Kamala juttu YLEn sivulla yleisen edunvalvonnan ongelmista.
Voiko ihminen tehdä edunvalvontavaltuutuksen jo etukäteen? Esim. jos molemmat lapset eivät ole vielä täysi-ikäisiä, voisikohan heidät valtuuttaa edunvalvojiksi tulevaisuutta varten silti jo etukäteen?
Tuo YLEn juttu on ihan järkyttävää luettavaa.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkyttävää tuossa on?
Omaisilta kysymättä hävitetään ihmisen koko irtaimisto. Esim. jos omien vanhempieni kohdalla tehtäisiin näin, tultaisiin samalla hävittäneeksi myös minulle kuuluvaa omaisuutta, jota vanhempieni luona on. Monella vanhuksella on esim. valokuvia, muistoja, arvottomia mutta tunnearvoa sisältäviä esineitä. Aika harvan ihmisen oma toive on, että koko henkilökohtainen historia hävitetään tuolla lailla. Ja tällaisista herää myös epäilys, että edunvalvoja on voinut kavaltaa arvokasta omaisuutta - kuka takaa, ettei koruja ole myyty panttilainaamoon?
Ja ainakaan oma tahtoni ei olisi, että näin toimitaan, vaan haluaisin, että lapseni voivat ottaa irtaimistosta mitä haluavat - yhdessä sopien toki. En todellakaan haluaisi, että yleisen edunvalvojan päätöksellä heitettäisiin kaatopaikalle kaikki elämäni aikana otetut valokuvat, tekemäni käsityöt, kirjoittamani runot, lasteni piirustukset ja askartelut, heidän lapsuudestaan säästämäni muistot, oman lapsuuteni muistot tai esim. sukuni valokuvat (joista osa on yli 100 vuotta vanhoja). Joten tämän vuoksi en halua samaa kohtaloa kuin tuolla jutussa kerrotulla vanhuksella oli.
Entäpä jos pesää ei ollut vielä jaettu kun ensimmäinen kuoli joten siinä on mennyt perillistenkin omaisuus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkyttävää tuossa on?
Omaisilta kysymättä hävitetään ihmisen koko irtaimisto. Esim. jos omien vanhempieni kohdalla tehtäisiin näin, tultaisiin samalla hävittäneeksi myös minulle kuuluvaa omaisuutta, jota vanhempieni luona on. Monella vanhuksella on esim. valokuvia, muistoja, arvottomia mutta tunnearvoa sisältäviä esineitä. Aika harvan ihmisen oma toive on, että koko henkilökohtainen historia hävitetään tuolla lailla. Ja tällaisista herää myös epäilys, että edunvalvoja on voinut kavaltaa arvokasta omaisuutta - kuka takaa, ettei koruja ole myyty panttilainaamoon?
Ja ainakaan oma tahtoni ei olisi, että näin toimitaan, vaan haluaisin, että lapseni voivat ottaa irtaimistosta mitä haluavat - yhdessä sopien toki. En todellakaan haluaisi, että yleisen edunvalvojan päätöksellä heitettäisiin kaatopaikalle kaikki elämäni aikana otetut valokuvat, tekemäni käs
Mehän emme tiedä mikä tämän kyseisen henkilön tahto oli. Ehkä hän on käskenyt hävittää kaiken ja ihminen saa tehdä omaisuudellaan mitä huvittaa. Omaisten olisi kannattanut toimia vähän nopeammin, jos olisivat halunneet asian hoidettavan eri tavalla, eikä odotella ja ihmetellä kuukausikaupalla samaan aikaan, kun laskut menevät perintään.
Edunvalvojan tehtävä on valvoa päämiehensä etua eikä odotella loputtomiin omaisten päätöksiä. Miksi eivät hakeneet ajoissa muistoesineitä pois? Ei tuo kuvio ihan parissa päivässä ole tapahtunut.

Hae omaisuutesi pois tuolta itsellesi. Herää kysymys, että miksi et ole näin jo tehnyt, jos kyse on tosiaan jostakin oikeasti omistamastasi tavarasta, eikä jostakin muka antiikkisesta perintökalusteesta, jonka mahdollisesti perit vanhempasi kuoleman jälkeen. Jos joku valokuva sitten on muka niin tärkeä niin ota siitä kopio itsellesi jo nyt. Varmasti menneeseen liittyy myös taakkaa ja omia tavara on myös yksityinen. Ehkä tosiaan olisi joissakin tapauksissa paras vaan antaa menneiden olla ja tuhota kuolleen henkilökohtaiset tavarat kuten valokuvat ja mahdollisesti säästyneet kirjeet ja kortit jne. Noista voi paljastua asioita, joita kuollut ei halunnut koskaan paljastaa ja joiden kohdalla on parasta mennä kuolleen kanssa ikuisesti hautaan. Sama voi koskea ihan koruja ja lopulta ihan kaikkea tavaraa. Kannattaa keskittyä elämään ihan omaa elämäänsä, ei murehtimaan menneitä, joita ei voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos pesää ei ollut vielä jaettu kun ensimmäinen kuoli joten siinä on mennyt perillistenkin omaisuus?
Perillisten omaisuutta on se mitä on jäljellä omaisen kuoleman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mehän emme tiedä mikä tämän kyseisen henkilön tahto oli. Ehkä hän on käskenyt hävittää kaiken ja ihminen saa tehdä omaisuudellaan mitä huvittaa. Omaisten olisi kannattanut toimia vähän nopeammin, jos olisivat halunneet asian hoidettavan eri tavalla, eikä odotella ja ihmetellä kuukausikaupalla samaan aikaan, kun laskut menevät perintään.
Edunvalvojan tehtävä on valvoa päämiehensä etua eikä odotella loputtomiin omaisten päätöksiä. Miksi eivät hakeneet ajoissa muistoesineitä pois? Ei tuo kuvio ihan parissa päivässä ole tapahtunut.
Eivät selvästikään tienneet, että asuntoa oltiin aikeissa alkaa tyhjentää ilman että omaisille ilmoitetaan ensin. Eipä sitä yleensä ole tapana mennä vielä elossa olevan vanhemman asuntoon tekemään perinnönjakoa.
Ja mitä tulee vanhuksen tahtoon - jos on vaikka muistiongelmainen tai muuten ei enää täysissä järjissä (kuten voisi olettaa sen perusteella, että hänellä oli edunvalvoja), voi sellainen ihminen sanoa ihan mitä tahansa ymmärtämättä edes, mitä kysyttiin. Jopa muistiongelmattomalta vanhukselta voi johdatteleville kysymyksillä saada haluamansa vastauksen. Ja vanhus voidaan myös ymmärtää väärin. jos vanhus sanoo "en minä niitä tavaroita enää tarvitse, viekää pois vaan" hän saattaa tarkoittaakin, että eihän hän enää sinne kotiin pääse, joten ihan hyvin ne voi antaa omaisille (eli viedä pois asunnosta, ehkei tarkoittanut että viekää kaatopaikalle). Edunvalvoja tietysti haluaa tulkita asian kuten haluaa, ja hän sai nyt haluamansa valtuutuksen omaisuuden hävittämiseen. Ja harhaiselta vanhukselta voi saada lypsettyä jopa lauseen "heittäkää kaikki kaatopaikalle vaan", kun vanhus ei enää ymmärrtä mistään mitään.
Ja edelleen: kuka takaa, ettei edunvalvoja kavaltanut asunnosta arvoesineitä?
Näistä edunvalvonnan kauhisteluista unohtuu aina (yleisen) edunvalvonnan perimmäinen tehtävä: päämiehen taloudellisten intressien toteuttaminen ja päämiehen suojaaminen sukulaisten ahneudelta. Kannattaa tehdä edunvalvontavaltuutus mikäli haluaa välttyä yleiseltä edunvalvonnalta.
Narskut hakeutuu aina ammatteihin, joissa on valta-asemassa muihin nähden. Edunvalvonnasta heitä varmasti löytyy myös.
Vierailija kirjoitti:
Hae omaisuutesi pois tuolta itsellesi. Herää kysymys, että miksi et ole näin jo tehnyt, jos kyse on tosiaan jostakin oikeasti omistamastasi tavarasta, eikä jostakin muka antiikkisesta perintökalusteesta, jonka mahdollisesti perit vanhempasi kuoleman jälkeen. Jos joku valokuva sitten on muka niin tärkeä niin ota siitä kopio itsellesi jo nyt. Varmasti menneeseen liittyy myös taakkaa ja omia tavara on myös yksityinen. Ehkä tosiaan olisi joissakin tapauksissa paras vaan antaa menneiden olla ja tuhota kuolleen henkilökohtaiset tavarat kuten valokuvat ja mahdollisesti säästyneet kirjeet ja kortit jne. Noista voi paljastua asioita, joita kuollut ei halunnut koskaan paljastaa ja joiden kohdalla on parasta mennä kuolleen kanssa ikuisesti hautaan. Sama voi koskea ihan koruja ja lopulta ihan kaikkea tavaraa. Kannattaa keskittyä elämään ihan omaa elämäänsä, ei murehtimaan menneitä, joita ei voi muuttaa.
Ei ole pelkoa omalla kohdallani. Vanhempani ovat onneksi tietoisia yleisen edunvalvonnan riskeistä ja ovat jo valtuuttaneet meidät lapset edunvalvojikseen. Mutta ei sekään hyvä tilanne ole, jos ihmisten täytyy kaikenlaisilla varmuustoimenpitellä jo etukäteen varautua edunvalvonnan mielivaltaan. Esim. valokuvien hävittämiseen. Ei niistä otettu valokuva todellakaan ole sama asia. Ja moni esine on sinänsä arvoton, mutta omaiset haluavat aikoinaan muistoksi ne - tällaisia voi olla vaikka äidin kutoma torkkupeitto tai isän tekemä puinen voiveitsi. Sinä kirjoitat nyt kuin olisi elämään luonnollisesti kuuluva asia, että joku edunvalvoja tulee ja hävittää koko ihmisen henkilöhistorian. Jokainen voi halutessaan toki itse päättää, jos haluaa näin tehtävän, mutta ei tuollaisen pitäisi sivistysvaltiossa olla mikään automaatio.
Vierailija kirjoitti:
Näistä edunvalvonnan kauhisteluista unohtuu aina (yleisen) edunvalvonnan perimmäinen tehtävä: päämiehen taloudellisten intressien toteuttaminen ja päämiehen suojaaminen sukulaisten ahneudelta. Kannattaa tehdä edunvalvontavaltuutus mikäli haluaa välttyä yleiseltä edunvalvonnalta.
Itse kahden lapsen äitinä mieluummin antaisin lasteni ahnehtia omaisuuteni itselleen kuin yleisen edunvalvojan heittävän kaiken kaatopaikalle. Oma tahtoni olisi kuitenkin, että omaisuuteni menee lapsille, ja irtaimistostani se, mitä he haluavat, eikä lasten mahdollinen ahneus muuttaisi tahtoani mitenkään. Vihoviimeinen asia, mihin haluaisin irtaimistoni ja muistoni joutuvan, olisi kaatopaikka. Ja mieluummin toivon esim. korujeni hyödyttävän ahneita lapsiani kuin ahnetta edunvalvojaa (joka voisi kenenkään estämättä hakea asunnosta korut ja myydä ne panttilainaamoon).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehän emme tiedä mikä tämän kyseisen henkilön tahto oli. Ehkä hän on käskenyt hävittää kaiken ja ihminen saa tehdä omaisuudellaan mitä huvittaa. Omaisten olisi kannattanut toimia vähän nopeammin, jos olisivat halunneet asian hoidettavan eri tavalla, eikä odotella ja ihmetellä kuukausikaupalla samaan aikaan, kun laskut menevät perintään.
Edunvalvojan tehtävä on valvoa päämiehensä etua eikä odotella loputtomiin omaisten päätöksiä. Miksi eivät hakeneet ajoissa muistoesineitä pois? Ei tuo kuvio ihan parissa päivässä ole tapahtunut.
Eivät selvästikään tienneet, että asuntoa oltiin aikeissa alkaa tyhjentää ilman että omaisille ilmoitetaan ensin. Eipä sitä yleensä ole tapana mennä vielä elossa olevan vanhemman asuntoon tekemään perinnönjakoa.
Ja mitä tulee vanhuksen tahtoon - jos on vaikka muistiongelmainen
Miksi eivät tehneet asialle mitään vaan odottivat kuukausia ja antoivat laskujen mennä perintään? Sitä minä tässä ihmettelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehän emme tiedä mikä tämän kyseisen henkilön tahto oli. Ehkä hän on käskenyt hävittää kaiken ja ihminen saa tehdä omaisuudellaan mitä huvittaa. Omaisten olisi kannattanut toimia vähän nopeammin, jos olisivat halunneet asian hoidettavan eri tavalla, eikä odotella ja ihmetellä kuukausikaupalla samaan aikaan, kun laskut menevät perintään.
Edunvalvojan tehtävä on valvoa päämiehensä etua eikä odotella loputtomiin omaisten päätöksiä. Miksi eivät hakeneet ajoissa muistoesineitä pois? Ei tuo kuvio ihan parissa päivässä ole tapahtunut.
Eivät selvästikään tienneet, että asuntoa oltiin aikeissa alkaa tyhjentää ilman että omaisille ilmoitetaan ensin. Eipä sitä yleensä ole tapana mennä vielä elossa olevan vanhemman asuntoon tekemään perinnönjakoa.
Ja mitä tulee vanhuksen tahtoon - jos on vaikka muistiongelmainen
Mitään ilmoitusvelvollisuutta ei ole. Kyseessä kun ei ollut omaisten omaisuus vaan tämän saattohoidossa olevan omaisuus.
Kysymys kuuluukin, että minkälaiset sieluttomat ja demoniset ihmishirviöt menevät moisiin tehtäviin töihin tai ensinnäkään mahdollistavat tuonlaisen toiminnan?
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos pesää ei ollut vielä jaettu kun ensimmäinen kuoli joten siinä on mennyt perillistenkin omaisuus?
Niin, se käytettiin hoitokulujen kattamiseen se omaisuus. Mutta eikö ole se mahdollisuus, että jos ei rahavarat riitä, niin sitten haetaan sitä hoitokuljen kohtuullistamista. Tuossahan oli kyse esim. sairaalamaksuista...
No, mutta sinne meni se omaisuus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehän emme tiedä mikä tämän kyseisen henkilön tahto oli. Ehkä hän on käskenyt hävittää kaiken ja ihminen saa tehdä omaisuudellaan mitä huvittaa. Omaisten olisi kannattanut toimia vähän nopeammin, jos olisivat halunneet asian hoidettavan eri tavalla, eikä odotella ja ihmetellä kuukausikaupalla samaan aikaan, kun laskut menevät perintään.
Edunvalvojan tehtävä on valvoa päämiehensä etua eikä odotella loputtomiin omaisten päätöksiä. Miksi eivät hakeneet ajoissa muistoesineitä pois? Ei tuo kuvio ihan parissa päivässä ole tapahtunut.
Eivät selvästikään tienneet, että asuntoa oltiin aikeissa alkaa tyhjentää ilman että omaisille ilmoitetaan ensin. Eipä sitä yleensä ole tapana mennä vielä elossa olevan vanhemman asuntoon tekemään perinnönjakoa.
Ja mitä tulee vanhuksen tahtoon - jos on vaikka muistiongelmainen
Tuntuisi oudolta ajatukselta, että joku laittaisi noin vain arvokasta tavaraa roskalavalle. Jollekin ne korut on kelvannut. Edunvalvojalle tai kodin tyhjentäjälle.
Omassa lähipiirissäni on paljon eduvalvonnassa työskentelviä ja voin valoittaa toista puolta; tuossakin omaisilla oli ratkaisuna "odotetaan", joka ei useinkaan ole se oikea ratkaisu, vaan heidän olisi pitänyt toimia. Tuossa kertyi kokoajan velkaa hyvinvointialueelle ja holhoustoimilain mukaan edunvalvoja ei saa velkaannuttaa päämiestä, joten ainoa vaihoehto on realisoida realisoitavissa olevaa omaisuutta ja jos muuta ei ole kuin koti-irtaimisto, niin mitä silloin realisoit?
Kannattaisi ehkä elää elämänsä niin, että omaisuutta olisi sen verran, ettei vanhana tarvitse ryhtyä asuntoa realisoimaan, se vaan on monesti ainoa tapa. Omaisena kannattaa ajoissa ottaa ne arvottomat, mutta niin tunnearvoset tavarat ja viedä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos pesää ei ollut vielä jaettu kun ensimmäinen kuoli joten siinä on mennyt perillistenkin omaisuus?
Niin, se käytettiin hoitokulujen kattamiseen se omaisuus. Mutta eikö ole se mahdollisuus, että jos ei rahavarat riitä, niin sitten haetaan sitä hoitokuljen kohtuullistamista. Tuossahan oli kyse esim. sairaalamaksuista...
No, mutta sinne meni se omaisuus!
Ihan normaali käytäntö. Vai olisiko maksut pitänyt maksaa veronmaksajien kustannuksella, jotta perilliset saisivat perintöä? Vai miten toi olisi pitänyt hoitaa?
Mitä järkyttävää tuossa on?