Nyt se tapahtui. Minulla ei ole enää ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Te jotka sanotte, ettette tarvitse ystäviä. Kyllä niitä oikeasti tarvitsee. Kyllä se on kiva olla ihmisten kanssa. 

Toki, jos joku on täysin toksinen, sitten ei.

Mutta useimmiten ihmiset kieltävät tämän perustarpeen itseltään olla muiden kanssa. Vaikka sillä on vaikutuksia ihan fyysiseen terveyteen puhumattakaan mielenterveydestä.

Entisen elämäni ns. ystäviä luonnehtisin sanoilla myrkyllinen, petollinen, hyväksikäyttävä ja väkivaltainen.

Eipä sinänsä mitään yllättävää, kun päihdeporukoista oli aika lailla kyse. Näissä porukoissa päihteet ovat yleensä se yhdistävä tekijä, eivätkä henkilöiden väliset kemiat. Suurin osa ei pitänyt toisistaan lainkaan, mutta esitti sitä tarvittaessa, jos jotenkin voisi hyötyä jostain toisesta. 

Tällaiset ihmiset on syytä poistaa kokonaan elämästä, jos sen joskus haluaa saada kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Tiesin jo oikeastaan monta vuotta, että joku päivä ei oikeasti ole ystävää ja varsinkaa tuota viimeista, koska en ollut tyytyväinen ystävyys suhteeseen. Silti tuntuu ankealta.

Ap

MIkä siis tuntuu ankealta? Et voi enää komennella ketään, et vaatia asioita, joihin perhe ei suostu, ei kiukutella asioistasi?

Aika outoa, että ystävyys päätetään kuin parisuhde yhteisestä päätöksestä.  Minulla ystävyyssuhteet on vaan kuihtunut vuosien saatossa kun ei ole pidetty yhteyttä.  Mutta ne voi syttyä hetkessä henkiin, jos taas kohdataan ja jutellaan. Koskaan en ole sopinnut ystävyyden päättämisestä kenenkään kanssa.

Mutta olen pahoillani että sinulle kävi noin.

Ystävyys on täysin vapaaehtoista ja siksi pitää olla jotain annettavaa toiselle, miuten se hiipuu. Toki se, mitä kukin haluaa ystävältä, vaihtelee. Mä esim haluan hyvän huumorintajun ja sellaista mutkatonta yhdessäoloa ilman draamaa, ja että on kyky puhua välillä myös vakavammista aiheista, tai vaikka politiikasta. Tarjoan saman takaisin. 

Olisi kiinnostava tietää mitä ap ja muut ketjun ystävättömät tarjoavat muille vs odottavat vastineeksi. Täsmääkö ne?

Mä olen tyytyväinen lähimpien ihmisieni kanssa. Ystävyydet ovat vaivalloisia ja rasittavia.

Pyrin samaan. En jaksa enää ihmisiä.

-väsynytsairaanhoitaja

Mulla vähän sama.a.

Muuttelin paljon ja uusien ystävien löytäminen oli vaikeaa. Vanhat tippuili pois yksi toisensa perään. Ikää on jo 60v joten en älynnyt Facebookin hyötyjä aikanaan.

Käyn yksin tai lasten kanssa elokuvissa, teatterissa, kahvilla, teatterissa.

Teen myös työt kotoa käsin joten työkavereitakin näen harvoin.

Pitäis varmaan hankkia koira.

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän ap tai muut toivoisivat ystävältä?

Paras olisi, että asuisi lähellä ettei julkisiin menisi rahaa. Ystävä olisi asiallinen, mukava ja hauskaa seuraa, jonka kanssa olisi helppo jutella

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka sanotte, ettette tarvitse ystäviä. Kyllä niitä oikeasti tarvitsee. Kyllä se on kiva olla ihmisten kanssa. 

Toki, jos joku on täysin toksinen, sitten ei.

Mutta useimmiten ihmiset kieltävät tämän perustarpeen itseltään olla muiden kanssa. Vaikka sillä on vaikutuksia ihan fyysiseen terveyteen puhumattakaan mielenterveydestä.

Lapsena oli ystäviä. Sittemmin muutettu eri puolille Suomea ja aikuistuttu.

Ideana ystävyys on loistava asia. Käytännössä aikuisuudessa se ei kuitenkaan toimi. Pitää olla samanlainen elämäntilanne.

Ei ihan noin. Elämäntilanteet muuttuvat ja tuolla ajatuksella ystävät putoavat kyydistä.

Kun elämänarvot ja periaatteet kohtaa niin ystävyys on yleensä pitkäaikaista ja kestää elämän ellei tule jotain ihan odottamatonta. Ns kevyet kaverisuhteet perustuu elämäntilanteeseen esim ystävystytään lapsiperheenä perhekahvilassa, mutta kun lapset kasvaa niin mitään yhteistä ei olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, et ole yksin. Olen samassa tilanteessa. Päätin jättää yksipuoliset ystävyyssuhteet taakseni. Onneksi olen introvertti ja tottunut yksinoloon, mutta välillä kaipaan seuraa, kun kumppaniakaan ei ole. Parempi kuitenkin yksin kuin huonossa seurassa. Ystävyyden täytyy olla vastavuoroista.

N31

Mukava kuulla, etten ole yksin. Olen myös introvertti ja pidän myös yksinolosta

Ap

Oletko vinkupiippimies?

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole ystäviä mullakaan, ei ole koskaan ollut. Kavereita oli koulu- ja opiskeluaikana, muttei ketään, jota olisi voinut ystäväksi kutsua. Enää ei ole kavereitakaan. 

Lemmikit ovat parhaat ystäväni. Ilman niitä olisin todella yksinäinen, kun työkin on yksinäistä kotoa käsin tehtävää. Ihan hyvin tähän on tottunut, mutta joskus kaipaa ihan vain viestittelykaveria, jotain, jolle voisi laittaa, jos tulee joku hassu juttu jossain vastaan tai tekee mieli vaan vaihtaa arkiset kuulumiset. Sen syvempää ystävyyttä en välttämättä enää edes jaksaisi ylläpitää, eikä olisi oikein mahdollisuuksia yhteiseen tekemiseenkään, kun en autottomana pääse kulkemaan kovin hyvin ja rahat on kroonisesti vähissä, eikä mihinkään maksulliseen toimintaan siksi kykene osallistumaan. 

Ymmärrän hyvin. Minullakin on lemmikkejä ja ne hyvin korvaa ihmiset ja ovat todella tärkeitä minulle.

Ap

Ei ystävyydet ole hankalia ellei niistä joku tee sellaisia. Pitää ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa jotka ei rasita tai vaikeile, ja olla itsekin helppo. Helppo= ei pitkävihainen, katellinen, katkera tai tuomitseva.Toki suomessa sellaisia on vaikeampi löytää, mutta on niitä!

Vierailija kirjoitti:

Te jotka sanotte, ettette tarvitse ystäviä. Kyllä niitä oikeasti tarvitsee. Kyllä se on kiva olla ihmisten kanssa. 

Toki, jos joku on täysin toksinen, sitten ei.

Mutta useimmiten ihmiset kieltävät tämän perustarpeen itseltään olla muiden kanssa. Vaikka sillä on vaikutuksia ihan fyysiseen terveyteen puhumattakaan mielenterveydestä.

Ei tarvitse ainakaan pettyä, kun ei ole ystäviä ja osa ihan oikeasti viihtyy yksin. Meitä on kuitenkin moneen junaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aina voi hokea miehille mä haluan olla vaan kaveria, ehkä sieltä joku luuseri tarttuu matkaan

Oletko katkera jostakin? Jotkut naiset voivat olla oppineet varovaisiksi ja haluavat rauhassa tutustua ennen kuin hyppäävät johonkin epämääräisiin hyväksikäyttösuhteisiin, jos sulla semmoinen edes oli mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiesin jo oikeastaan monta vuotta, että joku päivä ei oikeasti ole ystävää ja varsinkaa tuota viimeista, koska en ollut tyytyväinen ystävyys suhteeseen. Silti tuntuu ankealta.

Ap

MIkä siis tuntuu ankealta? Et voi enää komennella ketään, et vaatia asioita, joihin perhe ei suostu, ei kiukutella asioistasi?

Ei mitään noista. Tunnettiin yli 5v ja kerkesi kuitenkin kiintyä ystävään ja tottui, että hän on elämässäni. Nyt kun ei enää ole olo on omituinen.

Ap

Mielenkiintoinen kommentti "ettei ystävyyttä ole järkeä jatkaa, kun ei ikinä tapaamisetkaan onnistuneet." 

Kuinka usein mielestäsi ystävien pitää tavata, että ystävyyttä kannattaa jatkaa. Minä olen tavannut yhtä ystävääni viimeksi kesällä. Sitä ennen oli kahden vuoden tauko ihan matkan ja muun elämän takia.

Ystävät voi etääntyä, mutta en ihan ymmärrä tuollaista ehdottomuutta.

Ei minulla ole ollut ystäviä 25 vuoteen. Vanhemmat hylkäsi kun olin 8 vuotias. Asuin lastenkodissa suurimman osan nuoruudesta ja armeijan jälkeen oikeastaan kaikki kaverit katosi.

Vierailija kirjoitti:

Aika outoa, että ystävyys päätetään kuin parisuhde yhteisestä päätöksestä.  Minulla ystävyyssuhteet on vaan kuihtunut vuosien saatossa kun ei ole pidetty yhteyttä.  Mutta ne voi syttyä hetkessä henkiin, jos taas kohdataan ja jutellaan. Koskaan en ole sopinnut ystävyyden päättämisestä kenenkään kanssa.

Mutta olen pahoillani että sinulle kävi noin.

Itsestäni tuntui, ettei ystävyydessä ollut enää järkeä. Ei nähty koskaan ja hänellä viesteihin vastaaminen kesti. En jaksanut odotella enää ja tuntui, ettei hänellä ole kauheasti kiinnostusta viestitellä. Sen takia ehdotin, ettei enää viestiteltäisi ja hän oli samaa mieltä ja toivotettiin hyvät jatkot. Useat ihmiset vain ghoustaa, eikä kerro syitä. Itse kuitenkaan, niin en halunnut tehdä.

Ap

En ole nähnyt ystävääni vuosikausiin mutta emme ota siitä paineita. Välillä viestitellään ja soitellaan. Ei ystävyys vaadi tapaamista.