Siis nämä apteekin tiskillä tarinoijat!
Ihmisiä seisoo jonossa, ja henkilön lääkkeet ovat jo pussissa, mutta henkilö puhuu ja puhuu, yleensä vaivoistaan. Myös ihan arkisista asioista olen kuullut juttelua.
Ei se farmaseutti ole mikään seuraneiti tai -herra! Siellä jonossa voi olla ihmisiä, joille on vaivalloista odottaa, tai kotona odottaa hoidettava.
Joten jutellaan jonkun muun kanssa, kiitos.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä boomerit taas vauhdissa.
Ja taas tämä boomerijankuttaja. Ei taida löytyä muita sanoja, tuo alkaa olla jo niin loppuunkulunutta. Terv. melkein boomeri mutta vähän puuttuu.
Onpa täällä kireätä porukkaa. Olivatkohon nuo pyhät vähän liian rankkoja? Kyllä, olen boomeri. Juttelen ihmisille, ei ole kiirettä, maksan usein käteisellä, kirjoitan kortteja ja jopa kirjeitä ihan omalla käsialalla, piirtelen niihin joskus jotain, pidän eläviä kontakteja useiden eri maiden ihmisten kanssa, olen asunut eri maissa ja puhun monia kieliä ja opiskelen niitä lisää. (joskus harrastan pitkiä lauseita, opin niitä M.Prostin kirjoista) Ja ehdin vielä työni ohessa harrastaa monia asioita, ulkoilla, opiskella ja jonottaa rauhallisena kaupoissa ja vieläpä apteekissa. Rauhallista päivää kaikille! Ja tätä ei ole pakko lukea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoivia senioreita on jokainen kaupunki ja kyläpahanen pullollaan. Herää siis kysymys: miksi he eivät tarinoi keskenään?
Mahdollinen vastaus: he haluavat vain puhua, eivät kuunnella. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen ja keskustelu kun tuo mukanaan sen ikävän velvollisuuden kuunnella myös toisen tarinoita. Itsekkäitä ovat siis.
Allekirjoitan 100%. Itse en siedä alkuunkaan mitään monologia käyviä ääliöitä, joten teen sellaisten kohdalla hyvin selväksi, etten todellakaan ala kuunnella jotakin ikuisuuksia kestävää tarinointia
Eihän nuorempi porukka osaa edes puhua keskenään eikä kenellekään. Joka paikassahan he tuijottelevat omaa kännykkäänsä ja näyttävät korkeintaan kavereilleen jotain sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Apteekit voivat palkata seuran pitäjän sinne johonkin nurkkaukseen, missä voidaan turista keskenään. Ymmärrän tämän kärsimättömyyden, jos ollaan jonossa, mutta se toinen puoli, että niillä vanhuksilla ei ole ehkä ketään kenen kanssa jutella. Tulisi yksi työpaikka lisää yhteen apteekkiin ympäri apteekkeja.
Ei kai apteekki ole mikään seurahuone, vaan lääkkeiden ostopaikka.
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä kireätä porukkaa. Olivatkohon nuo pyhät vähän liian rankkoja? Kyllä, olen boomeri. Juttelen ihmisille, ei ole kiirettä, maksan usein käteisellä, kirjoitan kortteja ja jopa kirjeitä ihan omalla käsialalla, piirtelen niihin joskus jotain, pidän eläviä kontakteja useiden eri maiden ihmisten kanssa, olen asunut eri maissa ja puhun monia kieliä ja opiskelen niitä lisää. (joskus harrastan pitkiä lauseita, opin niitä M.Prostin kirjoista) Ja ehdin vielä työni ohessa harrastaa monia asioita, ulkoilla, opiskella ja jonottaa rauhallisena kaupoissa ja vieläpä apteekissa. Rauhallista päivää kaikille! Ja tätä ei ole pakko lukea!
Mahtavaa, että rakastat itseäsi ja elämääsi.
Mutta tiedätkö mitä? Ihan pikkuisen voisit vielä ajatella toisen ihmisen asemaan asettumista.
Korttien kirjoittamiset ja käteismaksut ei ole keneltäkään pois, ja ylläpitävät tärkeää järjestelmää. Ne eivät kuitenkaan ole järkevä peruste ruuhkauttaa kiireistä apteekkia. Siinä kärsii apteekki ja asiakkaat. Ja kun apteekki kärsii, niin se kärsimys valuu sieltäkin asiakkaille. Ja ne apteekin työntekijät tietysti.
Sen kerran kun pääsen jonkun kanssa keskustelemaan lääkkeistä, keskustelen niin pitkään kun parhaaksi näen.
Älkää tuomitko. Ette voi koskaan tietää milloin olette itse avun tarpeessa.
Minä puhun apteekkarille, mutta vain silloin kun apteekissa ei ole muita asiakkaita kuulemassa. Joudun tilaamaan erikoiskorvattavaa syöpälääkettäni aina kuukauden annoksen etukäteen, ja laskemme seuraavan ajankohdan yhdessä. Lääke on uusi, eikä sen kaikkia haittavaikutuksia ole raportoitu. Niistä keskusteleminen lisää myös apteekkarin ammattitaitoa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus aikoinaan olin asiakaspalvelutöissä, jossa joskus joku jäi jaarittelemaan ummet lammet. Siihen aikaan oli vielä lankapuhelimet, ja olimme sopineet työkaverin kanssa, kun huomaamme toisella jaarittelijan, soitamme tämän työkaverin puhelimeen. Jaarittelija lähti, kun nosti luurin että "on pakko tähän vastata" -tyylillä.
Tätä tapaa käytettiin paljon pankeissa, kun vielä oli kassapalvelut sekä eri virastoissa. Olin kaupungilla töissäja työkaverini tuli aina sanomaan minulle, että soitatko minulle 5 minuutin kuluttua, jollen pääse tietystä asiakkaasta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Sen kerran kun pääsen jonkun kanssa keskustelemaan lääkkeistä, keskustelen niin pitkään kun parhaaksi näen.
Miksi haluat keskustella lääkkeistä? Siellä lääkepakkauksessa on kaikki tieto mitä tarvitset. Lääkärin on pitänyt jo lääkettä määrätessä kertoa sinulle, mihin sairauteen lääke on määrätty. Tilaa säännöllisesti aika lääkäriin, joka labrakokeiden kautta katsoo, että lääkitys on yhä sopiva.
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoivia senioreita on jokainen kaupunki ja kyläpahanen pullollaan. Herää siis kysymys: miksi he eivät tarinoi keskenään?
Mahdollinen vastaus: he haluavat vain puhua, eivät kuunnella. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen ja keskustelu kun tuo mukanaan sen ikävän velvollisuuden kuunnella myös toisen tarinoita. Itsekkäitä ovat siis.
Kerran bussissa joku mummo alkoi jutella kanssani. En olisi välittänyt jutella, mutta kuuntelin kohteliaasti. Jossain kohtaa päätin sitten vähän osallistua keskusteluun ja kommentoin jotain, mutta mummo ei kuunnellut yhtään. Hänelle oli tärkeintä pajattaa omaa tarinaansa, vastavuoroisuus olisi ollut liikaa selvästi. Jos kuuntelisi muittenkin juttuja, niin joku saattaisi jaksaakin olla seurana, mutta kuka haluaa vain nyökkäillä ja kuunnella jotain taukoamatonta puhetta?
Syön voimakkaita tabuja ja käytän kipulaastareita joille on määrätty iterointiväli, esim 50 kpl rasian saan ostaa kun edellisestä ostopäivästä kulunut 45 päivää. Näitä lääkkeitä ei edes ole aina varastossa vaan tilaavat tukusta tarpeen mukaan. Kun alkaa pohja paistaa lääkepakkauksista lähetän sähköpostin apteekkin ja pyydän varmistamaan sähköpostilla että niitä löytyy kun tulen hakemaan heidän ilmoittamana päivämääränä että saavat ne luovuttaa.
En mene apteekkiin juttelemaan että "milloin saan ostaa" "onko hyllyssä" tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoivia senioreita on jokainen kaupunki ja kyläpahanen pullollaan. Herää siis kysymys: miksi he eivät tarinoi keskenään?
Mahdollinen vastaus: he haluavat vain puhua, eivät kuunnella. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen ja keskustelu kun tuo mukanaan sen ikävän velvollisuuden kuunnella myös toisen tarinoita. Itsekkäitä ovat siis.
Kerran bussissa joku mummo alkoi jutella kanssani. En olisi välittänyt jutella, mutta kuuntelin kohteliaasti. Jossain kohtaa päätin sitten vähän osallistua keskusteluun ja kommentoin jotain, mutta mummo ei kuunnellut yhtään. Hänelle oli tärkeintä pajattaa omaa tarinaansa, vastavuoroisuus olisi ollut liikaa selvästi. Jos kuuntelisi muittenkin juttuja, niin joku saattaisi jaksaakin olla seurana, mutta kuka haluaa vain nyökkäillä ja kuunnella jotain taukoamatonta puhetta?
Minäkin tiedän mummon, joka pajattaa mutta ei kuuntele. Hän on ihan kiltti, mutta puhuu vaikka 45 min. (Sitä kauempaa en ole häntä yhteen menoon kuunnellut).
En ymmärrä ihmisiä, jotka puhuvat vain vaivoistaan, kai kaikilla elämässä on muutakin.
Tuttavapiirissä on pari sellaista henkilöä, ei ole kiva kuunnella puhelimessa tällaista stooria, usein sama moneen kertaan kuultu.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Kai se jokin sairaus on puhua, mutta ei kuunnella.