Lempeä kasvattaja vastaa kysymyksiin

Minulle on tärkeää, että lapset saavat paljon läheisyyttä, syliä, kannustusta, tukea ja ymmärrystä, sopivassa määrin kuitenkin omaa tilaa ja itsenäisyyttä. Perheessämme on kyllä säännöt, joista ei jousteta missään tilanteessa, muuten yritän olla rento, rakastava ja keskusteleva äiti. Ruumiillista kuritusta en hyväksy. En myöskään lapsen nolaamista, alistamista tms.

ap

tämä on ollut tiukka sääntö lapsille pienestä saakka, eikä meillä ruoka- tai juomavahinkoja ruokapöydän ulkopuolella ole siksi sattunut. Jos lapseni kaataisi mehun sohvalle, tilanteen ratkaisisin sen mukaan olettaisinko sen olleen vahinko vai tahallinen teko. Ensin tietysti hakisin sen paikkoja suttaavan taaperon pois pahan teosta ja sen jälkeen jututtaisin molempia. Yhdessä siivottaisiin sotkut.

ap

yrittäisin ennaltaehkäistä. Paljon kahdenkeskistä tekemistä esikoisen kanssa kun vauva nukkuu tai isän kanssa. Puhuisin paljon pikkusisaruksesta tyyliin " katsos mitä ihana xxxx on. Se on sinun oma pikkuveljesi. Ei monella olekaan noin ihanaa pikkuveljeä. Se on ihan pieni vielä, eikä se osaa vielä niitä asiota mitä sinä osaat. Sinä voit opettaa paljon pikkuiselle ja se ihailee ja rakastaa sinua."

Yrittäisin vahvistaa sisarusten välistä sidettä. En sulkea vauvaa pois, ihailla VAIN isoa, vaan auttaa esikoista ymmärtämään miten ihana ja ainutlaatuinen vauva on. silti, kokemuksesta tiedän, näitä tilanteita tulee ja tokihan esikoista täytyy torua. En kuitenkaan tekisi asiasta niiiin isoa numeroa. 3-vuotias haluaa välillä provosoida ja ärsyttää ja jos vanhempi antaa ymmärtää, että näin se onnistuu mitä helpoimmin, tilanne voi vain pahentua.

ap

en minä mikään kasvatusguru ole, eikä minulla ole ratkaisuja jokaisen perhetilanteeseen. Kaksosista minulla ei ole kokemusta, eikä myöskään SINUN lapsistasi. Erottaisin varmasti tappelevat lapset, istuttaisin sohvan reunalle ja kyselisin mistä riita alkoi. Mitä tuohon nyt sanoo, kun ei edes tiedä mistä on kyse. Selittäisin, että tässä talossa ei KUKAAN satuta KETÄÄN, IKINÄ.

ap

Vierailija:

yrittäisin ennaltaehkäistä. Paljon kahdenkeskistä tekemistä esikoisen kanssa kun vauva nukkuu tai isän kanssa. Puhuisin paljon pikkusisaruksesta tyyliin " katsos mitä ihana xxxx on. Se on sinun oma pikkuveljesi. Ei monella olekaan noin ihanaa pikkuveljeä. Se on ihan pieni vielä, eikä se osaa vielä niitä asiota mitä sinä osaat. Sinä voit opettaa paljon pikkuiselle ja se ihailee ja rakastaa sinua."

Yrittäisin vahvistaa sisarusten välistä sidettä. En sulkea vauvaa pois, ihailla VAIN isoa, vaan auttaa esikoista ymmärtämään miten ihana ja ainutlaatuinen vauva on. silti, kokemuksesta tiedän, näitä tilanteita tulee ja tokihan esikoista täytyy torua. En kuitenkaan tekisi asiasta niiiin isoa numeroa. 3-vuotias haluaa välillä provosoida ja ärsyttää ja jos vanhempi antaa ymmärtää, että näin se onnistuu mitä helpoimmin, tilanne voi vain pahentua.

ap

Meinaan itsekin pidän itseäni " lempeänä" kasvattajana, mutta siinä vaiheessa kun vauva näytti jo aika siniseltä, ei siinä kauheasti lempeältä enää tuntunut... Enkä osannut kovin kauniisti sille 3vuotiaalle siinä tilanteessa puhua.

tottakai se 3-vuotias siinä tilanteessa nostetaan pois vauvan päältä. Ei näihin viitsi vastata kun aletaan saivarrella ja tahallaan ymmärretään väärin.

ap

juuri silloin kun ne tapahtuvat :-) Esim. itsekin kyllä olen kovasti lempeitä kasvatusmenetelmiä opiskellut, pohtinut ja yrittänyt käyttää, mutta siinä vaiheessa kun ne kaksoset tosiaan olivat toistensa kimpussa hyvinkin tiukasti kynsin hampain (ihan kirjaimellisesti), kyllä minä ne aika kovakouraisesti ja vihaisesti irrotin toisistaan enkä tosiaankaan kovin lempeä osannut siinä tilanteessa olla.

Teoria on välillä kaukana käytännöstä...

Poikani on erittäin haastava 8-vuotias. Hän on älykäs ja mukava poika, mutta tuntuu usein hyvinkin rasittavalta... Esim. tänään hän kiusasi pikkuveljeään, ja kun käskin lopettamaan hän vain virnuili ja tokaisi ettei halua. Sanoin, että kiusaaminen on rumaa ja veikalle tulee paha mieli. Sanoin myös, että jos hän ei nyt lopeta (en siis huutanut) hän joutuu menemään nurkkaan kunnes rauhoittuu. Poika päätti ettei halua totella, joten nurkkaan mentiin. Jouduin väkisin pitämään häntä nurkassa, koska meinasi jatkuvasti juosta pois. Poika rimpuili ja huusi koko ajan, tätä kesti n. 15 min. Sanoin rauhalliseen sävyyn, että hän pääsee nurkasta pois heti kun rauhoittuu. Hyvän aikaa siinä sitten meni, mutta vihdoin lopetti. Sitten lyhyesti vaan sanoin, että jouduit nurkkaan koska kiusasit pikkuveljeä, niin ei saa tehdä. Sitten halittiin jne.

Ja tämä ei ollut tänään ainut tapaus, vaan tämä toistui parikin kertaa, tosin hieman lievempänä. Alan olla jo aika poikki... Tässä pitäisi kasvattaa kaksi muutakin, ja antaa heillekin huomiota.



Kerro miten jaksaa olla lempeä äiti???