Haluaisin erota pitkästä suhteesta, mutta minusta ei vaan taida olla siihen
Erolle on syynä miehen pitkään kestänyt valehtelu, mm. naisilta saamistaan viesteistä tai muistakin asioista, sekä se että riidoissa mies kohtelee minua kuin alinta pohjasakkaa. Halveksunnan näkee ja kuulee, esimerkiksi kun syyttää minua epäluottamuksesta, ja kun muistutan että hän itse on minulle valehdellut, niin pyöräyttää silmiään että "jaaha ja taas tämä alkaa".
Olen vuosien varrella kuullut häneltä mm. että kuka tahansa kadulla vastaan tuleva nainen olisi parempi vaimo kuin minä, tai että elämä kanssani on pelkkää paskaa. Vaikka hän ei enää noin rumasti sanokaan, nuo säilyy mielessä ja jokainen halveksiva katse ja "mee hoitoon" -kommentti tuntuu heti, kuin nuo pahimmat.
Olen aiemmin ollut mustasukkainen kyllä, mutta on siihen ollut syytäkin kun joka ikisellä työpaikalla on sekoilut naisten kanssa niin, että naiset ovat siinä ajatuksessa, että heillä on "jotain". Aina on näistä valehdellut, kunnes asiat on jollain lailla tulleet ilmi.
Joka tapauksessa. Olen äärettömän väsynyt tähän ja tiedän, että ero olisi oikea teko tässä kohtaa. Ei tuo mies tuosta miksikään muutu, en minä hänelle ole tärkeä, vaikka hyvinä aikoina tekeekin paljon hyvää, auttaa ja tukee. Se kaikki katoaa hetkessä, jos hänelle mitenkään antaa "kriittistä palautetta", kuten hän ongelmista puhumista nimittää.
Tiedän pärjääväni yksin, tai niin olen kauan ajatellut, mutta mitä lähemmäs ero tulee, sitä enemmän pelottaa miten pärjään. Taloudellisesti ei pelota, muuten kyllä.
Ja sitten pelkään myös itse eroa. Miten ikinä siitä henkisesti selviän. Lapsille kertomisesta jne, tai suvulle, kellään ei ole aavistustakaan tästä. Kulissit on hyvin olleet pystyssä. Onko ketään samassa tilanteessa, tai päässyt tästä jo eteenpäin? Pelkään, että mietin eroa vielä viiden vuoden päästäkin.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Täältä ruudun takaa on vaikea arvioida helpottaisiko eroaminen mustasukkaisen tilannetta. Useimmiten ero ei helpota, vaan vaaditaan pitkä aika, vuosia, jopa kymmeniä vuosia, että hän pystyy päästämään irti entisestä puolisostaan. Voi ilmetä myös ex-puolison häiritsemistä ja vahtimista sekä vihaa ja katkeruutta.
Ap:n mies on voinut olla alun alkaen flirttaileva ja itselleen muualta vahvistusta hakeva mies, joka on vahvistanut mustasukkaisuutta tai sitten kyse on vain harhaluuloista. Vuosikymmenten takaisten tapahtumien vatvominen ja todisteiden keräily on joka tapauksessa hyvin raskasta kaikille.
Mustasukkaisen ajatusmaailmassa puolisolla ei saa olla minkäänlaista kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, yhdessä nauraminen, viestin lähettäminen tai aivan mikä tahansa asia on epäilyttävää. Sen vuoksi moni puoliso joutuu valehtelemaan välttyäkseen kuulustelulta. Normaalilla tavalla työpaikalla oleminenkaan ei onnistu, sillä työpai
Mustasukkaisuu ei ole sairaus vaan arvomaailmakysymys ja sopimus pariskunnan välillä - monogamiasta. Ei ole mitään syytä elää elämää kuin punapersepaviaani toisten kanssa viekoitellen. Jos haluaa näin elää niin sitten on parempi pariutua toisen polygamisen apinan kanssa, jonka kanssa voi sitten ristiin rastiin jaella milloin mitäkin tauteja. Monogamisten yksilöiden ei tarvitse tällaiseen alentua.
Taloudellisesti ei pelota, muuten kyllä.
Ala tehdä eroa askel kerrallaan, jos kertarysäys kerran pelottaa.
Hanki kannustusta ja selkärankaa päätöksen toteuttamiseen jostain, kuten ystäviltä, kirjoista, muiden kokemuksista... Hanki itsellesi siis ensin se henkinen tukiverkko, josta arvelet saavasi avun sitten, kun vaikea päivä tulee itkuineen.
Rehtiä olisi tiedottaa eroaikeista ensisijaisesti myös sitä miestä. Koska täytyhän teidän lasten takia jotain pystyä sopimaankin asioista, että erosta ei tule kaaosta lapsille.
Vierailija kirjoitti:
"Tai ihailee jotain tv:ssä olevia naisia niin, että hänen lauseensa jää kesken kun ko. nainen tv:stä osuu silmiin. Jos ihmettelen tätä, niin sanoo että toi nainen on vaan niin kaunis."
Eli vahdit myös sitä mitä mies katsoo televisiosta, sielläkin on naisia.
No on toi mieskin kyllä ihan kusipää. Tietää, kuinka epävarma ja mustasukkainen vaimo on, ja sitten pitää oikein ärsyttää tätä vaimoa ja kaivaa verta nenästä, pitää oikein lopettaa lause kesken ja alkaa kuolata jotain naista telkkarista. Tosi lapsellista mieheltä, ihan oikeesti.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään syytä elää elämää kuin punapersepaviaani toisten kanssa viekoitellen. Jos haluaa näin elää niin sitten on parempi pariutua toisen polygamisen apinan kanssa, jonka kanssa voi sitten ristiin rastiin jaella milloin mitäkin tauteja.
Ai saakeli, nyt kyllä tyrskähti aamuteet näppikselle.
Minä aloin ostella uusia lautasia ym.itselleni jo ennen eroa. Katselin, mitä haluan sinkkukotiini ja ostin kaikenlaista valmiiksi. Sitten sanoin, että eikö olisi parempi, että muutat pois. Mies sai sitten erossa vanhat tavarat mukaansa, minä nostin vain uudet tilalle. Huonekalut olikin minun, joten niitä ei tarvinnut jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tai ihailee jotain tv:ssä olevia naisia niin, että hänen lauseensa jää kesken kun ko. nainen tv:stä osuu silmiin. Jos ihmettelen tätä, niin sanoo että toi nainen on vaan niin kaunis."
Eli vahdit myös sitä mitä mies katsoo televisiosta, sielläkin on naisia.
No on toi mieskin kyllä ihan kusipää. Tietää, kuinka epävarma ja mustasukkainen vaimo on, ja sitten pitää oikein ärsyttää tätä vaimoa ja kaivaa verta nenästä, pitää oikein lopettaa lause kesken ja alkaa kuolata jotain naista telkkarista. Tosi lapsellista mieheltä, ihan oikeesti.
Etkö tajua, että mustasukkainen näkee ihan kaikessa kuolaamista, petoksia ja vilppiä. Olen nähnyt tämän millaista se on.
Vaikka olisikin flirtti tyyppi, tuollainen vahtiminen ja kyylääminen on sairasta. Ei normaali jää suhteeseen, missä pitää koko ajan toista kyylätä. Tosin vikaa on puolisossakin, että kestää tuollaista vuosikymmenet.
Enkä usko hetkeäkään, etteivät lapset tietäisi mikä on tilanne.
"Mustasukkaisuu ei ole sairaus vaan arvomaailmakysymys ja sopimus pariskunnan välillä - monogamiasta. Ei ole mitään syytä elää elämää kuin punapersepaviaani toisten kanssa viekoitellen. Jos haluaa näin elää niin sitten on parempi pariutua toisen polygamisen apinan kanssa, jonka kanssa voi sitten ristiin rastiin jaella milloin mitäkin tauteja. Monogamisten yksilöiden ei tarvitse tällaiseen alentua."
Kyllä mustasukkaisuus voi olla sairaus, joko F22 Harhaluuloisuushäiriö tai osana muita psykoottisia sairauksia.
Ap on saanut ihan hyviä neuvoja ketjussa, ehkä hän pystyy voittamaan esteensä asumuserolla tai avioerolle, jonka pitäisi helpottaa, jos kyse ei ole mistään sairaudesta. Yleensä vaikeampihoitoisesta mustasukkaisuudesta kärsivä ei halua erota, erolla vain uhataan, kun tunnetila käy sietämättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä aloin ostella uusia lautasia ym.itselleni jo ennen eroa. Katselin, mitä haluan sinkkukotiini ja ostin kaikenlaista valmiiksi. Sitten sanoin, että eikö olisi parempi, että muutat pois. Mies sai sitten erossa vanhat tavarat mukaansa, minä nostin vain uudet tilalle. Huonekalut olikin minun, joten niitä ei tarvinnut jakaa.
;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvoisin aloittamaan sillä, että kerrot jollekin läheiselle ihmiselle tilanteenne. Ja ehdottomasti kannattaa mennä yhdessä terapiaan. On muodostunut kierre siitä, että epäilet ja otat esille vanhoja ajatuksia, tilanne on raskas teille molemmille.
Terapiassa voitte turvallisesti keskustella siitä onko teidän välillänne enää rakkautta vai onko kyse jostain muusta. Rakastatko miestäsi? Rakastaako hän sinua? Jos vielä on rakkautta, on mahdollista myös työstää vanhoja pettymyksiä pois. Jos taas jompikumpi ei rakasta, on parempi erota.
Erot ovat aina hyvin surullisia, harkitsematta kunnolla ei siihen kannatakaan ryhtyä. Voi olla, että miehesikin tahollaan pohtii eroa. Keskusteluyhteytenne ei taida olla kovin hyvä.
Ollaan käyty suhteen aikana moneen otteeseen terapioissa. Ei ole muuttanut asioita, kuin hetkeksi. Viimeisin terapiajakso oli pari vuotta sitte
En lukenut koko ketjua, mutta miksi ihmeessä miehesi haluaisikaan erota? Hänhän saa kaiken. Asunnon ja turvallisen parisuhteen, anteeksi antavan puolison plus vielä kaksoiselämän siihen päälle. Ero kirpaisee, mutta tuhlaat ainutkertaisen elämäsi. Mitä väliä jollain kulisseilla loppujen lopuksi on? Itse olin se, joka pitkästä suhteesta lähti. Helpompaa olisi ollut kun toinen olisi lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata erota, jos lapsilla on turvallinen koti ja mies on edes ihan ok isä.
Lapset asuu siis jo omissa kodeissaan. Ap
Tuossa vaiheessa minä lähtisin (ja varmaan lähdenkin). Kun sitten itse säilyttää sen, että pystyy olemaan eron jälkeen samoissa tilanteissa ex-puolison kanssa, sujuvat kaikki juhatilanteetkin ihan hyvin. Ei ne helppoja ole, mutta lasten takia kestää varmasti ne satunnaiset kerrat. Ja arkena taas saa elää omaa hyvää elämää ilman tuollaista puolisoa.
"Ai silmien alla tapahtuva lääppiminen ja nojailu ei ole "mitään"? Mitä tapahtuu selän takana, jos ihan julkisesti petettävän edessäkin käyttäydytään noin? Hohhoijakkaa."
Omakin mieheni on joutunut naisten lääppimäksi, kerran yksi tuttavaperheen nainen meni hänen syliinsä istumaan toistuvasti. Ihmettelin naisen käytöstä ja myöhemmin selvisi, että tekee tuolla tavalla usein pienessä sievässä, miehensäkin nähden.
Samaten miehelle on tullut flirttiviestiä työkavereilta joitakin kertoja. Mutta nämä eivät ole meidän parisuhdetta häirinneet, vaikka ne muistankin. Tuollaista vain sattuu pitkissä avioliitoissa ilman että miehellä olisi mitään suhdetta ollut. Jotkut naiset ovat vain hyvin aktiivisia miesten suuntaan. Osa miehistä tietty ottaa sitten tilaisuuden käyttöönsä, mutta pelkästään se, että jotain tuollaista pientä on ollut, ei ole todiste mihinkään suuntaan.
Haiskahtaa niin narsismilta kuin olla ja voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata erota, jos lapsilla on turvallinen koti ja mies on edes ihan ok isä.
Lapset asuu siis jo omissa kodeissaan. Ap
Tuossa vaiheessa minä lähtisin (ja varmaan lähdenkin). Kun sitten itse säilyttää sen, että pystyy olemaan eron jälkeen samoissa tilanteissa ex-puolison kanssa, sujuvat kaikki juhatilanteetkin ihan hyvin. Ei ne helppoja ole, mutta lasten takia kestää varmasti ne satunnaiset kerrat. Ja arkena taas saa elää omaa hyvää elämää ilman tuollaista puolisoa.
Juhliin ja kissanristiäisiin sitä paitsi ei tarvitse osallistua. Aina voi sairastua yllättäen.
KUINKA SAIN EXIN AVIOMEEHENI TAKAISIN LOITSUJEN LAUTAJAN {PAPPI ADU} AVULLA JA HÄNEN JÄLLEENYTTÄMISRAKKAUDEN LOITSUNSA VOIMANA 7 PÄIVÄN SISÄLLÄ. LÄHETÄ HÄNELLE SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN (PRIESTADU@GMAIL.COM)
KUINKA SAIN EXIN AVIOMEEHENI TAKAISIN LOITSUJEN LAUTAJAN {PAPPI ADU} AVULLA JA HÄNEN JÄLLEENYTTÄMISRAKKAUDEN LOITSUNSA VOIMANA 7 PÄIVÄN SISÄLLÄ. LÄHETÄ HÄNELLE SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN (PRIESTADU@GMAIL.COM)
"En lukenut koko ketjua, mutta miksi ihmeessä miehesi haluaisikaan erota? Hänhän saa kaiken. Asunnon ja turvallisen parisuhteen, anteeksi antavan puolison plus vielä kaksoiselämän siihen päälle. "
Mikä ihmeen kaksoiselämä? Luitko nuo esimerkit, jotka ap kirjoitti pari sivua sitten.
Ei kyllä kuulosta siltä, että parisuhde on kovin turvallinen, vaan aikamoista molemmille.
Oletko ollut ap väkivaltainen puolisoasi kohtaan? Oletko heittänyt häntä kohti tavaroita tai paiskonut uhkaavasti, estänyt nukkumasta tai käyttänyt fyysistä väkivaltaa?
Joo, miksi erota suotta, kun miehesi saa osituksessa puolet "sukutalostasi". Pidä vain kiinni perinteistä ja myrkytä miehesi mustasukkaisuudellasi. Todennäköisesti löytää toisen ja rakastuu.
Vierailija kirjoitti:
Kommenttiin 118. Minut on kasvatettu kiltiksi. Ettei saa koskaan sanoa vastaan kenellekään, jne. Siitä olen pyristellyt eroon ja osin onnistunut. Mutta vasta osin. Ap
Nyt sinun on aika luottaa vain itseesi ja erota sinulle vahingollisesta parisuhteesta. Ei tarvitse enää katso peiliin ja etsiä syyllistä. Saat erota ja etsiä onnea muualta, vaikkei mitään vakavaa syytä olisikaan, kyseessä on oma elämäsi ja olet vapaa elämään kuten haluat ja valita seurasi.
Älä kuuntele miestäsi, sinun tehtäväsi on nyt aloittaa elämä itsesi kanssa ja tehdä siitä sellainen kuin haluat. Mies on eroilmoituksen jälkeen sinulle ex, hänen temppunsa eivät vaikuta sinuun, etkä ole hänelle velkaa mitään. Oma exäni syyllisti minua kaikesta, vaikeutti eroa, manipuloi, mustamaalasi ja koitti horjuttaa itseluottamustani. Oli elämäni paras teko erota. Se vapaus ja rauha on uskomaton, kun vaikea suhde on loppunut.
Ai silmien alla tapahtuva lääppiminen ja nojailu ei ole "mitään"? Mitä tapahtuu selän takana, jos ihan julkisesti petettävän edessäkin käyttäydytään noin? Hohhoijakkaa.