Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Toistuvat mielenterveysongelmat - en saa riittävää apua
22.12.2025 |
Odottelen tässä nyt kuukauden, että voin yrittää varata ajan lääkärille lähetteen saamiseksi nettiterapiaan ja lääkityksen arvioimiseksi.
Minulla oli hoitajan arvio, ainoastaan nettiterapiaa ja mahdollisesti lähete kuntoutuspsykoterapiaan oli tarjota, kunhan itse hoitaa ajanvaraukset lääkärille.
Omahoito-ohjelmia minulle ei tarjottu, sillä sanoin jo tutustuneeni niihin jo aikaisemmin ja muutenkin samanlaista materiaalia on käytetty muilla hoitojaksoilla. Lyhytterapiaa (5 käyntiä) eivät voi antaa kun tiimissä ei ole kukaan erikoistunut näihin minun ongelmatyyppeihini.
Oireet aina toistuu jossain kohtaa elämää ja en koe saavani itsehoidosta apua. (Toki minulla on hyviä ihmissuhteita, ei väkivaltaa, ei päihteitä, liikuntaa, harrastuksia jne).
Parhaita apuja on ollut kuntoutuspsykoterapia sekä vuosien kontakti psykiatriseen sairaanhoitajaan, keskusteluapu. Muutamien kuukausien hoidot ovat korkeintaan kannatelleet ja jos kemiat ei ole kohdaneet, on ollut aika hyödytöntä.
Uudessa kuntoutuspsykoterapia on suurin ongelma raha, minulla ei ole juuri nyt laittaa 200-300e kuussa siihen, pienet lapset jne en halua avata syitä tässä tarkemmin.
Lisäksi minulla on ongelmia lääkityksen kanssa, usea SSRI ja SNRI kokeiltu ja eivät ole auttaneet. Yksi ehkä vähän vähensi silloin ilmenevää ärtyisyyttä.
Olin ennen arviota toiveikas että kyllä tämä tästä mutta nyt itkettää . Kun pitäisi päästä sinne lääkärille että jotain voisi tapahtua. Ja jos en psykoterapiaan pysty maksamaan niin tarjolle ei liene muuta kuin "hoitoa".
Kommentit (55)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielen vammat ovat kroonisia, eikä niistä paranneta. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme yhteiskunnalle ja ympärillä oleville ihmisille.
Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni. Joku voisi kutsua minua toivottamaksi tapaukseksi, mutta kutsun itseäni mieluummin vaikkapa verkkaiseksi valaistujaksi. Luulin nimittäin pitkään, että olin terapiaprosessin päätepisteessä, nähnyt muiden puutteet ja havainnut, mitä kaikkea jäin vaille. Kiitos vain vanhemmat ja kaikki muut, kun pilasitte elämäni.
Radikaali ehdotukseni on ollut itselleni tekemättä numeroa siitä, mitä kukin on tehnyt väärin ja mitä olen jäänyt paitsi. Olen ensimmäistä kertaa alkanut antaa armoa. Asiat nyt on vaan näin ja sen kanssa mun on tultava toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua siis tarvitsisit?
Keskusteluapua ihmisen kanssa, mahdollisesti lääkityksen jos löytyisi toimiva. Jos löytyisi jotain hoitoa, jolla estää toistuvat masennuskaudet. Ja että joku kannattelee vaikeiden aikojen yli.
Ja mielestäni epäreilua odottaa että esim kaverit hoitaisi sen kannattelun, heillä vaativa työ, osalla perhettä ja muita velvollisuuksia. En minäkään pysty heidän vaikeuksissaan olemaan kuin korkeintaan taustatuken.
Mielestäni elämän peruspilarit, ruoka, liikunta, uni, ihmissuhteet ovat jo kunnossa ja silti tipahduksia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Mielen vammat ovat kroonisia, eikä niistä paranneta. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme yhteiskunnalle ja ympärillä oleville ihmisille.
Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni. Joku voisi kutsua minua toivottamaksi tapaukseksi, mutta kutsun itseäni mieluummin vaikkapa verkkaiseksi valaistujaksi. Luulin nimittäin pitkään, että olin terapiaprosessin päätepisteessä, nähnyt muiden puutteet ja havainnut, mitä kaikkea jäin vaille. Kiitos vain vanhemmat ja kaikki muut, kun pilasitte elämäni.Radikaali ehdotukseni on ollut itselleni tekemättä numeroa siitä, mitä kukin on tehnyt väärin ja mitä olen jäänyt paitsi. Olen ensimmäistä kertaa alkanut antaa armoa. Asiat nyt on vaan näin ja sen kanssa mun on tultava toimeen.
En ole katkera enkä syyttele muita. Minä nyt vain olen tällainen kun olen.
Mutta asioiden hyväksyminen ei tarkoita etten tarvitsisi apua
Vierailija kirjoitti:
Mielen vammat ovat kroonisia, eikä niistä paranneta. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme yhteiskunnalle ja ympärillä oleville ihmisille.
Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni. Joku voisi kutsua minua toivottamaksi tapaukseksi, mutta kutsun itseäni mieluummin vaikkapa verkkaiseksi valaistujaksi. Luulin nimittäin pitkään, että olin terapiaprosessin päätepisteessä, nähnyt muiden puutteet ja havainnut, mitä kaikkea jäin vaille. Kiitos vain vanhemmat ja kaikki muut, kun pilasitte elämäni.Radikaali ehdotukseni on ollut itselleni tekemättä numeroa siitä, mitä kukin on tehnyt väärin ja mitä olen jäänyt paitsi. Olen ensimmäistä kertaa alkanut antaa armoa. Asiat nyt on vaan näin ja sen kanssa mun on tultava toimeen.
Jos haukkuu itseään ja muita aamusta iltaan, niin on taatusti ikävä olo kaiket päivät. Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan nyt aloittajana lisätä että minulla on myös kokonaan terveitä/oireettomia jaksoja, pitkiäkin. Jopa vuosia.
Huonot vaiheet voivat olla raskaita, tulee paljon poissaoloja töistä jne.
Etkö ole aiemmasta psykoterapiasta tai pidemmästä psyk sh kontaktista saanut mitään keinoja, joiden avulla pärjäät masennuskausina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua siis tarvitsisit?
Keskusteluapua ihmisen kanssa, mahdollisesti lääkityksen jos löytyisi toimiva. Jos löytyisi jotain hoitoa, jolla estää toistuvat masennuskaudet. Ja että joku kannattelee vaikeiden aikojen yli.
Ja mielestäni epäreilua odottaa että esim kaverit hoitaisi sen kannattelun, heillä vaativa työ, osalla perhettä ja muita velvollisuuksia. En minäkään pysty heidän vaikeuksissaan olemaan kuin korkeintaan taustatuken.
Mielestäni elämän peruspilarit, ruoka, liikunta, uni, ihmissuhteet ovat jo kunnossa ja silti tipahduksia tulee.
Totta kai tulee tipahduksiakin, sitä kutsutaan elämäksi. Toipuminen tapahtuu läpi elämällä, kokemalla ja kompuroimallakin. Toipuminen on prosessi, jossa on kerroksia, vaiheita, levähdyskohtia ja suvantovaiheita. Varmaa on kuitenkin, että eheytyminen on hidasta. Tavat ajatella, reagoida ja tuntea ovat syntyneet ja juurtuneet vuosien saatossa, joten on selvää, etteivät ne katoa hetkessä vaikka puhuisit niistä jonkun kanssa aamusta iltaa.
Jos pharma ei sinua palvele niin kokeile vaihtaa viitekehystä vaikka kirkkoon. Tai hurahtaa urheiluun, tai lukea jotain vähän kivempaa kirjallisuutta kuin diagnooseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole aiemmasta psykoterapiasta tai pidemmästä psyk sh kontaktista saanut mitään keinoja, joiden avulla pärjäät masennuskausina?
Itsemyötätuntoa, että tekee asioita vaikka mieli sanoo että ei jaksa eikä pysty. Joitakin ahdistuksenhallintakeinoja.
Vierailija kirjoitti:
Jos pharma ei sinua palvele niin kokeile vaihtaa viitekehystä vaikka kirkkoon. Tai hurahtaa urheiluun, tai lukea jotain vähän kivempaa kirjallisuutta kuin diagnooseja.
Liikun kyllä säännöllisesti, 4-5 kertaa viikossa, eri lajeja.
Minä en oikein usko mihinkään suurempaan voimaan, en usko että kirkko pelastaa, tietysti jotain keskusteluapua voi sieltä saada.
Luen kyllä kirjoja kun ehdin ja jaksan o_O suomenkielisiä romaaneja ja tietokirjoista, esim luontoaiheet, tykkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos masenta niin oletko kokeillut ihan vaan pitää hauskaa? Vai piinatko vaan itseäsi sillä, että pitäisi olla hyvällä mielellä ja kaikella muulla mitä sinun pitäisi olla/tehdä? Oletko koittanut ymmärtää, että on ihan inhimillistä olla surkeana välillä ja esim. haluta vaan hörppiä viiniä tai herkutella tai lomailla, mitä lie tahdotkaan. On normaalia myös olla sillä tuulella ettei huvita tai harmistua yllättävän paljon pienistäkin asioista. Se ei tarkoita mitään vaan on ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua siis tarvitsisit?
Keskusteluapua ihmisen kanssa, mahdollisesti lääkityksen jos löytyisi toimiva. Jos löytyisi jotain hoitoa, jolla estää toistuvat masennuskaudet. Ja että joku kannattelee vaikeiden aikojen yli.
Ja mielestäni epäreilua odottaa että esim kaverit hoitaisi sen kannattelun, heillä vaativa työ, osalla perhettä ja muita velvollisuuksia. En minäkään pysty heidän vaikeuksissaan olemaan kuin korkeintaan taustatuken.
Mielestäni elämän peruspilarit, ruoka, liikunta, uni, ihmissuhteet ovat jo kunnossa ja silti tipahduksia tulee.
Totta kai tulee tipahduksiakin, sitä kutsutaan elämäksi. Toipuminen tapahtuu läpi elämällä, kokemalla ja kompuroimallakin. Toipuminen on prosessi, jossa on kerroksia, vaiheita, levähdyskohtia ja suvan
Mitä teen kun en pääse näistä tipahduksista eteenpäin yksin?
Nyt alan tuntea että elämäni on turhaa ja merkityksetöntä enkä vaa jaksa sitä enää, kun tuntuu että omin voimin en saa sitä parannettua ja enkä ole parantunut psykoterapiassakaan enkä saanut sieltä muuta pitkäaikaista helpotusta kuin itsemyötätuntoa. Terapian avulla sain kyllä yliopistotutkinnon tehtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on hyviä ihmissuhteita ja harrastuksia. Ei ole väkivaltaa eikä päihteitä, on kroppa, joka kykenee liikkumiseen. Voi kuinka sä mahdatkaan kärsiä!!
Niin, masennus on todella sellainen sairaus, että ihminen kärsii vaikka asiat olis ulkoisesti hyvin. Voi olla että aivokemian tasolla ei ole ja usein on jotain syvää traumaa taustalla.
Vähän sama kun ihminen voi näyttää terveeltä päällepäin, mutta olla silti fyysisiä kipuja.
No se on selvää, että ap on jatkuvasti jotain suorittava nörtti. Nyt taas vaihteeksi suoritat terapiaa. Ketä sinä oikeen koitat miellyttää?
Miksi suoritit yliopistotutkinnon jos se oli niin raskasta/epämiellyttävää, että tarvitsit terapiaa?
Vierailija kirjoitti:
Jos masenta niin oletko kokeillut ihan vaan pitää hauskaa? Vai piinatko vaan itseäsi sillä, että pitäisi olla hyvällä mielellä ja kaikella muulla mitä sinun pitäisi olla/tehdä? Oletko koittanut ymmärtää, että on ihan inhimillistä olla surkeana välillä ja esim. haluta vaan hörppiä viiniä tai herkutella tai lomailla, mitä lie tahdotkaan. On normaalia myös olla sillä tuulella ettei huvita tai harmistua yllättävän paljon pienistäkin asioista. Se ei tarkoita mitään vaan on ihan normaalia.
Joo ymmärrän . Yritän olla räpiköimättä tunteissa liikaa.
Suklaata syön varmasti ihan liikaa säännöllisesti. Alkoholia en juuri kaipaa ja en halua oppia säätelemää sillä tunteita, äitini on kuollut alkoholismiin.
Mutta esim töissä käytävä (ellei joku määrää saikkua), kotityöt tehtävä ja laskut maksettava. Nyt lähtisin mielellään lomalle, mutta pitäisi ensinnäkin olla mahdollisuus lähteä ja toisekseen rahaa siihen...
Vierailija kirjoitti:
Miksi suoritit yliopistotutkinnon jos se oli niin raskasta/epämiellyttävää, että tarvitsit terapiaa?
Eli ap:n olisi kannattanut jäädä elämäntapatyöttömåksi tai suorittaa korkeintaan ammattikoulu että voisitte häntä lisää haukkua ? :D
Risusavotta tai muu raskaampi fyysinen työ parantaa mt-vaivat.
Alue: Aihe vapaa
Mitä apua sinä muka tarvitset? Jokainen on itse vastuussa omasta terveydestään ja mielenterveydestä, ei sitä kukaan ulkopuolinen pysty sinun puolesta parantamaan.