse hyväosainen ja seuraan tätä köyhien kiusaamista häpeissäni sivusta. Voin auttaa vain muutamia ihmisiä. Hallituksessa olevat voisivat halutessaan auttaa kaikkia. On täysin pötypuhetta, että meillä ei ole varaa pitää paremmin heikoimmista huolta, kun siihen on ollut mahdollisuus paljon nykyistä huonompinakin aikoina.
Kommentit (332)
"Syntyvyys vähenee, naisille suunnitellaan armeijaa pakolliseksi."
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen seurannut elämää yli 60 vuotta enkä koskaan ennen ole kuullut selitystä, jonka mukaan nimenomaan valtion kokonaan kustantama köyhien ostovimma olisi avain parempaan tulevaisuuteen.
Ajatus rikkaampien varojen jakamisesta köyhille kansalaisille on sellainen, että valtio myös ottaisi tuotannon ja palvelut hoitaakseen ja maksaisi kaikille hyvää palkkaa. Jos työtä ei olisi riittävästi, esimerkiksi automaation takia, automaatiolaitteita sakotettaisiin niin voimakkaasti, että ihmistyövoiman käyttö tulisi järkeväksi. Jos työhaluisia silti olisi enemmän kuin virkoja, voidaan myös tehdä niin, että rakennetaan työparijärjestelmä, jossa samasta työstä saa kaksi työläistä palkan. Tämä vaatisi kyllä tietyllä tavalla jonkinlaista kontrollia, ettei toinen pelkästään tekisi ja toinen tylsistyisi. Joistakin vaikeasti työllistyvistä tehtäisiin poliittisia etäjohtajia, jotka voisivat olla sivussa aktiivisimmasta työnteosta ja esimerkiksi etäkannustaa työmuurahaisia. Tällöin kaikista kansalaisista tulisi hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa ja näin valtion verotulot kasvaisivat voimakkaasti ja se tuottaisi positiivisen kierteen, ja kohta valtion budjetti olisi ylijäämäinen, ja erään merkittävän talousteoreetikon mottokin oli: "jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan"
Kyseisiä toimenpiteitä on kokeiltu noin vuosisadan aikana useassakin maassa, ja mainitun moton käytännön toteutus ei ole täysin onnistunut, koska vaikka "jokaiselle tarpeensa mukaan" hoidettaisiin mallikkaasti, niin "jokaiselta kykyjensä mukaan" -osuus ei onnistukaan vapaaehtoisesti yhteiskunnassa, jossa ei ole mitään päämäärää saada itselleen ylimääräistä hyötyä ylimääräisen ponnistelun tuloksena. Lopputulos yleensä on ollut aivovuoto, tuottavuuden rapautuminen, maan sisäinen varattomuus, harmaa talous, korruptio, eliniänodotteen lasku, lisääntyvä köyhyys ja eriarvoisuuden syntyminen uudelleen, hyvistä päämääristä riippumatta. Eriarvoisuus lähtee siitä, että koska millään henkilökohtaisilla taloudellisilla houkuttimilla ei voida vietellä kansalaisia ponnistelemaan toimeliaasti yhteisen hyvän eteen, koska taloudelliset houkuttimet synnyttäisivät välittömästi tuloeroja, niin vaihtoehto on tietenkin pakolla laittaa kykenevät puurtamaan. Eli porkkanan, jota työhaluttomat voisivat menestyjien noukkimana kadehtia, on vaihduttava keppiin, jota laiska laitetaan pelkäämään. Motivaatioleiritys pakkotyölaitoksen henkisellä tuntumalla on myös historiassa ollut käytetty keino.
Miten köyhiä kohdellaan julmasti? Ai kun ei kustanneta ryyppylomaa thaikkuihin kahdesti vuodessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkööt töihin. Hallituksen tehtävä ei ole paapoa köyhiä vaan tehdä Suomesta houkutteleva kohde pääomalle.
Hallituksen tehtävä on pitää oman maan kansalaiset turvassa ja siinä tehtävässä Marinin hallitus epäonnistui täydellisesti pitämällä Venäjän rajan auki ja tuomalla lentokonelasteittain esim isän äitejä aivo pestyine lapsineen
Täyttä puppua. Marinin hallitus sulki Venäjän rajan ja orpopurra on lisännyt maaaaahantuloa.
Orpopurra on romuttanut talouden ja turvallisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Remax voisi huomioida sen, että heidän listoillaan on joukkokiusaajien johtajia, jotka ansaitsevat pimeästi ja levittelevät pilluaan netissä. Entisiä kokkareiden kuntavaaliehdokkaita tämäkin nainen.
https://share.google/12YaczkvvqPP3kSng
https://share.google/Xgdmy8bdTcPkAkZOT
Sut tapetaan heti, kun menet ulos. Tiedän missä liikut, saat morasta kylkeen.
"Irtisanomissuojan heikkeneminen on uhkana myös naisvaltaisilla JULKISILLA aloilla, kuten esimerkiksi lähi- ja lastenhoitajilla."
miksi ihmiset eivät säästä palkastaan joka kuukausi? Hyvä olla rahaa työttömyyden varalle.
Älä osta osamaksulla mitään ihminen pärjää vähällä.
The only fears we have to fear is these fears itself.
Vierailija kirjoitti:
Miten köyhiä kohdellaan julmasti? Ai kun ei kustanneta ryyppylomaa thaikkuihin kahdesti vuodessa?
Jos tulee syöpää niin ei saa omistusasuntoon asumistukea.
Mene töihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oikealla asialla siis ovat
nyt eletään vuotta 2026, joten aikakin purkaa tällainen vapaamatkustus ja alkaa arvostamaan työntekoa
Työnteko surkealla suomalaisella palkkatasolla ei ole hääviä elämää. Miksi työnantajat ovat tuollaisia vapaamatkustajia, että eivät maksa Suomen hintatason mukaista palkkaa? Ja osa noista jopa ulkoistaa osan palkanmaksusta veronmaksajille.
Perusta itse yritys ja maksa työntekijöillesi hyvää palkkaa.
Ette te syöpäsairaanakaan toimeentulotukea lasten ruokiin saa, jos omistatte kesämökin. Se mökki pitää myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Remax voisi huomioida sen, että heidän listoillaan on joukkokiusaajien johtajia, jotka ansaitsevat pimeästi ja levittelevät pilluaan netissä. Entisiä kokkareiden kuntavaaliehdokkaita tämäkin nainen.
https://share.google/12YaczkvvqPP3kSng
https://share.google/Xgdmy8bdTcPkAkZOT
Sitä saa mitä tilaa. Jos ei maksa velkojaan. Nainen on huijari, joka jättää joka suuntaan velat pystyyn. Huumekauppaa ym. huijaamista ns. yrittäjyyden nimissä ja silti kokoomuksen listoilla.
Kaikkialla tällä ilolinnulla on se ns. tukujoukko, joka laskeutuu tukemaan narsistin egoa oli sitten kyse seksisaitista tai vauva-palstasta, koska ko. nainen on uhannut tappaa läheisensä, jos hänen imagoaan kritisoidaan.
Hallitus leikkasi sairaspäivärahaa. 3000 bruttopalkalla saa sairaspäivärahaa 1300 netto kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt toimeentulotuesta on tehty sellainen loukko, josta ei enää nousta. Jokainen ajakoon sinne vihollisensa, joita kokkari-Suomessa riittää. Eli kaikki otetaan eka sulta pois, että saat elämiseen nippanappa riittävästi rahaa, sen jälkeen sua joka yrityksesta kohentaa elintasoasi, jos et ole saanut täysiaikaista työtä. Kultainen tilaisuus tiputtaa nyt tuille ne työntekijät, jotka eivät edusta työnantajansa arvoja omalla käytöksellään vapaa-ajalla.
Potkulaki tulee voimaan tammikuun alusta.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison pienetkin tulot, lainat ei ole menoja. Ei saa omistaa kesämökkiä, venettä, asuntovaunua eikä moottoripyörää, ne pitää myydä.
Aivan merkillistä että omistuasuntoihin saa asumistukea.
"Keskituloinen suomalainen saa työttömänä yli 800 euroa vähemmän ansiosidonnaista kuin ruotsalainen."
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että ainakin tämän pienen otoksen perusteella osa nykypäivän sosiaalityöntekijöistä näyttää omaksuneen (sosiaalityöhön aina liittyneen) yksilöitä koskevan kontrollitehtävän erityisellä huolella samalla kun auttamistehtävä, rakenteellinen näkökulma ja myös sosiaalityön eettiset ohjeet näyttävät jääneen enenevässä määrin taka-alalle. Heistä on tullut sitä enemmän elämäntapakyttääjiä mitä enemmän sosiaaliturvaa on leikattu ja köyhien elämää on hankaloitettu. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Kannattaisi palata siihen aikaan, kun toimeentulotuki ei ollut automaatti. Silloin voitaisiin tehdä aitoa aikuissosiaalityötä, myöntää rahaa vain viikoksi, varmistaa, että vuokra on maksettu jne. ja keskustella siitä, mitä asiakas on tehnyt parantaakseen elämäänsä. Ei kyttäämistä, vain varmistamista. Nälkää ei olisi,koska kerralla saisi rahaa niin vähän, että se ei riitä kuin ruokaan. Heräteostoja ei olisi.
KR 1933/-38
Jeesus sanoo: Matt. 26:11 Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
5Moos. 15:11 Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sen tähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että ainakin tämän pienen otoksen perusteella osa nykypäivän sosiaalityöntekijöistä näyttää omaksuneen (sosiaalityöhön aina liittyneen) yksilöitä koskevan kontrollitehtävän erityisellä huolella samalla kun auttamistehtävä, rakenteellinen näkökulma ja myös sosiaalityön eettiset ohjeet näyttävät jääneen enenevässä määrin taka-alalle. Heistä on tullut sitä enemmän elämäntapakyttääjiä mitä enemmän sosiaaliturvaa on leikattu ja köyhien elämää on hankaloitettu. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Kannattaisi palata siihen aikaan, kun toimeentulotuki ei ollut automaatti. Silloin voitaisiin tehdä aitoa aikuissosiaalityötä, myöntää rahaa vain viikoksi, varmistaa, että vuokra on maksettu jne. ja keskustella siitä, mitä asiakas on tehnyt parantaakseen elämäänsä. Ei kyttäämistä, vain varmistamista. Nälkää ei olisi,koska
Työtön, joka asuu työssäkäyvän puolison kanssa ei saa toimeentulotukea, mutta osa eläkeläisistä saa toimeentulotukea lääkkeisiin.
Eläkeläinen saa omistusasuntoon asumistukea https://www.ekl.fi/edunvalvonta/sote-palvelut/asumistuki
Vierailija kirjoitti:
Onneksi rikkaiden tyttäret joutuvat armeijaan, kun lapsia ei synny tarpeeksi.
Köyhien tyttäretkö eivät joudu?
Sitä saa mitä tilaa. Jos ei maksa velkojaan. Nainen on huijari, joka jättää joka suuntaan velat pystyyn. Huumekauppaa ym. huijaamista ns. yrittäjyyden nimissä ja silti kokoomuksen listoilla.