Miksi lapsiperheet eivät voisi asua pelkästään heille tarkoitetuissa taloyhtiöissä?
Vaan ovat pilaamassa lähes kaikkien kerrostalojen asumisrauhaa?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Älykkyyden kehitykselle tuskin on tapahtunut mitään merkittävää, mutta lasten kasvatus on muuttunut. Lapsilta ei enää osata vaatia hyvää käytöstä ja monet tämän päivän vanhemmat ovat jo sellaista sukupolvea, joille ei ole lapsena annettu samanlaista tapakasvatusta kuin ennen. Se näkyy esimerkiksi siinä, että monilta lasten vanhemmilta ei saa vaatia yhtään mitään, koska heillä on vain oikeuksia ilman velvollisuuksia. Tämä näkyy esimerkiksi koulumaailmassa. Kaikkein hankalampia ovat lasten vanhemmat eivätkä lapset. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, mutta yleistä se on ja yleistyy koko ajan.
Jaa. Ja kuka ne huonosti käyttäytyvät lapset kasvattaa? Ja kuka on kasvattanut ne vanhemmat jotka ei kuulemma osaa kasvattaa? Niin. Vanhemmat sukupolvet. Ihmiset jotka ei osaa käyttäytyä eikä kasvattaa. Mutta nuoret on jälleen kerran pilalla ja virheettömin sukupolvi on aina se vanhin elossa oleva. Perinne elää.
Minusta hyviin käytöstapoihin kuuluu myös se ettei kanssaihmisistä levitetä esim. sukupolveen/ikään (jotain mihin ihminen ei voi itse vaikuttaa) perustuvaa vihapuhetta. Huono käytös kun ei katso ikää, eikä johdu siitä. Suurinosa ihmisistä käyttäytyy ihan hyvin, mistä on todiste sekin että puhumme niistä häiriöistä häiriöinä emmekä normina. Internet toki ruokkii tällaista kulttuuria jossa etsimällä etsitään syitä suuttua, yleistetään muista vaikka tiedämme varmasti kokemuksesta kuinka hiljentävää on itse joutua sen kohteeksi, ja kirjoitetaan varsin pienistäkin ongelmista mahdollisimman radikaalisti/provosoivasti, sellaista tekstiä ettei sitä kehtaisi omalla nimellä ja naamalla edes sanoa koska sitä ei vaan voi perustella/puolustella millään. (esim. että lapsilla ei tulisi olla oikeutta asua oikeastaan missään, ikänsä takia, riippumatta siitä miten he oikeasti käyttäytyvät - kuten tässä keskustelussa on tuumittu -, mutta nykyään ei edes yllätä jos mennään ihan sinne hitler-osastolle että ihmisryhmä x täytyy pistää suoraan uuniin). Internet vain tuo ihmisen rumimman puolen, todellisen sivistyksen tasomme esiin.
Tähän viestiin ei tarvitse vastata mitään, ja kaikista vähiten laittamalla sanoja suuhuni että muka puolustelisin häiriköiviä tapauksia. En jää tänne vastailemaan tai lukemaan myrkkyä. Suosittelen samaa kaikille hyväkäytöksisille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et ap kestä taloyhtiöelämää, muuta omakotitaloon.
Hyvin kestän taloyhtiöelämää, kunhan talossa ei huudeta, paiskota tavaroita ja vedetä juoksurallia aamusta iltaan. Juuri muutin taloon, jossa ei asu ainuttakaan lasta ja jännityksellä odotan kuinka kauan tämä ihana rauha ja hiljaisuus kestää. Kahdesti joutunut jo muuttamaan lapsiperhemölyäjien takia pois.
Ap
Mene töihin niin ei tarvi koko päivää olla kuulostelemassa mielipuolisesti joka risahdusta.
Kuulostat todella vastenmieliseltä, mielenvikalta kyylältä.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys on ihan tutkitusti kääntynyt laskuun jo jokunen vuosikymmen sitten. Ja syy on ihan yksinkertaisesti siinä, ettei aivoja käytetä enää kuten ennen, etenkään lapsena, joten potentiaali ei kehity siihen mitä se voisi olla. Lukeminen kannattaa aina.
Mihin tutkimukseen viittaat? Osaat viisaana varmasti kertoa mihin tutkimukseen viittaat ja olet myös lukenut sen, et vain klikkiuutisen tiivistelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaisia taloyhtiöitä ole.
Pitäisi olla!
Ap
Kuka sinua estää perustamasta sellaista taloyhtiötä, jos näet sille tarvetta?
Anna kun arvaan? Se pitäisi muiden tehdä ja myös rahoittaa. Ja sinä kaikessa ylhäisyydessäsi olisit sitten valmis ottamaan puoli ilmaiseksi vastaan, kun muut maksavat. Näin tekevät lokit. Eivätkä halua tikkua ristiin, kunhan vain suu laulaa.
Laki yhdenvertaisuudesta estää.
Ap
Yksityiset omistajat saa kuule ihan itse päättää kenet ottaa vuokralaisekseen. Kunhan et sano ääneen mitään laitonta (ainakaan niin että siitä jää todistusaineistoa, todistajiakin minimi) niin saat melko vapaasti syrjiä tässä maassa ketä tahansa.
Mihin aiot perustaa tämän taloyhtiön ja milloin? Jäämme odottamaan innolla.
Miksi ääliöt eivät voisi asua heille tarkoitetuissa taloissa, olisivat poissa normaali-ihmisten elämästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et ap kestä taloyhtiöelämää, muuta omakotitaloon.
Hyvin kestän taloyhtiöelämää, kunhan talossa ei huudeta, paiskota tavaroita ja vedetä juoksurallia aamusta iltaan. Juuri muutin taloon, jossa ei asu ainuttakaan lasta ja jännityksellä odotan kuinka kauan tämä ihana rauha ja hiljaisuus kestää. Kahdesti joutunut jo muuttamaan lapsiperhemölyäjien takia pois.
Ap
Mene töihin niin ei tarvi koko päivää olla kuulostelemassa mielipuolisesti joka risahdusta.
Kuulostat todella vastenmieliseltä, mielenvikalta kyylältä.
Teen vuorotyötä. Sen olen tässä ketjussa maininnut jo useampaan kertaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaisia taloyhtiöitä ole.
Pitäisi olla!
Ap
Kuka sinua estää perustamasta sellaista taloyhtiötä, jos näet sille tarvetta?
Anna kun arvaan? Se pitäisi muiden tehdä ja myös rahoittaa. Ja sinä kaikessa ylhäisyydessäsi olisit sitten valmis ottamaan puoli ilmaiseksi vastaan, kun muut maksavat. Näin tekevät lokit. Eivätkä halua tikkua ristiin, kunhan vain suu laulaa.
Laki yhdenvertaisuudesta estää.
Ap
Yksityiset omistajat saa kuule ihan itse päättää kenet ottaa vuokralaisekseen. Kunhan et sano ääneen mitään laitonta (ainakaan niin että siitä jää todistusaineistoa, todistajiakin minimi) n
Enhän mä itse hyödy mitään siitä, jos perustan yhden taloyhtiön pelkille lapsiperheille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsiperheet eivät voisi asua pelkästään heille tarkoitetuissa taloyhtiöissä?
Vaan ovat pilaamassa lähes kaikkien kerrostalojen asumisrauhaa?
Itse olen miettinyt samaa, mutta spurgujen, narkkien ja mertsien kohdalla. En ole yhtään kertaa joutunut heräämään yöllä lapsiperheiden tähden, kunpa niitä olisi enemmän talossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta tykkäävät muuttavat kerrostaloon?
Koska ei ole varaa muuhun säällisen matkan säteellä työpaikasta.
Vierailija kirjoitti:
Enhän mä itse hyödy mitään siitä, jos perustan yhden taloyhtiön pelkille lapsiperheille.
Ap
Eikun lapsivihaajille!
Hyödythän sinä joka tapauksessa. Saat rahnaa! Jos sulla on rahaa ostaa ensin..
Lapsiperheet omaan taloon, eläkeläiset toiseen, sinkut seuraavaan. Opiskelijoille omat talot (niitähän taitaa olla), lapsettomille pariskunnille omat, naispareille omat, samoin miespareille. Lokeroidaan kaikki, niin kaikilla on ihanaa.
Voisi kai yrittää, mutta kyllä sinne joku lapseton natku kuitenkin kampeaisi kyttäämään ja määräilemään. Sitä paitsi lapset kasvavat nopeasti aikuisiksi, joten pitisikö silloin muuttaa pois, koska talo olisi vain lapsiperheille. Ja mikä siinä vuorotyössä niin kummallista on? Itsellänikin on 4 lasta ja olen tehnyt vuorotyötä parikymmentä vuotta. Jos on esim. yövuoroja, silloin nukutaan, kun lapset ovat koulussa ja hoidossa.

Kuka muu kuin lapsiperheellinen haluaisi asua sellaisen härdellin keskellä?
Opettakaa nyt ainakin niille pennuille, ettei rappukäytävässä kiljuta.
Laki yhdenvertaisuudesta estää.
Ap