Tiedättekö sen fiiliksen, kun teillä on isot lapset eikä äitiys-ja vauva-asiat mammakerhoineen kiinnosta kiveksiäkään

Tiedän. Vaikka edelleen kysytään välillä tuleeko vielä vauvoja. Sanon aina ettei kiinnosta synnyttää 48ikäisenä. Näytän siis ikäistäni nuoremmalta. 

Vilunväreet menee jos näkee vauvan ja kuulee sitä huutorääkyä. Ei ollut sitten yhtään mun "pala kakkua", kyllä isomman lapsen kanssa on paljon antoisampaa elämää. Minkäs sille voi kun on näin mukavuudenhaluinen. Ja juu, yhteen jäi lapsiluku. Onnellinen tuosta viisaasta ja hyväsydämisestä pojasta.

Ei kiinnosta vauvat, lapset eikä teinit. Hyi..

Omat mietinnät kun näen ekaa vauvaa hoitavan: 1. Odotas uhmaikä 2. Mahdolliset kouluongelmat 3. Se mahtava teini-ikä. Joka alkaa jo nykyään aikaisin ja kestää parikymmentä vuotta. 

 

kestäkääpä se ja katsokaa sitten..

Tiedän. Sen jälkeen tulee vaihe kun isojen lasten asiat eivät kiinnosta yhtään. Eivät koulu, harrastukset tai teiniämpyilyt. Sen jälkeen tulee vaihe, että lapsiperhe-elämää kokonaisuudessaan ei jaksa yhtään, ja sen jälkeen nostalgia/aika kultaa muistot -vaihe. Kaiken kaikkiaan erittäin aikansa kutakin -hommaa.

Syy, miksi nautin nykyvapaudestani 110% on juurikin se, että olin sidottu lapsiin 20 vuotta. Eli käytännössä ikävuoteni 20-40.  Nyt olen ehkä maailman onnellisin nelivitonen. Elämä on ihanaa.

Säälittää hiukan 40-50-vuotiaat vaunuja työntävät. Monella eka kerta.  Paukkuja pitäs olla vielä pitkään. Millainen on nuorten maailma kadulla ja koulussa 2040? 

Mä en ymmärrä niitä hulluja jotka tekevät vielä iltatähtiä nelikymppisenä! Yksi satsi saatu maailmalle ja toista perään. Eihän siitä "lapsiperheidentiteetistä" pääse ikinä eroon!

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä niitä hulluja jotka tekevät vielä iltatähtiä nelikymppisenä! Yksi satsi saatu maailmalle ja toista perään. Eihän siitä "lapsiperheidentiteetistä" pääse ikinä eroon!

Olen myös pohtinut mikä siihen saa haksahtamaan uudestaan siellä neljänkympin tietämillä. Ilmeisesti se vapauden menetys ei sitten joitakin ihmisiä haittaa yhtään. Minusta se on ollut vaikeinta hyväksyä, että on taas tilivelvollinen menoistaan muille ihmisille (ihan kuten lapsena) ja omatoimisille menoille lähteminen työn ja tuskan takana.

Mun mielestä ne jotka saa ekan lapsen 35-45-vuotiaana, tipahtavat ansaan. Pitkään ansaan. Siinä menee ikä ja terveys. 

 

Ne ei ehkä koskaan ikävuosina 18-35 tainneet arvostaa helppoa vastuutonta elämäänsä. 

 

Mutta kun saa lapset nuorena ja on vapaa kasvatushommasta noin 40-45-vuotiaana, niin sitä todella arvostaa sitä vapautta. Siinä määrin, ettei halua mitään palloja enää nilkkaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ne jotka saa ekan lapsen 35-45-vuotiaana, tipahtavat ansaan. Pitkään ansaan. Siinä menee ikä ja terveys. 

 

Ne ei ehkä koskaan ikävuosina 18-35 tainneet arvostaa helppoa vastuutonta elämäänsä. 

 

Mutta kun saa lapset nuorena ja on vapaa kasvatushommasta noin 40-45-vuotiaana, niin sitä todella arvostaa sitä vapautta. Siinä määrin, ettei halua mitään palloja enää nilkkaansa. 

Tämähän se ois. Tietäjät tietää.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ne jotka saa ekan lapsen 35-45-vuotiaana, tipahtavat ansaan. Pitkään ansaan. Siinä menee ikä ja terveys. 

 

Ne ei ehkä koskaan ikävuosina 18-35 tainneet arvostaa helppoa vastuutonta elämäänsä. 

 

Mutta kun saa lapset nuorena ja on vapaa kasvatushommasta noin 40-45-vuotiaana, niin sitä todella arvostaa sitä vapautta. Siinä määrin, ettei halua mitään palloja enää nilkkaansa. 

100% samaa mieltä!

En halua enää lapsia näin nelikymppisenä, mutta jos ei olisi jo, niin haluaisin.

Vauva- ja pikkulapsiaika on uuvuttavaa valvomisen ja perässäjuoksemisen takia, mutta tätä elämää alakoululaisten kanssa voisin elää kyllä pitkään. Arki on kivaa. Toki joskus rasittaa asiat, mutta ei sellaista elämää ole, jossa ei joku rasittaisi.

Miksi ihmeessä pitäisi vauva- ja mammakerhot kiinnostaakaan, jos on jo isot lapset eikä lisää ole tulossa? Eihän tässä aloituksessa ole järjen hiventäkään. 

Onneksi en tiedä tuota tunnetta, sillä en ole koskaan halunnut lisääntyä.