Teoriani vaihdevuosien psykologiasta

Minusta tuntuu, että olen muuttumassa takaisin sellaiseksi persoonaksi joka olin ennen murrosikää. Ero oli huomattava. Olin rämäpää ja olin aina vaikeuksissa koulussa kun en pelännyt auktoriteetteja ja tein ilkeyksiä. Ei kiinnostanut mitä opettajat ajattelivat. Olin näkyvä persoona joka jäi aikuisten mieleen avoimena ja ehkä näsäviisaana.

Murrosiässä muutuin araksi, hiljaiseksi ja kuuliaiseksi kiltiksi tytöksi. Opin pienentämään itseäni. Ja samalla tiellä menin vähän yli nelikymppiseksi. Osittain on varmasti sosiaalistumista ja aivojen kypsymistä teini-iässä, mutta väittäisin että minulla oli lapsena enemmän testosteronia ja että osa noista psyykkisistä muutoksista on hormonaalista. Pakottauduin hoivaajan rooliin. Olen teini-iästä lähtien miellyttänyt miehiä.

Kun hormonit alkaa hiipua, ei kiinnosta hoivata muita eikä kiinnosta miellyttää muita jotta kuuluisin joukkoon (oksitosiini?) Olen alkanut kapinoida koska en enää välitä auktoriteeteista. Koska miehet ei kiinnosta biologisesti, olen vapaa miellyttämisköytöksestä.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?