Seurustelisitko miehen kanssa jolla lapsia
Lapset asuvat vuoroviikoin isällään. Miksi tai miksi et?
Kommentit (292)
Kyllä jos tuntuisi että mies olisi tosi paljon mun tyyppiä ja tuntuisi oikealta. En olisi lapsille mikään varaäiti vaan isin tyttöystävä. Kun ollaan tässä iässä (30+) niin on ihan okei että miehellä on elettyä elämää takanapäin. Ja miehen lapset olisi tietysti aina ykkösasia miehelle, se pitää pystyä hyväksymään myös. Mutta noin yleisesti skippaan aina heti deittisovelluksissa tyypit joilla on jo lapsia. N33
Olen ja olen ollut onnellinen. Tavatessamme tuleva mieheni oli jäänyt leskeksi alle kouluikäisen tyttären kanssa, minulla ei lapsia ollut. Suhteemme alussa kaikki varoittelivat, että elämäni tulee menemään vieraan lapsen ehdoilla, mutta tiesin että haluan ryhtyä tähän enkä ole katunut. Olen hänen äitinsä ja hän on minun tyttäreni, ja aivan yhtä rakas kuin muutkin lapsemme.
En. Minulla on itsellänikin lapsi (ja olen isänsä kanssa yhdessä) mutta jos eroaisimme, en lähtisi mihinkään uusperhekuvioon. Enkä toisaalta halua olla mikään satunnainen tapailukumppanikaan.
Ehkä sitten, kun lapset olisivat isompia, teinejä tai isoja koululaisia ja olisi oikeasti mahdollisuus tapailla ilman, että lapsia tarvii kuljettaa matkassa, järjestää hoitoa tms. Sittenkin yhteenmuutto vasta, kun ei lapsia enää kummallakaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
En. Minulla on itsellänikin lapsi (ja olen isänsä kanssa yhdessä) mutta jos eroaisimme, en lähtisi mihinkään uusperhekuvioon.
Miksi et haluaisi uusperhettä? Moni aikuinen asuu uusperheessä on täysin tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Minulla on itsellänikin lapsi (ja olen isänsä kanssa yhdessä) mutta jos eroaisimme, en lähtisi mihinkään uusperhekuvioon.
Miksi et haluaisi uusperhettä? Moni aikuinen asuu uusperheessä on täysin tyytyväisiä.
Miksi haluaisin? Haluan parisuhteen, jota rakentaa parisuhteena, en niin että siinä on omia tai toisen lapsia heti alussa mukana. Ei vaan kohdallani toimisi. Lisäksi on todella vaikea sanoa miten lapsetkaan sen ottaisivat, jollekin ehkä uussisarukset voisivat olla rikkaus, mutta jollekin toiselle kauhistus.
En seurustelisi. Olen tapaillut miestä jolla oli lapset vuoroviikoin, alakouluikäisiä, ja se vaan sitoo liikaa aikaa näin lapsettoman näkökulmasta. Niillä viikoilla kun lapset hänellä, oli yksinäinen olo, kun ei voitu nähdä. Suhde loppui ennen mihinkään kunnon seurusteluun päätymistä, en edes halua ajatella että olisi ollut jotain vääntöä siinä sitten exän kanssa tai enemmän ajan viettämistä lasten kanssa. Tykkään kyllä lapsista, ja haluan omiakin, mutta en miehen kanssa jolla niitä jo on.
Miehelle olisi kelvannut satunnainen tapailu hyvin.. öö, joo ei.
Onko aloittaja se mies jolla lapsia ja haluaa nuoren lapsettoman naisen?
Kyllä mutta samalla se tarkoittaisi sitä että siitä päivästä lähtien minä olisin niiden lasten ainoa äiti
🤪🌿💥🍙🖕💋🎊🍻🎄💥💓🎁💀🍺🌱💝🎅💟
En halua äitipuoleksi.
Sitähän ne eroiskät etsii. Ei puolisoa.
En, jos kyse pienistä tai kouluikäisistä lapsista.
Lähes aikuiset lapset ei olisi este.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa mulle on valehdeltu vain-aikuisten-suhteesta ja manipuloitu eri keinoin jatkamaan suhdetta, kunnes totuus on tullut ilmi, eli onkin etsitty piikaa taloon, ja olen lopettanut suhteen sillä istumalla.
Valitettavasti tämä on usein siellä taustalla motiivina. Halutaan lapsiviikoille joku nainen jolle voi ulkoistaa se raskas lapsiperhearjen pyörittäminen.
Juurihan täällä joku kirjoitti miehestä, joka suuttui kun naisystävä ei järkännyt lapsiperhejoulua hänen lapsilleen.
Menin naimisiin miehen kanssa jolla on lapsia entuudestaan. Enkä vaihtaisi päivääkään pois.