Haluaisin erota pitkästä suhteesta, mutta minusta ei vaan taida olla siihen
Erolle on syynä miehen pitkään kestänyt valehtelu, mm. naisilta saamistaan viesteistä tai muistakin asioista, sekä se että riidoissa mies kohtelee minua kuin alinta pohjasakkaa. Halveksunnan näkee ja kuulee, esimerkiksi kun syyttää minua epäluottamuksesta, ja kun muistutan että hän itse on minulle valehdellut, niin pyöräyttää silmiään että "jaaha ja taas tämä alkaa".
Olen vuosien varrella kuullut häneltä mm. että kuka tahansa kadulla vastaan tuleva nainen olisi parempi vaimo kuin minä, tai että elämä kanssani on pelkkää paskaa. Vaikka hän ei enää noin rumasti sanokaan, nuo säilyy mielessä ja jokainen halveksiva katse ja "mee hoitoon" -kommentti tuntuu heti, kuin nuo pahimmat.
Olen aiemmin ollut mustasukkainen kyllä, mutta on siihen ollut syytäkin kun joka ikisellä työpaikalla on sekoilut naisten kanssa niin, että naiset ovat siinä ajatuksessa, että heillä on "jotain". Aina on näistä valehdellut, kunnes asiat on jollain lailla tulleet ilmi.
Joka tapauksessa. Olen äärettömän väsynyt tähän ja tiedän, että ero olisi oikea teko tässä kohtaa. Ei tuo mies tuosta miksikään muutu, en minä hänelle ole tärkeä, vaikka hyvinä aikoina tekeekin paljon hyvää, auttaa ja tukee. Se kaikki katoaa hetkessä, jos hänelle mitenkään antaa "kriittistä palautetta", kuten hän ongelmista puhumista nimittää.
Tiedän pärjääväni yksin, tai niin olen kauan ajatellut, mutta mitä lähemmäs ero tulee, sitä enemmän pelottaa miten pärjään. Taloudellisesti ei pelota, muuten kyllä.
Ja sitten pelkään myös itse eroa. Miten ikinä siitä henkisesti selviän. Lapsille kertomisesta jne, tai suvulle, kellään ei ole aavistustakaan tästä. Kulissit on hyvin olleet pystyssä. Onko ketään samassa tilanteessa, tai päässyt tästä jo eteenpäin? Pelkään, että mietin eroa vielä viiden vuoden päästäkin.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kerran kiinnostuu kaikista, pyydät jotain alan ihmistä lähestymään ukkoasi. Facessa, siis ystäväpyyntö. Lopuksi hän julkaisee kuvia heidän yhteisistä hetkistä ja tägää miehen niihin. Näin saat kisan pöydälle ja pääset helposti miehestä eroon.
Mistä näitä ihmisiä löytää? Kuka haluaisi auttaa?
Ihan kuin minun elämä. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja tukea toisiamme eroon.
Ala heti katsella itsellesi asuntoa. Ajattele tekeväsi sitä vaikka muka vain huviksesi ja kevyesti, mutta aloita jo tänään.
Aloita katselemaan kotia ja tavaroitasi sillä silmällä, että mitä haluat pitää ja mistä haluat eroon. Mitä pakkailet ja miten. Suursiivouksen ja konmarituksen nimissä voi tavaraa vähentää ja järjestellä muuttoa helpommaksi jo etukäteen, ennen kuin tietää milloin lähtee ja minne.
Kuka auttaisi sinua muutossa? Voit huviksesi selvitellä muuttopalveluiden hintoja ja pyytää vaikka tarjouksia esim. muuttomaailma-palvelusta.
Selvittele kaikkia hyvin konkreettisia juttuja ja listaa paperille mahdollisia ongelmakohtia. Sitten olet käsinkosketeltavan maailman suhteen valmis lähtemään sillä hetkellä, kun viimein henkisesti tunnet, että nyt on oikea hetki lähteä.
Ja se tärkein: kerro tilanteesta jollekulle ystävälle tai muulle kuuntelevalle taholle. Asian jakaminen toiselle ihmiselle laittaa kaiken perspektiiviin. Hyvä, että aloitit jo täältä!
Ap on kirjoittanut jo useamman ketjun tänne ja jokainen on kerännyt runsaasti jakautuneita kommentteja. Toiset ovat sitä mieltä, että ap on sairaalloisen mustasukkainen, kun taas toiset uskovat miehen olevan uskoton. Lieneekö taitava trollaus kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Minä kävin tuon paskan läpi aikoinaan, hengissä selvitty on. Elän elämäni parasta aikaa nykyään. Lähde ja tee itsellesi hyvä työ.
Veit sanat suustani! 30v jälkeen erosin ja elämä hymyilee. Välillä tunnen sellasta ilon ja onnen tunnetta, että ihan hävettää. Ap sun pitää ajatella nyt itseäsi ja vaan itseäsi. Oot sen ansainnut!
Vierailija kirjoitti:
Ala heti katsella itsellesi asuntoa. Ajattele tekeväsi sitä vaikka muka vain huviksesi ja kevyesti, mutta aloita jo tänään.
Aloita katselemaan kotia ja tavaroitasi sillä silmällä, että mitä haluat pitää ja mistä haluat eroon. Mitä pakkailet ja miten. Suursiivouksen ja konmarituksen nimissä voi tavaraa vähentää ja järjestellä muuttoa helpommaksi jo etukäteen, ennen kuin tietää milloin lähtee ja minne.
Kuka auttaisi sinua muutossa? Voit huviksesi selvitellä muuttopalveluiden hintoja ja pyytää vaikka tarjouksia esim. muuttomaailma-palvelusta.
Selvittele kaikkia hyvin konkreettisia juttuja ja listaa paperille mahdollisia ongelmakohtia. Sitten olet käsinkosketeltavan maailman suhteen valmis lähtemään sillä hetkellä, kun viimein henkisesti tunnet, että nyt on oikea hetki lähteä.
Ja se tärkein: kerro tilanteesta jollekulle ystävälle tai muulle kuuntelevalle taholle. Asian jakaminen toiselle ihmiselle laittaa kai
AP kertoi haluavansa jäädä entiseen asuntoonsa. Asuu sukunsa talossa. Mies auttanut talon töissä paljon, auttaako sitten joku muu, kun ero tulee vai pärjääkö yksin. Vanhassa isossa talossa jos asuu, niin pitää joko itse osata tai olla rahaa hoitaa tarpeelliset asiat ostopalveluna. Yksin maaseudulla isossa talossa voi myös olla vähän pelottavaa, itselläni on siksi koiria seurana. Suoraan sanottuna en uskaltaisi asua ilman niitä. Yksikin hankala naapurin juoppo mies riittää, että olo muuttuu erittäin ikäväksi, pysyvät paremmin poissa koirien ansiosta.
Mitä aloittajalle kuuluu? Onko saanut ajatuksia selkenemään?