Ihmisten luokittelu hyödyllisyyden mukaan
Suomalaisen yhteiskunnan varojen ja sosiaalisten resurssien reilu ja humaani jakaminen, yhteiskunnan eniten hyödyllisimmille ihmisille. Korkeammin koulutetut ja ansioituneet ihmiset saisivat parhaan mahdollisen hoidon ja ylläpidon ja koulutuksen.
Lapset pisteytettäisiin päiväkodeissa kykyjensä ja ominaisuuksiensa mukaisesti. Epäkelvot lapset ja vähälahjaiset lapset saisivat vain välttämättömän ylläpidon, mahdollisimman vähillä kustannuksilla. Kouluihin päästettäisiin vain täydelliset ja fyysisesti ja henkisesti kehittyneimmät lapset.
Kaikki epäkelvot ja epätäydelliset lapset saisivat vain koulutuksen kykyjänsä ja lahjoja vastaavaan työhön, josta saa pienemmän palkan ja vähäisemmät edut.
Yhteiskunnan asuinalueet jaettaisiin ihmisten pisteiden perusteella, vähäpisteisillä ei olisi asiaa muiden alueille, he saisivat asua syrjässä, alueilla jotka eivät kelpaa muille. Heitä varten olisi yhteisruokailut soppakeittiöissä. Heidän ruokansa olisi terveydellistä ja maukasta, mutta edullisista raaka-aineista. Joka paikka olisi kameroilla valvottu ja kulkua olisi rajoitettu. Heille tarjottaisiin yhteisasuntoloita, mutta olisi myös mahdollista asua omassa talossa jos pistemäärä kohoaa tarpeeksi suureksi. Kokoontuminen kielletty ja kello 20 jälkeen ulkonaliikkumiskielto. Heillä ei olisi pääsyä internettiin eikä puhelimia käytettävissä. Heillä ei olisi oikeutta matkustaa asuinalueensa ulkopuolelle. He eivät voisi koskaan nousta yhteiskuntaluokkaansa korkeammalle tasolle, mutta voisivat oikealla käytöksellä nousta yhteiskuntaluokkansa keskuudessa.
Keskitason pisteisiin päässeille ihmisille suotaisiin asuinalueita hyvällä sijainnilla ja kohtuullisilla palveluilla. Heidän käytössään olisi nykyaikaista tekniikkaa. Alue olisi luonnollisesti kokonaan aidattu ja kameroilla vartioitu. Heille suotaisiin palvelurobotteja ja oikeus kasvattaa tontillaan vihanneksia ja hedelmäpuita. He eivät voisi koskaan nousta yhteiskuntaluokkaansa korkeammalle tasolle, mutta voisivat oikealla käytöksellä nousta yhteiskuntaluokkansa keskuudessa. He voivat luvan saatuaan matkustaa asuinalueensa ulkopuolelle, mutta heillä ei ole lupaa mennä alemman tai ylemmän arvoisen yhteiskuntaluokan alueille. Heillä olisi lupa syödä suklaata ja tuontihedelmiä.
Ylimmän tason pisteytetyillä olisi omat ylelliset asuinalueet kaikella mahdollisella kauneudella ja teknologialla. Suurin osa yhteiskunnan asumiseen kohdistetuista varoista
palvelisi heidän hyvinvointiaan. Heidänkin alueensa on hyvin vartioitu ja turvallinen. Heillä on oikeus matkustaa omassa maassa ja ulkomailla, luvan saatuaan. Heillä olisi lupa syödä suklaata ja tuontihedelmiä.
Kaikista vanhuksista pidettäisiin hyvää huolta, mutta parhaiten niistä, jotka ovat keränneet elämänsä aikana eniten pisteitä.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen logiikka, että lapset jaettaisiin jo pieninä kelvottomiin ja epäkelpoihin ja sitten aikuisena syytettäisiin, että sinäkään et mitään hyödyllistä tehnyt, kun sinut laitettiin kehnojen ryhmään. What.
Näinhän on naisillekin tehty iät ja ajat, ei ole päästetty kouluihin ja sitten pidetty vähempinä, kun eivät ole edes olleet koulussa. Sitä kuuluisaa miesten logiikkaa (voin lyödä vetoa, että ap on mies).
Viherpunikkien ihannemaassa Afganistanissa on asiat noin.
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ny on tekoäly vahvana 😂
Tekoäly ei kirjoita non paskasti
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ny on tekoäly vahvana 😂
Ei ole. Tekoäly ei suostuisi tekemään tuollaista aloitusta, niillä on tarkat säännöt mitä saavat tehdä, voit vaikka itse kokeilla.
Kokeilin. Se tuottaa, kehystää tekstiä kriittisillä kommenteilla mutta lupaa tuottaa lisää aineistoa esim. kirjallista projektia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen logiikka, että lapset jaettaisiin jo pieninä kelvottomiin ja epäkelpoihin ja sitten aikuisena syytettäisiin, että sinäkään et mitään hyödyllistä tehnyt, kun sinut laitettiin kehnojen ryhmään. What.
Jaetaanhan heidät jo nytkin, rikkailla perheillä on varaa hankkia lapsilleen kotiopetusta ja tekniikkaa avuksi. Köyhien perheiden lapsille ei tarjota aina kovinkaan vakaita ja turvallisia olosuhteita, jotka tukevat oppimista ja kehittymistä. Köyhien perheiden on asuttava jossakin Itäkeskuksessa tai Vuosaaressa, jossa levottomat koulut eivät tarjoa lapsille mahdollisuutta menestyä kovinkaan hyvin.
Ja sinusta tämä on niin toimiva ja hyvä juttu, että kannattaa tehdä vielä reteämmin tuo jako? Kaikki lapset nyt kuitenkin pääsee kouluun, eli teoreettinen mahdollisuus on pärjätä, vaikka olisi syntynyt huonoon perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Aika pitkälle näin jo onkin, ap. Ehkä noita pisteitä ei ihan kenenkään naamariin kuitenkaan hierota.
Aika pitkälle juuri siihen vastakkaiseen suuntaan: terveyshän on tutkitusti huonointa niillä, jotka ovat matalatuloisia ja he myös käyttävät julkisia palveluita merkittävästi enemmän. Samoin koulussa huonointen menestyneet ja ongelmaiset käyttävät esimerkiksi lastensuojelun ja mielenteryden palveluita koulussa hyvn pärjääviä enemmän.
Mikä sitten on syy ja mikä seuraus, mutta kukaan ei pakota pienituloista vetämään röökiä, mäkkäriä ja bissejä eikä ulos lenkille lähtö myöskään maksa mitään.
Tekoäly voisi seurata jokaisen ihmisen elämää, antaen pisteitä välittömästi tekojen tapahduttua. Työpaikoilla työn tuottavuus nousisi, kun tekoäly valvoisi työsuorituksen
määrää ja laatua, antaen aina välitöntä palautetta. Ihmisten matkustelua ja kontakteja voitaisiin valvoa ja tämäkin huomioida pisteytyksessä. Pisteiden saaminen tuottaisi ihmisille etuja ja vapauksia. Se olisi kannustava ja palkitseva systeemi.
Divergent? Vai mistä leffasta tämä dystopia on.
Yhteiskunta kuin yhteiskunta muistuttaa hyvin pitkälle shakkipelin asetelmaa. Tänään meillä kaikilla on hyvä mahdollisuus nähdä ja kadehtia kuningasta ja kuningatarta hännystelijöineen. Kiitos etenkin tv:n.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen logiikka, että lapset jaettaisiin jo pieninä kelvottomiin ja epäkelpoihin ja sitten aikuisena syytettäisiin, että sinäkään et mitään hyödyllistä tehnyt, kun sinut laitettiin kehnojen ryhmään. What.
Jaetaanhan heidät jo nytkin, rikkailla perheillä on varaa hankkia lapsilleen kotiopetusta ja tekniikkaa avuksi. Köyhien perheiden lapsille ei tarjota aina kovinkaan vakaita ja turvallisia olosuhteita, jotka tukevat oppimista ja kehittymistä. Köyhien perheiden on asuttava jossakin Itäkeskuksessa tai Vuosaaressa, jossa levottomat koulut eivät tarjoa lapsille mahdollisuutta menestyä kovinkaan hyvin.
Olen ollut Itäkeskuksessa koulussa kasarilla, eikä ollut levotonta ollenkaan. Tämä ennen inkluusiota.
Vierailija kirjoitti: Tekoäly voisi seurata jokaisen ihmisen elämää, antaen pisteitä välittömästi tekojen tapahduttua. Työpaikoilla työn tuottavuus nousisi, kun tekoäly valvoisi työsuorituksen määrää ja laatua, antaen aina välitöntä palautetta. Ihmisten matkustelua ja kontakteja voitaisiin valvoa ja tämäkin huomioida pisteytyksessä. Pisteiden saaminen tuottaisi ihmisille etuja ja vapauksia. Se olisi kannustava ja palkitseva systeemi.
Kiinassahan tuollainen on, muuta sinne.
Eikö se olisi aivan upeaa, kun pääsisi nousemaan omassa yhteiskuntaluokassaan, saisi joitakin etuja joita naapureilla ei vielä ole? Vaikka oikeuden omistaa auto?
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ny on tekoäly vahvana 😂
Tekoäly ei kirjoita non paskasti
Tekoäly kirjoittaa todella paskasti. Tekoälykommentit erottaa yleensä siitä, ettei niitä jaksa lukea loppuun.
Ehkä meidän on pakkoa mennä tuohon systeemiin, vaihtoehdot ovat vähissä, Suomen talous on romahtamassa. Suomeen rakennetaan Kiinalaisia data-keskuksia, ne ovat hyvä pohja muuttaa yhteiskuntaa tuohon suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen logiikka, että lapset jaettaisiin jo pieninä kelvottomiin ja epäkelpoihin ja sitten aikuisena syytettäisiin, että sinäkään et mitään hyödyllistä tehnyt, kun sinut laitettiin kehnojen ryhmään. What.
Näinhän on naisillekin tehty iät ja ajat, ei ole päästetty kouluihin ja sitten pidetty vähempinä, kun eivät ole edes olleet koulussa. Sitä kuuluisaa miesten logiikkaa (voin lyödä vetoa, että ap on mies).
Viherpunikkien ihannemaassa Afganistanissa on asiat noin.
Täh? Olen viherpunikki ja mun ihanneyhteiskunta on pohjoismainen hyvinvointivaltio. Tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ny on tekoäly vahvana 😂
Ei ole. Tekoäly ei suostuisi tekemään tuollaista aloitusta, niillä on tarkat säännöt mitä saavat tehdä, voit vaikka itse kokeilla.
Grok saattaisi suostua. Se ei ole niin cucked kuin useimmat.
Grok on tekoälyistä huonoin, ei ymmärrä edes yksinkertaisia kysymyksiä kun ideologia on ajanut toiminnallisuuden edelle.
Päin vastoin. Se antaa järjellisiä vastauksia monesti kun cucked ai:t sekoilevat sisäisten ongelmiensa kanssa.
Vierailija kirjoitti: Ehkä meidän on pakkoa mennä tuohon systeemiin, vaihtoehdot ovat vähissä, Suomen talous on romahtamassa. Suomeen rakennetaan Kiinalaisia data-keskuksia, ne ovat hyvä pohja muuttaa yhteiskuntaa tuohon suuntaan.
Ei, ei, ei. Tämä on se valhe, jota meille syötetään, mutta ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Luen just hyvää kirjaa: Empire of AI. Karen Hao.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Ehkä meidän on pakkoa mennä tuohon systeemiin, vaihtoehdot ovat vähissä, Suomen talous on romahtamassa. Suomeen rakennetaan Kiinalaisia data-keskuksia, ne ovat hyvä pohja muuttaa yhteiskuntaa tuohon suuntaan.Ei, ei, ei. Tämä on se valhe, jota meille syötetään, mutta ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Luen just hyvää kirjaa: Empire of AI. Karen Hao.
Tekoäly on puolueeton ja viisaampi kuin useimmat ihmiset ovat. Tekoäly kykenee tekemään päätöksiä, joita ihmiset eivät rohkene tehdä. Kiinassa on vähemmän rikoksia ja ongelmia, kun monet asiat ovat annettu tekoälyn käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika pitkälle näin jo onkin, ap. Ehkä noita pisteitä ei ihan kenenkään naamariin kuitenkaan hierota.
Aika pitkälle juuri siihen vastakkaiseen suuntaan: terveyshän on tutkitusti huonointa niillä, jotka ovat matalatuloisia ja he myös käyttävät julkisia palveluita merkittävästi enemmän. Samoin koulussa huonointen menestyneet ja ongelmaiset käyttävät esimerkiksi lastensuojelun ja mielenteryden palveluita koulussa hyvn pärjääviä enemmän.
Mikä sitten on syy ja mikä seuraus, mutta kukaan ei pakota pienituloista vetämään röökiä, mäkkäriä ja bissejä eikä ulos lenkille lähtö myöskään maksa mitään.
Rikkaammilla on varaa maksaa yksityiset terveydenhoitopalvelut ja tukiopetukset lapsilleen. Tietysti he, joilla ei ole varaa yksityisiin klinikoihin ja palveluihin, joutuvat hakemaan apua julkiselta puolelta.
Hyvin pelottavia nämä suunnitelmat, joissa tekoäly laskee potentiaalisi johonkin suuntaan ja sitten ikään kuin kohdellaan sen mukaan. Karmea dystopia.