Asiantuntijat: tyttöhallituksen sote-uudistus on täysin läpimätä
Raportissa ehdotetaan hyvinvointialueiden määrän vähentämistä 6-11 alueeseen, koska suuremmat ja taloudellisesti vakaat alueet voisivat tuottaa palveluja tehokkaammin. Nykyisin hyvinvointialueita on 21 sekä Helsinki ja Ahvenanmaa.
Raportissa todetaan, että 500 000-900 000 asukkaan väestöpohja voisi olla toimiva. Vain kolme nykyistä hyvinvointialuetta mahtuu tähän raamiin. Pienempien alueiden, kuten Keski-Pohjanmaan ja Kainuun asukasmäärät jäävät reippaasti rajan alle.
Pienempi määrä sote-alueita ei ole uusi ehdotus. Asiantuntijat ovat suosittaneet vähemmän alueita koko pitkän ja puuduttavan sote-taipaleen ajan, mutta päättäjät ovat poliittisista syistä päätyneet kerta toisensa jälkeen muuhun.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä mutta Sipilän hallitus aloitti Soten.
Paitsi että Krista Kiuru sai sen torpattua ja sai seuraavassa hallituksessa runnottua tilalle oman mallinsa, joka on siis täysi susi.
En kyllä usko että yksikään hallitus olisi saanut kertalaakista aikaan heti toimivan systeemin, kun kyseessä on näin laaja ja monitahoinen kokonaisuus. Jostakin se on aloitettava ja sitten tehtävä muutoksia tarpeen mukaan. Tätä asiaahan oli väännetty 10-15 vuotta useamman hallituksen voimin ilman tulosta. Tilanne olisi nyt aivan eri kun tästä olisi päästy sopuun jo 15 vuotta sitten.
82 / 1980 ja 1990 luku pilasivat suomalaiset lapset. Googlaamalla 1969 Seuran artikkeli: Näin lapsia kasvatettiin 50 vuotta sitten. Siinä eräs äiti kertoo, että lapset saivat itse kävellä makuuhuoneen sängylle, riisua housut ja sitten äiti räpsäytti pari, kolme kertaa risulla pyllyn päälle. Toinen äiti kertoo lasten saaneen punaviiniä niin pienestä kuin ovat halunneet silloin,kun sitä on ollut tarjolla. Kolmas äiti antanut lapsille keskiolutta, kun sitähän ei kai enää alkoholiin lasketakaan. Alkoholiin ja tupakkaan liittyvät pulmat lasten tulisi itse kyetä ratkaisemaan. Summa summarum: Lasten tuli pärjätä itsekseen ja jos häiritsivät vanhempiaan, risulla paljaalle takapuolelle. Selkaista kasvatusta ei luulisi kenenkään haikailevan takaisin. Tai sitä edeltävää, jolloin lapsia tuli parhaillaan kaksi vuodessa köyhille, joilla ei ollut varaa tuttuun perhelääkäriin.

Miten olisi kultainen keskitie?
Vierailija kirjoitti:
Huomasin kyllä ja jatkoin sitä 😀
Kiva, kun nämä ketjut katkeaa, niin ettei tiedä mihin vastataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nykyhallitus on parantanut suomalaisten arkea ja elämää? Voisiko joku luetella vaikka viisi pääkohtaa? Minun mielestä nykyhallitus on keskittynyt vain kurjistamaan suurta osaa Suomen kansasta ja syyttelemään edellistä hallitusta. Soten valuvioille se ei tee yhtään mitään. Ja miten sairaaloiden sulkeminen ja hoitajien irtisanominen palvelee varautumista mahdolliseen sotaan? Aseisiin kyllä riittää rahaa, mutta miten hoidettaisiin sodan uhrit?
Venäjä on justiinsa tulossa rajan yli, kunhan saa Ukrainan polvilleen ja sinä sössötät aseistautumisesta! Ehkä haluat itärajankin auki ja Daavidin lingosta luopumista?
Mahdollisessa sodassa tarvittaisiin sairaaloitakin, se on fakta. Suomen tosiasiallinen varautuminen on heikkoa, koska sairaaloita suljetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä mutta Sipilän hallitus aloitti Soten.
Paitsi että Krista Kiuru sai sen torpattua ja sai seuraavassa hallituksessa runnottua tilalle oman mallinsa, joka on siis täysi susi.
En kyllä usko että yksikään hallitus olisi saanut kertalaakista aikaan heti toimivan systeemin, kun kyseessä on näin laaja ja monitahoinen kokonaisuus. Jostakin se on aloitettava ja sitten tehtävä muutoksia tarpeen mukaan. Tätä asiaahan oli väännetty 10-15 vuotta useamman hallituksen voimin ilman tulosta. Tilanne olisi nyt aivan eri kun tästä olisi päästy sopuun jo 15 vuotta sitten.
Aivan. Mutta jostain syystä Orpo-Purran hallitus ei tee soten ongelmille mitään, vaan keskittyy haukkumaan Marinin hallitusta.
Naisten päätöksentekoon sotkeutuvat tunteet enemmän kuin miehillä, koska naisilla on isompi aivokurkiainen, joka huolehtii tietoliikenteestä aivopuoliskojen välillä. Siksi hänen rationaaliinkin ajatteluunsa sekoittuu tunne-elementtejä. Se on hyvä ihmissuhteissa, mutta huono valtiontaloudesta päätettäessä. Päädytään tekemään yli, "hyysäämään" sellaisia jotka eivät sitä ansaitsisi yms.
Minua ärsyttää sote-johtajien jättipalkat. Se houkuttelee työhön ahneita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
"Tuoreen sote-raportin suositukset ovat järjestelmän toimivuuden kannalta perusteltuja, mutta poliittisesti tulenarkoja."
Tuoko on se kohta, missä sanottiin uudistuksen olevan mätä? Eikä tyttöhallituksestakaan puhuttu.
Totta kai se on kallis, kun tarkoitus oli parantaa palveluja.
Vuosikustannukset nousivat 7 miljardia ja palveluiden saatavuus ei parantunut. Tällä hallituskaudella valtiolle tulee noin 4 vuotta x 7 miljardia = 28 miljardia lisää maksettavaa verrattuna tilanteeseen ennen tytteleiden tekemää uudistusta.
Sote-uudistuksen jälkeen sote-kustannukset ovat nousseet meillä seitsemän miljardia euroa lyhyessä ajassa, eikä se ole parantanut hoitoon pääsyä.
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kelan-lasse-lehtonen-hoidon…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pää kaupunkilainen vihreä ei ole sutta nähnyt kuin luonto-ohjelmassa ja määrittelee sen harvinaiseksi", vihreät on myös luokitellut valkoposkihanhen harvinaiseksi linnuksi vaikka viljelijät näkevät se kymmentuhansina parvina pelloillaan aiheuttamassa vahinkoa. Esim Ruotsissa ei rajoiteta kyseisen linnun metsästystä.
Tervetuloa tänne Varsinais-Suomeen. Meillä on tilastojen mukaan Suomen tihein susikanta. Silti ani harva on ikinä nähnyt. Itse en ole, ja liikun luontoharrastajana luonnossa paljon. Ulvontaa kuulee, jos tietää ihan tarkan paikan.
Valkoposkihanhi on lintudirektiivin suojelema laji. Miten monta hanhea sä haluaisit siitä parvesta t.appaa? Kymmenen tuhatta vai? Että pelastuu joku kaurapelto, kun sitä tavaraa on siilot pullollaan muutenkin?
Minkälaisen eläinsadun kertoisit tästä? Äiti ja lapsilammas tässä kulkee ja äitilammas kertoo lapsilammas, että kohta on hidas ja kivulias k.uolema. Tulet lapseni elävältä syödyksi. Tai minä, ja sinä jäät yksin ilman äitiä.
Minkälaisen eläinsadun kertoisit tästä? Äiti ja lapsihirvi tässä kulkee ja äitihirvi kertoo lapsihirvelle, että kohta on hidas ja kivulias k.uolema. Tulet lapseni elävältä syödyksi. Tai minä, ja sinä jäät yksin ilman äitiä".
Nyt tuli kyllä pohjanoteeraus. Ihanko oikeasti nämä naisten vihaajat ja alistajat eivät edes ymmärrä suomen kieltä, tai ymmärrä, vaikka juttu olisi tehty selkokielellä.
Ja se sivistys. Sotea ovat tehneet kaikki puolueet, jotka ovat olleet hallitus vuorossa, vuodesta 2006 alkaen ja lähes maaliin sen toi Sipilän hallitus v. 2019 jossa oli Persut-Kokoomus ja Keskus0ta, mutta hoitajamitoituksista riideltiin ja se siirtyi Marinin hallituksen päätettäviksi, johon osallistui eduskunnassa kaikki puolueen v. 2021.
Vierailija kirjoitti:
Miten nykyhallitus on parantanut suomalaisten arkea ja elämää? Voisiko joku luetella vaikka viisi pääkohtaa? Minun mielestä nykyhallitus on keskittynyt vain kurjistamaan suurta osaa Suomen kansasta ja syyttelemään edellistä hallitusta. Soten valuvioille se ei tee yhtään mitään. Ja miten sairaaloiden sulkeminen ja hoitajien irtisanominen palvelee varautumista mahdolliseen sotaan? Aseisiin kyllä riittää rahaa, mutta miten hoidettaisiin sodan uhrit?
Hallitus on syyllinen ongelmiisi! Hallitus on syyllinen ongelmiisi! Hallitus on syyllinen ongelmiisi!
Sehän on ihan selvää, miksi talous ei lähde kasvuun. Talouskasvu syntyy vain työstä ja osaamisesta ei mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pää kaupunkilainen vihreä ei ole sutta nähnyt kuin luonto-ohjelmassa ja määrittelee sen harvinaiseksi", vihreät on myös luokitellut valkoposkihanhen harvinaiseksi linnuksi vaikka viljelijät näkevät se kymmentuhansina parvina pelloillaan aiheuttamassa vahinkoa. Esim Ruotsissa ei rajoiteta kyseisen linnun metsästystä.
Tervetuloa tänne Varsinais-Suomeen. Meillä on tilastojen mukaan Suomen tihein susikanta. Silti ani harva on ikinä nähnyt. Itse en ole, ja liikun luontoharrastajana luonnossa paljon. Ulvontaa kuulee, jos tietää ihan tarkan paikan.
Valkoposkihanhi on lintudirektiivin suojelema laji. Miten monta hanhea sä haluaisit siitä parvesta t.appaa? Kymmenen tuhatta vai? Että pelastuu joku kaurapelto, kun sitä tavaraa on siilot pullollaan muutenkin?
Minkälaisen eläinsadun ker
Ihan on normaalia eläinten keskuudessa tuollainen tapahtuma. Ei se siitä siloittelulla muuksi muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pää kaupunkilainen vihreä ei ole sutta nähnyt kuin luonto-ohjelmassa ja määrittelee sen harvinaiseksi", vihreät on myös luokitellut valkoposkihanhen harvinaiseksi linnuksi vaikka viljelijät näkevät se kymmentuhansina parvina pelloillaan aiheuttamassa vahinkoa. Esim Ruotsissa ei rajoiteta kyseisen linnun metsästystä.
Tervetuloa tänne Varsinais-Suomeen. Meillä on tilastojen mukaan Suomen tihein susikanta. Silti ani harva on ikinä nähnyt. Itse en ole, ja liikun luontoharrastajana luonnossa paljon. Ulvontaa kuulee, jos tietää ihan tarkan paikan.
Valkoposkihanhi on lintudirektiivin suojelema laji. Miten monta hanhea sä haluaisit siitä parvesta t.appaa? Kymmenen tuhatta vai? Että pelastuu joku kaurapelto, kun sitä tavaraa on siilot pullollaan muutenkin?
Pääkaupungin puistot ja rannat ovat kyllä niin täynnä hanhia ja niiden pskaa, että ei kenkiä sotkematta voi askeltakaan ottaa. Susihavaintoja on ollut Helsingissä joitakin. Pakilassa susi jäi auton alle kehä 1:llä 2022.
Espoossa on susi- ja karhuhavaintoja. Vuosi sitten epäillyn susilauman jäljiltä löytyi sudenjälkiä ja raadeltuja kauriiden raatoja. Viimeisimpiä havaintoja 8.12.25 Espoon Laaksolahdessa. Nuuksiossa tehdään vuosittain karhuhavaintoja. Kauklahden tienoilla, Kehä III: lla liikkui karhu v. 2020. Helsingissä karhuhavainto 2004. Kyllä ne tästä yleistyvät niiden ja peurojen ja kauriiden suojelulla niin, että Mannerheimintielle pitää rakentaa ylityspaikkoja fillareiden lisäksi suurpedoille.
Pelkästään jo aloituksen termi "tyttöhallitus" osoittaa, että tarkoitus ei ole arvostella sotea sinällään, vaan haukkua silloin vallassa olleita naisia. Kyseessä olivat 30-40-vuotiaat aikuiset naiset, joten tytöttely on tässä tarkoitushakuista halventamista. Varsinkin kun "vahingossa" jätetään mainitsematta, että koko sotea oltiin valmistelu jo aiemmin, mutta kun on näköjään liian kiihottavaa jälleen kerran haukkua Marinia ja hänen porukkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli kyllä pohjanoteeraus. Ihanko oikeasti nämä naisten vihaajat ja alistajat eivät edes ymmärrä suomen kieltä, tai ymmärrä, vaikka juttu olisi tehty selkokielellä.
Ja se sivistys. Sotea ovat tehneet kaikki puolueet, jotka ovat olleet hallitus vuorossa, vuodesta 2006 alkaen ja lähes maaliin sen toi Sipilän hallitus v. 2019 jossa oli Persut-Kokoomus ja Keskus0ta, mutta hoitajamitoituksista riideltiin ja se siirtyi Marinin hallituksen päätettäviksi, johon osallistui eduskunnassa kaikki puolueen v. 2021.
Kyse ei olekaan ymmärryksestä. Kaikki asetetut tavoitteet saavuttivat ennätysajassa. Kiitos hyväntahtoisten idio-persuäänestäjien. Ny pitää vain saada puoli hallituskautta kulutettua.Tai ehkä toistuu lentoshow yksityiskoneella.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli kyllä pohjanoteeraus. Ihanko oikeasti nämä naisten vihaajat ja alistajat eivät edes ymmärrä suomen kieltä, tai ymmärrä, vaikka juttu olisi tehty selkokielellä.
Ja se sivistys. Sotea ovat tehneet kaikki puolueet, jotka ovat olleet hallitus vuorossa, vuodesta 2006 alkaen ja lähes maaliin sen toi Sipilän hallitus v. 2019 jossa oli Persut-Kokoomus ja Keskus0ta, mutta hoitajamitoituksista riideltiin ja se siirtyi Marinin hallituksen päätettäviksi, johon osallistui eduskunnassa kaikki puolueen v. 2021.
Aloituksen kaltainen paska on osa trendiä, jossa vasemmistoa (ja ylipäänsä kaikkia muita poliittisia tahoja) leimataan syntipukiksi kaikkeen pahaan ja projisoidaan (ääri)oikeiston paskuutta, halvennetaan naisia ja haetaan omiin virheisiin syyllisiä aivan mistä tahansa koska oma vallankäyttö maistuu liian makealta, joku muu maksakoon laskun.
Tämä vuoksi vielä yli kaksi vuotta myöhemminkin Marin menee ihon alle. Koska ihan vain olemassaolollaan haastoi ääroikeiston hegemonian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuoreen sote-raportin suositukset ovat järjestelmän toimivuuden kannalta perusteltuja, mutta poliittisesti tulenarkoja."
Tuoko on se kohta, missä sanottiin uudistuksen olevan mätä? Eikä tyttöhallituksestakaan puhuttu.
Totta kai se on kallis, kun tarkoitus oli parantaa palveluja.
Palvelujen parantaminen tarkoittaa siis järjettömän kalliin, mutta turhan hallintoportaan ylläpitämistä.
Ei välttämättä. Mutta turhan hallintoportaan alasajo aiheuttaa sellaisen itkun ja märinän, että enpä tiedä miten siitä se suorittava puolue selviää. Saavutetuista eduista on ikävää luopua.
Helpompi on ajaa alas suorittava porras, lakkauttaa sairaaloita ja irtisanoa hoitajia, kuin luopua kallispalkkaisesta hallintoportaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nykyhallitus on parantanut suomalaisten arkea ja elämää? Voisiko joku luetella vaikka viisi pääkohtaa? Minun mielestä nykyhallitus on keskittynyt vain kurjistamaan suurta osaa Suomen kansasta ja syyttelemään edellistä hallitusta. Soten valuvioille se ei tee yhtään mitään. Ja miten sairaaloiden sulkeminen ja hoitajien irtisanominen palvelee varautumista mahdolliseen sotaan? Aseisiin kyllä riittää rahaa, mutta miten hoidettaisiin sodan uhrit?
Hallitus on syyllinen ongelmiisi! Hallitus on syyllinen ongelmiisi! Hallitus on syyllinen ongelmiisi!
Sehän on ihan selvää, miksi talous ei lähde kasvuun. Talouskasvu syntyy vain työstä ja osaamisesta ei mistään muusta.
Talouskasvu ei synny työttömyydestä ja työttömiltä leikkaamisella. Eikä hallituksen osaamattomuudella. Kukahan Suurtyöttömyyteen onkaan syypää? Siihen, että työttömyys on pahin koko Euroopassa? Ai niin, se outo, näkymätön jarru. 🤣Se , että rahattomiksi leikatut ihmiset eivät kuluta.
Sipilän hallitus/Sanniliini leikkasi nimenomaan tutkimuksesta ja koulutuksesta. Sanniliini teki myös ammattikouluntuho-reformin heti sen jälkeen, kun pääsivät hallitukseen valheella, että koulutuksesta ei leikata. Köyhiltä ei leikata, se ei meille käy -Riikkulin hallitus potkaisi perälaudan Sipilältä peritystä paatista jo hallituskauden puolivälissä. Vilkuttakaa ja huutakaa, menkää töihin, kun purjehditte paratiisisaarillenne. Köyhän ulina on musiikkia korvillenne. Niinhän tältä palstalta saa usein lukea.
Ikävä kyllä nämä feministiset ministerit mahdollistavat sen, että ahdistunut ma ahantulija raiz kaa suojattoman tytön. Nämä naiset ovat myötätuntoisia, míkä on arvostettava piirre.
Mutta voisivatko he tuntea huolta ja myötätuntoa myös näitä 14-vuotiaina rai zkattuja tyttöjä kohtaan? Ja yrittää estää sen muutenkin kuin puheissa?
Kas kun et puolustanut kantaasi susiin sillä, ettet luonnossa kulkiessasi kissasi kanssa kokenut pelkoa ja mitään vaaraa vaikka kohtasit suden.