4pv yömatkalle, 2kk vauva jäisi kotiin?
Hei,
Kaipaisin kokemuksia, mielipiteitä tilanteeseeni. Minulla olisi ainutlaatuinen mahdollisuus lähteä tammikuussa ulkomaan työmatkalle (4 yötä) , joka on urani kannalta merkityksellinen. Pomo tietää että olen vanhempainvapaalla, mutta tarjosi mahdollisuutta lähteä reissuun, koska se tosiaan on urakehitykseni kannalta tärkeä reissu. Pakko ei ole lähteä, mutta tietysti mieli tekisi kovasti. Puoliso olisi kotona ja hoitaisi vauvaa.
Mutta kysymys kuuluu siis, millaisia kokemuksia on vastaavasta? Tuntuu toisaalta hurjalta, kun vauva olisi silloin vasta nippa nappa 2kk ja rintaruokinnalla ollut toistaiseksi. Voin lypsää maitoa etukäteen reilusti ja korviketta tietysti jos tarve iskee. Pärjääkö vauva noin monta yötä ilman äitiään, ja mitä muut tekisitte tilanteessani? Puoliso kannustaa lähtemään.
Kommentit (205)
Minun vastasyntyneeni oli sairaalassa teho-osastolla 1,5 kk eikä voinut millään tietää, kuka hänen luonaan kävijöistä oli äiti. Silti hän on aina ollut hyvin kiintynyt minuun, jopa nyt aikuisena,
On kuulemma lääkärin mukaan ihan normaalia, että joillakin maitoa voi tulla vielä vuosiakin imettämisen lopettamisen jälkeen. Ja kun olen asiasta puhunut, niin on ollut muillakin tuttavapiirissä samaa eli ei ole niin tavattoman harvinaista, mitä itsekin luulin. Näistä ei vain puhuta yhtään missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Imetys kärsinee, vaikka pumppaat. Palaako enää rinnalle? Tukokset/tulehdus?
Mitä matkalla voi olla niin tärkeää uralle? Vauva ja puoliso mukaan? En lähtisi noin moneksi yöksi. Eikö vuoden päästä pääse?
Kysytkö tätä samaa tuoreelta isältä?
Moniko tuore isä imettää tai on synnyttänyt vauvan? Edelleen ihan pieni promille.
Vauvat ovat kovin erilaisia. Joku sietää epämukavuutta hyvin, toinen kärsii pienistä muutoksista aivan kohtuuttomasti. Kyse on temperamenttieroista ja geeneistä.
Siksi on mahdotonta antaa yleispätevää ohjetta siitä, kuinka pitkiä eroja vauvat kestää. Se, että joku sanoo, ettei saanut traumoja vauvana, jos oli äidistä erossa, ei päde sinun lapseen. Neljää päivää on vauvalle todella pitkä aika, jos miettii, että on ollut maailmassa vasta 60 päivää. Koska on hankala tietää etukäteen, millaisen erossa olon sinun lapsi kestää ilman, että se ylittää vauvan sietokyvyn, niin siitä syystä en itse lähtisi. En haluaisi ottaa riskiä ja leikkiä lapsen mielenterveydellä.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä yhtään ihmettele miten syntyvyys laskee ja nuoria naisia ei äitiys kiinnosta kun asenteet mitä äiti saa tehdä ja mitä ei ovat yhä jostain 50-luvulta.
Vaikka miten toivoisi, niin valitettavasti raskaus, imetys ja pikkuvauva-aika eivät kohtele aivan tasa-arvoisesti äitiä ja isää. Symbioosi synnyttäneen äidin ja vauvan välillä on voimakas ja siihen on biologis-hormonaaliset perussyyt. Isä/muu hoivaaja voi tehdä paljon, mutta äiti on silti vauvalle avainasemassa ensimmäiset kuukaudet.
En suosittelisi koskaan äidille neljän päivän eroa noin pienestä vauvasta. Luultavasti olisi kärsimystä myös äidille itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että työnantaja ottaa edes yhteyttä kk ikäisen vauvan äitiin tuolla ajatuksella.
Niinpä, hirviö työnantaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä yhtään ihmettele miten syntyvyys laskee ja nuoria naisia ei äitiys kiinnosta kun asenteet mitä äiti saa tehdä ja mitä ei ovat yhä jostain 50-luvulta.
Vaikka miten toivoisi, niin valitettavasti raskaus, imetys ja pikkuvauva-aika eivät kohtele aivan tasa-arvoisesti äitiä ja isää. Symbioosi synnyttäneen äidin ja vauvan välillä on voimakas ja siihen on biologis-hormonaaliset perussyyt. Isä/muu hoivaaja voi tehdä paljon, mutta äiti on silti vauvalle avainasemassa ensimmäiset kuukaudet.
En suosittelisi koskaan äidille neljän päivän eroa noin pienestä vauvasta. Luultavasti olisi kärsimystä myös äidille itselleen.
Veikkaan että äidille se olisi ihana loma että jaksaa taas intensiivistä lapsen kanssa oloa. Kyllä isäkin voi olla lapselle äärimmäisen läheinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Imetys kärsinee, vaikka pumppaat. Palaako enää rinnalle? Tukokset/tulehdus?
Mitä matkalla voi olla niin tärkeää uralle? Vauva ja puoliso mukaan? En lähtisi noin moneksi yöksi. Eikö vuoden päästä pääse?
Kysytkö tätä samaa tuoreelta isältä?
Moniko tuore isä imettää tai on synnyttänyt vauvan? Edelleen ihan pieni promille.
Täh? Mitä sä selität?
Vierailija kirjoitti:
Ei se biologia siitä miksikään muutu. Enemmän ihmettelen sitä, miksi naiset itse yrittävät vähätellä äitiyttä. Isällä ei ole rintoja, joilla imettää, joten eiköhän mennä luonnon mukaan ja anneta vauvalle se paras eli vahva äidin läsnäolo.
Mulla oli siitä jännä biologia pienen vauvan äitinä että biologialtani tarvitsin UNTA ja henkiselle hyvinvoinnille oma aikakin teki terää. Miehelläni oli siitä jännä biologia että hän kykeni lämmittämään vauvalle korviketta omalla vuorollaan. Jännä. Vauva sai SEKÄ rintamaitoa ETTÄ äiti sai unta ja omaa aikaa. Jännä.
Täytyi olla jotenkin paha ja kiero äiti.
Äläpä vedä keskustelua normaaliin vanhemmuuden jakamiseen. Nyt puhutaan 4 vrkn erosta äidin ja 2 kkn ikäisen vauvan välillä. Valovuoden ero.
Vierailija kirjoitti:
Ei se biologia siitä miksikään muutu. Enemmän ihmettelen sitä, miksi naiset itse yrittävät vähätellä äitiyttä. Isällä ei ole rintoja, joilla imettää, joten eiköhän mennä luonnon mukaan ja anneta vauvalle se paras eli vahva äidin läsnäolo.
Mulla oli siitä jännä biologia pienen vauvan äitinä että biologialtani tarvitsin UNTA ja henkiselle hyvinvoinnille oma aikakin teki terää. Miehelläni oli siitä jännä biologia että hän kykeni lämmittämään vauvalle korviketta omalla vuorollaan. Jännä. Vauva sai SEKÄ rintamaitoa ETTÄ äiti sai unta ja omaa aikaa. Jännä.
Täytyi olla jotenkin paha ja kiero äiti.
Jos on 4 vrk erossa 2 kk ikäisestä vauvastaan, voivat unet jäädä vähiin, kun maito pakkautuu rintoihin. Nyt ei puhuta mistään yön yli nukkumisesta toisessa huoneessa, vaan monen vuorokauden erosta.
En jättäisi vauvaa pääkonttorin ja johtoportaan näkemisen takia.
Kun nyt kirjoitetaan siitä, miten 2 kk ikäinen vauva kestää eroa äidistä, niin muistutan, että 60-luvun alussa äitiysloman pituus kesti 2 kk vauvan syntymän jälkeem. Äidit menivät töihin normaaliin tapaan, kun vauva oli 2 kuukauden ikäinen. Tietenkin työpäivä on vain noin 8 tuntia, mutta siihen aikaan se oli normaalia.
Toinen asia on, että jotkut vauvat eivät halua maitoa pullosta. Mutta tämä ei päde kaikkiin vauvoihin. Varmaan se ei ole ongelma, jos äiti ei ole saatavilla ja nälkä on kova.
Jos tietää, että isä ja vauva pärjäävät keskenään, niin miksi et lähtisi?
Toisaalta on hyvä, jos on vielä joku tukihenkilö sen varalta, että isälle sattuu jotain.

Oli puhe neljän yön reissusta, siihen vielä meno- ja paluupäivät. Melkein viikon matka. Vauva on tuossa vaiheessa vielä ihan symbioosissa äitinsä kanssa. Velat ei tätä ilmeisesti ymmärrä.
Et tietenkään lähde. Vauva on nyt ykkösjuttu. Ajattele itseäsi myöhemmmin. Vauvasi tarvitsee sinua.
Nykyajan itsekeskeinen ajattelu on kammottavaa. Minä! Minä! Minä!
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt kirjoitetaan siitä, miten 2 kk ikäinen vauva kestää eroa äidistä, niin muistutan, että 60-luvun alussa äitiysloman pituus kesti 2 kk vauvan syntymän jälkeem. Äidit menivät töihin normaaliin tapaan, kun vauva oli 2 kuukauden ikäinen. Tietenkin työpäivä on vain noin 8 tuntia, mutta siihen aikaan se oli normaalia.
Toinen asia on, että jotkut vauvat eivät halua maitoa pullosta. Mutta tämä ei päde kaikkiin vauvoihin. Varmaan se ei ole ongelma, jos äiti ei ole saatavilla ja nälkä on kova.
Jos tietää, että isä ja vauva pärjäävät keskenään, niin miksi et lähtisi?
Toisaalta on hyvä, jos on vielä joku tukihenkilö sen varalta, että isälle sattuu jotain.
8h poissaolo on ihan eri asia kuin melkein viikon katoaminen vauvalta.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään lähde. Vauva on nyt ykkösjuttu. Ajattele itseäsi myöhemmmin. Vauvasi tarvitsee sinua.
Nykyajan itsekeskeinen ajattelu on kammottavaa. Minä! Minä! Minä!
- urakehityshän on koko perheen hyväksi. En itse olisi pystynyt tuollaiseen, mutta minun urakehitykseni tyssäsikin siihen kun sain vauvan. Niinkin voi käydä.
Tämän reissun vauva pärjää kyllä... Mutta mitä tämä reissu tuo tullessaan?
Kuinka paljon urakehitys vie sua pois perheen luota jatkossa? Ehkä sitä olisi hyvä miettiä nyt viimeistään. Miten sulla on aikaa lapselle myöhemmin?
Kaikenlaisia pohdittavia nyt ja on yksi vaihtoehto lapsen kannalta.
Muistan kun olin jossain vauvapiirissä 90-luvulla ja yksi äideistä kysyi terveydenhoitajalta, voiko vauvan jättää viikoksi isovanhempien hoitoon, koska hänellä ja miehellä olisi tilaisuus lähteä uökomaille. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä että kyllä voi, jos tietää, että isovanhemmat pärjäävät vauvan kanssa.
Mikä se sellainen maa on joka sammuttaa äidinvaiston :D Aika heppoinen vaisto jos yksi matka sen suhauttaa pois