Sannan hallitus oli Suomen historian huonoin hallitus ylivoimaisesti
Sen on Kyösti Kakkonenkin todennut ja hän jos kuka rahamiehenä ymmärtää talousasiat ja miten Suomen taloutta pitää hoitaa. Riikka Purra on loistava valtionvarainministeri ja leikkaa sieltä mistä pitääkin, ettei leikkaukset heikennä Suomen talouskasvua. Hirvä ulina, että köyhiltä leikataan, no tottakai leikataan koska eiväthän ne ole heidän rahojaan vaan valtion heille vastikkeettomasti antamaa rahaa, jonka joku muu on joutunut tienaamaan.
Suomen talouskasvu vaatii investointeja ja pääomaa ja jotta niitä saadaan niin pääomaverotus pitää olla huokeaa, työllistäminen kannattavaa ja vähäriskistä. Potkulaki on askel oikeaan suuntaan. Työelämästä on tehtävä joustavampaa. Suomi on Ruotsia 30 v jäljessä tässä ja siksi Ruotsin talous on kasvanut viimeiset 16 vuotta, Suomen taas ei.
Sossujen mielestä rahat tulevat itsestään jostain eikä niitä kenenkään tarvitse tehdä ja sitä voi jaella avokätisesti sinne tänne :D
Kommentit (69)
Kakkonen on ykkönen. T: ap ja Riikka-Petteri
Siellä ei ajatella muuta kuin Sannaa
Se ei tätä hallitusta huonommaksi persujen hallusinaatioilla muutu.
Kyösti Kakkosen järjenjuoksusta kertoo se, että haluaa joulun siirtää viikonloppuun. On se kovan luokan älykkö, jos siihen kaikki valtiot, joissa joulua juhlistetaan, suostuvat.
Sossut ja vasemmisto voi näyttää meille ne rahapuut joissa rahat kasvavat.
ainakin sannan ja tyttöjen tekemä tuho kurjistaa kansaa vielä kymmeniä vuosia
pitää paikkansa, tosin viimeinen tieto nykyhallinnon osalta että reservin ikä nostetaan 65 vuoteen teki nykyhallinnosta yhtä huonon, molemmat hallinnot on syytä määrätä pitkiin vankeusrangaistuksiin ja purkaa kaikki näiden tekemät päätökset
mutku korona
siksi piti rikkoa perustuslakia ja laittaa uusimaa kiinni, ja aiheuttaa MaRa-sektorin konkurssit pakottamalla ravintolatoiminta ongelmiin (liiketoiminta seis, kulut jäivät)
Sossut ovat löytäneet Sannan johdolla maagisen rahapuun, jossa kasvaa ilmaista rahaa. Reaalielämässä elävät ymmärtävät, että jonkun se raha pitää tehdä ennen kuin siitä on jaettavaksi. Orpon hallitus tekee loistavaa työtä Suomen talouden eteen. Joustavuutta, joustavuutta ja joustavuutta työmarkkinoille.
Sannan tuhojen jälkeen lääke on oltava kova, joten se kirpaisee aluksi ennen kuin alkaa vaikuttaa talouteen positiivisesti.
Nalle on puhunut tästä asiasta lukemattomia kertoja, että Suomesta pitää tehdä kapitalistille hyvä paikka elää. jotta saadaan pääomaa.
Vierailija kirjoitti:
mutku korona
siksi piti rikkoa perustuslakia ja laittaa uusimaa kiinni, ja aiheuttaa MaRa-sektorin konkurssit pakottamalla ravintolatoiminta ongelmiin (liiketoiminta seis, kulut jäivät)
kaksi tuhoisaa hallintoa peräkkäin on nyt tuhonnut kaiken Suomessa, joko nämä kaikki saadaan telkien taa?

Harmi vaan, ettei Riikka ole sitä puuta löytänyt kun pitää leikata ja ottaa velkaa niin, ettei mitään rajaa #mutkusannajatytöt.
Kyösti Kaikkonen? Nevahööd. Tokmanni-äijän nimi on Kakkonen eli persläpi. Ja naama sekä mielipiteet samaa luokkaa.
Marinin hallitus oli paras oman elämäni aikana ja olen syntynyt 1987. Huvittavaa kun nykyhallituksen aikanakin "mutku marini ja vassarit"
Leikkauskohteita löytyy vielä vaikka kuinka paljon valtion maksamista vastikkeettomista tuista. Nyt on saksiminen vasta alussa.
Suomella ei missään olosuhteissa ole varaa elättää työtä tekemättömiä ihmisiä vaan kaikki on saatava mukaan talkoisiin talouden kohentamiseksi. Paisunutta julkista sektoria on syytä pätkiä ankaralla kädellä, esim. lääkäripalveluita voidaan ulkoistaa yksityiselle sektorille potilaiden itsensä maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Marinin hallitus oli paras oman elämäni aikana ja olen syntynyt 1987. Huvittavaa kun nykyhallituksen aikanakin "mutku marini ja vassarit"
Myös minun, ja olen syntynyt 1971.
Vierailija kirjoitti:
Sossut ja vasemmisto voi näyttää meille ne rahapuut joissa rahat kasvavat.
Miksi? Kyllä teidän pitää ihan itse tehdä duuninne, perspällit. Vaikka vaikeaa onkin 14 vuoden mt-saikun/työttömyyden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyösti Kaikkonen? Nevahööd. Tokmanni-äijän nimi on Kakkonen eli persläpi. Ja naama sekä mielipiteet samaa luokkaa.
Sanoo sosiaalipummi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutku korona
siksi piti rikkoa perustuslakia ja laittaa uusimaa kiinni, ja aiheuttaa MaRa-sektorin konkurssit pakottamalla ravintolatoiminta ongelmiin (liiketoiminta seis, kulut jäivät)
kaksi tuhoisaa hallintoa peräkkäin on nyt tuhonnut kaiken Suomessa, joko nämä kaikki saadaan telkien taa?
T. Iigor
Nalle pääministeriksi ja Kakkonen valtionvarainministeriksi. Siinä on parhaat"lääkärit" jotka saavat Suomen talouden elpymään vielä kuolinkorinoistaan, joihin Sannan hallitus sen ajoi.
Jäbällä melkoiset traumat koronasta 5 vuotta jälkikäteenkin. Menisit juttelemaan jonnekin mielenterveysneuvojalle.