"Jokaiselle löytyy joku" on valheellinen väite jolla luodaan turhaa toivoa

Vierailija kirjoitti:

Voi olla.

Hyvä näkökulma. Ollaan nyt seitsemän vuotta kuitenkin oltu yhdessä ja syöpähoidot käyty läpi.

Olen koko ajan ollut tukena. Että eiköhän se nyt mun kanssa pysy. Sen verran kiinteä suhde.

Mutta ehkä teilläkin on erinäisistä syistä. En niin katsoisi ikää näissä asioissa.

Meillä ei klikannut raha ainakaan meidän parisuhteessa, vaan meidän yhteiset arvot, elämäntyylit ja -tavat (kummatkin käydään salilla aktiivisesti), huumori, kommunikointitavat, tapa näyttää tunteita ja hoivaa toista kohtaan. Meillä on samat poliittiset näkemykset asioista ja muutenkin eletään hyvin samalla tavalla.

Olisi aika surullista valita kumppani sen takia, ja vielä huomattavasti vanhempi, koska luulee, ettei tietyssä iässä voi enää olla kriteereitä ja niistä pitäisi joustaa. Tai että nainen olisi vanhetessa jotenkin vähempiarvoisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no vain täysin typerys ottaa tuollaiset lauseet kirjaimellisesti. Eihän tietenkään absoluuttisesti voida taata kenellekään kumppania, ja kaikki tietävät, että osa jää ilman. Toisaalta harva on silti yksin koko elämäänsä, eli tuskin joku leskeksi jäänyt 70-vuotias kokee, ettei saanut ketään, jos hänellä kuitenkin on aiemmin ollut pitkä suhde, vaikka elämänsä viimeiset vuodet olisikin yksin.

Lähinnä tuo lause tarkoittaa, että suurimmalle osalle on täysin mahdollista löytää kumppani - ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Eli mahdollisuus on olemassa, ja todennäköisyys on sen puolella, että kumppani löytyy, koska valtaosa ihmisistä on elämänsä aikana parisuhteessa.

Se että valtaosa on ei lohduta heitä jotka ovat olleet yksin koko elämänsä ja ikää on sen verran että on eläkkeellä.

Minä saatan jäädä ilman ketään.

Olen jo hyväksynyt sen mahdollisuuden.

Persoonani on vain niin sellainen, että en muihin yhteyttä oikein saa.

En tiedä. Minun on vaikea enää kuvitella ketään lähelleni. Eikä ketään ole koskaan ollutkaan.

Yksinäisyydessä ja yksinolossa luonteeni ja ajatukseni, tunne-elämäni ovat muuttuneet.

Vaikea edes uskoa, että vuosi sitten kirjoitin vielä tietyllä tavalla. Vaikka taisipa sekin silloin olla esittämistä. Oikeasti olen vain tyhjä.

Oikeasti, aidosti. Ei ole mitään puhuttavaa. Ajateltavaa. Olen vain tyhjä.

En tiedä millainen olen. Kadotan itseni muiden seurassa, ja tuntuu kyllä, että ei minulla muutenkaan ole kauheasti persoonaa. Olen hävittänyt kaiken. En tiedä, olisiko toisin voinut käydä jos olisin kasvanut eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Itke. 🤣

Ikäänkuin et itse puhu täällä todella rumasti muista.

 

Täytyykö palstan naisia taas muistuttaa että täällä ei keskustele yksi mies, kun se aina tuntuu lähtevän sille raiteelle että joku yksi tulee perseilemään ketjuun ja ajatellaan että keskustellaan yhden ja saman palstan ainoan miehen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuules minä en ole se Jorma jonka kanssa olit epämieluisassa suhteessa, vaikka nyt harhoissasi tunnutkin niin kuvittelevan enkä juo alkoholia.

Ad hominem. En seukkaa luusedeiden kanssa.

Jos et ole sama kuin viestiketjun/väittelyn toinen osapuoli joka puolusteli juopotteluaan, vaan hyppäät ulkopuolisena mukaan, niin ilmoita siitä äläkä vedä herneitä nenään tyhjästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on ihan yleistä muutenkin että vähenee se ulkonäöstä huolehtiminen kun asema parisuhteessa on turvattu, makasi sohvalla tai ei. Se ns. riikinkukkoiluhan on vaan deittailuvaiheen heiniä kun pitää joku saada koukkuun.

 

Väärin. Jos oma elämäntyyli on itsestä huolehtiminen, ei se miksikään muutu, vaikka on parisuhteessa. Mutta tuossahan on yksi loistava syy miksi teidän suhteet eivät toimi tai ylipäätänsä ette niihin pääse - valehtelette ja esitätte olevanne jotain, mitä ette oikeasti ole.

Jos ja jos. Asia ei läheskään aina ole noin ja kyllä se vaan monella helposti lerpsahtaa se itsestään huolehtiminen suhteessa.

Silloin ei alunperinkään itsestä huolehtiminen ollut se oma elämäntapa, vaan esitettiin olevan jotain mitä ei oikeasti oltu.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä millainen olen. Kadotan itseni muiden seurassa, ja tuntuu kyllä, että ei minulla muutenkaan ole kauheasti persoonaa. Olen hävittänyt kaiken. En tiedä, olisiko toisin voinut käydä jos olisin kasvanut eri tavalla.

Saanko kysyä, miksi et tee sitä työtä, mikä pitäisi tehdä itsensä löytämiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei pidä olla puolisolleen joku vaan eikä kenenkään pidä katsella kumppania sillä ajatuksella kuhan nyt vaan löytyy joku.

Todellisuudessa tuo tyytyminen vain johonkin erityisesti miesten puolelta on yleisenpää kuin edes halutaan myöntää. 

Jos rakastaa toista, se ei ole tyytymistä, vaikka olisikin olemssa isotissisempi/kauniimpi/fiksumpi/tms nainen jossain päin maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla. Hyvä näkökulma. Ollaan nyt seitsemän vuotta kuitenkin oltu yhdessä ja syöpähoidot käyty läpi. Olen koko ajan ollut tukena. Että eiköhän se nyt mun kanssa pysy. Sen verran kiinteä suhde. Mutta ehkä teilläkin on erinäisistä syistä. En niin katsoisi ikää näissä asioissa.

 

Meillä ei klikannut raha ainakaan meidän parisuhteessa, vaan meidän yhteiset arvot, elämäntyylit ja -tavat (kummatkin käydään salilla aktiivisesti), huumori, kommunikointitavat, tapa näyttää tunteita ja hoivaa toista kohtaan. Meillä on samat poliittiset näkemykset asioista ja muutenkin eletään hyvin samalla tavalla. Olisi aika surullista valita kumppani sen takia, ja vielä huomattavasti vanhempi, koska luulee, ettei tietyssä iässä voi enää olla kriteereitä ja niistä pitäisi joustaa. Tai että nainen olisi vanhetessa jotenkin vähempiarvoisempi.

Olen vain huomannut olevani vähäarvoisempi. Ei todellakaan ole samaa vientiä.

Jos pitäisin kriteereitä kireämmällä,  niin yksin sitten olisin.

Sitä en halua. 

Olen ihan kivannäköinen. Itsetuntoni on siinä mielessä kohdallaan.  Ja nuoremmat miehetkin ovat olleet kiinnostuneita.  En vain halua mitään riskejä enää

Ehkä häviän tässä paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen hoikka sohvalla makaava mies joten haluaisin hoikan sohvalla makaavan naisen.

 

Kuten sanottu, sinusta viehättyvät suurimmaksi osaksi sellaiset naiset, jotka eivät pidä itsestään huolta. Se, että olet hoikka ei merkkaa sitä, että ansaitset hoikan naisen. Miesten on muutenkin helpompi pysyä hoikkina, koska heillä on enemmän lihasmassaa.

Miten niin en ansaitse hoikkaa naista? Nytkö se asia ei yhtäkkiä olekaan niin että mies saisi itseään vastaavan naisen?

Sä et ansaitse ketään. Sä voit haluta tietynlaisia naisia, mutta ei kenenkään tule alkaa sun kumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan kivannäköinen. Itsetuntoni on siinä mielessä kohdallaan. Ja nuoremmat miehetkin ovat olleet kiinnostuneita. En vain halua mitään riskejä enää

Jokaisessa parisuhteessa on samanlaiset riskit.

Vierailija kirjoitti:

Status-miehet pariutuu nuorena, normaaleille naisille alkaa vasta kolmekymppisenä kelpaamaan tavalliset miehet. Syrjäkylien pojat jäävät yksin. Kannattaa muistaa, että kommentoijat täällä ovat vanhoja, katkeria entisiä keski-ikäisiä naisia, jotka eivät nykyään kelpaa kenellekään. 

Tää teoria elää koko ajan. Senhän piti mennä  niin, että statusmiehet eli rikkaat ja komeat ei pariudu vaan juoksee kukasta kukkaan? Mutta nyt ne pariutuukin ekana?

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan kivannäköinen. Itsetuntoni on siinä mielessä kohdallaan. Ja nuoremmat miehetkin ovat olleet kiinnostuneita. En vain halua mitään riskejä enää

Eli otat huomattavasti vanhemman miehen, joka sitten kuolee huomattavasti aikaisemmin ja sitten jäät pitkäksi aikaa yksin? Eikö tuo ole isompi riski?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on ihan yleistä muutenkin että vähenee se ulkonäöstä huolehtiminen kun asema parisuhteessa on turvattu, makasi sohvalla tai ei. Se ns. riikinkukkoiluhan on vaan deittailuvaiheen heiniä kun pitää joku saada koukkuun.

 

Väärin. Jos oma elämäntyyli on itsestä huolehtiminen, ei se miksikään muutu, vaikka on parisuhteessa. Mutta tuossahan on yksi loistava syy miksi teidän suhteet eivät toimi tai ylipäätänsä ette niihin pääse - valehtelette ja esitätte olevanne jotain, mitä ette oikeasti ole.

Kyllä elämäntyylit muuttuu parisuhteessa. Kahden eri ihmisen eri tyyleistä muotoutuu yhteinen, toivottavasti molemmille sopiva elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivo ei koskaan ole turhaa.

Kyllä se alkaa olemaan jos ikä alkaa nelosella. Tässä iässä alkaa jo se syrjintä kokemattomia kohtaan olla jo melkoista.

Olisit toiminut aikaisemmin. Oma vikasi jos huomasit asian vasta nelikymppisenä.

Mistä tiedät ettei tuon nelikymppisen taustalla ole kolmisenkymmentä vuotta torjutuksi tulemista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivo ei koskaan ole turhaa.

Kyllä se alkaa olemaan jos ikä alkaa nelosella. Tässä iässä alkaa jo se syrjintä kokemattomia kohtaan olla jo melkoista.

Olisit toiminut aikaisemmin. Oma vikasi jos huomasit asian vasta nelikymppisenä.

Mistä tiedät ettei tuon nelikymppisen taustalla ole kolmisenkymmentä vuotta torjutuksi tulemista?

Miten vuosikymmenten määrä muuttaa sitä faktaa että ne on tuhlattu perse edellä puuhun kiipeämiseen, kun olisi voinut arvioida ja muuttaa omaa taktiikkaa viimeistään niiden ensimmäisten torjutuksi tulemisten jälkeen? Miten lähestyt ja missä tilanteessa, onko oma hygienia kunnossa, miksi lähestyt vain naisia joita ei selvästi kiinnosta jne..