Jos ruoka-aika sattuu olemaan samaan aikaan kun lapsen kaveri on teillä kylässä, pyydetäänkö teillä kaverikin syömään?

Vierailija kirjoitti:

Luonnollisesti! Eikö olisi aika outoa, jos meidän kersat istuisivat ruokapöydässä ja heidän kaverinsa jossain sivummalla ilman ruokailumahdollisuutta? Asiahan voi olla vähän toisenlainen, jos kaveri asuu vaikka ihan samassa talossa ja heillä sattuu olemaan samaan aikaan ruoka-aika,

Eihän ne ole ilman ruokailumahdollisuutta. Ne voi mennä kotiin syömään tai ottaa eväät mukaan. Jokainen ruokkii omat pentunsa. 

ehkä piffemummolle ei kannata vihjata banjo-viittausta, eihän tuo torvi ymmärrä edes googletamalla :D

Koska teillä lapset tekevät läksyt jos koko päivä notkutaan kaverin kanssa? Vai onko meillä vaan liian tyly linja, kun lapset tietävät että jos läksyjä ei ole tehty koulun jälkeen ennen ruokaa, ne tehdään ruuan jälkeen ennen kuin lähdetään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Koska teillä lapset tekevät läksyt jos koko päivä notkutaan kaverin kanssa? Vai onko meillä vaan liian tyly linja, kun lapset tietävät että jos läksyjä ei ole tehty koulun jälkeen ennen ruokaa, ne tehdään ruuan jälkeen ennen kuin lähdetään mihinkään.

Meillä lapset tekevät monesti läksynsä yhdessä kavereiden kanssa. Ikää lapsilla 12v ja 16v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luonnollisesti! Eikö olisi aika outoa, jos meidän kersat istuisivat ruokapöydässä ja heidän kaverinsa jossain sivummalla ilman ruokailumahdollisuutta? Asiahan voi olla vähän toisenlainen, jos kaveri asuu vaikka ihan samassa talossa ja heillä sattuu olemaan samaan aikaan ruoka-aika,

Eihän ne ole ilman ruokailumahdollisuutta. Ne voi mennä kotiin syömään tai ottaa eväät mukaan. Jokainen ruokkii omat pentunsa. 

Mun lapset ala-asteella tuli kotiin, niin ekaks läksyjen teko ja sitten ruokailu. Tämän jälkeen sai kavereita tulla meille.

Ylä-asteella ensin ruokailu ja sitten läksyjen teko. Sen jälkeen vasta kavereiden kanssa tapailu.

Oli laitettava tällainen sääntö. Niitä frendejä olis tullut meille muuten heti koulupäivän jälkeen. Sit olis läksyjen teko ollut retuperällä.

Vierailija kirjoitti:

Koska teillä lapset tekevät läksyt jos koko päivä notkutaan kaverin kanssa? Vai onko meillä vaan liian tyly linja, kun lapset tietävät että jos läksyjä ei ole tehty koulun jälkeen ennen ruokaa, ne tehdään ruuan jälkeen ennen kuin lähdetään mihinkään.

No juurikin silloin koulun jälkeen. Osan ehtivät tehdä jo koulussa. Jos koulu päättyy esim. klo 13, siinä on aika monta tuntia aikaa olla kavereiden kanssa läksyjen teon jälkeenkin. 

Minulla on kolme, nyt jo aikuista poikaa. Itse olen ainoa lapsi. Lapsena, eikä teininä minun kotiini saanut tulla ketään kavereita. Päätin, ja muutin jatkumoa omien lasten kohdalla. Meillä oli aina poikien kavereita. Myös ruokapöydässä. Yökylässä vähintään kahden kaverit jo ala-asteella, joten aamupalasta iltapalaan (tosin eri asia, kuin päiväkylälyt, joihin ei huolenpito ylöspitoineen vastaavalla tavalla kuulu. Perjantaisin raahasin 7x ässän muovikassillisen ruokaa kotiin siksi. Halusin lapsilleni normaalin lapsuuden, koska itselleni ei sitä suotu. En osannut asettaa rajoja sen suhteen. Lopputulemana pysyvät univaikeudet (silloin vuorotöissä) ja sydän-/verisuonitauti. Teininä valvoi suunnilleen siihen, kun lähdin töihin. Ja herkkäuninen joo. Joten äärilaidasta toiseen. Kannattiko? En tiedä. Ainakaan siitä ei tarvitse moittia itseä. Ja kyllä, säännöt oli. Minä myös katoin pöydän kauniisti, vaikka olisin ollut koko päivän töissä. Välineineen, servetteineen ja muineen (viikonloppuisin ekstrat, osa noista viikon jokaisena päivänä.). Vielä aikuisena, kun olin "miniäkokelaana" maakunnassa (ennen lapsia), niin en vain tajunnut silloinkaan. Minun kotonani ei oltu ruokittu "vieraita", mutta siellä sai vuodesta toiseen lähteä omatkin nälkäisenä suoraan grillille sen kerran kuukaudessa "sunnuntailounaan" takia, kun kaikki "yllätys yllätys" puolitututkin pamahti paikalle juuri ennen kattamista, joille sitten hövelisti, että joo, käy pöytään, ihan kohta nostan ruoan pöytään. Hirveetä paskaa sekin. Ruokaa pitää olla tarpeeksi, ettei omat lapsetkin joudu vähillä rahoillaan menemään syömään muualle "jälkiruoaksi". Koska jää nälkä. Nuorelle aikuiselle miehelle ei riitä eineslihapullan kokoinen 1 kpl+1x pieni peruna.

Ilman muuta ja aina tein siten. Opin lapsuudesta, kun maalla äitini oli niin vieraanvarainen, että oli kuka tahansa kulkija käymässä ja jos oli ruokailun aika, pyysi aina pöytään. Kerroin tästä äitini muistotilaisuudessakin ja siihen vieraanvaraisuuteen liittyi monia muistoja. Niinpä kun lasten koulukaveri( t) olivat meillä, he olivat kuin perheenjäsenet ja saivat samat kohtelut. Varsinkin pojan yhdestä kaverista tuli läheinen. Lapsille tuli elinikäisiä kavereita ja pitävät yhteyttä edelleen, kun ovat aikuisia ja on omat perheet.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta ja aina tein siten. Opin lapsuudesta, kun maalla äitini oli niin vieraanvarainen, että oli kuka tahansa kulkija käymässä ja jos oli ruokailun aika, pyysi aina pöytään. Kerroin tästä äitini muistotilaisuudessakin ja siihen vieraanvaraisuuteen liittyi monia muistoja. Niinpä kun lasten koulukaveri( t) olivat meillä, he olivat kuin perheenjäsenet ja saivat samat kohtelut. Varsinkin pojan yhdestä kaverista tuli läheinen. Lapsille tuli elinikäisiä kavereita ja pitävät yhteyttä edelleen, kun ovat aikuisia ja on omat perheet.

Aika pelottava ajatus, jos nykypäivänä äiti pyytäisi kaikki kadunkulkijat kotiin syömään. Ties mitä peukuttajia sieltä tulisi.... 

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta ja aina tein siten. Opin lapsuudesta, kun maalla äitini oli niin vieraanvarainen, että oli kuka tahansa kulkija käymässä ja jos oli ruokailun aika, pyysi aina pöytään. Kerroin tästä äitini muistotilaisuudessakin ja siihen vieraanvaraisuuteen liittyi monia muistoja. Niinpä kun lasten koulukaveri( t) olivat meillä, he olivat kuin perheenjäsenet ja saivat samat kohtelut. Varsinkin pojan yhdestä kaverista tuli läheinen. Lapsille tuli elinikäisiä kavereita ja pitävät yhteyttä edelleen, kun ovat aikuisia ja on omat perheet.

Meillä ei toimisi tuo ollenkaan. Niitä perheen ulkopuolisia lapsia olisi joka päivä ruokittavana.

Mun oli jo vaikeuksia pitää naapurin kakarat pois kerjäämästä siinä vaiheessa, kun omat lapset oli jo muuttaneet omilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta ja aina tein siten. Opin lapsuudesta, kun maalla äitini oli niin vieraanvarainen, että oli kuka tahansa kulkija käymässä ja jos oli ruokailun aika, pyysi aina pöytään. Kerroin tästä äitini muistotilaisuudessakin ja siihen vieraanvaraisuuteen liittyi monia muistoja. Niinpä kun lasten koulukaveri( t) olivat meillä, he olivat kuin perheenjäsenet ja saivat samat kohtelut. Varsinkin pojan yhdestä kaverista tuli läheinen. Lapsille tuli elinikäisiä kavereita ja pitävät yhteyttä edelleen, kun ovat aikuisia ja on omat perheet.

Aika pelottava ajatus, jos nykypäivänä äiti pyytäisi kaikki kadunkulkijat kotiin syömään. Ties mitä peukuttajia sieltä tulisi.... 

Ei nyt pidä takertua kaikkeen mielikuvissaan.  Äitini ruokki toki muitakin kuin meidän kavereita, mutta maalla kävi metsänhoitajaa, karjakkoa, siansalvajaa, puunostajaa ym. Ei ketään kulkuria, sellaisia en muista. 

90 luvulla jos jäin parhaan kaverin luo koulupäivän jälkeen (asui käytännössä naapurissa) niin siellä kyllä kutsuttiin pöytään kun muut söi. Kohteliaisuudesta otin aina vähän, tyyliin yhden perunan, vähän kastiketta ja kaksi lihapullaa. 

Toisen kaverin luona kun tavattiin pelata pelejä pitkäänkin, niin sieltä aina tuli lautasellinen uuniranskalaisia ja ketsuppia huoneeseen tarjoiltuna. Oli herkkua kun meillä ei koskaan ranskalaisia kotona syöty.

Oma lapsi on vasta päiväkoti-ikäinen mutta jos koulussa sitten tuo kavereita kotiin niin kyllä varmaan tarjoaisin ruokaa niillekin. Vähintään uuniranskalaisia.

Vierailija kirjoitti:

90 luvulla jos jäin parhaan kaverin luo koulupäivän jälkeen (asui käytännössä naapurissa) niin siellä kyllä kutsuttiin pöytään kun muut söi. Kohteliaisuudesta otin aina vähän, tyyliin yhden perunan, vähän kastiketta ja kaksi lihapullaa. 

Toisen kaverin luona kun tavattiin pelata pelejä pitkäänkin, niin sieltä aina tuli lautasellinen uuniranskalaisia ja ketsuppia huoneeseen tarjoiltuna. Oli herkkua kun meillä ei koskaan ranskalaisia kotona syöty.

Oma lapsi on vasta päiväkoti-ikäinen mutta jos koulussa sitten tuo kavereita kotiin niin kyllä varmaan tarjoaisin ruokaa niillekin. Vähintään uuniranskalaisia.

Sepä pian muodostuukin sitten tavaksi niille kavereille tulla teille koulun jälkeen syömään.

Noin kävi sukulaisen perheessä. Jääkaappi aina tyhjä kun vanhemmat tuli töistä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani oli usein monta kaveria yhtäaikaa kylässä. Olisin mennyt konkurssiin jos olisi koko kööri pitänyt lähes päivittäin ruokkia! Teinipojat syö aivan helvetisti, ei siihen riitä muutama ylimääräinen peruna ja raejuuston ja kikherneiden jatkeet ja kolme nakkia. Aivan naurettavalta kuulostaa jo ajatuksen tasolla 😅

Mutta aina voi antaa leipää. Niinhän täällä neuvotaan. Ei vaan pikkulasten vanhemmat tajua, että stiä leipää pitäisi olla paketti per naama, kun kyse on teini-ikäisitä. 

"Mutta aina voi antaa leipää. Niinhän täällä neuvotaan. Ei vaan pikkulasten vanhemmat tajua, että stiä leipää pitäisi olla paketti per naama, kun kyse on teini-ikäisitä."

Juuri noin. Tiedän kokemuksesta. Leipä ei ole halpaa. Ja siihen kylkeen levitteet (jotka ei laitoskeittiöiden tvoin alvimpia ultraprosessoituja) + muutama leikkelepaketti + pari juustoa + mahdollisesti vihanneksi päälle korkiata kausihinnoista välittämättä. Empiiristä kokemusta on. Omista (3 poikaa) ja vieraista.

Kyllä pyydän. Annan vaikka oman annokseni ja syön vaikka leipää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pyydän. Annan vaikka oman annokseni ja syön vaikka leipää.

Minä en missään nimessä anna ruoka-annostani mukukalle, joka voi kyllä lompsia kotiinsa syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pyydän. Annan vaikka oman annokseni ja syön vaikka leipää.

Minä en missään nimessä anna ruoka-annostani mukukalle, joka voi kyllä lompsia kotiinsa syömään.

Vai niin.

Meillä notkuu päivittäin parhaimmillaan kymmenen lasten kaveria, en tiedä olisiko siinä varaa ruokkia enää omaa perhettä jos kaikille tarjoaisi ruuat. Jostain syystä ne kuitenkin viihtyvät meillä vaikkei tarjolla ole kuin silloin tällöin jotain välipalaa.

Meillä "onneksi" oli kaverit vähän pidempimatkalaisia, niin eivät rampanneet jatkuvasti ja päiväkin oli sovittuna etukäteen. Lapsi tarjosi koulun jälkeen välipalaa ja kavereiden vanhemmat haki heitä sitten kotiin töistä palatessaan, joten harvoin oli varsinaisesti ruoka-aika. Tai sitten oma lapsi söi vasta kun kaveri oli haettu. Viikonloppuisinkin oli hakuaika tiedossa, joten tein ruokaa sen mukaan aiemmin tai myöhemmin.

Itse olen 70- ja 80 -luvuilla odotellut tai mennyt itsekin syömään kotiin, ei siinä mitään kummallista ollut. Jos jonkun äiti huuteli pihalta syömään, niin ei sinne koko lauma lompsinut.

Onko pizzamummo jo laittanut saarioisen lätyn mikroon? :D