Tuleeko muille kotivara-ostoähkyä?
Olen siis osatnut pakkasen tupaten täyteen. Kuivaelintarvikkeita, pesuaineita ja hygieniatarvikkeita on kaapit pullollaan. Tämä jotta olisi pitkäksi aikaa niin paljon ettei tarvitse vähään aikaan kaupassa käydä kuin tuoretuotteita ostamassa. Nyt on sitten jonkinlainen ähky kun on niin paljon kaikenlaista 😂.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaapit täynnä wc- ja foliopaperia eiköhän niillä pärjää ja kasvomaskeja myös.
Janoahan sä et tuolla varalla sammuta etkä nälkääsi. Meillä on ollut parin viikon sisään jo kolme pitkään kestänyttä sähkökatkoa. Ei saatu vettä hanasta. Onneksi oli pullotettua vettä.
Ison tarpeen tekemiseen on jätepusseja ja sanko. Sen sankon voi laittaa siihen vessaistuimen päälle kun kansi on auki. Sopiva korkeus.
Etenkin talvikautena pidän runsasta kotivaraa. Johtuu pikästä matkasta ruokakauppaan. Talvisin on huonoja ajokelejä usein ja pimeääkin. Ei kauheasti kiinnosta ajalla alvariinsa ostoksille.
Myös se, että jos tulee jokin kuume tai flunssa yms päällensä, niin onhan se helpotus, ettei tarvi lähteä kotoa asioille. Lämmittämään autoa ja skrapaamaan niitä ikkunoita. Kipeänä se keskittymiskykykin on huonompi autoa ajaessa.
Mikäs se kauniina kesäpäivänä on ajellessa tuota 100 km kauppareissua. Silloin se on mukavaakin jopa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaapit täynnä wc- ja foliopaperia eiköhän niillä pärjää ja kasvomaskeja myös.
Janoahan sä et tuolla varalla sammuta etkä nälkääsi. Meillä on ollut parin viikon sisään jo kolme pitkään kestänyttä sähkökatkoa. Ei saatu vettä hanasta. Onneksi oli pullotettua vettä.
Ison tarpeen tekemiseen on jätepusseja ja sanko. Sen sankon voi laittaa siihen vessaistuimen päälle kun kansi on auki. Sopiva korkeus.
Jos asutte alueella missä sähkökatkot ovat yleisiä, niin miksi ette ole hankkineet aggregaattia? Me asutaan maalla ja sähkökatkoja on useita vuodessa. Meiltä löytyy yhteensä kolme aggregaattia ja runsaasti polttoainetta, eli pakastimiakin (2kpl) voi käyttää hyödyksi kotivarassa. Ja kun on aggregaatti, tulee vesipumpullekin sähköä eli jano ei yllätä ja vessaakin voi käyttää normaalisti.
No joku raja siinä kotivarassakin ja jos haluaa kotivaraa pitää niin avatun tuotteen tilalle pitää hankkia uusi -> ei vähennä kauppareissuja yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaapit täynnä wc- ja foliopaperia eiköhän niillä pärjää ja kasvomaskeja myös.
Janoahan sä et tuolla varalla sammuta etkä nälkääsi. Meillä on ollut parin viikon sisään jo kolme pitkään kestänyttä sähkökatkoa. Ei saatu vettä hanasta. Onneksi oli pullotettua vettä.
Ison tarpeen tekemiseen on jätepusseja ja sanko. Sen sankon voi laittaa siihen vessaistuimen päälle kun kansi on auki. Sopiva korkeus.
Jos asutte alueella missä sähkökatkot ovat yleisiä, niin miksi ette ole hankkineet aggregaattia? Me asutaan maalla ja sähkökatkoja on useita vuodessa. Meiltä löytyy yhteensä kolme aggregaattia ja runsaasti polttoainetta, eli pakastimiakin (2kpl) voi käyttää hyödyksi kotivarassa. Ja kun on aggregaatti, tulee vesipumpullekin sähköä eli jano ei yllätä ja vessaakin voi k
Minkä merkkinen aggregaatti on hyvä? Polttoainetta meillä on. Paljonko asennus maksaa?
Vierailija kirjoitti:
No joku raja siinä kotivarassakin ja jos haluaa kotivaraa pitää niin avatun tuotteen tilalle pitää hankkia uusi -> ei vähennä kauppareissuja yhtään.
Me ostetaan niitä tuotteita useampi kerrallaan. Se vähentää kauppareissuja.
Onko se aggregaatti hankala asentaa? Voiko sen maallikko asentaa?
Papereita ja roskapusseja on, ruokavaraston kanssa on opittu paremmaksi, kun on pienet tilat. Ennen en saanut mahtumaan hyvin.
Joulunalusaikana on hyväkin olla varautunut.
Ei ole sitä. Ärsyttää kun ei keksi mitään. Pitää katsoa lista.
Taas olemme pärjänneet jo 2 viikkoa käymättä ostoksilla.
Nyt tää alkanut sujumaan. Meillä siis kotivara on useaksi viikoksi kerrallaan.
Pakastimet on tähän aikaan vuodesta täynnä. Aggre toimii, jos sähköt menee. Polttopuita on vähän liikaa, mut on toi puuhella. Ulkohuussi toimii aina.
Ruokaa (myös proteiineja) on pariksi kuukaudeksi ainakin. Mtös lemmikeille. Ainoo mikä loppuu aina, on kissanhiekka.
Tuo maakuopan kaivaminen olis tärkeää, miettikääs hetki minne ne pussit heittäisitte. Roskikset voi olla täynnä roskia, eikä ne vedä kymmenien asuntojen ulosteita kerrostalojen pihalla. Sitä paitsi haju tulee olemaan hirveä, jollei mitään saada peitettyä edes vähän. Ainakin kerrostalojen pihalla olisi hyvä olla oja valmiina. Jokaisella kaksi ämpäriä joissa pussit, toiseen tukevat jätteet toiseen nesteet. Vessaa ei saa vetää kertaakaan, eikä viemärit vedä enää siinä vaiheessa. Kukaan ei halua kotiinsa tukkeutuneita haisevia viemäreitä!

Käytä kun kerran asut puilla lämmitettävässä tavallisessa talossa , hiekkaa kissan paskalle . Normi hiekkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo maakuopan kaivaminen olis tärkeää, miettikääs hetki minne ne pussit heittäisitte. Roskikset voi olla täynnä roskia, eikä ne vedä kymmenien asuntojen ulosteita kerrostalojen pihalla. Sitä paitsi haju tulee olemaan hirveä, jollei mitään saada peitettyä edes vähän. Ainakin kerrostalojen pihalla olisi hyvä olla oja valmiina. Jokaisella kaksi ämpäriä joissa pussit, toiseen tukevat jätteet toiseen nesteet. Vessaa ei saa vetää kertaakaan, eikä viemärit vedä enää siinä vaiheessa. Kukaan ei halua kotiinsa tukkeutuneita haisevia viemäreitä!
Lähin metsä ja riuku sitten kun tarvii ulostaa ulkona . Ei mitään järkeä ajatella paskantaa sisällä . Metsään vaan. Lapsilla on pienet potat mikä nyt ei ole suuri ongelma . Vessaa ei voi vetää sähkökatkoilla . Siksi voi juosta metsään. Monella levähdyspaikalla on ulkovessa . Jos sähkö on poikki voi kokeilla naapurikuntaa toimiiko siellä. Yleiset vessat ja huoltoasemien. Sähkökatkoilla ei toimi lataus eikä valaistus eikä automaatit. Joten hiukan käteistä varabensaa ja manuaalinen pyörä kuin pattereita. Taskulamppu. Oikeilla sähkökatkoilla ei toimi kaupoissa mikään joten siksi oltava kotivara. Allergialääkkeitä ja kipulääkkeitä kuin sidetarpeita. Apu ei aina tule heti. Siksi on hyvä olla juomavesi pulloja ja savetteja. Insuliinia kuin muuta varalla . Et voi ladata akkuja . Pakasteet sulaa . Miten toimit. Maalla onnistuu hyvin. Kerrostalojen pihoilla on usein grillipaikka missä voi kypsentää ruuan . Grillihiiliä . Risuja. Kuivat risut käy hyvin kerää niitä. Hiiret ei syö kun pidät jauhot keksit rasiassa pelti tai muovi. Kirppiksillä on niitä myynnissä.
Noita ikivanhoja hiirien asuttamia taloja keskellä peltoa voi oikeasti pitää mökkinä. Vaatii vähän siivoamista. Samoin kuin muissa maissa niitä hirveitä romutaloja voi pitää mökkinä tai puutarhapalstana niitä on myynnissä . Esimerkiksi herne kasvaa hyvin ja sipuli. Meillä meni kotivaraa kun oli kuumetauti 2 viikkoa . Tarpeen oli. Sellainen vanha lato mikä on melkein kaatunut sen voi kyllä oikaista. Tulee mieleen kun rosvot vei kaiken täällä nyt ne rosvot on jo osa kuollut osa vanhainkodissa. Ryöstely jatkuu nykyään nuorten voimin.
No jos ajattelee alkeellista mökkielämää vaikka 2-3 kuukautta , niin pärjää siellä ilman mukavuuksia . Ulkovessa ja vesikaivo. Kahvinkeitin . Monella ei ole sähköjä mökillä . Ulkona grillillä. Hyvin pärjää . Ortodoksikirkon jäsenillä on luostarit mihin he voi EVAKKOON mennä.
Raamatussa Mooses laki Juudaksen varastama talo tavara teltta kenkä takki koru on tuhoonvihittyä juudakselle .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo maakuopan kaivaminen olis tärkeää, miettikääs hetki minne ne pussit heittäisitte. Roskikset voi olla täynnä roskia, eikä ne vedä kymmenien asuntojen ulosteita kerrostalojen pihalla. Sitä paitsi haju tulee olemaan hirveä, jollei mitään saada peitettyä edes vähän. Ainakin kerrostalojen pihalla olisi hyvä olla oja valmiina. Jokaisella kaksi ämpäriä joissa pussit, toiseen tukevat jätteet toiseen nesteet. Vessaa ei saa vetää kertaakaan, eikä viemärit vedä enää siinä vaiheessa. Kukaan ei halua kotiinsa tukkeutuneita haisevia viemäreitä!
Lähin metsä ja riuku sitten kun tarvii ulostaa ulkona . Ei mitään järkeä ajatella paskantaa sisällä . Metsään vaan. Lapsilla on pienet potat mikä nyt ei ole suuri ongelma . Vessaa ei voi vetää sähkökatkoilla . Siksi voi juosta metsään. Monella levähdyspaikalla on ulkovessa . Jos sähkö on poikki voi kokeilla
Millä levähdyspaikalla on vielä huussi? Ainakin Itä-Suomesta ne on hävitetty jo tämän vuosituhannen alkuvuosina, ne kun ovat olleet melkoisen yleisesti ilkivallan kohteena ja sotkettu itse paskalla ympäriinsä.
Me otettiin joditabletit oltu valkoisia kuin haamut niiden jälkeen .
Ei ole tullut mitään ostoähkyä. Raivasin syksyllä tilaa meidän autotallin yhteydessä olevaan varastohuoneeseen ja jatkan kotivaran keräämistä sinne. Varastossa on talvellakin jääkaappilämpötila eli tasainen +5 astetta joten sinne voi varastoida lähes mitä vaan. En ole koskaan ostanut kassikaupalla tavaraa kotivaraan, vaan joka kauppakäynnillä ostan max pari extratuotetta ja täytän varastoja pikkuhiljaa. Siten niissä menee päiväyksetkin sopivasti pitkälle aikavälille eikä kaikki vanhene kerralla.